Helatorstai

 

Se on Helatorstai ja ihana pitkä viikonloppu edessä ennen viimeisiä koulurutistuksia. Helatorstaita vietetään 40 päivää pääsiäisen jälkeen Kristuksen taivaaseen astumisen muistoksi. Helatorstaina loppuivat Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeiset ilmestymiset maan päällä ja Jeesus ei ollut enää nähtävässä muodossa vaan Jumala otti Jeesuksen luokseen tuonpuoleiseen. Helatorstain on kirkollinen juhlapyhä ja sen ajankohta vaihtelee vuosittain pääsiäisen ajankohdan mukaan. Helatorstaita on juhlittu kauan ja se on nykyään kansallinen vapaapäivä.

 

Helatorstain nimitys tulee ruotsin kielen sanasta helg eli pyhä. Helatorstai on ollut Suomessa yksi pyhimpiä kirkkojuhlia ja aikoinaan uskottiin, että edes ruoho ei kasva tuona päivänä. 

Helatorstailla on myös pitkät pakanalliset perinteet, sillä aikaisemmin maanviljelijät sytyttivät korkealle paikalle Helavalkeita eli toukovalkeita ja rukoilivat hyvää satoa sekä karkottivat pois pahoja henkiä. Helavalkeilla soitettiin, tanssittiin, leikittiin sekä juotiin simaa ja olutta ja pidettiin hauskaa. 

Helatorstain viettoa Sveitsissä

Helatorstaita juhlitaan eri puolilla Eurooppaa ja täällä Sveitsissäkin se on yksi vuoden neljästä yhteisestä vapaapäivästä, jota vietetään jokaisessa kantonissa (Le jour de l'ascension, Auffahrtstag, Ascensione). Sveitsin saksankielisellä alueella (Altishofen, Beromünster, Ettiswil, Grosswangen, Hitzkirch ja Sempach) on järestetty 1500-luvulta lähtien Helatorstaisin uskonnolisia hevoskulkueita, joihin kansa on osallistunut jalan tai hevosilla. 

Aikaisin Helatorstain aamuna pyhiinvaeltajien kulkue lähtee paikallisen papin johdolla matkaan ja matkan varrella pysähdytään rukoilemaan, siunaamaan ja ehtoolliselle pieniin kyliin. 

Vuosien saatossa kulkueesta on tullut juhlavan ja näyttävän näköinen paraati. Paraatissa musiikki soi ja osallistujat kantavat ristejä sekä ovat pukeutuneet upeisiin barokkityylisiin asuihin. Olisi todella mielenkiintoista päästä näkemään tuo upea paraati tai vaikka osallistumaan itse hevosen kanssa.

Tervetuloa blogiini

www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista

Tyttöjen tiistai, vaellusta Juralla

Tänään oli tyttöjen tiistai isolla T:llä! Tuttavani oli kutsunut Suomi-rouvia kotiinsa Genolieriin ja tarkoituksena oli lähteä heiltä kävelylle Juravuoristoon ja grillailla lounasta tämän jälkeen. Jokainen toi mukanaan jotakin lounaspöytään nyyttikesti-periaatteella. Itse ajattelin ilahduttaa Suomi-siskojani Papin Suomen reissulta tuomalla HK- sinisellä lenkillä. Tein HK:n blåsta grillivartaita ja lisäsin tikkuihin muitakin kasviksia kuten paprikaa, sipulia ja minitomaatteja. 

Kuukausi sitten otin ensimmäisen askeleeni sveitsiläistymistä ja ostin itselleni vaelluskengät. Sveitsissä vaeltaminen on suosittua ja täällä onkin lajin harrastamiseen upeat puitteet. Sveitsissä on laaja vaellusreittien verkosto jossa on yhteensä noin 60 000 kilometriä erilaisia kansallisia, alueellisia ja paikallisia sekä reittejä liikuntaesteisille. Vaelluksia voi tehdä kävellen, pyörällä, maastopyörällä, rullaluistimilla sekä kanootilla oman kunnon mukaan. Reittejä löytyy erilaisten teemojen mukaan esim. kulttuuri, perhe, näköala, ruoka sekä matkaa voi tehdä viinitilojen, Alppien ja jäätiköiden läpi. Reitit ovat hyvin merkitty ja ne ovat hyväkuntoisia ja hyvin hoidettuja sekä reittien varrella on useita julkisen liikenteen liittymiä. Reitit kulkevat mm. Jura-vuorten ja Alppien upeissa ja ainutlaatuisissa maisemissa sekä reittien väliset korkeuserot ovat suuria. 

Minulle tämänpäiväinen vaellus oli ensimmäinen jonka tein kävellen, sillä aikaisemmat vaellukseni olen tehnyt hevosen selästä. Keli oli aivan mahtava ja aurinko paistoi, kun lähdimme matkaan, aluksi etenimme jyrkkää ylämäkeä, joka vei mehut pois heti. Jatkoimme matkaa kiiveten Juravuorta ylöspäin ja välillä pidimme muutamia juomataukoja. Matkan varrella oli muutama upea näköalapaikka josta oli huikeat näkymät yli Lac Lemanin eli Geneve-järven. 

Reitti oli helposti käveltävää, pientä loivaa ylämäkeä ja niistä muutamista tasaista kohdista sekä alamäistä tuli otettua ilo irti kun taas pystyi puhumaan kävelemisen lomassa. Vaelsimme yhteensä reilu 5 kilometriä ja aikaa meiltä kului noin puoltoista tuntia, matkan aikana hiki valui ja reidet huusivat hoosiannaa, mutta kyllä oli iloinen mieli vaelluksen jälkeen. Kävimme piipahtamassa St Cerguen kylässä ja kuulin, että siellä on todella suosittu hampurilaisravintola sekä pizzeria, joita täytyy kyllä käydä kokeilemassa.

Matkasimme ihanalla pikkujunalla takaisin päin ja nautimme samalla upeista maisemista. Saavuimme tuttavani luokse ja aloitimme lounasvalmistelut, grillasimme ja katoimme kaikki herkut ulos. Pöytä oli kuin runsaudensarvi ja mietimmekin kuinka helppoa ja vaivatonta on järjestää nyyttikestit. Ruoat olivat jo valmiina, kenenkään ei tarvitse kokkailla koko päivää ja viettää aikaa keittiössä kun on lounasvieraita. 

Taisin kuitenkin saada pienen kipinän tuosta vaeltamisesta ja odotan jo innolla seuraavaa reissua. Onhan tuo maastossa patikointi mukavaa vaihtelua, ainaiselle tasaisen tallustamiselle.  

Tietoa Sveitsin vaellusreiteistä ja niiden merkinnöistä

Retkeilyreitit ovat yleensä leveitä, mutta niiden varrella voi olla kapeitakin kohtia ja jyrkillä osuuksilla on useimmiten kaiteet tukemassa. Retkeilyreitit on merkitty keltaisilla nuolilla tai timantinmuotoisilla retkeilijän kuvalla. 

Vuoristoreitit ovat kapeampia, jyrkempiä ja vaikeampia kulkea, reitin varrella voi olla ketjuja tai köysiä liikkumisen apuna. Vuoristoreiteillä kulkijan tulee olla hyvässä fyysisessä kunnossa ja tietää vuoristojen vaaroista liukastumisvaaroista ja nopeasti muuttuvista sääoloista. Vuoristoreitit ovat merkitty keltaisilla viitoilla joiden päihin on maalattu raidat valkoinen - punainen -valkoinen. 

Alppien läpi kulkevat reitit ovat haastavia ja vaativia kulkea, ne voivat mennä jäätiköiden läpi sekä reitin varrella voi joutua kiipeämään jyrkkiä kiviseiniä. Alpeilla kulkijan tulee olla todella hyvässä fyysisessä kunnossa, tietää vuorien vaarat ja osata käyttää köysiä. Alppireitit ovat merkitty sinisillä viitoilla joiden päihin on maalattu raidat valkoinen - sininen - valkoinen. 

