Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itävalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Itävalta. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. joulukuuta 2015

4. Joulupukin esi-isä piipahtaa useissa Euroopan maissa ennen joulua






Useissa Keski-Euroopan maissa yksi joulunvieton tärkeimpiä päiviä on 6.12, joka on Pyhän Nikolauksen päivä ja lapset saavat tuolloin joulun lahjat. Pyhä Nikolaus liikkuu eri maissa erilaisella kokoonpanolla ja saattaa käyttää vähän erilaisia vaatteita.


Belgia



Kuva: Wikipedia, Saint Nikolaus ja apulainen


Pyhä Nikolaus liikkuu apurien kanssa myös Belgiassa tuomassa lahjoja. Lapset laittavat edellisenä iltana aasille evääksi porkkanan ja Pyhälle Nikolaukselle snapsilasin. 

Vrolijke Kerstmis!



Hollanti



Kuva:Wikipedia



Hollannissa liikkuu parivaljakko Pyhä Nikolaus eli Sinterklaas ja  Zwarte Piet eli Musta Pekka, jotka tuovat lahjoja kilteille lapsilla ja tuhmat saavat risuja, tai voivat joutua jopa Espanjaan. Parivaljakkoa odottaa tietenkin hollannikkaat eli puukengät, joihin lapset ovat laittaneet ruokaa Sinterklaasin hevoselle. Hollantilaisesta joulusta lisää myöhemmin…

Prettige Kerstfeest!



Itävalta 



Kuva: Wikipedia, Krampus


Itävallassa liikkuu Pyhä Nikolaus sekä sarvipäinen Krampus, joka on Mustan Pekan serkku ja antaa tuhmille lapsille risuja. Krampus liikkuu  kyselemässä onko kilttejä lapsia ja mikäli on ollut kiltti niin Pyhä Nikolaus antaa lapsille hedelmiä tai makeisia ja pieniä lahjoja voi löytää ulkona olevista sukista tai kengistä Pyhän Nikolauksen päivänä, mutta Christkindl tuo loput lahjat jouluaattona. Mikäli on ollut tuhma niin saa Krampukselta nuhteita ja risuja, ellei onnistu laulamalla lepyttämään Krampusta. Krampukseksi pukeutuvat nuoret naimattomat miehet jotka kulkevat ympäriinsä pelottelemassa lapsia ja kauniita naisia. 

Frohe Weihnachten!



Sveitsi



Kuva: Wikipedia, Küssnachtin Klausjakt


Riippuen siitä missä päin Sveitsiä asustelee niin minkälainen kokoonpano tulee käymään Pyhän Nikolauksen päivänä. saksankielisellä alueella vietetään Sami Chlausin-päivää ja joulupukin näköiset Sami-Chlausit kulkevat aasilla ja ovat apureineen liikenteessä, kun taas ranskankielisellä alueella käy Pyhä Nikolaus kahden mustan apurinsa kanssa. Jouluaattona Christkind ja Pere Noel tuovat lapsille lisää lahjoja.

Luzern-järven rannalla sijaitsevassa Küssnachtin kylässä jahdataan Pyhän Nikolauksen aattona 5.12 joulupukkia. Kylässä järjestetään suuri ”Klausjagen” eli joulupukin metsästys tapahtuma. Perinteisen tapahtuman juuret juontavat keskiajalle, jolloin pahoja henkiä peloteltiin kylästä kovan metelin avulla. Paraati alkaa yöllä ja siihen osallistuu noin 1000 henkilöä, tapahtumaa seuraa vuosittain noin 20 000 vierailijaa.


Joyeux Noël!
Buon Natale!
Frohe Weihnachten!



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 




torstai 14. toukokuuta 2015

Innere Stadt eli Wienin ydinkeskusta




1. Innere Stadt


Wienin kaupunginosat ovat numeroitu 1-23 ja ne sijoittuvat ydinkeskustan ympärille, koillisessa Leopoldstad, idässä Landstraße, etelässä Wieden ja Mariahilf, lännessä Nebau ja Josefstad sekä pohjoisessa Alsergrundin kaupunginosa. Kaupungin keskustassa sijaitsee suurin osa Wienin nähtävyyksistä ja Wienin historiallinen keskusta on merkitty UNESCON-maailmanperintöluetteloon. 




Innere Stadia ympäröi Ringstraße, kehänmuotoinen boulevardi joka on rakennettu entisen kaupungin muurin tilalle. Ringstraße on noin 5,3 km pitkä ja sen varrella on useita nähtävyyksiä, museoita ja historiallisia rakennuksia, viihtyisiä aukioita ja lukuisia patsaita sekä puistoja. Ringstraße muodostuu 9 eri Ring-kadusta pohjoisesta lähtien, Schottenring, Dr. Karl Lueger-Ring, Dr. Karl Renner-Ring, Burgring, Opernring, Kärtner Ring, Schubert-Ring, Parkring, Stubenring sekä Tonavan rannalla sijaitsevasta kadusta Franz Joseph Kai. Ringstraßen nähtävyyksistä voit lukea lisää täältä.




Yksi oleellinen osa kaupungin keskustaa on suuri Habsburg-hallitsijoiden palatsialue, joka käsittää useita rakennuksia ja se sijaitsee Ringstrassen varrella aivan Wienin keskustassa. Palatsialueen ensimmäinen osa on valmistunut 1200- luvulla ja palatsi toimi Keisarien virka-asuntona aina vuoteen 1918 asti, jolloin Itävallasta tuli tasavalta. Tänä päivänä monet rakennukset ovat edelleen hallinnollisessa käytössä ja siellä sijaitsee Itävallan presidentin virka-asunto. Palatsialueen muita rakennuksia ovat mm. Kaiserappartements eli Habsburgien upeat asuintilat, Sisi-museo, Hopeakokoelma, Kansalliskirjasto, Schatzkammer eli Aarrekammio, Espanjalainen ratsasatuskoulu, kirkko, Burgkapelle-kappeli, museoita sekä konserttisaleja, jossa Hofburgin oma orkesteri esiintyy. Lisää Hofburgien palatsialueesta voit lukea täältä.
Keskustan tärkeimmät ostoskadut ovat Kärtner Strasse, Am Graben ja Kohlmarkt, joiden varrella on kaikki kalliit kansainvälisten suunnittelijoiden merkkiliikkeet. Schwedenplatz-aukiolla ja sen lähistöllä on useita kahviloita ja ravintoloita sekä lähellä sijaitsevat Bermudan kolmion kadut ovat iltaisin suosittuja bilettäjien keskuudessa. 


Nähtävyyksiä


Stephansom tuomiokirkko, Mozartin kotitalo, Roomalaiset rauniot, Ringstrasse, Hofburg keisarillinen palatsialue, Espanjalainen ratsastuskoulu, Valtion oopperatalo, Rathaus ym.


Ankeruhr kello 
Stephansplatzin lähellä sijaitsevalla Hoher Marktin aukiolla on kaupungin kuuluisin kello Ankeruhr, jonka Wieniläinen vakuutusyhtiö rakensi 1900-luvun alussa. Animoitu kello esittelee Wienin historian merkkihenkilöitä, joista aina joku marssii kellossa tasatunnein, näkemisen arvoinen esitys on kahdeltatoista, kun musiikin tahdissa marssii useampi henkilö. Aukio on aikanaan ollut tärkeä markkinapaikka ja sen ympärillä on ollut kauniita kartanoita ja palatseja, jotka tuhoutuivat II maailmansodan ilmapommituksissa. Aukion keskellä on Vermählungsbrunnen suihkulähde, joka kuvaa Jeesuksen vanhempien Marian ja Josephin häitä. 
Sijainti: Stephansplatz, Hoher Markt

Römer Museum eli Roomalaisten runiot ja museo

Innere Stadtissa, Höher Markt aukiolla sijaitseva museo kertoo roomalaisten elämästä Wienin sotilasleirissä Vindobonassa 97 jKr- aina 400-luvulle asti. Museon alimmassa kerroksissa on nähtävillä Rooman valtakunnan aikaiset vanhat rauniot, jotka löytyivät 1948-1949 pommituksissa. Museossa on nähtävillä 300 esinettä jotka ovat löytyneet sotilasleiriltä. Nykytekniikan avulla museossa voi nähdä 3D kuvia ja seinämaalauksia, miltä rauniot ovat näyttäneet. Museoon on vapaa pääsy kuukauden 1. Sunnuntaina.
Sijainti: Höher Markt 3, lähellä Stephansplaz metroasemaa
Avoinna: ti-su 9.00-18.00



Stephansdom eli PyhänTapanin tuomiokirkko 
Wienin maamerkkinä tunnettu Pyhän Tapanin tuomiokirkko sijaitsee aivan kaupungin keskustassa ja se on yksi suosituimpia turistikohteita. Romaaninen kirkko vihittiin käyttöön vuonna 1147, mutta siihen on tehty useita laajennuksia ja siinä näkyy eri aikakausien tyylisuuntauksia. Kirkon katto on erikoinen, se on tehty värjätyistä lasitiilistä ja niistä on sommiteltu Itävallan tunnus kaksipäisen kotkan kuvio. 




Eteläinen Steffei torni on näyttävä, sitä rakennettiin noin 73 vuotta ja se on 137 metriä korkea. Torniin pääsee kiipeämällä 343 porrasta ja sieltä avautuu upeat kaupukinäkymät. Pohjoista tornia alettiin rakentamaan vuonna 1450, mutta se ei valmistunut koskaan. Pohjoisessa tornissa on kuuluisa Plummerin kello, joka on Itävallan suurin ja raskain kirkonkello ja se painaa 21 383  kiloa. Alkuperäinen Plummerin kello (1700) oli tehty turkkilaisten jättämistä tykeistä. Pummerin tornista on myös upeat näköalat ja sinne pääsee hissillä, lipun hinta 5€.




Sodista ja tulipaloista huolimatta katedraali säilyi monien vuosisatojen ajan vahingoittumattomana, mutta huhtikuussa 1945 vain muutamia viikkoja ennen II maailmansodan loppumista, se kärsi pahoin pommituksista mm. Plummerin kello putosi alas tornista. Sodan jälkeen kirkkoa kunostettiin ja vuonna 1957 uusi Plummerin kello pystytettiin pohjoistorniin 68 metrin korkeuteen.




Paikalliset käyttävät kirkosta nimeä Steffei ja siellä pidetään päivittäin useita jumalanpalveluksia sekä se on suosittu vihkikirkko, kuuluisuuksien häitä jopa televisioidaan suorana lähetyksenä. 1700-luvulla kirkossa on esiintynyt mm. Joseph Haydn poikakuoron kanssa sekä se oli Mozartin vihikikirkkona vihitty siellä vonna 1782. Kirkkoon on vapaa sisäänpääsy ja jumalanpalveluksien aikaan sinne pääsee rajoitetusti. Kirkkoon voi tutustua maksullisen audioselostuksen kanssa ja kirkon alapuolella sijaitseviin katakombeihin pääsee tutustumaan opastetulla kierroksella, jonka hinta on 5 €. 

Lisätietoja: www.stephanskirche.at
Avoinna: ma-la 6.00-22.00 / su ja pyhäpäivät 7.00-22.00
Kulkuyhteydet: metro U1 ja U3 Stephansplaz 

Mozarthaus, Mozartin kotitalo
Stephansplazin metroaseman ja Pyhän Tapanin kirkon lähellä vanhassa kaupungissa sijaitsee Mozartin talo, joka tunnetaan myös nimelä Figaron talo. Wolfgang Amadeus Mozart asui talossa vuosina 1784- 1787 ja tuona aikana hän sävelsi yhden suosituimmista oopperoistaan, Figaron häät. Ylimmssä kerroksessa audiopastus kertoo Mozartin tarinan mm. Mozart naistenmiehenä, uhkapeleistä, tuhlaamisesta sekä vapaamuurareista sekä elämisestä 1700-luvun lopulla. Toisessa kerroksessa kerrotaan hänen musiikista ja musiikillisista vaikutteista. Alimmassa kerroksessa on nähtävillä Mozartin makuuhuone, tuon ajan huonekaluja sekä esineistöä.  Mozart asui Wienissä 11 vuotta ja hän asui useissa eri paikoissa riippuen hänen rahatilanteestaan. 

Sijainti: Domgasse 5
Avoinna: ma-su 10-19.00





Keisarillinen hautakammio
Lähellä Stephansplazia, Neuer Marktin aukiolla sijaitsee Kapusiini kirkko, jonka kryptassa makaa 149 Habsburgin dynastian sukulaista. Koristeellisiin arkkuihin on haudattu 12 keisaria ja 19 keisarinnaa vuodesta 1633 lähtien mm. Maria Teresia ja hänen miehensä Keisari Fanz I, viimeisenä kryptaan on haudattu Franz Joseph I sekä hänen vaimo Kerisarinna Elisabeth että heidän poikansa kruununprinssi Rudolf, jotka sijaitsevat Kapusiinimunkkien hoitamassa kryptassa. Habsburgien sisäelimet ovat haudattau Pyhän Tapaninkirkon katakombehin, sydämet Augustiinilaiskirkkoon ja ruumiit ovat haudattu Kapusiinikirkkoon. 

Sijainti: Tegetthoffstraße 2
Avoinna: ma-su 10-18.00
Sisäänpääsy: Aikuiset 5€





Espanjalainen ratsastuskoulu / Spanische Hofreitschule
Wienin kuuluisa Espanjalainen ratsastuskoulu ja sen upeat Lipizzan hevoset ovat yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Korkeatasoinen ratsastuskoulu on ainoa maailmassa, jossa klassisia ratsastustaitoja harjoitetaan niiden alkuperäisessä muodossa. Ratsastajat ja hevoset kouluttautuvat vuosia ja he pystyvät tekemään musiikin tahdissa vaativia, pikkutarkkoja liikkeitä. Kaunis barokkityylinen ratsastushalli on valmistunut vuosina 1729-1935 ja se rakennettiin alun perin nuoria aristokraatteja varten, jotta he pystyisivät opettelemaan ratsastusta. 

Tänä vuonna (2015) on kulunut 450 vuotta siitä, kun Espanjalainen ratsastuskoulu on mainittu ensimmäisen kerran Heldenplazin suuressa gaalassa. Juhlavuoden kunniaksi Wienin poikakuoro vierailee muutamissa ratsastusesityksissä.

Lisää Espanjalaisesta ratsastuskouusta voit lukea täältä.



Shoppaus






Kaupungin keskustassa sijaitseva ostosaluetta, josta löytyy kaikki kalleimmat merkki- ja boutiqueliikkeet, löytyvät Pyhän Tapanin kirkon luona sijaitsevilla kaduilla: Kärtnerstrassen, Graben ja Kohlmarkt. Kultaiseksi kortteliksi kutsutaan aluetta Am Hofin aukion viereistä korttelia (Bognergrasse, Seitzergrasse, Tuchlauben), jossa sijaitsee kansainvälisten suunnittelijoiden mm. Prada, Louis Vuitton, Armani lippulaivamyymälät. Oopperatalon lähellä on Ringstrassen-Gallerien kaksikerroksinen ostoskeskus, se muodostuu kahdesta eri rakennuksesta, jotka yhdistyvät toisiinsa lasisillalla. Kauppakeskuksessa on 59 liikettä ja 8 ravintolaa.

Graben, ostoskatu 
Graben-katu on ollut olemassa jo Rooman aikaan, sen ympärillä on muodostunut useita kujia ja katuja, jotka ovat olleet kävelykatuja vuodesta 1970 asti. Graben on ollut suosittu ostoskatu jo keisarilliseen aikaan on ja osa kaupoista oli jo silloin suosittuja ostospaikkoja kuten, Augarten posliinit, Heldwein korut sekä Nägele & Strubellin parfyymit. Grabenin ympärillä on useita kahviloita ja ravintoloita, vanhoja rakennuksia kuten Equitablen palatsi sekä upeita suihkulähteitä esim. Josefs- and Leopoldsbrunnen. Vanhin suihkulähde on vuodelta 1455 ja sen vettä on käytetty palojen sammutukseen, sillä aikaisemmin useat talot olivat rakennettu puusta.

Kärntner Strasse 
Rooman aikaan kadun nimi oli Strata Carinthianorum ja se oli tärkeä kulkureitti keskustast kaupungin muureille. Kärnter Strassesta tuli suosittu ostoskatu 1800-luvulla ja sen varrella on  perinteisiä kauppoja sekä monien kansainvälisten muotiliikkeiden myymälöitä, mm. Swarovskin Kärntner Strasse 24, liikkeessä on 3 kerrosta ja tuotteet ovat laitettu upeasti esille. Osa kadun rakennuksista tuhoutui II maailmansodan pommituksissa ja tänä päivänä se on kävelykatu. Kävelykatu alkaa Oopperatalon luota, Hotel Sacherin kulmalta ja jatkuu aina Stephansdomin tuomiokirkolle asti ja sieltä voi jatkaa vasemmalle Grabenin ostoskadulle. 

Steffi tavaratalossa on laaja valikoima eri suunnittelijoiden tuotteita sekä laadukasta kosmetiikkaa. Tavaratalon panoramahissillä pääsee ylös kahvilaan ja ravintolaan, jonka kattoterassilta on upea näkymä Stephansdomin tuomiokirkolle. Steffi tavaratalo on tänä päivänä samassa rakennuksessa, missä Wolfgang Amadeus Mozart menehtyi vuonna 1791. Kärntner Strassen poikkikadulla, Himmelpfortgasse 4-8, sijaitsee komentaja Prinssi Eugenin talvipalatsi, jossa hän menehtyi vuonna 1736.

Muoti ketjut:
Turek vaateliike, Rotenturmstraße 19, Walfischgasse 3 
Mango, Kärntner Straße 22 
Zara, Kärntner Straße 7, Stephansplatz 12
Forever 21, Kärntner Straße 9
Ringstraßen Galerien, Steffl, Kärntner Straße 1,  

Am Hof taide- ja antiikkimarkkinat
Kaupungin keskustassa sijaitsevalla aukiolla on myyty antiikkia jo 20 vuoden ajan, maalauksia, posliiniä, kirjoja, puisia leluja ja paljon muuta. 



keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Ringstrasse Wienin ”pikku Boulevardi”



Ringstrasse, Schottenringiltä Raatihuoneen suuntaan 

Ringstrasse eli Ringstraße on vähän isompi boulevardi kuin Helsingin Boulevardi ja eikä niin vähääkään… Valtavan kokoinen Ringstrasse saa Helsingin Boulevardin näyttämään pieneltä kujalta. Wienissä ei voi välttyä liikkumasta Ringstrassea pitkin johonkin suuntaan, sillä sen varrella on suurin osa keskustan nähtävyyksistä, sekä useat metro-, bussi- ja ratikkapysäkit. 
Boulevardi on uskomattoman kokoinen ja sen ylittämiseenkin menee aikaa tovi, lyhyiden valojen vuoksi. Ringstrasse viettää tänä vuonna 150-vuotisjuhlaa, ohessa tietoa boulevardin historiasta ja sen varrella sijaitsevista nähtävyyksistä. 



Ringstraße -Wienin kehätie


Ringstraße on suuri kehtätie, joka ympäröi Wienin vanhaa keskustaa eli Innere Stadia. Ringstrasse on noin 5,3 km pitkä ja se on rakennettu kaupungin vanhan muurin tilalle, ympyrän muotoon. Boulevardin varrella on useita nähtävyyksiä, museoita, historiallisia rakennuksia, viihtyisiä aukioita ja lukuisia patsaita sekä puistoja. 

Ringstraße muodostuu 9 eri Ring-kadusta pohjoisesta lähtien, Schottenring, Dr. Karl Lueger-Ring, Dr. Karl Renner-Ring, Burgring, Opernring, Kärtner Ring, Schubert-Ring, Parkring, Stubenring sekä Tonavan rannalla sijaitsevasta kadusta Franz Joseph Kai.

Keisari Franz Joseph määräsi joulukuussa 1857 kaupungin vanhan muurin purettavaksi ja halusi rakentaa sen tilalle boulevardin, joka yhdistää lähiön Keisarilliseen keskustaan. Hän halusi että boulevardin varrelle rakennetaan kaupungin asukkaille tarkoitettuja rakennuksia, kuten yliopisto, kirjasto, ooppera, taide- ja historianmuseo sekä valtion hallinnollisia tiloja. Suurin osa rakennuksista on valmistunut ennen vuotta 1870 ja tuohon aikaan juutalaiset saivat oikeuden omistaa maata ja he rakennuttivat suuria palatseja Ringstrasselle (Palais Ephrussi ja Palais Epstein). 

Moni Ringstrassen rakennuksista tuhoutui pahoin II maailmansodan pommituksissa vuonna 1945, suuria tuhoja kärsivät mm. Parlamenttitalo, Burgtheater paloi sekä kuuluisa Hotel Metropole tuhoutui täysin ja sen tilalle rakennettiin muistomerkki Natsismin uhreille. Yliopiston lähellä sijaitsevalla Mölkerbastei-kadulla on jäljellä vielä osa vanhaa muuria. 




Keisari Franz Joseph vihki Ringstrassen käyttöön 1.5.1865 ja tänä vuonna (2015) siitä tulee kuluneeksi 150-vuotta ja juhlavuoden aikana siellä järjestetään useita tapahtumia ja näyttelyitä. Ringstrassea kutsutaan myös nimellä Wienin Sormus ja matkamuistoksi voi hakkia Ringstrassen muotoon tehdyn sormuksen. 


Nähtävyyksiä Ringstrassella:


Börse eli pörssitalo, Schottentorin aukiolla sijaitseva Votivkirche, Yliopiston päärakennus, Burgtheater, Rathaus eli kaupungintalo, Itävallan parlamenttitalo, Volksgarten-puisto ja oikeustalo. Burgring kadulla on Heldenplazin aukio, jossa sijaitsee Burgtor-portti ja sen läheisyydessä ovat luonnontieteellinen ja taidehistorian museot joiden välissä on Maria Teresian aukio, jonka takana on museokortteli. Aukiot sijaitsevat lähellä Hofburgia eli Keisarin talvipalatsia. 

Wienin oopperatalo sijaitsee Opernringillä ja Parkringillä on upea Stadspark-puisto, Ringstrasse päättyy Tonavan rantaan ja siellä on Urania observatorio. 

Ringstraseen voi tutustua raitiovaunulla, joko Ringtram turistiratikalla, joka kiertää koko boulevardin tai sitten julkisilla ratikoilla 1 ja 2, jotka kulkevat kehätietä osittain molempiin suuntiin. Ratikkaan voi hypätä Schwedenplazalta, joka sijaitsee Tonavan rannalla, Franz Joseph Kai-kadulla.




Votivkirche
Uus-goottilainen Votivkirche rakennettiin Keisari Franz Josephin toimesta kun hän selvisi vuonna 1853 kohdistuneesta murhayrityksestä.

Rathaus ja luistelurata 

Rathaus eli Wienin raatihuone

Sijaitsee Ringstrassen varrella vastapäätä Burgteatteria, tuo uusgoottilainen rakennus on valmistunut vuonna 1883 ja siellä työskentelee tänä päivänä kaupunginhallinnon virkamiehiä sekä pormestari. Rakennuksen suunnitteli Friedrich von Schimidt, joka on suunnitellut monia kirkkoja, liekö tässä syy miksi rakennus muistuttaa erehdyttävästi kirkkoa. 

Raatihuoneen erottaa jo kaukaa, sillä sen keskitorni on on 98 metriä ja Rathausman patsaan kanssa sen korkeus on 104 metriä. Raatihuoneessa on 1575 huonetta ja sen sisätiloissa järjestetään usein tapahtumia. 

Raatihuoneen sisäpiha on avoin kaikille ja sisätiloihin pääsee tutustumaan ilmaisella opastetulla kierroksella, ma, ke ja pe klo. 13.00. Kesäisin Raatihuoneen aukio on juhlaviikkojen keskipiste ja iltaisin noin klo 21.00, siellä voi katsoa ooppera tai konserttitallennuksia ilmaiseksi, aivan kuin olisi ulkoilmateatterissa. Heinä-syyskuussa aukiolla vietetään Filmifestivaaleja ja suurelta valkokankaalta voi seurata elokuvia. 

Rathauspark
Raatihuoneen viereisessä puistossa järjestetään kesäisin useita tapahtumia ja musiikkiesityksiä, talvisin siellä on luistelurata. Luistelurata on massiivinen noin 7000 neliön kokoinen ja se kiertää ympäri raatihuoneen edustaa. Toukokuussa puiston valtaa Euroviisuhuuma!



Parlamenttitalo

Sijaitsee Ringstrassen varrella Raatihuoneen vieressä. Rakennus on valmistunut vuosina 1874-1884 Itävalta-Unkarin kaksoismonarkian aikana. Koristeellisen rakennuksen suunnitteli tanskalainen arkkitehti uusklassiseen tyyliin ja sen katolla on 78 marmoripatsasta, jotka esittävät Antiikin ajan ajattelijoita ja näiden lisäksi siellä on 8 voitonvaunua, seinissä satoja kohokuvia ja niistä 50 kuvaa Itävalta-Unkarin kaupunkeja ja jokia. 

Rakennuksen ajoluiskalla on useita antiikin ajan historoitsijoiden patsaita sekä Parlamentin edessä on upea suihkulähde, jonka keskellä on viisauden jumalattaren Pallas Athenen patsas. Parlamenttitalossa kokoontuvat Itävallan liittoneuvosto ja kansallisneuvosto, näiden istuntopäivinä ei järjestetä opastettuja kierroksia, mutta istuntoja pääsee seuraamaan ilmaiseksi. 

Parlamettitalossa järjestetään päivittäin opastettuja tunnin mittaisia kierroksia, jotka kertovat arkkitehtuurista tai poliitikkojen työpäivästä, kierrokset ovat maksullisia. Parlamentin vierailukeskukseen pääsee ilmaiseksi ja sieltä saa tietoa Itävallan parlamentin jäsenistä ja se on samalla opastettujen kierroksien kokoontumispaikka. Parlamenttitalossa on matkamuistomyymälä sekä kahvila. 

Sijainti: Dr Karl Renner Ring 3
Avoinna: ma-pe 8.30-18.30 / la 9.30-16.30
Lisätietoja: www.parlament.gv.at



Volksgarten puisto

Kaunis puisto sijaitsee kaupungin keskustassa Heldenplatz ja Hofburgin palatsialueen vieressä, vastapäätä parlamenttitaloa. Entinen yksityispuisto on ollut yleisessä käytössä vuodesta 1835 ja siellä on useita suihkulähteitä sekä upea ruusutarha, jossa on tuhansia ruusuja. Keskellä puistoa on Theseuksen temppeli (1820), joka on jäljennös Kreikkalaisesta Theseionin temppelistä. 

Puisto on suosittu hääkuvien ottopaikka ja etenkin Theseus-temppeli on suosittu kuvauskohde. Puistossa on muutamia muistomerkkejä mm. Keisarinna Elisabethin, jonka Keisari Franz Joseph rakennutti Sisin kuoleman jälkeen. Puistoon on kolme sisäänkäyntiä Heldenplatz, Burgtheater ja Ringstrasse vastapäätä parlamenttitaloa. Puistossa sijaitsee Cafè Meierei, joka on auki huhti-lokakuussa.

Sijainti: metropysäkki Herrengasse
Avoinna: huhti-lokakuussa 6.00-22.00 / marras-maaliskuussa 6.30-19.00


 Hofburgin palatsialue, Kaiserapparments eli keisarilliset asuintilat 

Hofburg

Suuri Habsburg-hallitsijoiden palatsialue, joka käsittää useita rakennuksia ja se sijaitsee Ringstrassen varrella aivan Wienin keskustassa. Palatsialueen ensimmäinen osa on valmistunut 1200- luvulla ja palatsi toimi Keisarien virka-asuntona aina vuoteen 1918 asti, jolloin Itävallasta tuli tasavalta. 

Tänä päivänä monet rakennukset ovat edelleen hallinnollisessa käytössä ja siellä sijaitsee Itävallan presidentin virka-asunto. Palatsialueen muita rakennuksia ovat mm. Kaiserappartements eli Habsburgien upeat asuintilat, Sisi-museo, Hopeakokoelma, Kansalliskirjasto, Schatzkammer eli Aarrekammio, Espanjalainen ratsasatuskoulu, kirkko, Burgkapelle-kappeli, museoita sekä konserttisaleja, jossa Hofburgin oma orkesteri esiintyy. 

Lue lisää Hofburgin palatsialueesta aikaisemmasta postauksestani täältä.


Wienin Espanjalaisen ratsastuskoulun satulahuone 

Espanjalainen ratsastuskoulu / Spanische Hofreitschule

Wienin kuuluisa Espanjalainen ratsastuskoulu ja sen upeat Lipizzan hevoset ovat yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Korkeatasoinen ratsastuskoulu on ainoa maailmassa, jossa klassisia ratsastustaitoja harjoitetaan niiden alkuperäisessä muodossa. 

Ratsastajat ja hevoset kouluttautuvat vuosia ja he pystyvät tekemään musiikin tahdissa vaativia, pikkutarkkoja liikkeitä. Kaunis barokkityylinen ratsastushalli on valmistunut vuosina 1729-1935 ja se rakennettiin alun perin nuoria aristokraatteja varten, jotta he pystyisivät opettelemaan ratsastusta. 

Tänä vuonna (2015) on kulunut 450 vuotta siitä, kun Espanjalainen ratsastuskoulu on mainittu ensimmäisen kerran Heldenplazin suuressa gaalassa. Juhlavuoden kunniaksi Wienin poikakuoro vierailee muutamissa ratsastusesityksissä.

Lue lisää Espanjalaisesta ratsastuskoulusta aikaisemmasta postauksestani täältä.


 Keisarinna Maria Theresian muistomerkki


Maria Theresia Plaz

Aukioille on käynti suoraan Ringstrasselta ja se sijaitsee Taidehistoriallisen ja Luonnonhistoriallisen museoiden välissä vastapäätä Museumquartieria. Aukion keskellä on suuri Maria Theresian muistomerkki, keisarinnaa esittävä pronssipatsas on noin 6 metriä korkea ja sen ympärillä on 4 hevosmistä, jotka olivat Maria Theresian läheisiä kenraaleita. 

Maria Theresia oli arvostettu hallitsija vuosina 1740-1780, hän uudisti koulujärjestelmän, hoiti valtion asioita sekä hän oli 16 lapsen äiti. Aukiolla on Maria Theresian patsaan lisäksi 4 suihkulähdettä. Joulun aikaan aukiolla myydään käsitöitä ja punssia sekä siellä on erityinen postitoimisto, josta voi lähettää kirjeitä Jeesus-lapselle.

Avoinna: kellon ympäri, ei sulkeutumisaikaa, Joulumarkkinoiden aikaan 11-22.00

Kunsthistorisches Museum, Taidehistoriallinen museo
Museo on rakennettu vuonna 1891, lähelle Keisarin Palatsia ja siellä on laajat kokoelmat Habsburg-keisarisuvun taidetta, aina 1500-luvulta lähtien. Museon kokoelma on yksi maailman laajimmista ja siellä on useita Euroopan taidehistorian tunnettujen taiteilijoiden kuten Velazquez, Rubens, Rembrandt ja Tintoretto merkittävimpiä teoksia. 

Museossa on esillä useita kokoelmia muinaisen Egyptin ja Lähi-Idän, Antiikin Kreikan ja Rooman ajalta sekä näiden lisäksi Ase-, Kolikko- ja historiallinen Musiikki-instrumenttien kokoelma. Museon pysyvien näyttelyiden lisäksi siellä järjestetään useita vaihtuvai näyttelyitä. Näyttelyiden lisäksi rakennus itsessään on kuin taideteos ja suuri nähtävyys. 

Sijainti: Burning 5


 Albertina-museo Oopperatalon kulmalla

Albertina

Oopperatalon lähistöllä, Habsburgin entisessä vierasmajassa sijaitseva museo, jonka kokoelmissa on yli miljoona graafista työtä. Museo on avttu vuonna 1805 ja töiden keräämisen aloitti Maria Teresian tyttären mies Albertinan herttua 1700-luvulla. 
Museossa on nähtävillä keisarillisia huoneita ja liechtensteinilainen Herbert Batlinerin säätiö lahjoitti museolle merkittävän kokoelman, joka sisältää kuuluisie taiteilijoiden teoksia  mm. Claude Monet, Pierre-Auguste Renoir, Henri Matisse, Pablo Picasso. Museorakennus on remontoitu 2000-luvun alussa ja sen edustlle rakennettiin erikoinen musta 64 metriä pitkä siipi.

Burggarten
Puisto sijaitsee Ringstrassen, Hofburgin ja Albertinan vieressä ja se on valmistunut vuonna 1818 Keisari Franz Josephin yksityispuistoksi. Puistosn kohokohtia on Mozartin marmoripatsas, Keisari Franz Josephin pronssipatsast sekä Palmutalo sekä perhostalo. 

Palmutalon terassilla on suosittu kahvila, joka on avoinna iltamyöhään asti. Puistoon pääsee Ringsrasselta, Hofburgin palatsialueelta sekä oopperan luota. 

Sijainti: metropysäkki Museumquartier
Avoinna: huhti-lokakuussa 6.00-22.00 / marras-maaliskuussa 6.30-19.00

 Wienin valtionooppera

Wienin oopperatalo

Ringstrassen varrella sijaitseva oopperatalo on avattu vuonna 1860 ja se on yksi maailman suurin ja tunnetuin oopperatalo, jossa käy esiintymässä kaikki kansainväliset tähdet. Oopperassa on 1709 istumapaikkaa ja 567 seisomapaikkaa, joista voi seurata balettia, konsertteja, oopperaesityksiä sekä siellä järjestettään upeita tanssiaisia joihin osallistuu noin 5000 kutsuvierasta. 

Esityksissä säestää oopperan oma kuuluisa orkesteri Wienin Filhamonikot,  heidän perinteinen Uuden vuoden konsertti taltioidaan yli 70 maahan. Tuntia ennen esityksen alkua myydään edullisempia seisomapaikkoja. 

Oopperataloon voi käydä tutustumassa tunnin kestävällä opastetulla kierroksella, hinta noin 6,5 €.


 Stars 

Maaliskuun lopusta kesäkuun loppuun ja syyskuussa oopperatalon edustalla Karajan-Plazilla voi nauttia oopperan esityksistä ilmaiseksi, isolta 50 m² LED video screeniltä. Aukiolle laitetaan noin 180 tuolia ja siellä näytetään noin 70 esitystä Puoli tuntia ennen esitystä screenillä näkee tietoja oopperaesityksestä ja näyttelijöistä. 

Sijainti: 1. Operning 2

 Johan Straus-patsas 

Stadtpark

Kaupungin puisto suurin puistoalue keskustassa noin 65.000 m² ja se on avattu vuonna 1862. Puistossa on useita patsaita ja suosituin kuvauskohde on wieniläisen valssin kuninkaan Johan Straussin pronssipatsas. Puistossa on monia kävelyreittejä, penkkejä sekä suihkulähteitä, altaita sekä laajat nurmikentät, jotka ovat suosittuja piknik paikkoja. Puistoa halkoo Wienfluss-joki, joka jakaa puiston kahteen osaan. 
Avoinna: kellon ympäri, ei sulkeutumisaikaa

MAK-Taideteollisuusmuseo
Museossa taide ja jokapäiväinen elämä kohtaa Design huonekalujen, arkkitehtuurin sekä nykytaiteen muodossa. Museo on perustettu vuonna 1863 ja sitä varten Ringille rakennettiin punatiilinen renessanssityylinen rakennus, joka valmistui vuonna 1871. Vapaa pääsy tiistaisin 18.00-22.00

Sijainti: 1. Stuberning 5

torstai 19. maaliskuuta 2015

Keisarinna Sisin Wien


Itävallan Keisarinna Sisin tarina on mielenkiintoinen ja Wienissä riittää useita Sisi-aiheisia nähtävyyksiä ja keräsin niitä tähän muutaman mm. Sisin ja keisari Franz Josephin vihkikirkkona toiminut Augustiinilaiskirkko, Hofburgin palatsialue, jonka alueella sijaitsee Sisistä kertova museo. Museossa pääsee tutustumaan keisarinnan elämään, siellä voi nähdä Sisin upeita pukuja, henkilökohtaisia tavaroita sekä nähdä konkreettisesti kuinka pitkät hiukset keisarinnalla oikein oli! 


Neubaumin kaupunginosassa sijaitsee keisarillinen huonekalumuseo, josta on lainattu huonekaluja Sissi-elokuvien kuvauksia varten. Yksi kiinnostava Sisiin liittyvä käyntikohde on mahtava Schönbrunnin linna ja sen puistoalueet, Hiezingin kapunginosassa. Ostimme Sisi-lipun ja se sisälsi laajemman audio-opastuksen sekä lippu oikeutti myös sisäänpääsyn Sisi-museoon, keisarillisiin asuintiloihin ja hopeakokoelmaan. Opastus oli kiinnostava ja sopivan mittainen, se kesti noin tunnin verran, joten aikaa jäi vielä tutustua puistoalueeseen. 




Keisarinna Elisabeth ”Sisi”

 

Elisabeth Amalie Eugenie von Wittelbach syntyi jouluaattona 24.12.1837 Münchenissä, Baijerin herttua Maxmillianin ja herttuatar Ludovikan perheeseen. Elisabethin isoisä oli Baijerin kuningas Maxmillian I Joseph, mutta Elisabeth sai varttua ilman hovin vaatimia velvoitteita, Possenhofenin maalaiskartanossa. Lempinimen Sisi hän sai jo nuorena, jolloin hän vietti huoletonta elämää ratsastellen ja ruonoja kirjoitellen. 


Cafe Central 


Sisin elämä muuttui hetkessä, kun hänen serkkunsa Itävallan keisari Franz Josephin I piti avioitua Sisin siskon Helenan kanssa, mutta keisari rakastuikin nuoreen ja energiseen Sisiin ja halusi hänet vaimokseen. Sisi ei ollut valmistautunut hovietiketteihin, kuten siskonsa Helena ja hän oli vain 16-vuotias mennessään naimisiin 24.4.1854, keisari Frans Joseph I kanssa ja tuolloin hänestä tuli Itävallan keisarinna. 





Sisi ei viihtynyt Itävallan tiukassa hovissa ja hän oli onneton, eikä asiaa auttanut Sisin täti, Sophie-anoppi, joka piti Sisiä koko ajan silmällä ja vahti hänen tekemisiä. Frans Joseph I matkusteli paljon valtion asioiden vuoksi, ja tuolloin Sisi tunsi olonsa linnassa yksinäiseksi ja masentuneeksi. Keisaripari sai yhteensä neljä lasta ja ensimmäinen tytär Sophia syntyi 5.3.1855 sekä toinen tytär Gisela syntyi 12.7.1856, Sisin anoppi Sophia otti lapset kasvattaakseen ja Sisi näki vain harvoin tyttäriään. Keisariparin vieraillessa Unkarissa molemmat tytöt sairastuivat ja 2-vuotias Sophie menehtyi sen seurauksena. Tyttären kuolema ahdisti Sisiä pitkään ja hän tunsi olevan siitä vastuussa. 21.8.1958 syntyi vihdoin Itävaltaan kruununperillinen Rudolf Frantz Karl Joseph ja keisarin äiti Sophie otti heti pikkuprinssin kasvatettavakseen. 

Sisi sairastui vuoden 1860-lopussa ja hän lähti terveysmatkalle Madeiralle ja tuosta lähtien hän alkoi matkustella yksin ja teki ns. Terveysmatkoja Korfulle ja muihin Välimeren maihin sekä Geneve-järven alueelle. Palatessaan Wieniin Sisi voi pahoin ja lähti pian uudelle matkalle. Sisillä oli käytössä erityinen junavaunu, joka oli varusteltu keisarinnan matkustamista varten. Noihin aikoihin Sisille tuli pakkomielle ulkonäöstä ja hän saattoi viettää useita tunteja harjaamalla pitkiä polveen asti ulottuvia hiuksiaan. Sisi piti huolta kunnostaan ja hän oli hankkinut omaan huoneistoonsa mm. Puolapuut ja hän teki voimistelu harjoituksia päivittäin.  

Sisi oli kiinnostunut Unkarista, joka havitteli itselleen vapautta, oman tilanteensa vuoksi Sisi tunsi myötätuntoa unkarilaisia kohtaan ja hän puuttui ensimmäistä kertaa politiikkaan. Unkari itsenäistyi vuonna 1867 ja samalla keisaripari kruunattiin Unkarin kuninkaaksi ja kuningattareksi. Samana vuonna Sisi synnytti neljännen lapsensa Maria Valerien ja hän päätti kasvattaa tämän tyttären itse. 

Vuonna 1889 kruununprinssi Rudolf teki itsemurhan yhdessä rakastajattarensa kanssa Mayerlingin metsästysmajassa. Rudolf oli Franz Josephin I ainoa perijä ja asia haluttiin pitää salassa. Rudolfin itsemurha oli järkytys Sisille ja hän ei toipunut siitä koskaan. Loppuelämänsä Sisi käytti mustaa surumekkoa ja toivoi kuolemaa. 




10.9.1898 Sisi joutui Genevessä puukotuksen kohteeksi, kun italialainen Luigi Lucheni hyökkäsi Sisin kimppuun. Sisi oli juuri nousemassa laivaan kun häntä iskettiin viilalla sydämeen ja hän kuoli iskuun muutamien tuntien päästä. Kuollessaan Sisi oli 60-vuotias ja hänet on haudattu Wieniin Hofburgien tapaan. Genevessä hyökkäyspaikalle järven läheisyyteen on pystytetty patsas Sisin muistoksi. 


Sisi-muistomerkki Genevessä  


Sisi tuli kuuluisaksi myöhemmin kuolemansa jälkeen ja hänestä on tehty useita elokuvia, musikaaleja sekä piirroselokuvia. Suurimman suosion on saavuttanut vuosina 1955 – 1957 keisarinnasta kertova elokuvatrilogia, joka kertoo hänen nuoruusvuosista ja hieman romantisoidusti hänen ja Keisari Franz Joseph I elämästä. Elokuvissa Sisiä kutsuttiin Sissiksi ja näyttelijä Romy Schneider tuli tunnetuksi näytellessään Sissin roolia. 



Sisi-nähtävyyksiä Wienissä:






1. Innere Stadt eli ydinkeskusta



Augustiinilaiskirkko, Sisi ja Franz Josephin vihikirkko 


Augustiinilaiskirkko
Hofsburgin palatsialueen länsipuolella sijaitseva kirkko on tunnettu kirkkomusiikistaan sekä se on ollut monen keisariparin vihkikirkko mm. Keisarinna Maria Teresian ja Franz von Lohtringen 1736, ranskalaisen keisari Napoleonin ja itävaltalaisen prinsessa Marie Louisen 1810 sekä Keisari Franz Josephin I ja Keisarinna Sisin 1854.  Kirkko on rakennettu vuosina 1330-1339 ja siellä on pidetty juhlakulkueita sekä vietetty hautajaisia. Kannattaa kiinnittää huomiota Maria Teresian tyttären Arkkiherttuatar Maria Christinan pyramidinmuotoiseen hautamuistomerkkiin, joka on tehty Carreran marmoista vuosina 1798-1805. Kirkon Loreto kappelissa on 54 hopeamaljaa joiden sisällä säilytetään Habsburgin suvun sydämiä. Kappeliin järjestetään opastettuja kierroksia sunnuntain messun jälkeen klo. 11.00 tai ennakkovarauksella.

Sijainti: Hofburg, Josefsplaz


Hofburgin palatsin uusi osa 


Hofburg palatsialue
Suuri Habsburg-hallitsijoiden palatsialue, joka käsittää useita rakennuksia ja se sijaitsee Ringstrassen varrella aivan Wienin keskustassa. Palatsialueen ensimmäinen osa on valmistunut 1200- luvulla ja palatsi toimi Keisarien virka-asuntona aina vuoteen 1918 asti, jolloin Itävallasta tuli tasavalta. Tänä päivänä monet rakennukset ovat edelleen hallinnollisessa käytössä ja siellä sijaitsee Itävallan presidentin virka-asunto. Palatsialueen muita rakennuksia ovat mm. Kaiserappartements eli Habsburgien upeat asuintilat, Kansalliskirjasto, Schatzkammer eli Aarrekammio, Espanjalainen ratsasatuskoulu, kirkko, Burgkapelle-kappeli, museoita sekä konserttisaleja, jossa Hogburgin oma orkesteri esiintyy. 

Keskustan suunnasta palatsialueelle tullaan Michelerplaz-aukion kautta, joka on suosittu turistien keskuudessa. Michaelertrakt rakennuksessa on koristeellinen kupoli, joka on noin 50 metriä korkea. Kupolin alla vasemmalla puolella on sisäänkäynti Espanjalainen ratsastuskouluun ja sen oikealla puolelta pääsee Sisi-museoon. Palatsialueelle pääsee myös oopperataloa vastapäätä Burgtor portin kautta. 

Sisi-museoon, Keisarillisiin asuintiloihin ja Hopeakokoelmaan pääsee tutustumaan yhteislipulla 11,50€. Palatsialueelle ei ole sisäänpääsyä, alueella voi kierrellä vapaasti ja tutustua upeisiin rakennuksiin ja puistoihin. 

Sijainti: Heldnplaz, Volkstheater metroasema / raitiovaunut 1 ja 2 Ringstrasse 
Avoinna: museot 9.00-17.30 ja heinä-elokuussa 18.00 asti
Lisätietoja:



Hopeakokoelma
Esillä keisariperheiden ruokailuastioita, tarjoiluastioita, hopea- ja lasiesineitä, piknik astioita, posliiniä ym. hoviin arkeen kuuluvia keittiötavaroita esim. noin 30 metriä pitkä kullattu pöytäkoriste ”Milan Centerpiece” tai Maria Teresian kultaiset ruokailuvälineet. Museossa on nähtävillä noin 7000 esinettä 150 000 esineen kokoelmasta.  

Sisi-museo Hofburgin palatsialueella 

Sisi-museo
Museossa pääsee tutustumaan kuuteen keisarinna Elisabethin käytössä olleeseen huoneeseen, jossa on esillä hänen henkilökohtaisia esineitä yli 300. Sisi tuli paremmin tunnetuksi kuolemansa jälkeen ja 1950-luvulla nousi suureen suosioon Romy Scheneiderin Sissi-elokuvien myötä, jossa hänen kutsumanimi oli Sisin sijaan Sissi kahdella s-kirjaimella. Keisari Franz Josephin piti naida Sisin sisko Helene, mutta kun hän tapasi 15-vuotiaan serkkunsa Sisin, Franz ihastui häneen ja he menivät naimisiin vuonna 1854 ja saivat neljä lasta, kolme tytärtä ja yhden pojan. Sisi ei koskaan sopeutunut hoviin ja hän sairasteli paljon sekä matkusteli ulkomailla. Poikansa prinssi Rudolfin traagisen itsemurha kuoleman 1889 jälkeen Sisi kärsi masennuksesta. Genevessä vuoden 1898 syyskuussa Sisi joutui puukotuksen kohteeksi ja menehtyi nopeasti, hänet on haudattu Kapusiinikirkon kryptaan.

Museossa kerrotaan Sisin lapsuudesta, elämästä hovissa ja siellä on esillä hänen kesäpukuja sekä suruvaatteita, mitä hän piti poikansa kuoleman jälkeen. Sisille kauneus ja  hoikkuus olivat tärkeitä ja hän matkusteli paljon, museossa voi nähdä hänen kauneudenhoitovälieitä sekä kopion hänen upeasta keisarillisesta junavaunusta. 

Sijainti: Heldnplaz, Volkstheater metroasema / raitiovaunut 1 ja 2 Ringstrasse 
Avoinna: 9.00-17.30 ja heinä-elokuussa 18.00 asti
Sisäänpääsy: 

Yhteislippu Hofburg: aikuisilta 11,50€-13,50€, Sisi-museo, keisarilliset asuintilat ja hopeakokoelma 
Sisi-lippu: aikuisilta 25,50€ - 28€, oikeuttaa pääsyyn Hofburgin kolmeen museoon, Schönbrunnin palatsiin, sekä keisarilliseen huonekalukokoelmaan

Keisarilliset asuintilat Hofburgin palatsialueella  

Kaiserappartements eli Keisarilliset asuintilat
Hofburg on ollut Habsburgien keisarisuvun asuinpaikkana Keisari Franz Joseph ja hänen vaimonsa Elisabeth ”Sisi” asuivat täällä lastensa sekä hovin kanssa. Asuintilojen lisäksi voi vierailla Keisarin työhuoneessa, kokoushuoneessa sekä upseerien huoneissa. Palatsissa pääsee tutustumaan keisariperheen arkeen mm. Keisarin olohuoneeseen, Sisin vaatimattomaan makuuhuoneeseen sekä keisariparin ylelliseen makuuhuoneeseen, moniin salonkeihin sekä vanhanaikaiseen kylpyhuoneeseen. Palatsin ruokasalissa on nähtävillä juhlavasti katettu ruokapöytä, jossa on vieraiden kanssa nautittu pitkiä päivällisiä.



Kapusiinikirkko 

Keisarillinen hautakammio
Lähellä Stephansplazia, Neuer Marktin aukiolla sijaitsee Kapusiini kirkko, jonka kryptassa makaa 149 Habsburgin dynastian sukulaista. Koristeellisiin arkkuihin on haudattu 12 keisaria ja 19 keisarinnaa vuodesta 1633 lähtien mm. Maria Teresia ja hänen miehensä Keisari Fanz I, viimeisenä kryptaan on haudattu Franz Joseph I sekä hänen vaimo Kerisarinna Elisabeth että heidän poikansa kruununprinssi Rudolf, jotka sijaitsevat Kapusiinimunkkien hoitamassa kryptassa. Habsburgien sisäelimet ovat haudattau Pyhän Tapaninkirkon katakombehin, sydämet Augustiinilaiskirkkoon ja ruumiit ovat haudattu Kapusiinikirkkoon. 

Sijainti: Tegetthoffstraße 2
Avoinna: ma-su 10-18.00
Sisäänpääsy: Aikuiset 5€


7. Neubaum kaupunginosa

Keisarillinen huonekalumuseo
Keisariperheeltä jäi noin 160 000 huonekalua ja niihin pääsee tutustumaan Hofburgin sekä Schönbrunnin palatsin lisäksi omaann museoon. Museo sijaitsee muutaman korttelin päässä Westbahnhovin rautatieasemalta lähellä Mariahif Strassen ostoskatua. Museossa pääsee tutustumaan huonekalujen kautta keisariperheiden elämään ja tyyleihin useiden eri vuosisatojen ajan. Museossa on laaja perusnäyttely, jossa nähdään kuuluisan Sissi-trilogian elokuvissa käytettyjä huonekaluja. Hofburgin ja Schönbrunnin palatsien sisälle ei vonut tehdä kuvauksia, joten elokuvissa nähdyt huonekalut on lainattu museolta. 

Sijainti: 7. Neubaum, Andreasgasse 7 
Avoinna: ti-su 10-18.00 / la-su opastettuja kierroksia klo 15.00
Sisäänpääsy: Aikuiset 7,90 €


13. Hietzing kaupunginosa

Schönbrunnin linna iltavalaistuksessa 

Schönbrunnin linna ja sen puistoalue
Wienin suosituin nähtävyys on keisarin kesäasunnoksi valmistunut barokkityylinen palatsi. Linna sijaitsee vanhankaupungin lähellä ja siinä on yhteensä 1441 huonetta, joista 40 on yleisölle avoinna. Yksi linnan suosituimmista huoneista lienee peilisali, jossa vuonna 1772 Wolfgang Amadeus Mozart piti ensimmäisen konsertinsa vain 6-vuotiaana. Nähtävillä olevat huoneet ovat sisutettu rokokoo-tyyliin, Keisari Franz Josephin asuintilat ovat yksinkertaiset ja vaatimattomat, mutta sen sijaan valtionhuoneet ovat sisustettu prameasti.


Esitekuva: Keisari Franz Josephin makuuhuoneesta 


Linnassa on nähtävillä maailman arvokkain hevosvaunukokoelma ja linna on toiminut kulissina suosituille Sissi-elokuville. Tänä päivänä linnassa pidetään valtion päämiehen vastaanottoja. Linnassa järjestetään kaksi audio-opastettua kierrosta, Imperial ja Grand tour. Imperial-kierros kestää 30 min ja käsittää vierailun 22 huoneeseen mm. Suureen Galleriaan jossa  vuonna 1961 John F. Kennedy tapasi Nikita Chruschtschowin tai keisarin virkahuoneeseen, jossa hän vastaan päivittäin satoja vieraita tai Marie Antoinetten huoneeseen eli keisarillisen perheen ruokasali, jossa pidettiin yksityisiä ja virallisia juhlia. Huoneet ovat lähinä Franz Josephin ja Sissin aikaisia.


Esitekuva Sisin suuresta salongista 


Grand-kierros kestää 50 min ja oikeuttaa pääsyn kaikkiin avoimiin huoneisiin, suurin osa huoneista on Maria Teresian aikaisia ja ne ovat paljon koristeellisempia kuin Franz Josephin ja Sissin huoneet. Kiinnostavat huoneet sijaitsevat kierroksen loppupuolella. Linna on suosittu vierailukohde, joten liput kannattaa hankkia etukäteen, pääsylipussa lukee aika milloin pääsee sisään ja odotellessa voi kiertää kaunista puistoa. Joka vuosi kesäkuussa Wienin Filharmonikot järjestävät linnan pihalla ilmaisen ulkoilmakonsertin.  


Illallispöytä 


Lisätietoja: http://www.schoenbrunn.at/en.html
Avoinna: 1.4-30.6 ja 1.9-31.10 klo 8.30-17.30 / 1.7-31.8 klo 8.30-18.30 / 1.11-31.3 klo 8.30-17.00 
Kulkuyhteydet: Schönbrunn station /metro U4 / raitiovaunut 10 ja 58 / bussi 10A  

Shönbrunnin alueet ovat olleet Habsurgien metsästysmaita jo 1500-luvulla ja vuonna 1642 keisari Frernidad II rakensi vaimolleen kesäsunnon, jota hän kutsui nimellä ”Schönbrunn”. Nykyisen linnan rakentaminen aloitettiin 1696 turkkilaisten miehityksen jälkeen ja vuodesta 1700 lähtien Habsburgit ovat asuttaneet sitä kesäisin. Keisarinna Maria Teresia muokkasi sekä laajensi linnaa ja se toimi hänen 16-lapsisen perheen kotina sekä tilaa tarvittiin valtion huoneita varten. Vuosina 1806-1809 Ranskan keisari Napoleon asui aika ajoin palatsissa ja tapasi siellä kenraaleitaan. Myöhemmin palatsissa asui keisari Franz Joseph, joka meni naimisiin serkkunsa Elisbethin eli Sissin kanssa. Franz Joeph hallitsi vuosina 1848-1916 ja hän vietti kokonaan viimeiset vuotensa palatsissa. Muutama vuosi Franz Josephin kuoleman jälkeen vuonna 1918, linna siiryi Itävallan tasavallan omistukseen. Linna joutui toisen maailmansodan pommitukssen kohteeksi ja sitä restauroitiin aina vuoteen 1955 asti. 


Neptuno suihkulähde 

Linnan ypämpärillä on noin 200 hehtaarin kokoinen puisto, jossa on suihkulähteitä sekä upeasti leikattuja puita sekä pensaita mm. Labyrintin muotoon leikattu sokkelo lähellä Neptune suihkulähdettä, alkuperäinen valmistui vuonna 1720. Labyrintti on avoinna maaliskuun puolestavälistä marraskuun alkuun ja se on maksullinen. Palatsista katsoen puiston vasemmalla puolella, kukkulan päällä ovat ”roomalaiset rauniot”, vastapäätä Gloriette paviljonki ja Neptune suihkulähde, puistoalueen keskellä on eläintarha ja oikealla puolella ovat Palmu- ja aavikkotalo. Linna ja sen puistoalue ovat ainutlaatuisen historiallisen merkityksen vuoksi UNESCON maailmanperintölistalla ja palatsissa vierailee vuosittain noin 2,5 miljoonaa kävijää sekä suositulla puistoalueella käy vuosittain miljoonia. 


Gloriette 


Gloriette
Kaunis Neptune suihkulähde sijaitsee linnan ja Gloerietten välissä ja se on valmistunut vuonna 1780, vähän ennen Maria Teresian kuolemaa. Linnaa vastapäätä sijaitseva Gloriette paviljonki on rakennettu 7 vuotta kestäneen sodan Preusseja vastaan, Kolin taisteluiden muistoksi. Pylväikön keskiosa on lasitettu jo Maria Teresian aikaan ja tänä päivänä siellä sijaitsee kahvila. Kahvilassa on sunnuntai aamuisin brunssi, jonka aikana voi nauttia Jazz esityksistä. Glorietten katolla on näköalatasanne, josta on mahtavat näköalat kaupungin pohjoispuolelle sekä Wienerwaldiin. Näköalapaikka on avoinna maaliskuun puolesta välistä marraskuun alkuun ja se on maksullinen. 

Roomalaiset rauniot
Rauniot ovat rakennettu 1778 ja niiden haluttiin tuovan romanttista tunnelmaa puistoon. Altaan keskellä olevat kaksi patsasta symboloivat Tonava ja Enns joen jumalia. Rauniot ovat yksi puiston maksuttomista käyntikohteista.

Zoo Schönbrunn
Maailman vanhin eläintarha on perustettu vuonna 1752 ja siellä asuu noin 700 eri eläinlajia mm. Aktiiviset marakatit, kiipeilevät punapandat, kylpevät tiikerit, bambua syövät pandat sekä Norsuja, kirahveja, valaita ja pingviinejä. Eläinpuisto on kooltaan 17 hehtaaria ja yksi sen kohokohdista on lasinen sademetsätalo, jossa voi aistia Afrikkalaisen savannin tai Etelä-Amerikkalaisen tropiikin. Viikonloppuisin ja juhlapyhinä eläinpuistossa käy paljon väkeä ja tuolloin lippujonot ruuhkautuvat, joten lippu kanattaa ostaa verkosta etukäteen. 

Palmutalo
Puutarhan länsiosassa sijaitseva palmutalo on valmistunut vuonna 1882 ja se on Euroopan suurin palmutalo. Rakennus on pituudeltaan 111 metriä, sen pita-ala on 2500 m2 ja lasien osuus on 4900 m2 ja siinä on noin 45 000 ikkunaruutua. Siellä on lukuisia kasveja kolmelta eri ilmastovyöhykkeeltä, palmuja, orkideoita, kamelioita sekä uskotaan että siellä on maailman suurin lumme, jonka lehden mitta on 1,2 metriä. Palmutalo on maksullinen ja se sijaitsee eläintarhan vieressä. 
Avoinna: touko-syyskuu klo 9.30-18.00 / loka-huhtikuu klo 9.30-17.00

Aavikkotalo
Palmutalon lähellä sijaitseva Sonnenuhrhaus, on rakennettu vuonna 1904 Keisari Franz Joseph I toimesta, suojaamaan eksoottisia kasveja talven varalta. Aavikkotalo on uusittu vuosina 2000-2003 nykyiseen muotoonsa ja siellä voi kulkea polkua pitkin eri maanosien välillä kasvien ja eläinten elinympäristössä. Aavikkotalo on päivittäin auki ja se on maksullinen.

Obelisk
Suikulähde sijaitsee puiston itäpäässä ja se on rakennettu vuonna 1777. Obeliskia tukee sen jalustalla olevat neljä kilpikonnapatsasta ja vesi laskee kovaäänisesti joen jumalan suusta. Obeleski on noin 31 metriä korkea jalustan kanssa. Suihkulähteeltä lähtee suora tie palatsille. 

Kruununprinssin puisto
Palatsin itäpuolella sijaitseva puisto ono valmistunut noin 1870, nimi on peräisin kruununprinssi Rudolfista, joka asui palatsissa itäosassa. Puutarhan ympärillä on pergola ja siellä on muutamia huvimajoja. Puisto on maksullinen ja avoinna joka päivä maaliskuun puolivälistä marraskuun alkuun. 


Schönbrunnin linna 



Volksgarten puisto
Kaunis puisto sijaitsee kaupungin keskustassa Heldenplatz ja Hofburgin palatsialueen vieressä, vastapäätä parlamenttitaloa. Entinen yksityispuisto on ollut yleisessä käytössä vuodesta 1835 ja siellä on useita suihkulähteitä sekä siellä on upea ruusutarha, jossa on tuhansia ruusuja. Keskellä puistoa on Theseuksen temppeli (1820), joka on jäljennös Kreikkalaisesta Theseionin temppelistä. Puisto on suosittu hääkuvien ottopaikka ja etenkin Theseus-temppeli on suosittu kuvauskohde. Puistossa on muutamia muistomerkkejä mm. Keisarinna Elisabethin, jonka Keisari Franz Joseph rakennutti Sisin kuoleman jälkeen. Puistoon on kolme sisäänkäyntiä Heldenplatz, Burgtheater ja Ringstrasse vastapäätä parlamenttitaloa. Puistossa sijaitsee Cafè Meierei, joka on auki huhti-lokakuussa ja puiston lähellä sijaitsee suosittu Hotel Sacher, joka myy aitoja Sacher leivoksia.

Sijainti: metropysäkki Herrengasse