maanantai 21. helmikuuta 2022

Suomen seitsemän ihmettä -Unesco kohteet Suomessa



Vihdoinkin on nähty kaikki Suomen ihmeet! Vai onko?

Noin 10 vuotta sitten aloin tietoisesti käymään UNESCON-kohteissa, tutustuin suomalaisiin kohteisiin ja päätin, että haluan käydä kaikissa kohteissa. Aikaisemmin olin käynyt Suomenlinnassa ja Raumalla, saatoin tietää, että ne ovat UNESCO-kohteita, mutta en vielä tiennyt, mitä se oikein tarkoittaa. Miksi nuo paikat ovat Suomen ihmeitä? 


Maailmanperintöluettelo



Maailmanperintöluettelon tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuisia kulttuuri- ja luonnonperintöä tuleville sukupolville. Listausta ylläpitää UNESCO, joka on Yhdistyneiden kansakuntien (YK) alainen kasvatus-, tiede ja kulttuurijärjestö. Maailmanperinnön katsotaan olevan koko ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ja siten sen suojelu on maailman kaikkien maiden asia. 

Kansainvälinen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1972 ja tähän päivään mennessä sen on allekirjoittanut 190 maata, Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 1987. Maat, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen voivat ehdottaa kohteita maailmanperintölistalle ja jäsenmaista koostuva komitea päättää luetteloon merkittävät kohteet. Maailmanperintöluettelo kasvaa koko ajan ja tänä päivänä, luettelossa on 167 maata, kohteita on listattu yhtensä 1154, joista kulttuurikohteita on 897, luontokohteita 218 ja molempiin ryhmiin kuuluvia kohteita 39. Suomessa on seitsemän kohdetta, jotka ovat listattu maailmanperintöluetteloon, kuusi kulttuurikohdetta ja yksi luontokohde.

Suomenlinna (1991)
Vanha Rauma (1991)
Petäjäveden vanha kirkko (1994)
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas (1996)
Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue (1999)
Struven ketju (2005)
(Stuorrahonaivi, Oravivuori, Aavasaksa, Alatornion kirkko, Porlammi, Mustaviiri)
Merenkurkun saaristo, luontokohde (2006)


Suomen ”seitsemän ihmettä”


 


Aloitin ihmeiden bongaamisen kesälomareissulla ja nyt voin myöntää näin vuosien jälkeen, että sen reissun punaisena lankana taisi olla nuo Suomen seitsemän ihmettä. Matkan aikana kävimme katsomassa Petäjäveden vanhaa puukirkkoa, Vaasassa merenkurkun saaristoa, Raumalla kävimme Lapissa Sammallahden hautaröykkiöillä ja lopuksi Vanhan Rauman puutaloalueella. Reissu oli oikein mukava ja lapsetkin jaksoivat katsella ihmeitä. 

Petäjäveden vanhassa kirkossa järjestettiin opastus, kierroksesta en muista mitään, sen sijaan mieleen jäi kirkon lattialuukku, josta sai kurkkia kirkon alle. Itse en uskaltautunut kirkon alle kurkistelemaan, mutta poika katosi sinne nopeasti, taisi olla jännä kokemus, kun hän muistaa sen vieläkin. 


Raippaluodon silta, Vaasa


Vaasassa suuntasimme Raippaluotoon Björkön saarelle, siellä on näkötorni, josta näkee maanpinnan kohoamia ja merenkurkun saaristoa. Kiipesimme näkötorniin, mutta kesäinen myrsky, sateinen ja tuulinen keli haittasi saaristoon tutustumista, hetken ihailimme maisemia ja juoksimme pikaisesti takaisin autolle. 

Kesällä 2020 pääsin päivittämään merenkurkun näkymät, kun lähdin kävelemään näkötornille ja saman tien muistin ärhäkät hyttyläiset, jotka kiusasivat meitä viimeksi, jätin suosiolla patikoinnin väliin. Tällä kertaa ihailin näkötornista maisemia pitkään, siellä oli niin kaunista, että tunsin jonkin läikähtävän. Lopulta oli ihan pakko lähteä alas. 



Perheen kanssa lähestyimme Raumaa ja huomasin tienviitat Sammallahden hautaröykkiöille, pysähdyimme ja otimme eväät mukaan. Kävelimme haudoille pienessä tihkussa ja pidimme evästaukoa. Olisin viihtynyt haudoilla pidempään, mutta lapsilla oli kiire päästä Raumalla, sillä kaverit odottivat siellä. Nyt, kun olen innostunut patikoinnista, niin haluaisin käydä röykkiöiden luona uudemman kerran ja tehdä ympäristössä hieman pidemmän lenkin. 



Suomenlinna on tuossa ihan vieressä, mutta yllättävän harvoin siellä tulee vierailtua, yritän kuitenkin edes kerran vuodessa päästä käymään siellä. Kesä on tietenkin parasta aikaa, mutta aikainen kevät ja myöhäinen syksy ovat paljon rauhallisempia ajankohtia. Talvella en ole saarelle eksynyt, vain kerran, kun menimme laulamaan joululauluja. 



Viimeiset ihmeet saivat odottaa vuoroaan useamman vuoden. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas vierailulla kävimme muutama vuosi sitten kesälomareissun yhteydessä, tykkäsin siitä kovasti. Vasta viime kesänä sain käytyä viimeisen ihmeen eli Struven ketjun pisteillä, tosin kaksi pistettä on vielä käymättä. 



Suomenlinna -linnoitussaari





Suomenlinna on saari Helsingin edustalla, se rakennettiin aikanaan merilinnoitukseksi, Ruotsin kuninkaan toimesta, hän halusi parantaa puolustusta Venäjää vastaan. Rakennustöitä johti Augustin Ehrensvärd, bastionilinnoitus valmistui kuudelle saarelle vuonna 1748. Linnoitus sai nimekseen Sveaborg, suomeksi Viapori, nimi muutettiin Suomenlinnaksi Suomen itsenäistymisen jälkeen. Linnoitus on toiminut Ruotsin Venäjän ja Suomen puolustuksen tukikohtana, Suomen sisällissodan aikaan Suomenlinna oli vankilasaari, jonne tuotiin punaisia vankeja. Saaren maasto on vaihtelevaa, vanhat tykit muistuttavat menneistä ajoista. 





Suomenlinna on Vanhan Rauman kanssa Suomen vanhimmat UNESCO-kohteet ne ovat merkitty maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Suomenlinna on esimerkkinä oman aikansa Eurooppalaisesta sotilasarkkitehtuurista.

Suomenlinnassa on merisotakoulu, museoita, kahviloita ja ruokapaikkoja kesäisin ulkoilmateatteri. Saari on yksi Helsingin kaupunginosista, siellä asuu vakituisesti noin 800 asukasta. Suomenlinna on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä, lautat lähtevät Kauppatorilta.




Vanha Rauma, puutaloalue



Tänä päivänä Rauma tunnetaan parhaiten vanhoista puutaloista, kaupunki on palanut useaan otteeseen viimeksi 1682, jolloin tuli tuhosi melkein koko kaupungin. Vanhan Rauman alueella on ollut puutaloja keskiajalta lähtien, suurin osa nykyisistä taloista on 1800-luvulta ja ne ovat edelleen asuinkäytössä. 






Puutalot ovat olleet useasti purku-uhan alla, mutta onneksi talot ovat säilyneet sillä, Vanha Rauma merkittiin UNESCON maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Vanha Rauma on Pohjolan laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt puutaloalue. Vanhan Rauman alueella on yli 600 rakennusta ja asukkaita noin 800.




Petäjäveden vanha kirkko 

-puurakentamisen taidonnäyte 





Petäjäveden Vanha ristikirkko valmistui vuonna 1765, talonpoikien toimesta. Tarinan mukaan kirkko ja aiemmin paikalla sijainnut kappeli rakennettiin ilman lupaa, sillä talonpojat eivät malttaneet odottaa Tuomiokapitulin siunausta. Kirkon rakentamisesta vastasi Jaakko Klementinpoika Leppänen ja hänen pojanpoika Eerik Jaakonpoika vastasi myöhemmin kellotapulin valmistumisesta vuonna 1821. Kirkko sijaitsee upealla paikalla aivan rannan tuntumassa.




