Kuusisto - Piispanlinnan rauniot ja portti Saariston Rengastielle

Tänä kesänä toteutin yhden pitkäaikaisen matkahaaveeni ja lähdimme matkailuautolla Saariston rengastielle. Reissuun lähdimme hieman yllättäen, ilman mitään kummempia suunnitelmia. Toki mielessäni oli useita paikkoja Länsi-Suomesta, missä haluaisin käydä, mutta niiden laittaminen lennosta kartalle toi minulle lisää harmaita hiuksia. Matkailuauto ja sen kanssa toimiminen toi pieniä haasteita, mutta samalla se oli äärettömän helppo, kun ei tarvinnut ressata mistä löytää yösijan? 

Ensimmäinen etappimme oli Kuusisto ja käynti Piispan linnan raunioilla. Vuosia sitten olin matkamessuilla ja Turun osastolta käteeni jäi vihkonen, missä esiteltiin Kaarinan polkuja. Tutustuin esitteeseen sekä ympäristöön, silmiini osui kuva linnan raunioista ja otin aiheesta enemmän selvää. Olin hämmentynyt, sillä en tiennyt, että Suomessa on aikanaan ollut katolilainen kirkko, luulin että ennen uskottiin vain noitiin ja haltijoihin. Mitä mahdoin miettiä ussan tunneilla? Rauniot ovat kiinnostaneet minua pitkään ja nyt tuli oiva mahdollisuus käydä siellä, sillä huomasin että Kuusiston saaren kautta kulkee tie Saaristoon. 

Sopivasti saan tämän Kuusiston vierailun ujutettua retkihaasteeseen kohtaan 36. Maisemanvaihdosretki. Maisemanvaihdosta tuli kerrakseen sillä olimme Länsi-Suomen roadtripillä noin kaksi viikkoa. Retki sopii haasteessa myös kohtaan 33. Retki mäkisessä maastossa ja 52. Haaveen toteutusretki. 

Portti Saariston rengastielle

Kuusiston saari on osa Kaarinan kaupunkia, sen halki kulkee Saaristotie, joka on portti Suomen suosituimmalle matkailutielle Saariston rengastielle. Tie kulkee Paraisille, josta lähtee lautta Nauvon saarelle. Ennen kun jatkaa matkaa saaristoon, niin kannattaa ehdottomasti pysähtyä Kuusistossa tai vaikka tehdä päiväretki Turusta, sillä Kuusistossa sijaitsee kaksi upeaa kulttuurihistoriallista kohdetta. Museovirasto pitää yllä rekisteriä, johon on kirjattu Suomen valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä, Kuusiston keskiaikaisen piispanlinnan raunioalue kartanoineen sekä Kuusiston puukirkko ympäristöineen ovat tuolla suojelukohteiden listalla. 

Kuusiston nähtävyyksiä ja käyntikohteita

<3 Piispanlinnan rauniot  

<3 Kuusiston Taidekartano 

<3 Kappelimäen Luontopolku

<3 Lintutorni Piikkiönlahdella

<3 Kuusiston puukirkko (1792)

<3 Villa Volax, kesäravintola

Keskiaikaisen piispanlinnan rauniot 

Keskiaikainen piispanlinna rakennettiin aikoinaan Suomen katolisen kirkon piispojen turvapaikaksi ja residenssiksi 1300-luvulla. Kuusiston piispanlinna on yksi Suomen kuudesta linnasta, vanhasta linnasta on jäljellä enää rauniot, jäänteet pohjakerroksesta. Rauniot sijaitsevat Kuusiston saarella Piikkiönlahden rannalla noin 16 km Turusta.

Piispat asustivat Kuusistossa jo 1200-luvun loppupuolella, turvatakseen omaisuutta alettiin rakentamaan Piispanlinnaa. Linna haluttiin sijoittaa Kuusiston saarelle, jotta sinne pääsee vain mereltä. Piispanlinna oli Suomessa katolisen kirkon keskus, 1300-luvulta vuoteen 1528 uskonpuhdistukseen asti. Piispojen tehtävänä oli huolehtia kirkon varallisuudesta ”piispanpöytä” ja kasvattaa sitä veroa keräämällä. 

Kivilinnaa alettiin rakentamaan 1300-luvulla, rakennusmateriaalit löytyivät saaresta, Kappelimäeltä ja Myllykalliolta. Linnaa rakennettiin ja laajennettiin, sen ulkoseinät olivat valkoiset ja katto punaista tiiltä. Valmis linna oli kooltaan yhtä suuri, kuin muut keskiaikaiset linnat. Puolustusta varten sen ympärillä oli kolme esilinnaa, paksut kehämuurit ja korkeat tornit, missä oli ampuma-aukkoja. Alun perin linna oli omalla saarella ja mereen linnan ympärille laitettiin 3000 paalua, estämään rantautumista saarelle. Linnan kultakausi sijoittuu 1400-luvulle, parhaimmillaan linnan alueella asusti noin 200 henkilöä, virkamiehiä, palvelijoita ja hoviväkeä, vartioita ja asemiehiä, käsityöläisiä, sekä maanviljelijöitä. 

Piispan mahti ja katolinen kirkko

 

Piispa oli linnanherra, hänellä oli valtaa ja rahaa, piispat pitivät hovia kuten maalliset hallitsijat. Kirkko omisti paljon maata, linnoja, kartanoita, maatiloja, joista he keräsivät vuokraa tai veroa. Veroa maksettiin rahan lisäksi antamalla viljaa, voita, kalaa, lihaa ja elintarvikkeita, karjaa tai muita esineitä. Piispa kävi tuotteilla ulkomaan kauppaa, lainasi rahaa tilallisille ja mikäli velkoja ei pystytty maksamaan niin tila siirtyi kirkolle. Piispa sai itse pitää tuotot, omaisuus oli kirkon ja siitä piti pitää huolta. Omaisuus ei saanut pienentyä, mutta sen kasvattaminen toi Piispalle tunnustusta. 

Arvid Kurki oli linnan viimeinen piispa, hän pakeni tanskalaisia vuonna 1522 ja hukkui matkalla laivan haaksirikkoutuessa. Kuusiston linnassa ehti isännöidä 15 katolista piispaa kunnes, Kustaa Vaasan käski purkaa linnoituksen vuonna 1528 uskonpuhdistuksen seurauksena. Uskonpuhdistuksen myötä piispoilta poistettiin taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen valta.  

Tuhoutuneen Piispanlinnan kiviä on käytetty Turun linnaan ja Piikkiön kirkon rakennuksissa sekä niitä on viety Ahvenanmaalle Kastelholman linnaan korjaustöihin, kiviä löytyy varmasti myös nykyisten rakennuksien kivijaloista.  

Rauniot tänään

Piispojen lähdettyä Kuusistosta, linna jäi tyhjäksi ja pikkuhiljaa luonto valtasi sen, kunnes 1800-luvun loppupuolella raunioita alettiin kaivaa esille. Linnasta on nähtävillä vain sen rauniot, jäljellä olevista huoneista suurin osa oli aikanaan talouskäytössä. Linnan asuin- ja juhlakerrokset ovat tuhoutuneet sekä linna-alueen muut keskiaikaiset asumukset ja rakennukset. Raunioita on korjattu ja tuettu, sinne on rakennettu erilaisia suojarakenteita. Maankohoamisen myötä merenpinta on noussut keskiajalta noin pari metriä, nykyään linnasaari on osa Kuusiston saarta. 90-luvun alussa veden pinta oli erityisen matalalla ja tuolloin löydettiin linnaa ympäröivät paalut.

Raunio alue on kiva retkikohde, sieltä löytyy nuotiopaikka ja uimalaituri, kesäkaudella WC ja vieressä kulkee 1,5 km pituinen luontopolku. Luontopolku kulkee raunioiden ja parkkipaikan välissä ja se vie ylös Kappelivuorelle, mistä voi nähdä merelle. Raunioalueen lähettyvillä on Kuusiston taidekartano, jossa järjestetään kesäisin taidenäyttelyitä. Suosittuja tapahtumia raunioilla on Piispanpäivät ja syksyllä Muinaistulien yö.

Osoite: Linnanrauniontie 633, Kaarina

Avoinna: ympäri vuoden

Sisäänpääsy: Alueelle on vapaa pääsy

Palvelut: uimalaituri, nuotiopaikka, halkovaja, kesällä raunioiden luona WC, 

Kesäkioski Kts. aukiolojat!

Kuusiston kartano

Kartano on rakennettu entisen Piispanlinnan latokartanon paikalle, missä aikanaan linnan karjaa pidettiin ja harjoitettiin maanviljelystä keskiajalla. Nykyinen kartanorakennus on vuodelta 1738, se valmistui Turun ja Porin jalkaväkirykmentin everstin taloksi. Kuusiston taidekartano on avoinna kesäisin ja siellä järjestetään erilaisia taidenäyttelyitä. 

Avoinna: kesäkaudella

Sisäänpääsy: maksuton

Kappelimäen luontopolku

Raunioalueella on polkuja yhtensä noin 3,5 km, parkkipaikalta voi kävellä polkua pitkin raunioalueelle ja raunioiden ympäri kiertää helppokulkuinen polku. Paluumatkalla voi kavuta ylös Kappelimäelle maisemia ihailemaan, luontopolku on pituudeltaan 1,5 km ja sen varrella on infotauluja, jotka kertovat alueen historiasta, kasveista ja eläimistä. Polku ylös mäelle on jyrkkä ja epätasainen, sateella liukas. Mäen päällä kalliolla on levähdyspaikka ja näkymät Piikkiönlahdelle. Reitti takasin parkkipaikalle, kulkee Kuusiston taidekartanon kautta. 

Pituus: Luontopolku 1,5 km, alueen polut yhteensä n. 3,5 km

Merkintä: Vihreät tolpat

Osoite: Linnanrauniontie 633, Kaarina

Villa Wolax

Kuusiston saaren länsipuolella sijaitsee 1800-luvun lopulla rakennettu aatelisperheen saaristohuvila. Aatelismies Johan Oswald Wasastjerna rakennutti vuonna 1899 Villa Wolaxin kesähuvilakseen Kuusistoon. Entisaikaan kesää vietettiin saaristosta nauttien ja kesäiltaa terassilla tanssien. Villa Wolaxin puistomaisessa pihapiirissä pääsee yhä samaan tunnelmaan, huvila toimii tänä päivänä ravintolana ja juhlapaikkana. Ravintola on auki kesäkaudella ja muina aikoina tilauksesta. 

Didrichsen -kotigalleriasta taidemuseoksi

Tuhansia kertoja olen ajanut siitä ohitse, satoja kertoja olen ajatellut, ”tuolla pitäisi kyllä käydä” ja samassa tehnyt päätöksen, että menen sinne heti, kun siellä on joku kiinnostava näyttely. No nyt se mielenkiintoinen näyttely sitten tuli, Vincent Van Gogh -Tie taiteilijaksi, tämä täytyy ehdottomasti nähdä. Täältä tullaan Didrichsen!

Satuin huomaamaan näyttelyn uutimista, jossa kerrottiin, että ”tätä näyttelyä on odotettu ja toivottu pitkään, nyt vihdoin tuli mahdollisuus saada Van Goghin teokset Suomeen”. Tarina ei kerro, kuinka paljon piti maksaa, että ne piirustukset tänne saatiin, mutta vaikeneminen hinnasta kertoo jo paljon. 

Ajattelin heti, että nyt en saa unohtaa tätä näyttelyä! Näin heti mielessäni pitkät jonot ja tapani mukaan ajattelin, että antaa innokkaimpien mennä ensin ja käyn näyttelyssä sitten, kun alkuinnostus on ohitse. Monesti olen missannut kiinnostavia näyttelyitä juuri tämän ajatuksen vuoksi, sillä unohdan käydä katsomassa niitä rauhallisempaan aikaan ja sitten ne jälleen ruuhkautuivat päättymisen vuoksi. Olin somesta huomannut museon pitkät jonot ja päätin, että tuonne pitää mennä arkena, päiväsaikaan.

 

Smith Lionel, Assemble 2016

Ajelin pitkästä aikaa kotiin Munkkiniemen kautta ja huomasin että, Didrichsenin ympäristössä kuhisee porukkaa. Samassa muistin näyttelyn ja kurvasin heti museon parkkipaikalle tarkistamaan tilannetta. 

Lähestyessäni rakennusta huomasin useita veistoksia, mutta päätin tutustua niihin myöhemmin, ensin halusin selvittää minkälainen jono mahtaa taidemuseoon olla. Jonoa ei ollut nimeksikään, eikä ihme, sillä lounasaika oli juuri päättymässä. Oma vatsani muistutti minua väliin jääneestä lounaasta, paikkasin sitä jonossa syömällä energiapatukkaa.

Sisälle päästyäni vilautin museokorttiani ja siirryin skannattavaksi. Tie taiteilijaksi näyttely oli samassa kerroksessa taidemuseosiivessä, joten siirryin suoraan jonon jatkeeksi. Näyttely alkoi taiteilijan esittelyllä, luin sen pikaisesti läpi, sillä en malttanut keskittyä lukemaani, vaan halusin päästä näkemään piirustuksia. 

 

Tykkään enemmän esittävästä taiteesta kuin modernista ja tämän vuoksi minua kiinnosti erityisesti tämä Vincent Van Goghin näyttely. Toivoin näkeväni Provencen upeita maisemia, mutta näitä valitettavasti näyttelyssä ei ollut. Piirustukset olivat todella hienoja ja tarkkoja, voin vain ihailla tuollaista taitoa. Onneksi jono kulki hitaasti eteenpäin, niin oli aikaa katsoa kuvia pidempään. 

Piipahdin alakerrassa katsomassa Didrichsen 55-juhlanäyttelyä. Tulin takaisin ylös ja päätin käydä Tie taiteilijaksi-näyttelyn läpi vielä uudemman kerran, ajattelin että, nyt jaksan paremmin keskittyä tuohon Van Goghin elämänkaareen. Katsoin kuvia jälleen pitkään ja yritin painaa ne mieleeni. 

Vincent Van Gogch – Tie Taiteilijaksi 

Didrichsen taidemuseo 5.9.2020-31.1.2021 Vincent Van Gogh -Tie taiteilijaksi 

”Näyttelyn ytimen muodostaa valikoima Vincent van Goghin (1853–1890) uran alkuvaiheen piirustuksia, jotka on lainattu hollantilaisesta Kröller-Müller-museosta. Näyttelyssä nähtävät kaksi öljyvärityötä muistuttavat taiteilijan taiteellisen huipun ilmaisuvoimasta: Suomen ainoa Van Goghin teos, Ateneumin taidemuseon Katu, Auvers-sur-Oise vuodelta 1890 sekä Kröller-Müllerin kokoelman Omakuva vuodelta 1887.

Vincent van Gogh oli taiteilijana pääosin itseoppinut. 27-vuotiaana, kesällä 1880, useiden epäonnistuneiden ammattivalintojen jälkeen, hän teki päätöksen ryhtyä kuvataiteilijaksi.

 

Tie taiteilijaksi esittelee taiteilijan uran varhaisvuosia 1881–1886. Piirustukset kertovat Van Goghin matkasta taiteilijaksi, uppoutumisesta piirustusharjoituksiin ja ponnisteluista siirtää havaittu maailma paperille. Keskeisiä aiheita ovat maalaisväestön ja maatyön kuvaus, hollantilainen maisema maaseutu- ja kaupunkinäkymineen sekä henkilötutkielmat.” 

-Didrichsen taidemuseo-

Vincent Van Gogh 

Vincent Van Gogh 30.3.1853-29.7.1890 omakuva 1887

Olen varma, että minun lisäkseni moni muu muistaa Vincent Van Goghin paremmin taiteilijana, joka leikkasi korvansa kuin hänen tekemistään töistä. Ennen Tie taiteilija-näyttelyä tunnistin vain muutaman omakuva maalauksen ja Provencen lomareissulla tuli tutuiksi maalaukset Öinen Katukahvila (1888) ja Kaksitoista auringonkukkaa maljakossa (1888), joita myytiin julisteina useammassa liikkeessä. Näiden taulujen myötä ylipäätänsä kiinnostuin enemmän Van Goghista ja halusin ottaa selville, minkälaisesta taiteilijasta oikein oli kyse? 

Äiti pojastaan pappia toivoi…

Tuulimyllyjä Dordrechtissa 1881

Vincent Van Gogh syntyi 30.3.1853 Hollannissa pienessä Zundertin kylässä lähellä Belgian rajaa. Kouluvuosien jälkeen hän työskenteli taidekauppiaana setänsä liikkeessä Hollannissa, Lontoossa ja Pariisissa, mutta työhön keskittyminen herpaantui ja hän sai lähteä. 

Vincentin isä ja isoisä olivat pappeja, ja vanhemmat toivoivat, että hänkin päätyisi papiksi. Vincent alkoi lukea teologiaa ja saarnaamaan, hän toimi opettajana ja hän etsi omaa paikkaansa tekemällä erilaisia töitä. Vincent oli jo nuorena ailahtelevainen, hän musertui sydänsuruissaan, eikä jaksanut pitää itsestään huolta. 

Tie taiteilijaksi

Perunansyöjät, 1885 Nuenen

Vincent oli lapsesta asti piirtänyt, mutta ei ollut käynyt mitään kursseja tai kouluja, Theo-veli kehotti häntä ryhtymään taiteilijaksi ja lupasi antaa tukea. Vincent oli 27-vuotias, kun hän päätti ryhtyä taiteilijaksi, hän piirsi ahkerasti ja harjoitteli erilaisia tekniikoita, ja halusi oppia lisää. Alkuun hän kiersi ympäri Hollantia ja Belgiaa maalaamassa, enimmäkseen hän maalasi maaseudun asukkaita työssään. Teokset olivat tummanpuhuvia. 

Theo-veljen tuen avulla hän pystyi käymään piirustuskursseilla sekä aloittamaan taideopinnot. Veljekset olivat läheisiä, he kirjoittivat toiselleen aktiivisesti kirjeitä, koko elämänsä ajan. Theo huolehti Vincentistä, myi hänen taulujaan ja antoi kuukausirahaa kuluihin. 

Vincent maalasi ensimmäisen mestariteoksensa Perunansyöjät vuonna 1885 Nunesissa, teoksessa kuvataan maalaisia, jotka ovat tarkoituksella piirretty rumiksi. Taiteilijan isä kuoli samana vuonna.

Oppivuodet Pariisin sykkeessä 

Kuokkiva maanviljelijä, 1885 Nuenen

Vincent muutti vuonna 1886 veljensä Theon luokse Pariisiin, veljen avustuksella hänen terveytensä koheni, hän alkoi harjoitella uusia tekniikoita ja löysi värit. Vincent tutustui taiteilijapiireihin, he muuttivat ”marttyyrien vuorelle”, Montmartren kaupunginosaan, joka oli tuolloin nykyään kuuluisien taiteilijoiden suosima asuinpaikka. Pariisissa tyyli muuttui, tummat värit vaihtuivat kirkkaisiin, valo ja terävät ääriviivat näkyivät uusissa töissä. Pariisin aikana, Vincent oli tuottelias, hän maalasi, kukkia, asetelmia ja maisemia, hän vaihtoi tauluja taiteilijatarvikkeisiin, maalasi ja juopotteli. Pari vuotta myöhemmin Vincent oli hermoromahduksen partaalla ja päätti muuttaa Pariisin sykkeestä rauhallisempaan Etelä-Ranskaan, Arlesin kaupunkiin.

Ristiriitojen Provence -valoa ja synkkyyttä

Luudalla lakaiseva mies, 1881 Etten

Vincent ihastui Provencen valoon, väreihin ja luontoon sekä etelän öihin, hän maalasi auringonkukkia, ihmisiä ja rakennuksia. Vincent vuokrasi Arlesista keltaisen talon, hän halusi perustaa taidekeskuksen, ja yritti houkutella luokseen muita taiteilijoita. Paul Gauguin tarttui tilaisuuteen, he maalasivat yhdessä ja keskustelivat taiteesta, kunnes riitaantuivat pahasti, ystävyys päättyi ja Paul lähti Arlesista. Riidan jälkeen Vincent leikkasi korvansa ja sanotaan, että hän olisi antanut sen paikalliselle prostituoidulle. 

Myöhemmin on epäilty, että Paul Gauguin olisi riidan päätteeksi leikannut miekalla Vincentin korvan irti, toisen teorian mukaan Vincent olisi saanut samana päivänä kuulla, Theon menevän naimisiin ja pelännyt jäävän vaille veljen henkistä ja taloudellista tukea. Vincent oli arvaamaton, hän hakeutui itse potilaaksi Saint Remy de Provencen psykiatriseen sairaalaan, jossa hän jatkoi maalaamista. 

Takaisin Pariisiin

Vincent Van Gogh signeerasi työnsä aina etunimellään,
sillä kukaan ei osannut lausua hänen sukunimeään oikein. 

Sairaalasta päästyään Vincent muutti Auvers-sur-Oisen kaupunkiin, lähelle Pariisia ja hänen lääkäriä tohtori Paul Gachetia. Vincent asettui Auberge Ravoux majataloon ja maalasi ahkerasti, kunnes ilmeisesti terveydelliset ja taloudelliset syyt saivat hänet ampumaan itseään. Vincent ei toipunut ampumisesta, vaan kuoli muutaman päivän päästä 29.7.1890. Auberge Ravoux toimii tänä päivänä museona ja siellä on nähtävissä Vincent Van Goghin huone. Vincentin kuolemasta oli kulunut vain puolisen vuotta kunnes, hänen Theo-veljensä kuoli vakavan masennuksen seurauksena. Molemmat ovat haudattu Pariisin lähelle Auversiin. 

Perintö jälkipolville

Ateneum: Katu, Auvers-sur-Oise 1890

Vincent Van Gogh oli kuollessaan vain 37-vuotias, hänen teokset saavuttivat suuren suosion vasta hänen kuoleman jälkeen. Lyhyen taiteilijauransa (1880-1890) aikana hän maalasi noin 900 taulua ja teki yli 1000 piirustusta. Van Goghin elämää varjostivat mielenterveydelliset ongelmat, joista hän ei koskaan selvinnyt. 

Van Goghin viimeisestä työstä ei ole varmaa tietoa, viimeiseksi työksi on veikattu Vehnäpelto ja Varikset (1890) ja nyt hiljan sen on epäilty olevan Puun juuria ja runkoja (1890). Maalauksen vastaavia puunrunkoja on löydetty Auversista, läheltä majataloa, missä hän asui viimeiset päivät.

Ateneumissa on yksi Vincentin viimeisistä töistä Katu, Auvers-sur Oise (1890), maalaus hankittiin Ateneumin kokoelmiin vuonna 1903. Tämän teoksen myötä Ateneumista tuli maailman ensimmäinen taidemuseo, jonka kokoelmissa oli Vincent Van Goghin maalaus. Teos ostettiin aikanaan 2500 markalla, joka on nykyrahassa noin 9500 euroa. 

Vincent onnistui eläessään myymään vain yhden maalauksen, kuitenkin tänä päivänä hänen teoksistaan maksetaan huikeita summia, toistaiseksi eniten on maksettu Tohtori Cachetin muotokuvasta (1890). Teos oli yksi hänen viimeisimpiä töitä ja se huutokapattiin vuonna 1990 japanilaiselle liikemiehelle 82,5 miljoonan dollarin hintaan!

Ohessa muutamia suosikkejani näyttelystä

Pataa puhdistava nainen (1885)

Istuva Nainen, 1883 Haag

Kahvia jauhava nainen, 1882 Haag

Istuva nainen, 1882 Haag

Didrichsenin taidemuseo

Museorakennus pihan puolelta, näkymät Laajahdelle

Kun vihdoin olin katsellut piirroksia tarpeeksi, niin siirryin talon puolelle. Museorakennus oli alun perin Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin perheen koti, he muuttivat Kuusisaareen vuonna 1958. Villa Didrichsen on arkkitehti Viljo Revelin suunnittelema kokonaisuus, talon lisäksi hänen toimisto on suunnitellut sisustuksen, huonekalut sekä veistospuiston talon ulkopuolelle. 

Laila Pullinen, Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen (1985)

Alun perin Didrichsenit toivoivat Alvar Aallon suunnittelevan heille kodin, joka muistuttaisi tyyliltään Noormarkussa sijaitsevaa Alvarin ja Ainon suunnittelemaa Villa Maireaa. Kiireeseen vedoten Alvar ehdotti tilalleen Viljo Reveliä, joka kuulemma ainoana pystyy samaan kuin hän, Alvar. 

Villa Didrichsen sijaitsee upealla paikalla Kuusisaaressa, korkealla rinnetontilla aivan meren rannalla. Olohuoneen ikkunoista on upeat merimaisemat Laajalahdelle Keilaniemen suuntaan.  Alhaalla rannassa on laituri ja taidemuseoon voi saapua, vaikka omalla veneellä. 

Pariskunnan taideinnostuksen myötä taloon rakennettiin lisäsiipi, joka avattiin yleisölle vuonna 1965 taidemuseoksi. Lisäsiiven suunnitteli Viljo Revel ja se sulautuu taloon niin hyvin, että voisi kuvitella sen olevan osa alkuperäistä rakennusta. Samalla ulos rakennettiin uima-allas, heijastamaan arkkitehtuuria. Presidentti Urho Kekkonen vihki taidemuseon käyttöön vuonna 1965, aluksi taidemuseo oli avoinna pari päivää viikossa. 

Pekka Halonen, Ateria (1899). Marie-Louise ja Gunnar hankkivat

ensimmäisen taulun kokoelmaansa vuonna 1942. 

Didrichsenit alkoivat kerätä taidetta jo 1940-luvulla, heidän ensimmäinen hankinta oli Pekka Halosen Ateria (1899). Aluksi he keräsivät vain kotimaista taidetta, mutta ajan myötä kokoelma karttui myös ulkomaisten modernien taiteilijoiden töistä. Tällä hetkellä kokoelmassa on noin 1000 teosta, niistä suurin osa on Marie-Louisen ja Gunnarin hankkimia. Maalauksien lisäksi heidän kokoelmissa on veistoksia ja esineitä muinaisesta korkeakulttuurista mm. Meksikon Maya kulttuurista. 

Taideharrastus ja hulppea asunto ei ole ilmaista huvia, vaan se vaatii paljon rahaa, tanskalainen Gunnar tuli Suomeen aikanaan lopettamaan isänsä yrityksen toimintaa, mutta tuli samalla avanneeksi oman yrityksen Transmeri Oy:n, jonka ensimmäinen tuote oli rotanmyrkky. Tänä päivänä yritys tuo maahan mm. elintarvikkeita, Off-hyttysmyrkkyä ja kosmetiikkaa. Suomessa Gunnar tapasi Marie-Louisen, heillä on neljä yhteistä lasta.

Veistospuisto

Talon ulkopuolella on useita veistoksia, suurin osa niistä on Henry Mooren tekemiä, veistospuistossa on Pohjoismaiden laajin Moore-kokoelma. Puistoon on vapaa pääsy ja siellä voi vierailla, museon ollessa kiinni. Veistospuistossa järjestetään sunnuntaisin klo 13.00 opastettuja kierroksia.

Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen

Puistosta löytyy isäntäparin haudat, Marie-Louise halusi, että hänet haudataan Villan alueelle, sellaiseen paikkaan mistä näkyy merelle ja auringonlaskun. Tämä paikka täytyy ehdottomasti käydä kokeilemassa auringonlaskun aikaan.

Tänä vuonna 2020 taidemuseo täyttää 55 vuotta ja taidemuseosiiven alakertaan koottu juhlanäyttely.

Osoite: Kuusilahdenkuja 1, 00340 Helsinki

Avoinna: Ma suljettu, ti 10-18, ke-to 10-20, pe-su 10-18

Sisäänpääsy: museokortti

Aikuiset 16 € / alennettu hinta 14 € / alle 18v vapaa pääsy

Lisätietoja: www.didrichsenmuseum.fi

Didrichsen 55 vuotta -juhlanäyttely

Pablo Picasso Le Peintre au travail (1964)

 

”Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely (5.9.2020-2.5.2021) esittelee sekä suosikkeja että harvemmin nähtyjä keskeisiä teoksia museon kokoelmasta.

Museon alakerran molemmissa näyttelysaleissa ja huvilasiivessä on esillä paljon toivottuja teoksia mm. seuraavilta taiteilijoilta: Pablo Picasso, Wassily Kandinsky ja Helene Schjerfbeck. Näyttelystä voi myös löytää Suomen tiettävästi ainoan Mark Rothkon maalauksen.” 

-Didrichsen taidemuseo-

Salvador Dali Nukkumatti (1966)

Joan Miro, Feme a la chevelure (1960)

Tervetuloa blogiini

www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista