Nyt kannattaa pakata eväskori, ottaa kamera mukaan ja suunnata kohti Malminkartanoa, sillä siellä ovat omenapuut nyt kukassa!
Tämä salainen puutarha sijaitsee Malminkartanon kartanon mailla ja sen omenpuut ovat perua ajasta, jolloin maatila toimi Helsingin yliopiston koetilana.
Useampana keväänä minulla on ollut toiveena päästä ihailemaan omenapuiden kukkaloistoa ja monesti olen miettinyt visiittiä Lohjan omenapitäjään. Ikävä kyllä tuo kukkimisaika on mennyt minulta aina ohitse, kun olen iloinnut kauden muista kukinnoista.
PicNic hedelmätarhassa
Viikonloppuna kyselin eräässä FB-ryhmässä paikkoja, mistä löytyy useita omenapuita ja minulle ehdotettiin Malminkartanoa. Se sijaitsee kivenheiton päässä meiltä, joten päätin lähteä tutustumaan siihen.
Hedelmätarhassa oli paljon porukkaa hienoissa vaatteissa, nyt kannattaa todella käydä ottamassa kuvia valkolakin kanssa, vauvoista ja lapsista sekä perhepotretteja. Juuri nyt omenapuun kukat ovat kauneimmillaan.
Alhaalla puiston reunassa kulki omenapuukuja, jonka katveessa oli muutamia eväspöytiä. Me kävimme kaupan kautta ja ajattelimme ottaa vähän huikopalaa.
Hetken päästä löysimme vapaan pöydän ja nautiskelimme eväitä upeassa auringonpaahteessa. Puisto oli todella rauhallinen ja siellä oli mukava viettää aikaa, oli ihana nähdä, kuinka porukat tapasivat tuttaviaan ulkosalla.
Meillä oli vähän tylsät eväät, suoraan kaupan hyllyltä, sen sijaan eräs lähti puistosta kaasupullon kanssa ja ryhmä nuoria naisia oli kattanut pöydän kauniisti ja nauttivat teehetkeä posliinikupeista.
Upea paikka tänne on ehdottomasti tultava uudelleen ja tutustuttava kartanoon sekä läheisiin kävelyreitteihin ja niihin kuuluisiin kävelyrappusiin, jotka sijaitsevat Helsingin korkeimmalla paikalla 91 metriä meren pinnan yläpuolella.
Malminkartano
Malminkartanossa on ollut asutusta jo kivikaudella, Juhannuskallion luota on löytynyt vanha kivikautinen asuinpaikka ja hautaröykkiö. Kartanometsän kalliolta on löytynyt hautakiviä, kulttipaikka ja muinaisitie. Juhannuskalliolla on järjestetty tapahtumia ja se on suosittu oleskelu-ja näköalapaikka.
Malminkartanon alue muodostui 1600-luvulla kahdeksasta talosta, kartanoa alettiin rakentamaan 1700-luvulla ja sitä on myöhemmiin rakennettu ja laajennettu useaan otteeseen.
Kartanolla on aikojen saatossa ollut useita omistajia, maatila oli valtion omistuksessa ja siellä toimi vankisiirtola aina vuoteen 1945 asti.
Fruticetum eli hedelmäpuutarha
Maatila luovutettiin vuonna 1932 Helsingin yliopistolle, sitä kunnostettiin vankityövoimalla. Kartano otettiin opetuskäyttöön vuonna 1942, siellä toimi maatalous- ja metsätiedekunta aina vuoteen 1979 asti.
Maatilalle perustettiin Fruticetum, sinne istutettiin omena-, päärynä-, kirsikka ja luumupuita yhteensä noin 400 hedelmäpuuta, joista on vielä jäljellä noin 350. Puurtahassa järjestetään erilaisia yleisötilaisuuksia ja sadonkorjuutapahtumia. Hedelmäpuutarha sijaitsee asuntolarakennuksen takana.
Avoinna: avoinna ympäri vuoden
Osoite: Kartanokaari 29
Ei pääsymaksua