Kirkko on merkitty maailmanperintöluetteloon Pohjoismaisen puuarkkitehtuurin muistomerkkinä vuonna 1994. Kyseessä on kauniin ja kestävän puurakentamisen mestarillinen taidonnäyte. Kirkko kertoo siitä, kuinka paikalliset rakennusmestarit olivat omaksuneet eurooppalaisia arkkitehtuurivaikutteita ja sovelsivat niitä taidokkaasti hallitsemaansa hirsisalvostekniikkaan.  

Vuonna 1879 vastarannalle valmistui uusi kirkko ja vanha kirkko jäi toimettomaksi, se sai kuitenkin jäädä ja tänä päivänä se on suosittu käyntikohde. Kirkko on avoinna kesäisin, siellä järjestetään konsertteja ja jumalanpalveluksia. Petäjänvesi sijaitsee noin 30 km Jyväskylästä.

Osoite: Vanhankirkontie 9, 41900 Petäjävesi


Verlan puuhiomo ja pahvitehdas




Verlan on pieni noin 200 asukkaan kylä ja se sijaitsee 32 km Kouvolan keskustasta. Verlan kylää ympäröi metsät ja järvet ja sen läpi kulkee joki, jonka rannoilla on miljardeja vuosia vanhoja kallioita, joiden seinämiltä voi lukea ihmisten jättämiä viestejä tuleville sukupolville. 





Verlan ruukkikylä tunnetaan Verlankoskelle perustetusta puuhiomosta, alkuperäinen puuhiomo paloi ja sen tilalle rakennettiin uuden hiomon lisäksi pahvitehdas sekä kuivaamo. Puiset rakennukset tuhoutuivat jälleen tulipalossa ja niiden tilalle rakennettiin tiilestä uudet rakennukset. Tehtaalla tuotettiin valkoista puupahvia, jota käytettiin mm. pakkausmateriaaleissa ja kirjankansissa. 





Tehdas ja sen ympärillä oleva asuinalue on listattu maailmanperintöluetteloon vuonna 1996, Verla on esimerkki pienimuotoisesta teollisuusyhteisöstä, joka menestyi maaseudulla 1800-1900-lukujen taitteessa.

Kesäisin Verlassa käy paljon matkailijoita ja tehtaan alueella on käsityöläisten puoteja, kahvila ja ravintola, majoitusta on tarjolla vanhojen tehdastyöläisten asunnoissa. 

Sijainti: Velantie 295, 47850 Verla
Avoinna: kesäaikaan, tarkista voimassa olevat aukioloajat.
Lue lisää: Verla -Yksi Suomen seitsemästä ihmeestä



Sammallahdenmäen Pronssikautinen hautaröykkiöalue



Rauman alueella on ollut asutusta jo 3000 vuotta sitten, niistä muistona Sammallahdenmäellä korkean kallion päällä on 36 kivikasaa, jotka muodostavat laajan hautaröykkiöalueen. Haudat ovat säilyneet hyvin, sillä tänä päivänä ne sijaitsevat piilossa metsän keskellä. Pronssikaudella haudat rakennettiin korkealle paikalle, maankohoamisen myötä Sammallahdenmäen haudat ovat siirtyneet sisämaahan ja entisestä merenpohjasta on muodostunut Saarijärvi. Vanhimmat haudat sijaitsevat kallion päällä alueen korkeimmalla kohdalla ja nuorimmat haudat aivan Saarijärven tuntumassa. 

Outoja kiviröykkiöitä on selitetty hiisien tekosiksi ja siksi niitä kutsutaan myös hiidenkiukaaksi. Vainajan mukana hautoihin laitettiin usein hänelle kuulunutta omaisuutta, tärkeitä esineitä, koruja, mutta hautojen ryöstelyn vuoksi esineitä on löytynyt vähän. Sammallahdenmäeltä on löytynyt palaneita luita, kaksi kivipaasista tehtyä arkkua ja osa pronssisesta rannerenkaasta. Kalmiston tunnetuimmat haudat oat neliönmuotoinen ”kirkon lattia” ja vallinmuotoinen ”Huilun pitkä raunio”.



Sammallahdenmäen hautaröykkiöt on hyvin säilynyt esihistoriallinen muinaisjäännös, joka on ajoitettu pronssikauden ajanjaksolle 1300- 1000 eKr. Kalmisto on kirjattu UNESCON maailmanperintöluetteloon vuonna 1999, se kertoo Skandinaavisen pronssikauden aikana eläneen yhteisön hautaustavoista. Hautoihin pääsee tutustumaan kävellen, niitä ympäröi noin 1,5 km pituinen polku.

Osoite: Sammallahdentie, 27230 Rauma



Struven ketju – maailman mittanauha



Alatornion kirkon torni

Struven ketjua kutsutaan maailman mittanauhaksi, joka kulkee Mustanmeren ja Jäämeren välissä. Aikanaan 1800-luvulla kolmiomittausketjun avulla mitattiin ja selvitettiin maailman muotoa ja kokoa. Saksalainen tähtitieteilijä F. G. W. Struve halusi selvittää tähtitieteen ja kolmioiden muodostaman ketjun avulla yhden pituuspiirin pituutta. Mittauksia tehtiin 40 vuotta, ne suoritettiin vuosina 1816-1855. Ketjulla on mittaa yhteensä 2820 km, joista noin 1000 km kulkee Suomen poikki. Alun perin mittaukset tehtiin kahden maan alueella Venäjä ja Ruotsi.

Tänä päivänä Struven ketju kulkee 10 valtion alueella, Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova. Komiomittausketju pitää sisällään yhteensä 265 mittauspistettä, joista 34 on nostettu Unescon maailmanperintölistalle, näistä pisteistä kuusi löytyy Suomesta. 


Porlammi, Pyhtää

Oravivuori, Jyväskylä


Aavasaksan näkötorni

Suomessa mittauspisteet sijaitsevat Pyhtäällä Mustaviirin saaressa, Porlammin Tornikalliolla, Jyväskylän Oravivuorella, Alatornion kirkon kellotornissa, Aavasaksassa näköalatornin luona ja Enontekiössä Stuorrahanoaivi tunturissa. Mittauspisteet sijaitsevat upeilla näköalapaikoilla, alun perin pisteet ne ovat olleet kallioon porattuja reikiä tai kallioon kaiverrettuja ristimerkkejä. Suurin osa mittauspisteistä on helposti saavutettavissa, vain eteläisin Mustaviiri ja pohjoisin Stuorrahanoaivi vaativat järjestelyitä. 




Struven ketju on ollut Unescon listalla vuodesta 2005 lähtien ja edustaa tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä. 

Lue lisää: Struven ketju – Yksi Suomen seitsemästä ihmeestä

 

Merenkurkun saaristo -Kvarken



Saaristoalue sijaitsee Vaasan ja Uumajan välisellä merialueella, se on Pohjanlahden kapein osa ja maa kohoaa siellä nopeasti. Merenkurkun saaristo ja Ruotsin Högt Kust eli Korkea rannikko muodostavat yhdessä UNESCO-kohteen, joka on Suomen ainoa luontokohde maailmanperintöluettelossa. 





Merenkurkun saaristo on päässyt listalle vuonna 2006, nopean maankohoamisen ja harvinaisten moreeni muodostumien vuoksi. Maa kohoaa noin metrin sadassa vuodessa ja sanotaan että 2000 vuoden päästä Ruotsi ja Suomi ovat yhtenäistä maa-aluetta. Alueella on 5600 saarta, se on suosittua lintujen pesimäaluetta.  


Onko kaikki ihmeet nyt nähty?



Ei veikkonen, Suomi on ehdottanut vuonna 2021 maailmanperintölistalle kahta uutta kohdetta, Saimaannorpan saaristoa ja Alvar Aallon arkkitehtuuria sarjakohde, joka käsittää 13 Alvar Aallon suunnittelemaa rakennusta eri puolella Suomea. Ennen kuin nämä ihmeet ovat päässeet listalle, niin voin varmaan aloittaa napsimaan puuttuvia Alvar Aallon kohteita!


Saimaannorpan saaristo



Kuva matkamessuilta 2020

Saimaannorppa saaristoa haetaan maailmanperintöluetteloon luontokohteena, jonka kriteerinä on uhanalaisen eläinlajin tyyssija. Saimaannorppa on norpan alalaji, jota tavataan vain Suomessa, Saimaan järvialtaassa. Laji jäi jääkauden jäljiltä jumiin Saimaan järviin ja sopeutui elämään siellä. Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen, erityisesti suojeltava ja rauhoitettava laji, sen kokonaiskanta on noin 420-430 (2020). UNESCO-kohteeksi haetaan norppa-alueina tunnettuja kansallispuistoja ja luonnonsuojelualueita. 


Alvar Aallon humaani arkkitehtuuri


Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylä

Arkkitehti Alvar Aallon (1898 – 1976) teokset kuuluvat modernismin arkkitehtuuriperinnön mestaritöihin. Suomi on vuonna 2021 esittänyt 13 Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen sarjan listattavaksi maailmanperintöluetteloon. Ehdotettu sarja on Suomen kansainvälisesti tunnetumpia rakennuksia. 


1 Paimion parantola
2 Alvar Aallon kotitalo, Helsinki ✔️  
3 Sunilan Sellutehtaan asuinalue, Kotka
4 Villa Mairea, Pori
5 Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylä ✔️
6 Muuratsalon koetalo, Jyväskylä
7 Alvar Aallon ateljee, Helsinki
8 Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko, Imatra ✔️
9 Helsingin Kulttuuritalo ✔️
10 Jyväskylän yliopiston kampus
11 Kansaneläkelaitoksen päärakennus, Helsinki
12 Seinäjoen hallinto ja kulttuurikeskus
13 Finlandia-talo, Helsinki ✔️


Suomen kohteiden lisäksi olen käynyt katsomassa myös muiden maiden ihmeitä, niistä voit lukea lisää täältä.


Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan Matkassa 

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Kuusisaaren tyylikäs taidekoti - Villa Gyllenberg



Kulttuurikeskiviikko


Minä ja museokorttini ollaan oltu todella tylsistyneitä, kun emme ole päässet pitkään aikaan yhdessä ulkoilemaan. Minulla alkaa seinät kaatua, kun mihinkään ei pääse ja museokorttini ahdistuu lompakossa. Viime viikolla päätin, että asialle pitää tehdä jotakin ja lanseerasin kulttuurikeskiviikon eli jatkossa, joka keskiviikko aion nauttia edes pienen hetken kulttuurista. 

Halusin päästä museoon, moni on vielä nettisivujen mukaan suljettu tai avoinna rajoitetusti. Aloin kartoittamaan sellaisia kohteita, missä en ole aikaisemmin käynyt ja lopulta päädyin Kuusisaaressa sijaitsevaan Villa Gyllenbergiin, joka on minulle täysin tuntematon. Tämän museon kohdalla on vähän sama tarina kuin viereisen Didrichsenin kanssa, monesti olen ajanut sen ohi ja miettinyt, että tuolla pitäisi joskus käydä. 




Ajattelin, että olen ainoa vierailija, mutta yllätyin kun siellä oli paljon porukkaa, vaikka oli melkein sulkemisaika. Vasta kotona minulle selvisi, että museo on juuri avattu remontin jälkeen. Tykkäsin museosta kovasti, suuren vaikutuksen minuun teki kotimuseon puoli taiteen ja sisustuksen yhdistely, seuraavalla kerralla ehdin varmaan keskittyä taiteeseen enemmän. Huomasin, että museo kuuluu Small Art Museums Helsinki verkostoon ja heillä on muita vastaavia museoita, ehkä näistä löytyy joku kohde kulttuurikeskiviikolle.