Koko Sveitsissä on yhtenäinen reittien merkintätapa joka perustuu viittojen väreihin sekä reittien numerointiin. Keltaiset viitat ovat retkeilyreittejä, valkoiset viitat ovat esteettömiä reittejä ja punaiset viitat ovat pyörille, maastopyörille ja rullaluistimille. Vaellusreitit ovat numeroituja ja SwizerlandMobility internetsivuilta löytyy lisätietoa eri reiteistä, reittikarttoja, suunnitella omia reittejä sekä sieltä voi ladata puhelimeen ilmaisen mobiilisovelluksen. Reittien merkintäviitoissa olevat värilliset taulut kertovat lisätietoja reiteistä, taulujen numerointi kertoo, onko reitti valtakunnallinen (1 numero), alueellinen (2 numeroa) vai paikallinen (3 numeroa). Reittitiedot ovat myös erivärisiä ja vihreät kyltit ovat retkeilijöille ja esteettömille, vaaleansininen pyöräilijöille, okra maastopyöräilijöille, violetti rullaluistelijoille ja turkoosi melojille. 

Kaatuneiden muistopäivä

 

Hietaniemen hautausmaan sankarihaudat

Toukokuussa Suomen lippu liehuu tiuhaan tahtiin salossa, jopa viisi kertaa kuukauden aikana. Virallisia liputuspäiviä eli asetuksessa määriteltyjä liputuspäivä on yhteensä kuusi ja tuolloin valtion virastot ja laitokset ovat velvoitettu liputtamaan. Noista kuudesta virallisesta liputuspäivästä toukokuulle osuu kolme päivää 1.5 Vappu-päivä, 9.5 Eurooppa-päivä ja äitienpäivä joka on toukokuun toinen sunnuntai. Tänään vietetään Kaatuneiden muistopäivää, joka on vakiintunut liputuspäivä, jota ei säädetä asetuksessa, mutta liputusta suositellaan. Kaatuneiden muistopäivä vietetään toukokuun kolmantena sunnuntaina ja sen ajankohta muuttuu vuosittain. 

Hietanieman hautausmaa, sankariristi muistomerkki

Kaatuneiden muistopäivää vietetään kaikkien Suomen sodissa ja rauhanturvatehtävissä kaatuneiden muistoksi. Kaatuneiden muistopäivän viettoon kuuluu jumalanpalvelukset, paikalliset muistotilaisuudet sekä sankarihaudoilla käyminen mm. seppeleenlasku sankariristille Helsingin Hietanimen hautausmaalla. Kaatuneiden muistopäivää on vietetty vuodesta 1940 asti.  

  

19.5.1940 Ensimmäinen kaatuneiden muistopäivä

Piispainkokouksessa huhtikuussa 1940 ehdotettiin suru- ja muistojumalanpalveluksen pitämistä talvisodan sankarivainajien muistoksi. Puolustusvoimien ylipäällikkö sotamarsalkka C.G.E. Mannerheim kuuli ehdotuksesta ja antoi päiväkäskyn ettei vapaussodan päättymisen muistopäivänä sekä armeijan lippujuhlana 16.5., järjestetä paraatia ja muita sotilaallisia juhlallisuuksia. Käskyssään Mannerheim määräsi että, toukokuun kolmantena sunnuntaina vietetään kaatuneiden muistopäivää: "nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä". Käsky koski vain puolustusvoimia, mutta myöhemmin muistopäivää alettiin viettää, myös puolustusvoimien ulkopuolella.  Muistopäivän sankarivainajien määrä on kasvanut jatkosodan, Lapin sodan ja YK:n rauhantehtävissä kaatuneiden myötä. Kaatuneiden muistopäivä on ollut vakiintunut liputuspäivä vuodesta 1977. Aluksi lippua pidettiin osan päivää suruliputuksen tavoin puolitangossa, vuodesta 1994 liputuskäytäntö on ollut normaali. 

19.5.1940 Ensimmäinen kaatuneiden muistopäivä

Tervetuloa blogiini

www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista.

Hurahdin henkareihin

Viime viikolla selailin vanhoja sisustuslehtiä ja silmiini osui rautalankahenkari josta oli tehty säilytysteline erilaisille lahjanaru- ja nauharullille. Ihastuin ajatukseen heti ja ajattelin toteuttaa sen myös itselleni ja samalla aloin miettiä muitakin eri käyttömahdollisuuksia henkareille.  Siitähän se sitten taas lähti...

Surffailin netissä ja löysinkin aivan ihania ja kauniita ideoita henkareiden tuunaamiseen. Maalilla ja pienillä yksityiskohdilla saa uutta ilmettä tylsiin henkareihin. Oheisessa kuvassa muutamia löytämiäni herkkupaloja, joiden myötä sain intoa tuunata omia henkareita sekä muutamia ideoita myöhemmin toteutettavaksi. 

Löysin myös samalla muitakin hyviä ja käyttökelpoisia ideoita henkareille, joita tietenkin piti heti kokeilla. Erittäin iloinen olin siitä, että vihdoin löysin aurinkolaseille sopivan säilytyspaikan. Olen jo pitkään tuskaillut, kun aurinkolasit ovat sikin sokin eri paikoissa ja aina lähtöhetkellä juuri ne "oikeat" ovat hukassa, joten päätin kerätä kaikki aurinkolasit yhteen tuunaamaani henkariin. 

Vastaavasti mieleeni tuli, että myös huivit ovat aina väärässä paikassa ja aina kiireessä tulee otettua sama huivi, vaikka se ei ehkä sopisikaan muuhun asustukseen. Löysin idean tuosta huvihenkarista ja siinä oli käytetty ilmeisesti suihkuverhon kiinnitysrinkuloita. Minä sen sijaan menin verhonipsulaatikolleni ja kaivoin sieltä koristeelliset verhonpidikkeet huiveille ja koristelin henkarin pienellä ruusukoristeella. Sain kaikki huivit mahtumaan yhteen henkariin ja vein ne eteiseen eli tämähän tarkoitti sitä että vaatekaappiin tuli lisää tilaa. Innostuin tuosta lisätilasta niin, että aloin heti miettiä, mitä muuta voisi henkariin ripustaa??? 

Vöitä olen säilyttänyt samanlaisessa Ikean lokerikossa kuin huiveja ja ajattelin kokeilla saisinko vyötkin ripustettua henkariin. Huomaan käyttäväni useimmiten vain yhtä ja samaa vyötä, joten mietin että jos vyöt ovat esillä, niin ehkä niitäkin voisi vaihdella useammin asustukseen sopivaksi, kun ne ovat näkyvillä. Vyöhenkarin rakensin siten, että puristin henkarin housutankoon verhonipsuja ja koristelin henkarin liimatuilla ruseteilla. Muutama kuukausi sitten vielä ihmettelin, että tarvitsenko todella näitä kaikkia miljoonaa erilaista verhotangon nipsua ja rinkulaa vai heitänkö ne pikkuhiljaa pois, onneksi säästin. 

Kenkien säilytys on minulle ikuinen murheenkryyni, ja eritoten saappaat. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että laittaisin vaatekaappiin alas tangon, johon ripustaisin saappaat pienillä henkareilla, sitten löysin tämän hauskan pesulahenkarista tehdyn kenkähenkarin ja päätin kokeilla. Prototyypistä ei tullut ihan symmetrinen, mutta ehkä jo seuraavista!

Harmittelin kun olin muutossa heittänyt pois kaikki lankahenkarit, sillä löysin mahtavia ideoita mihin niitä voi käyttää. Luovuuteni vimmassa laitoin heti viestiä ystävilleni ja se tuotti tulosta, sainkin muutamia henkareita työstettäväksi. Alkuperäisen narurullahenkarin lisäksi tein henkarista pidikkeen foliorullalle ja samaa ideaahan voi käyttää esim. talouspaperin ja leivinpaperin säilytykseen. Lisäsin yhteen henkariin pyykkipojat ja sain siihen ripustettua päivän postin ja muita tärkeitä lappuja. Henkari innostuksestani ei meinannut loppua tulla ja ripustin muutaman lehden muovikukalla tuunaamaani henkariin. Toinen hauska idea mitä kokeilin, oli kehyksien sijaan ripustaa juliste housuhenkariin.  

Yksi mielestäni kauneimmista ideoista olivat lankahenkarista tehdyt kranssit. Näitä haluan ehdottomasti kokeilla. Kokeilumielessä väänsin henkaria sydämen muotoon ja sainkin siitä suht sydämen muotoisen. Nyt pitää vain vielä koristella se, jos vaikka epämuotoisuudet saisi hävitettyä koristeiden alle.

Henkarin historia

 

Kuva:Wikipedia

Vaatekoukkua alettiin käyttää 1800-luvulla samalla kun vaatteita alettiin säilyttää vaatekaapeissa, jotta ne veisivät vähemmän tilaa ja säilyisivät siistinä. Sanotaan että puinen vaatekoukku olisi ollut yksi Yhdysvaltojen presidentti Thomas Jefferson keksinnöistä. Ensimmäinen vaatekoukku kuitenkin patentoitiin myöhemmin Connecticutissa vuonna 1869. 

Nykyisen henkarin mallin keksi Albert J. Parkhouse vuonna 1903, joka työskenteli Timberlake Wire and Novelty Company yrityksessä, Michiganissa. Yritys oli erikoistunut lampunvarjostimiin, kehyksiin ja muihin erilaisiin rautalankatuotteisiin. Eräänä päivänä Parkhouse kyllästyi työtovereiden jatkuviin valituksiin liian vähäisestä naulakkotilasta ja väänsi rautalangasta kaksi soikiota ja kiersi niiden päät yhteen muodostamalla koukun. Yrityksen johto innostui ideasta ja haki sille patenttia, tuohon aikaan yritykset pystyivät hakemaan patentteja työntekijöidensä keksinnöistä ja tämän vuoksi Parkhouse ei koskaan saanut penniäkään ideastaan. Henkari patentoitiin 1904 John B. Timberlaken nimiin.

Henkareistahan voi siis tehdä mitä vaan ja ne ovat todella monikäyttöisiä, tässä vielä muutama hauska henkari idea. 

 

13.5. Floran päivä

Floran eli kukan päivänä Suomessa ylioppilaat ovat viettäneet perinteistä kevätjuhlaa 1800-luvun alusta lähtien ja myöhemmin juhlan vietto on siirtynyt Vappuun. Opiskelijat kerääntyivät piknikille Kumtähden eli Toukoniityn kentälle, joka sijaitsee Helsingissä, nykyisessä Kumpulassa. J.L. Runebergin ja Fredrik Paciuksen Maamme-laulu sai ensiesityksensä Kumtähden kentällä 13.5.1848.  Kumtähden kentälle pystytettiin Maamme-laulun muistokivi vuonna 1948, sata vuotta Maamme-laulun ensi-esityksen jälkeen. Myöhemmin 60-luvun lopulla Floran päivän juhlimisesta luovuttiin, mutta tänä päivänä Floran päivää vietetään Maamme-laulun ensiesityksen kunniaksi ja ohjelmassa on piknikin lisäksi puheita ja musiikkia. Yksi Floran päivän traditioista on Maamme-laulun laulaminen muistomerkin luona. 

Floran päivää vietettiin aikaisemmin Turussa ylioppilaiden keskuudessa. Turun palon (1827) jälkeen yliopisto siirtyi Helsinkiin ja kevätjuhlaperinnettä haluttiin jatkaa uudessa pääkaupungissa, juhlapaikaksi valikoitui Kumtähdenkenttä. 

Floran päivän kevätjuhla vuonna 1848 on jäänyt Suomen historian kirjoihin, tilaisuutta varten Fredrik Pacius sävelsi neljässä päivässä J.L. Runebergin kirjoittaman runon Maamme-laulun ja se esitettiin juhlassa ensimmäistä kertaa. 

Lipputangossa liehui ensimmäistä kertaa Suomen Leijona lippu ja Fredrik Cygnaeus piti kuuluisan isänmaanpuheen, jonka johdosta syntyi myöhemmin Zachris "Sakari" Topeliuksen runo "Finlands Namn", Suomen nimi. Juhlat olivat kosteat, sillä tilaisuuteen oli varattu 304 litraa punssia, 255 litraa valkoviiniboolia, 131 litraa punaviiniboolia sekä naisia varten madeiraa ja sherryä. 

Alkoholin määrällä oli varmaan tarkoitus vaikuttaa juhlakansaan ja saada aikaan myös Suomessa isänmaallinen herääminen. Euroopassa vuotta 1848 kutsutaan Euroopan hulluksi vuodeksi, vallankumouksen vuodeksi tai kansojen kevääksi. Ranskan Helmikuun vallankumouksen myötä, syttyi muissakin Euroopan maissa kapinoita ja mellakoita. 

 

Kuva: Wikipedia, Eero Järnefeltin maalaus Floran päivän juhlasta 1848

 

Suomen nimi, Finlands namn

mies joukon keskell' on sankean
jalon saanut sanaisen aarteen.
hän synnyn ties syvän tenhoisan,
hän luotteen lausuu leimuavan,
joka halkoo usvien saarteen.

niin tuo sana siivekäs sinkoaa
ylt' ympäri silloin raikuu
ilohuutona yhtenä ilma ja maa
kera torvet ylväästi raikahtaa,
ja 'maamme, maamme' se kaikuu.

ja sen nimen vakevän tiedätkösen,
joka entää aallot ja rannat
jota kaiuttaa salo kaukainen
ja saarten, vuorten ja vaarojen
soi vakaat kalliokannat?

siis iäksi piirrä se pohjimpaas
siell' uskollisesti kanna!
sydän altis saakka sa kuolemaas
veri, henki puolesta synnyinmaas,
oman suomesi, suomesi anna!

Tervetuloa blogiini

www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista.

12.5. J.V. Snelmanin päivä, suomalaisuuden päivä

Tänään vietetään Snellmanin päivää, monelle tämä herra on tullut tutuksi sadan markan setelistä, mutta minkälainen tarina mahtaa olla taustalla?

Johan Vilhelm Snellman (1806–1881), tunnetaan filosofina, kirjailijana, lehtimiehenä ja valtionmiehenä. Snellman vaikutti Suomen oman rahan saamiseen ja vuonna 1860 rahauudistuksen myötä, Suomi sai oman rahan Markan, tämän vuoksi häntä kutsutaan Suomen Markan isäksi. Snellman vahvisti suomen kielen asemaa ja hänen mielestä jokaisella suomalaisella tulisi olla mahdollisuus lukea menneisyydestään omalla kielellään. Snellman halusi saada suomen kielen hallinnon ja koululaitoksen kieleksi. Vuonna 1863 keisari Aleksanteri II:n kieliasetuksen myötä suomen kielestä tehtiin tasaveroinen kieli ruotsin kielen rinnalle, vaikka tasa-arvo toteutuikin myöhemmin. Tämän vuoksi hänen syntymäpäivää on vietetty 1978 vuodesta lähtien myös suomalaisuuden päivänä.

Kuva: Wikipedia

Johan Vilhelm Snellman syntyi Ruotsissa, Tukholmassa 12.5.1806. Hänen vanhempansa olivat isä merikapteeni Christian Henrik Snellman ja äiti Maria Magdalena (os. Röring). Snellman oli perheen toiseksi vanhin lapsi, hänellä oli kaksi veljeä ja kolme sisarta.

Snellman aloitti koulunkäynnin Tukholmassa paikallisen seurakunnan kirkkokoulussa. Vuonna 1813 perhe muutti takaisin Suomeen ja Johan jatkoi opiskeluita Kokkolassa yksityisopetuksella. Johan oli 8-vuotias, kun hänen äitinsä kuoli kuudennen lapsen synnytyksen jälkeen. Äidin kuoleman jälkeen Johan lähetettiin tätinsä luokse Ouluun, jatkamaan koulunkäyntiä. Vuoden 1822 Oulun palosta huolimatta, Snellman suoritti ylioppilastutkinnon ja syksyllä hän pääsi Turun yliopistoon opiskelemaan ollessaan vain 16-vuotias. Snellmanin oli tarkoitus lukea papiksi, mutta yliopistossa hänen kiinnostus filosofiaan kasvoi ja hän päätti opiskella filosofian kandidaatiksi. Turun Yliopistossa Snellman ystävystyi samaan aikaan opiskelevien Johan Ludvig Runebergin ja Elias Lönnrotin kanssa. Turun palon jälkeen 1827 yliopisto siirtyi Helsinkiin ja Snellman jatkoi siellä Filosofian opintojaan ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon 25-vuotiaana, vuonna 1831.

Keväällä 1830 perustettiin Lauantaiseura, jossa nuoret yliopistomiehet kokoontuivat keskustelemaan kirjallisuudesta, taiteesta, politiikasta ja kansallisista kysymyksistä. Lauantai-iltaisin kokoonnuttiin jonkun seuran jäsenen kotiin lukemaan omia tekstejä ja arvioimaan toisten töitä sekä käytiin eri aiheista kiivaita keskusteluita. Snellmanin lisäksi tunnettuja Lauantaiseuran jäseniä olivat Runeberg, Cugneaus ja Topelius. Snellman nimitettiin Helsingin Yliopiston filosofian dosentiksi vuonna 1835 ja kirjoitti samaan aikaan ensimmäisiä julkaisuja ja oppikirjoja. Snellman riitautui opetusmenetelmiensä vuoksi yliopiston johdon kanssa ja hänen uransa yliopistolla päättyi. Snellman vietti vuodet 1839-1842 ulkomailla ja teki tieteellistä tutkimusta sekä julkaisuja. Snellman palasi Suomeen ja venäläiset vallanpitäjät eivät pitäneet hänen aatteistaan ja hän ei saanut yliopiston virkaansa takaisin. Snellman muutti Kuopioon koulun rehtoriksi vuonna 1843. 

Kuopiossa rehtorin viran ohella Snellman julkaisi kahta lehteä suomenkielistä Maamiehen ystävä lehteä ja ruotsinkielistä Saima lehteä. Maamiehen ystävä lehti oli tarkoitettu maanviljelijöille lisäämään tavallisen kansalaisen tietoja ja taitoja, lehti oli maan ainoa suomenkielinen lehti. Saima lehdessä korostui kansallishenki, suomen kielen asema ja sen edistäminen. Lehti oli tarkoitettu sivistyneistölle ja sitä pidetään Suomen ensimmäisenä poliittisena ja kulttuurisena lehtenä. Saima lehden julkaisut olivat niin radikaaleja, että niitä sensuroitiin ja lopulta lehti lakkautettiin vuonna 1846.

Snellman oli 40-vuotias kun hän avioitui Kuopiossa 18.11.1845 apteekkarin tyttären 17- vuotiaan Johanna Lovisa Wennbergin (1828–57) kanssa.  Perheeseen syntyi seitsemän lasta viisi poikaa ja kaksi tytärtä, joista yksi poika ja tytär kuolivat nuorina. Sanotaan että perhe oli Snellmanille tärkeä ja vaimon nuoren iän vuoksi Johan oli hyvin holhoava. Perhe muutti kolmen lapsen kanssa Helsinkiin vuonna 1849 ja Snellman haaveili vielä Yliopisto professorin virasta. Helsingissä Snellmaniin suhtauduttiin edelleen torjuvasti ja hän lopulta aloitti työt konttoristina, Borgströmin tupakkatehtaalla. Tuona aikana hän perehtyi talous-, pankki ja rautatieasioihin. 

Parola 1863, J.V. Snellman esitellään keisari Aleksanteri II:lle

Aleksanteri II noustua Venäjän keisariksi ja Suomen suurruhtinaaksi 1855, muuttui Venäjän suhtautuminen Suomeen ja Snellman sai professorin viran Helsingin yliopistosta 1856. Snelmannin vaimo Johanna kuoli vain 29 vuotiaana vuonna 1857 ja Johan jäi leskeksi huolehtimaan viidestä pienestä lapsesta. Snellmanin laajan talouden ja valtion asioiden tuntemuksen myötä, hänet nimitettiin senaattorin virkaan vuonna 1863 ja samana vuonna hän sai aikaan kieliasetuksen joka paransi suomen kielen asemaa sekä hän oli ollut vaikuttamassa rahauudistukseen ja Suomi oli saanut oman rahan markan, vuonna 1860. Snellman aateloitiin Aleksanteri II toimesta vuonna 1866 tunnustuksena pitkästä ja ansiokkaasta palveluksesta ja pari vuotta myöhemmin Snellman erosi senaattorin virasta Riihimäki-Pietari junarataan liittyvistä erimielisyyksistä kenraalikuvernöörin kanssa. Myöhemmin Snellman toimi mm. Hypoteekkiyhdistyksen ja Suomen tiedeseuran puheenjohtajana sekä kirjoitti lehtiartikkeleita. 

Johan Vilhelm Snellman menehtyi Kirkkonummella kesäkodissaan Danskarsbyssä 4.7.1881 vain muutamia kuukausia Keisari Aleksanteri II murhan jälkeen 13.3.1881. Snellman on haudattu Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle. Snellman oli jo elinaikanaan arvostettu valtionmies ja merkkihenkilö, hän saavutti suuren suosion ylioppilaiden keskuudessa. Vuosittain ylioppilaat muistivat Snellmania nimipäivänä laulamalla, jonka jälkeen hänellä oli tapana pitää heille puhe. Sanotaan että Snellman oli kiivasluontoinen, omapäinen ja hankala ihminen, mutta kaikesta huolimatta arvostettu valtionmies. 

Snellmanin elämäntyötä on kunnioitettu lukuisin muistomerkein ja patsain, joista tunnetuin sijaitsee Suomen Pankin edessä. Patsasta varten järjestettiin suunnittelukilpailu, jonka voittivat Emil Wikström ja Eliel Saarinen. Patsas rahoitettiin kansalaiskeräyksellä ja se paljastettiin juhlallisin menoin vuonna 1923. Patsas koki kovia helmikuussa 1944, jatkosodan pommituksissa, vielä tänäänkin patsaan jalustassa voi nähdä sirpaleiden jäljet, jotka jätettiin siihen suurpommituksen muistomerkiksi.  Patsaan edessä kulkeva katu on muutettu Nikolainkadusta Snellmaninkaduksi, muillakin paikkakunnilla on hänen mukaan nimetty katuja ja aukioita mm. Kokkola, Kuopio, Lappeenranta, Mikkeli, Oulu ja Äänekoski. Snellmanin mukaan on nimetty kouluja, juhlavuosina 1956 ja 2006 hänestä on julkaistu postimerkit, 10 euron juhlaraha, sekä Snellmanin kuva on ollut Suomen 10 000 markan ja myöhemmin 100 markan setelissä vuosina 1955-1985. Snellmanin kotimuseo sijaitsee Snellmanin Kuopion kodissa, jossa on nähtävillä perheelle kuuluvia esineitä ja huonekaluja. Snellmanin muistopäivää vietetään 12.5 joka on samalla suomalaisuuden päivä.

Snellmanin kotimuseo, Kuopio

Tervetuloa blogiini

www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista.