sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Loppiainen





Sateen jälkeen paistaa aurinko! Ihanaa kun ei sada ja aurinko paistaa. Lähdettiin Papin kanssa nauttimaan auringosta Divonnen sunnuntai markkinoille. Markkinat olivat ruokapainotteiset, mutta ruokien lisäksi oli vaatteita, kukkia ja muuta mukavaa. Olin jo lähellä saada aivan mahtavan sadehatun, mutta valitettavasti ei löytynyt sopivaa kokoa.




Markkinoiden jälkeen lähdimme päiväkävelylle ja Hippodromen vierestä löysimmekin upean pikku järven jonka ympärillä meni kävelytie ja paikka kuhisi muita kävelijöitä. Kesäisin paikka on varmaan upea, siellä on pieni hiekkaranta sekä sieltä voi vuokrata kanootteja. Tuo Hippodrome oli valtavan suuri paikka talleineen ja kenttineen, en ole koskaan käynyt laukkakisoissa niin nyt voisi tämänkin asian korjata. 






Päätimme viettää loppiaista jo tänään sunnuntaina hieman etukäteen, sillä Sveitsissä loppiainen on normaali työpäivä. Macho onkin jo kivasti etukäteen auttanut meitä joulukuusen koristeiden purkamisessa. Samalla kun koristeet otetaan pois, niin on hyvä aika käydä kaikki koristeet läpi ja miettiä kannattaako kaikkia vielä säästää? Voiko rikkinäisiä koristeita vielä käyttää vaikka jouluaskarteluissa? Vai heitetäänkö ne pois? Samalla voi miettiä tuliko käytettyä kaikkia koristeita tänä vuonna, viime vuonna vai milloin viimeksi?  Mikäli, niitä ei ole hetkeen käytetty niin tuskin niitä laitetaan esille ensi joulunakaan!








Joulukoristeita pakataessa kannattaa miettiä, että mitä koristeita tarvitaan seuraavana jouluna heti alkukuusta ja mitä vasta joulun aikaan. Näin ollen laatikon alimmaiseksi kannattaa pakata koristeet, joita tarvitaan vasta joulun aikaan ja päällimmäiseksi kannattaa laittaa koristeet, jotka halutaan laittaa esille jo alkukuusta mm. tonttulakit, omatekoinen joulukalenteri, adventtikynttelikkö ym. Lasten ollessa pieniä kävi usein niin, että tarhan, kerhon tai koulun juhlia varten tarvittiin tonttulakkeja tai muuta rekvisiittaa ja ne olivat tietenkin alimmaisena. Niiden sijaan mm. kuusenmatto oli päällimmäisenä, kun kuusi oli kerran viimeisenä viety ulos... Rosakin on jo oppinut miten meidän muovinen joulukuusi pakataan takaisin laatikkoon. Osat mitä tarvitaan ensimmäiseksi kokoamisvaiheessa on hyvä pakata päällimmäiseksi. :)







Vakiintunut tapa on että joulu päättyy Loppiaiseen, vaikka sanotaankin, että Nuuttipukki vie joulun pois Nuutinpäivänä 13.1. Loppiaisena joulukuusi heitetään pois ja joulukoristeet laitetaan talteen odottamaan seuraavaa joulua. Suomessa Loppiainen on vanhempi kristillinen juhlapyhä kuin joulu ja sitä vietetään 6.1. Loppiaista on juhlittu Jeesuksen syntymä- ja kastejuhlana sekä monessa uskonnossa juhlitaan kun kolme itämaan tietäjää tuli osoittamaan kunnioitusta juutalaisten kuninkaalle. Espanjassa katolilaisissa perheissä lapset saavat loppiaisena lahjat "kolmelta itämaan tietäjältä", "Los Reyes Magos". Nykyään loppiainen on Suomessa vapaapäivä. Vuosina 1973 - 1991 on työmarkkinajärjestöjen toiveesta loppiainen ja helatorstai ovat olleet aina lauantaina ja nyt järjestöt haluaisivat palauttaa nuo pyhät takaisin lauantaille, parantaakseen tuottavuutta ja vähentääkseen rikkonaisia työviikkoja! Ei missään nimessä, nyt barrikadeille!





Kuva: Ciudad de Alcobendas


Espanjassa loppiaisen juhlintaan kuuluu oleellisesti upea Los Reyes de Magos kulkue, joita järjestetään joka kaupungissa. Aikanaan kävimme katsomassa oman kotikaupunkimme Alcobendaksen kulkuetta ja se oli aivan ainutlaatuinen kokemus. Kulkueet ovat todella upeita kaikkine pukuineen, vaunuineen sekä muine rekvisiittoineen ja unohtamatta soittajia ja musiikkia. Kulkuetta valmistellaan pitkän aikaa ja se on espanjalaisille todella suuri juhla. Kulkueeseen osallistujat heittävät lapsille nameja kuten Suomessa Abit kuorma-autoistaan. Los Reyes de Magos on espanjalaisten joulu ja monilla on tapana laittaa oven ulkopuolelle kolme viinilasia ja syötävää Itämaan tietäjille. Kaupoissa myydään mustia hiilen näköisiä klönttejä ja mikäli lapsi on ollut tuhma hän saa sellaisen ja kiltit lapset saavat lahjat! Tänä päivänä kuitenkin joulun kaupallisuuden humussa moni lapsi saa joululahjoja jo jouluaattona 24.12.


Oheisesta linkistä Loppiaisen päähenkiloitä ovat 3 kuningasta eli itämaan tietäjät voi lukea miten Ranskassa vietetään kuninkaiden päivää eli loppiaista. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.