Ihastuttava taidekoti





Kun astuin sisään kotimuseon puolelle, ihastuin siihen heti, sisääntulon näyttävien verhojen takaa pilkotti tyylikäs taidekoti. Katselin ympärilleni ja ihmettelin maalausten ja arvoesineiden runsautta, jotka olivat sulassa sovussa oleskelutilojen sisustuksen kanssa. Pyörin hetken ympäri ja ihastelin näkymää, en tiennyt mistä aloittaa, joten päätin edetä järjestyksessä. Alakerrassa on kaksi oleskelutilaa sekä ruokailutila.  

Alakerran suuri oleskelutila oli ryhmitelty kolmeen osaan, ensimmäisenä katseen vangitsee flyygeli ja suuret ikkunat, vasemmalla puolella on istuinryhmä, jonka ympärille on sijoiteltu taidekokoelma, joka sisältää tunnettujen suomalaisten teoksia Oikealla puolella takan vieressä on houkutteleva paikka istuutua ja katsella ympärille sekä alas salonkiin. 






Salonkia hallitsee vaaleanpunainen sohvaryhmä, joka on sijoitettu siten, että siitä näkee ruokailutilaan sekä Laajalahdelle, kesällä näkymät ovat varmasti upeat.







Edustusasunnon ruokailutilassa on näyttävästi katettu pitkä pöytä ja vieraiden iloksi seiniä koristaa Anen lempitaulut. Paraatipaikalla on Anen ensimmäinen Helene Schjerfbeck hankinta, Lehtimajajuhla maalaus on vuodelta 1883. Ruokailutilasta on näkymät salonkiin ja isot ikkunat Laajalahdelle. 

Keittiötä en huomannut lainkaan, se on ilmeisesti poistettu museon muutostöiden yhteydessä vuonna 1980, miten harmillista.






Yläkerrassa kolme huonetta, joista yhdessä pyöri mielenkiintoinen Ane Gyllenbergin historiikki. Sisääntulon oikealta puolelta, takkaryhmän vierestä lähtee rappuset yläkertaan. 

Välitasanteella kannattaa pysähtyä katsoma lasimaalausta, sen vasemmasta alakulmasta löytyy vapaamuurareiden symboli harppi ja suorakulma. 





Kaksi huoneista on sisustettu oleskeluhuoneiksi, viherhuone ja toinen on varmaan ollut työhuoneena, mutta tämän hetken ”ajan hengessä” -näyttelyn vuoksi sisustus on siirretty alakerran Gallerian tiloihin. Olisin mielelläni nähnyt, miten huoneet on sisustettu, kun perhe on asunut siellä. 







Galleria





Ruokailutilasta pääsee museon Galleriaan, se on valoisa ja moderni, näyttelytiloissa on parhaillaan menossa ”Ajan hengessä” -näyttely 10.4.2022 asti. 

Esillä on useita Helene Schjerfbeckin töitä sekä Anen työhuoneen sisustus. Gallerian vieressä on kahvila, josta on näkymät Laajalahdelle. Lisärakennus ja Galleria, ei mielestäni sopinut vanhan talon tunnelmaan. 








Talvinen sää esti tutustumasta pihaan ja rakennukseen ulkopuolelta, joten tänne pitää ehdottomasti palata keväällä tai kesällä uudelleen, kun puutarha kukkii.


Ane Gyllenberg


Kuva: Wikipedi, Ane Gyllenberg ,1961


Ane Gyllenberg syntyi Iitissä 24.12.1891, hänen äiti Emilia oli pappilan tytär ja isä Eskil kuului ruotsalaiseen Gyllenbergin aatelisukuun ja työskenteli Åminneforsin ruukin kirjanpitäjänä ja hoiti tilaa Iitin Perheniemen kartanossa. 

Ane valmistui Turun kauppaoppilaitoksesta vuonna 1911 ja aloitti työt pankissa, hän muutti Helsinkiin vuonna 1916 ja aloitti työt Pankkiiriliike Tom Sahlbergillä. Suomen itsenäistymisen jälkeen 6.12.1917 Ane liittyi Helsingin suojeluskuntaan. 

Helsingissä Ane tapasi vaimonsa Signen, joka työskenteli pankkineitinä, pariskunta meni naimisiin vuonna 1919 ja kaksostytöt Marianne ja Margareta syntyivät vuonna 1920, myöhemmin vuona 1932 pariskunta sai pojan, joka kuitenkin kuoli heti synnytyksen jälkeen. 




Ane työskenteli pankkiiriliikkeessä ja oli siinä osakkaana, liikkeellä oli mennyt pitkään hyvin, kunnes Tsaarin valta murtui ja Venäjän ruplan arvo romahti valuuttamarkkinoilla. Pankkiiriliike joutui irtisanomaan työntekijänsä, Ane siirtyi kiinteistöalalle ja perusti oman yrityksen. 

Myöhemmin (1925) hän osti pankkiiriliikkeen  Sahlbergin kuolinpesältä ja ryhtiliikkeen avulla hän pelasti yrityksen konkurssilta. Yrityksen toiminta alkoi kannattaa ja vuonna 1936 sen nimeksi vaihdettiin Pankkiiriliike Ane Gyllenberg, vuotta myöhemmin hän sai Suomen kansalaisuuden. 




Perhe asui Helsingissä ja muutti Kuusisaareen vuonna 1938, jolloin Villa Gyllenberg valmistui. Ane oli tunnettu hyväntekijä, 1948 perustettiin hänen ja Signen nimeä kantava säätiö, jonka tarkoituksena oli rahoittaa lääketieteellistä tutkimusta. Ane luopui terveyssyistä toimitusjohtajan tehtävistä 1955 ja myi yrityksen työtoverilleen ja alaisille. 

Ane Gyllenberg sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1949, hän oli innostunut taiteenkerääjä, mukana vapaamuurareiden toiminnassa, hän oli hengellinen ja kiinnostunut Rudolf Steinerin ajatuksista ja opeista. Ane ja Signe molemmat kuolivat vuona 1977, heidän perintönsä elää edelleen Villan Gyllennbergissä.


Villa Gyllenberg


 

Villa Gyllenberg on taide- ja kotimuseo Kuusisaaressa Laajalahden rannalla. Museorakennus valmistui vuonna 1938 pankkiiri Ane Gyllenbergin (1891-1977) ja Signe Gyllenbergin (1895-1977) perheen kodiksi. Kotimuseo on tunnelmallinen, sen tyylikäs sisustus on alkuperäinen ja taulut ovat edelleen samoilla paikoilla. 





Ane oli innokas taiteenkerääjä, museossa on yli 400 taideteosta, runsaasti esineistöä ja huonekaluja, jotka ovat taidokkaasti sijoitettu osaksi kotimuseon sisustusta. Kokoelmassa on paljon tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden teoksia, suurin osa maalauksista on esittävää taidetta, nykytaidetta on vähemmän. 

Varhaisimmat teokset ovat 1400-luvulta. Helene Schjerfbeck oli Anen lempitaiteilija, tänä päivänä museossa on noin 40 hänen teosta, se on laajin yksityinen kokoelma. 



Museon toiminnasta ja taidekokoelmasta vastaa Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, jonka pariskunta perusti vuonna 1949. Säätiö perustettiin tukemaan lääketieteellistä tutkimusta, apurahoja on jaettu vuodesta 1950 lähtien, joka toinen vuosi, tuen saajat ilmoitetaan Ane Gyllenbergin syntymäpäivänä 24.12.



Pariskunnan kuoleman jälkeen huvilan yhteyteen rakennettiin galleria, museo avattiin yleisölle vuonna 1980. Museota laajennettiin vuonna 2021 tehdyn peruskorjauksen yhteydessä.  



Museossa on kahvila ja museokauppa sekä siellä järjestetään konsertteja. 

Kesällä museoon pääsee Helsingistä venebussilla, pysäkki sijaitsee kävelymatkan päässä, viereisen Didrichenin museon rannassa.  

Osoite: Kuusisaarenpolku 11, 00340 Helsinki
Avoinna: ke, la, su klo 12-17 
Lisätietoja: www.villagyllenberg.fi 


Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa