torstai 16. tammikuuta 2014

Valokuvaprojekti





Yksi uuden vuoden lupauksistani oli laittaa tänä vuonna kaikki valokuvat ojennukseen. Sadepäivä sopii hyvin tällaiseen puuhasteluun, joten ajattelin tänään aloitella projektia. Onnistunut projekti vaatii kunnollisen suunnitelman. Projektin tavoitteenahan on että 31.12.2014, kaikki meidän perheen kuvat löytyvät yhdestä paikasta, järjestyksessä ja meidän kaikkien katseltavissa. Keräsin kaikki mahdolliset valokuviin liittyvät asiat yhteen ja minulle selvisi, kuinka iso urakka on edessä. 





Kuvia löytyy erinäisiä nippuja paperisina, puhelimelta, koneelta, muistitikuilta, muistikorteilta, ulkoiselta kovalevyltä, CD:ltä ja uskokaa tai älkää niin teettämättömiä kinofilmejä, puhumattakaan lasten luokkakuvista!!! Viimeiset kuvat jotka on laitettu albumiin, on vuodelta 2002 ja nythän siis eletään vuotta 2014 eli 12 vuoden ajalta pitäisi laittaa kuvat kuntoon. Voisko vielä perua tai muuttaa lupausta?



"Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen vie vaan enemmän aikaa"



Projektin eteneminen:


   


Valokuvat pitäisi saada katseltaviksi ja jokin järkevä ratkaisu niiden säilyttämiseen ja arkistointiin. Parhaiden kuvien tulostus albumeihin? Valokuvakirjat? Mitä muita vaihtoehtoja?




Paperivalokuvat pitäisi järjestää ja laittaa albumeihin. Kinofilmejä 5 kappaletta, onnistuukohan teettäminen enää? Valokuvia on koneella, ulkoisella kovalevyllä, muistitikuilla sekä muistikorteilla, puhelimessa sekä varmasti myös sähköpostissa. Kuvien määrä järkyttävän suuri, jo pelkästään ulkoisella kovalevyllä on 92 kansiota ja suurimman kansion kuvamäärä on yli 5600! Osa kuvista on varmasti ainakin kahteen kertaan tallennettu eikä huonoja kuvia ole poistettu.  




Projekti hyväksytään ehdottomasti tarpeellisena!







Pitäisi saada kaikki kuvat yhteen paikkaan ja poistaa, riiskut sekä kaksoiskappaleet ja ottaa VARMUUSKOPIOT! Albumiin laitettavien kuvien laittaminen aikajärjestykseen, uusien albumien hankinta, kinofilmien teettäminen ja paperikuvien laittaminen albumeihin. Mitenkäs sitten ne koulukuvat? ja mitä niille digikuville? Ne täytyy jättää seuraavaan suunnittelupalaveriin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.