Näytetään tekstit, joissa on tunniste UNESCO. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste UNESCO. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. maaliskuuta 2022

Vanha Rauma - Värikkäitä taloja, pitsiä ja merimiehiä





Rauma on yksi suosikkikohteeni, etenkin Vanha Rauma ja sen värikkäät puutalot, ne ovat kuin karkkeja, niin kauniita ja herkullisia. Voin helposti pyöriä useamman tunnin mukulakivikaduilla, ihailla vanhoja taloja ja niiden yksityiskohtia. Pienet puodit houkuttelevat pistäytymään sisälle ja jos hyvin käy, niin samalla voi kuulla tarinoita talojen historiasta. 

Rauma on Suomen kolmanneksi vanhin kaupunki, se täyttää tänä vuonna huikeat 580 vuotta! Raumalla riittää näkemistä ja jos tänä vuonna lähden käymään synttäreillä, niin haluan tehdä sen ehdottomasti pitsiviikon aikana. Pitsin lisäksi haluan tutustua merimiestarinoihin sekä majakkasaariin.  

Viimeksi kun pistäydyin Raumalla hain matkailuinfosta Vanhan Rauman kartan ja tein esitteen mukaisen kävelykierroksen. Lähde mukaan kierrokselle!


Vanha Rauma - värikkäitä taloja, pitsiä ja merimiehiä



Rauma on perustettu 15.4.1442 ja tuosta hetkestä alkaen Raumalla saatiin alkaa harjoittaa kaupankäyntiä, Suomi oli tuolloin Ruotsin vallan alla ja määräykset tulivat Ruotsista. 

Rauma on ollut kautta aikojen tunnettu satamakaupunki, laivojen mukana on tullut merimiehiä ympäri maailmaa, heidän puhe on rikastuttanut Suomen kieltä ja on syntynyt erikoinen Rauman murre. Raumalla on pitkät perinteet laivanrakennuksessa, aikanaan siellä oli Suomen suurin purjelaivasto. Sotien jälkeen telakoilla valmistettiin sotakorvauksena aluksia Venäjälle. Rauma muistetaan myös pitsistä, pitsinnypläysperinne on peräisin 1500-luvulta.

Raumalla sijaitsee kaksi Suomen seitsemästä Unesco-kohteesta, Vanhan Rauman puutaloalue ja Sammallahdenmäki, jonka pronssikautiset hautaröykkiöt sijaitsevat 20 kilometrin päässä keskustasta.


Vanha Rauma – Yksi Suomen seitsemästä ihmeestä



Tänä päivänä Rauma tunnetaan parhaiten vanhoista puutaloista, kaupunki on palanut useaan otteeseen viimeksi 1682, jolloin tuli tuhosi melkein koko kaupungin. Vanhan Rauman alueella on ollut puutaloja keskiajalta lähtien, suurin osa nykyisistä taloista on 1800-luvulta ja ne ovat edelleen asuinkäytössä. 

Vanhan Rauman Puutalot ovat olleet useasti purku-uhan alla, mutta onneksi talot ovat säilyneet sillä, Vanha Rauma merkittiin UNESCON maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Vanha Rauma on Pohjolan laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt puutaloalue. Vanhan Rauman alueella on yli 600 rakennusta ja asukkaita noin 800.


Vanhan Rauman kävelykierros



Kierrokseni alkaa Kauppatorilta, jossa raumalaiseen tapaan kuuluu nauttia Pystökaffet. Torin vieressä on Raatihuone.


Vanha raatihuone, Rauman museo




Torin laidalla sijaitsee vanha Raatihuone, barokkityylinen rakennus on vuodelta 1776, tänä päivänä se on museokäytössä. Museossa pääsee tutustumaan pitsinnypläykseen. 

Osoite: Kauppakatu 13


Raatihuoneelta jatkan matkaa Kuninkaankadulle ja käännyn vasemmalle. Kuninkaankatu on Kauppakadun kanssa toinen Vanhan Rauman pääkaduista, se varrella on useita pieniä liikkeitä. 





Kävelen Kuninkaankatua pitkin Länsikadulle ja sieltä Vähäkoulukadulle, matka kestää, sillä vastaan tulee ihania puutaloja. Muutamia taloja ollaan parhaillaan maalaamassa ja jään juttelemaan omistajien kanssa. Lopulta saavun Pyhän Ristin kirkon luokse. 










Pyhän Ristin kirkko




Fransiskaaniveljet alkoivat rakentamaan Pyhän Ristin kirkkoa 1400–luvun lopulla. Kirkko vihittiin luostarin käyttöön vuonna 1512. Katolinen luostari lakkautettiin uskonpuhdistuksen myötä vuonna 1538 ja fransiskaaniveljet karkotettiin Raumalta. Kirkko jatkoi aikanaan toimintaansa luterilaisena Pyhän Ristin kirkkona.

Kirkkoa koristaa kauniit keskiaikaiset seinä- ja holvimaalaukset, jotka esittävät tiivistetysti koko raamatullisen pelastushistorian. Kirkon torni on rakennettu 1816 ja siihen käytettiin kiviä tuhoutuneen Pyhän Kolminaisuuden kirkon raunioilta. Valkeaksi kalkittu torni on toiminut maamerkkinä merenkulkijoille. Kirkon vieressä on Raumanjoki, joka virtaa Rauman kanaalin kautta merelle.

Osoite: Luostarinkatu 1



Lähden kirkolta ja kävelen joenrantaa pitkin Kirstin kotiseutumuseolle. Valitettavasti museo on kiinni, mutta jaksan pitkän tovin ihailla museon pihapiiriä ennen, kuin jatkan matkaa joen toiselle puolelle. 


Kotiseutumuseo Kirsti



Kirstin kotimuseon pihapiirissä on useita rakennuksia 1700-luvulta ja 1800-luvun alkupuolelta. Asuinrakennuksen lisäksi on talli-, navetta-, aitta- ja varastorakennuksia. 



Talon omistajana on ollut merimiehiä, työmiehiä ja käsityöläisiä. Kirsti ehti olla 200 vuotta saman suvun omistuksessa ennen kuin se 1970-luvulla siirtyi museolle. Museo esittelee omistaja- ja vuokralaisperheiden asumista 1900-luvulla.

Avoinna: kesäisin

Osoite: Pohjankatu 3 


Saavun jälleen Kuninkaankadulle kohtaan, missä Vanhan Rauman tärkeimmät kadut kohtaavat. Kitukränn, Suomen kapein katu sekä Hauenguano, jossa Kuninkaankatu ja Kauppakatu yhdistyvät.






Hauenguano



Hauenguanossa yhdistyy Vanhan Rauman pääkadut Kuninkaankatu ja Kauppakatu. Samassa kohtaa sijaitsi Porin tulli, jonka kautta pääsi aidattuun kaupunkiin. Kaupunki oli aidattuna 1600-luvulta aina vuoteen 1808 asti. Aukion vieressä sijaitsevassa Pinnalan talossa on Rauman taidemuseo. 


Kitukränn




Kitukränn on Suomen kapein katu, se sijaitsee Kuninkaankadun ja Kauppakadun välissä. Katu on vain 2,5 metriä leveä! Kitukränn tulee Kalatorille, Marela-museon viereen. 






Marela – laivanvarustajan kotimuseo



Kauppias- ja laivanvarustajasukujen kotimuseo, päärakennus on tyyliltään uusrenessanssia. Sisätilojen koristeelliset kaakeliuunit, ovet, kattojen maalaukset ja paneloinnit kertovat vauraudesta ja museosisustus vanhan laivanvarustajaperheen elämäntavasta. 

Osoite: Kauppakatu 24



Kalatori ja Pyhän Kolminaisuuden kirkonrauniot

Kalatorin laidalla puistikon luona sijaitsee vuonna 1640 palaneen Pyhän Kolminaisuuden kirkonrauniot, tuhoutunut Harmaa kivikirkko oli 1400-luvulta. Kalatorin reunoilla vanhan kirkon tuntumassa uskotaan olleen kaupungin ensimmäiset asumukset.







Kalatorilta matka jatkui Vanhankirkkokadun kautta Isopoikkikadulle ja sieltä Helsingin torille Pitsinnyplääjän patsaan luokse. 






Helsingin tori



Kustaa Vaasa lähetti raumalaisia porvareita asuttamaan juuri perustettua Helsinkiä, herrojen kerrotaan kokoontuneen tällä paikalla ja sitä alettiin kutsua Helsingin toriksi. 

Tähän päättyi Vanhan Rauman kävelykierros ja jatkoin matkaa takaisin kauppatorille. Vanhan Rauman lisäksi Raumalla on monia kiinnostavia kohteita.



Kiinnostavia käyntikohteita 

<3 Vanha Rauma puutaloalue, Unesco-kohde

<3 Vanha raatihuone -Rauman pitsi, Rauman museo

<3 Marela – laivanvarustajan kotimuseo

<3 Rauman pitsiviikko (23-31.7.2022) 

<3 Lappi, Sammallahden pronssikautinen hautaröykkiöalue, Unesco-kohde

<3 Ulkoilusaaret Kylmäpihlaja majakkasaari, Kuuskajaskari linnake ja Reksaari


Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan Matkassa 


maanantai 21. helmikuuta 2022

Suomen seitsemän ihmettä -Unesco kohteet Suomessa



Vihdoinkin on nähty kaikki Suomen ihmeet! Vai onko?

Noin 10 vuotta sitten aloin tietoisesti käymään UNESCON-kohteissa, tutustuin suomalaisiin kohteisiin ja päätin, että haluan käydä kaikissa kohteissa. Aikaisemmin olin käynyt Suomenlinnassa ja Raumalla, saatoin tietää, että ne ovat UNESCO-kohteita, mutta en vielä tiennyt, mitä se oikein tarkoittaa. Miksi nuo paikat ovat Suomen ihmeitä? 


Maailmanperintöluettelo



Maailmanperintöluettelon tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuisia kulttuuri- ja luonnonperintöä tuleville sukupolville. Listausta ylläpitää UNESCO, joka on Yhdistyneiden kansakuntien (YK) alainen kasvatus-, tiede ja kulttuurijärjestö. Maailmanperinnön katsotaan olevan koko ihmiskunnan yhteistä omaisuutta ja siten sen suojelu on maailman kaikkien maiden asia. 

Kansainvälinen sopimus allekirjoitettiin vuonna 1972 ja tähän päivään mennessä sen on allekirjoittanut 190 maata, Suomi allekirjoitti sopimuksen vuonna 1987. Maat, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen voivat ehdottaa kohteita maailmanperintölistalle ja jäsenmaista koostuva komitea päättää luetteloon merkittävät kohteet. Maailmanperintöluettelo kasvaa koko ajan ja tänä päivänä, luettelossa on 167 maata, kohteita on listattu yhtensä 1154, joista kulttuurikohteita on 897, luontokohteita 218 ja molempiin ryhmiin kuuluvia kohteita 39. Suomessa on seitsemän kohdetta, jotka ovat listattu maailmanperintöluetteloon, kuusi kulttuurikohdetta ja yksi luontokohde.

Suomenlinna (1991)
Vanha Rauma (1991)
Petäjäveden vanha kirkko (1994)
Verlan puuhiomo ja pahvitehdas (1996)
Sammallahdenmäen pronssikautinen röykkiöalue (1999)
Struven ketju (2005)
(Stuorrahonaivi, Oravivuori, Aavasaksa, Alatornion kirkko, Porlammi, Mustaviiri)
Merenkurkun saaristo, luontokohde (2006)


Suomen ”seitsemän ihmettä”


 


Aloitin ihmeiden bongaamisen kesälomareissulla ja nyt voin myöntää näin vuosien jälkeen, että sen reissun punaisena lankana taisi olla nuo Suomen seitsemän ihmettä. Matkan aikana kävimme katsomassa Petäjäveden vanhaa puukirkkoa, Vaasassa merenkurkun saaristoa, Raumalla kävimme Lapissa Sammallahden hautaröykkiöillä ja lopuksi Vanhan Rauman puutaloalueella. Reissu oli oikein mukava ja lapsetkin jaksoivat katsella ihmeitä. 

Petäjäveden vanhassa kirkossa järjestettiin opastus, kierroksesta en muista mitään, sen sijaan mieleen jäi kirkon lattialuukku, josta sai kurkkia kirkon alle. Itse en uskaltautunut kirkon alle kurkistelemaan, mutta poika katosi sinne nopeasti, taisi olla jännä kokemus, kun hän muistaa sen vieläkin. 


Raippaluodon silta, Vaasa


Vaasassa suuntasimme Raippaluotoon Björkön saarelle, siellä on näkötorni, josta näkee maanpinnan kohoamia ja merenkurkun saaristoa. Kiipesimme näkötorniin, mutta kesäinen myrsky, sateinen ja tuulinen keli haittasi saaristoon tutustumista, hetken ihailimme maisemia ja juoksimme pikaisesti takaisin autolle. 

Kesällä 2020 pääsin päivittämään merenkurkun näkymät, kun lähdin kävelemään näkötornille ja saman tien muistin ärhäkät hyttyläiset, jotka kiusasivat meitä viimeksi, jätin suosiolla patikoinnin väliin. Tällä kertaa ihailin näkötornista maisemia pitkään, siellä oli niin kaunista, että tunsin jonkin läikähtävän. Lopulta oli ihan pakko lähteä alas. 



Perheen kanssa lähestyimme Raumaa ja huomasin tienviitat Sammallahden hautaröykkiöille, pysähdyimme ja otimme eväät mukaan. Kävelimme haudoille pienessä tihkussa ja pidimme evästaukoa. Olisin viihtynyt haudoilla pidempään, mutta lapsilla oli kiire päästä Raumalla, sillä kaverit odottivat siellä. Nyt, kun olen innostunut patikoinnista, niin haluaisin käydä röykkiöiden luona uudemman kerran ja tehdä ympäristössä hieman pidemmän lenkin. 



Suomenlinna on tuossa ihan vieressä, mutta yllättävän harvoin siellä tulee vierailtua, yritän kuitenkin edes kerran vuodessa päästä käymään siellä. Kesä on tietenkin parasta aikaa, mutta aikainen kevät ja myöhäinen syksy ovat paljon rauhallisempia ajankohtia. Talvella en ole saarelle eksynyt, vain kerran, kun menimme laulamaan joululauluja. 



Viimeiset ihmeet saivat odottaa vuoroaan useamman vuoden. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas vierailulla kävimme muutama vuosi sitten kesälomareissun yhteydessä, tykkäsin siitä kovasti. Vasta viime kesänä sain käytyä viimeisen ihmeen eli Struven ketjun pisteillä, tosin kaksi pistettä on vielä käymättä. 



Suomenlinna -linnoitussaari





Suomenlinna on saari Helsingin edustalla, se rakennettiin aikanaan merilinnoitukseksi, Ruotsin kuninkaan toimesta, hän halusi parantaa puolustusta Venäjää vastaan. Rakennustöitä johti Augustin Ehrensvärd, bastionilinnoitus valmistui kuudelle saarelle vuonna 1748. Linnoitus sai nimekseen Sveaborg, suomeksi Viapori, nimi muutettiin Suomenlinnaksi Suomen itsenäistymisen jälkeen. Linnoitus on toiminut Ruotsin Venäjän ja Suomen puolustuksen tukikohtana, Suomen sisällissodan aikaan Suomenlinna oli vankilasaari, jonne tuotiin punaisia vankeja. Saaren maasto on vaihtelevaa, vanhat tykit muistuttavat menneistä ajoista. 





Suomenlinna on Vanhan Rauman kanssa Suomen vanhimmat UNESCO-kohteet ne ovat merkitty maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Suomenlinna on esimerkkinä oman aikansa Eurooppalaisesta sotilasarkkitehtuurista.

Suomenlinnassa on merisotakoulu, museoita, kahviloita ja ruokapaikkoja kesäisin ulkoilmateatteri. Saari on yksi Helsingin kaupunginosista, siellä asuu vakituisesti noin 800 asukasta. Suomenlinna on yksi Helsingin suosituimmista nähtävyyksistä, lautat lähtevät Kauppatorilta.




Vanha Rauma, puutaloalue



Tänä päivänä Rauma tunnetaan parhaiten vanhoista puutaloista, kaupunki on palanut useaan otteeseen viimeksi 1682, jolloin tuli tuhosi melkein koko kaupungin. Vanhan Rauman alueella on ollut puutaloja keskiajalta lähtien, suurin osa nykyisistä taloista on 1800-luvulta ja ne ovat edelleen asuinkäytössä. 






Puutalot ovat olleet useasti purku-uhan alla, mutta onneksi talot ovat säilyneet sillä, Vanha Rauma merkittiin UNESCON maailmanperintöluetteloon vuonna 1991. Vanha Rauma on Pohjolan laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt puutaloalue. Vanhan Rauman alueella on yli 600 rakennusta ja asukkaita noin 800.




Petäjäveden vanha kirkko 

-puurakentamisen taidonnäyte 





Petäjäveden Vanha ristikirkko valmistui vuonna 1765, talonpoikien toimesta. Tarinan mukaan kirkko ja aiemmin paikalla sijainnut kappeli rakennettiin ilman lupaa, sillä talonpojat eivät malttaneet odottaa Tuomiokapitulin siunausta. Kirkon rakentamisesta vastasi Jaakko Klementinpoika Leppänen ja hänen pojanpoika Eerik Jaakonpoika vastasi myöhemmin kellotapulin valmistumisesta vuonna 1821. Kirkko sijaitsee upealla paikalla aivan rannan tuntumassa.




Kirkko on merkitty maailmanperintöluetteloon Pohjoismaisen puuarkkitehtuurin muistomerkkinä vuonna 1994. Kyseessä on kauniin ja kestävän puurakentamisen mestarillinen taidonnäyte. Kirkko kertoo siitä, kuinka paikalliset rakennusmestarit olivat omaksuneet eurooppalaisia arkkitehtuurivaikutteita ja sovelsivat niitä taidokkaasti hallitsemaansa hirsisalvostekniikkaan.  

Vuonna 1879 vastarannalle valmistui uusi kirkko ja vanha kirkko jäi toimettomaksi, se sai kuitenkin jäädä ja tänä päivänä se on suosittu käyntikohde. Kirkko on avoinna kesäisin, siellä järjestetään konsertteja ja jumalanpalveluksia. Petäjänvesi sijaitsee noin 30 km Jyväskylästä.

Osoite: Vanhankirkontie 9, 41900 Petäjävesi


Verlan puuhiomo ja pahvitehdas




Verlan on pieni noin 200 asukkaan kylä ja se sijaitsee 32 km Kouvolan keskustasta. Verlan kylää ympäröi metsät ja järvet ja sen läpi kulkee joki, jonka rannoilla on miljardeja vuosia vanhoja kallioita, joiden seinämiltä voi lukea ihmisten jättämiä viestejä tuleville sukupolville. 





Verlan ruukkikylä tunnetaan Verlankoskelle perustetusta puuhiomosta, alkuperäinen puuhiomo paloi ja sen tilalle rakennettiin uuden hiomon lisäksi pahvitehdas sekä kuivaamo. Puiset rakennukset tuhoutuivat jälleen tulipalossa ja niiden tilalle rakennettiin tiilestä uudet rakennukset. Tehtaalla tuotettiin valkoista puupahvia, jota käytettiin mm. pakkausmateriaaleissa ja kirjankansissa. 





Tehdas ja sen ympärillä oleva asuinalue on listattu maailmanperintöluetteloon vuonna 1996, Verla on esimerkki pienimuotoisesta teollisuusyhteisöstä, joka menestyi maaseudulla 1800-1900-lukujen taitteessa.

Kesäisin Verlassa käy paljon matkailijoita ja tehtaan alueella on käsityöläisten puoteja, kahvila ja ravintola, majoitusta on tarjolla vanhojen tehdastyöläisten asunnoissa. 

Sijainti: Velantie 295, 47850 Verla
Avoinna: kesäaikaan, tarkista voimassa olevat aukioloajat.
Lue lisää: Verla -Yksi Suomen seitsemästä ihmeestä



Sammallahdenmäen Pronssikautinen hautaröykkiöalue



Rauman alueella on ollut asutusta jo 3000 vuotta sitten, niistä muistona Sammallahdenmäellä korkean kallion päällä on 36 kivikasaa, jotka muodostavat laajan hautaröykkiöalueen. Haudat ovat säilyneet hyvin, sillä tänä päivänä ne sijaitsevat piilossa metsän keskellä. Pronssikaudella haudat rakennettiin korkealle paikalle, maankohoamisen myötä Sammallahdenmäen haudat ovat siirtyneet sisämaahan ja entisestä merenpohjasta on muodostunut Saarijärvi. Vanhimmat haudat sijaitsevat kallion päällä alueen korkeimmalla kohdalla ja nuorimmat haudat aivan Saarijärven tuntumassa. 

Outoja kiviröykkiöitä on selitetty hiisien tekosiksi ja siksi niitä kutsutaan myös hiidenkiukaaksi. Vainajan mukana hautoihin laitettiin usein hänelle kuulunutta omaisuutta, tärkeitä esineitä, koruja, mutta hautojen ryöstelyn vuoksi esineitä on löytynyt vähän. Sammallahdenmäeltä on löytynyt palaneita luita, kaksi kivipaasista tehtyä arkkua ja osa pronssisesta rannerenkaasta. Kalmiston tunnetuimmat haudat oat neliönmuotoinen ”kirkon lattia” ja vallinmuotoinen ”Huilun pitkä raunio”.



Sammallahdenmäen hautaröykkiöt on hyvin säilynyt esihistoriallinen muinaisjäännös, joka on ajoitettu pronssikauden ajanjaksolle 1300- 1000 eKr. Kalmisto on kirjattu UNESCON maailmanperintöluetteloon vuonna 1999, se kertoo Skandinaavisen pronssikauden aikana eläneen yhteisön hautaustavoista. Hautoihin pääsee tutustumaan kävellen, niitä ympäröi noin 1,5 km pituinen polku.

Osoite: Sammallahdentie, 27230 Rauma



Struven ketju – maailman mittanauha



Alatornion kirkon torni

Struven ketjua kutsutaan maailman mittanauhaksi, joka kulkee Mustanmeren ja Jäämeren välissä. Aikanaan 1800-luvulla kolmiomittausketjun avulla mitattiin ja selvitettiin maailman muotoa ja kokoa. Saksalainen tähtitieteilijä F. G. W. Struve halusi selvittää tähtitieteen ja kolmioiden muodostaman ketjun avulla yhden pituuspiirin pituutta. Mittauksia tehtiin 40 vuotta, ne suoritettiin vuosina 1816-1855. Ketjulla on mittaa yhteensä 2820 km, joista noin 1000 km kulkee Suomen poikki. Alun perin mittaukset tehtiin kahden maan alueella Venäjä ja Ruotsi.

Tänä päivänä Struven ketju kulkee 10 valtion alueella, Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina ja Moldova. Komiomittausketju pitää sisällään yhteensä 265 mittauspistettä, joista 34 on nostettu Unescon maailmanperintölistalle, näistä pisteistä kuusi löytyy Suomesta. 


Porlammi, Pyhtää

Oravivuori, Jyväskylä


Aavasaksan näkötorni

Suomessa mittauspisteet sijaitsevat Pyhtäällä Mustaviirin saaressa, Porlammin Tornikalliolla, Jyväskylän Oravivuorella, Alatornion kirkon kellotornissa, Aavasaksassa näköalatornin luona ja Enontekiössä Stuorrahanoaivi tunturissa. Mittauspisteet sijaitsevat upeilla näköalapaikoilla, alun perin pisteet ne ovat olleet kallioon porattuja reikiä tai kallioon kaiverrettuja ristimerkkejä. Suurin osa mittauspisteistä on helposti saavutettavissa, vain eteläisin Mustaviiri ja pohjoisin Stuorrahanoaivi vaativat järjestelyitä. 




Struven ketju on ollut Unescon listalla vuodesta 2005 lähtien ja edustaa tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä. 

Lue lisää: Struven ketju – Yksi Suomen seitsemästä ihmeestä

 

Merenkurkun saaristo -Kvarken



Saaristoalue sijaitsee Vaasan ja Uumajan välisellä merialueella, se on Pohjanlahden kapein osa ja maa kohoaa siellä nopeasti. Merenkurkun saaristo ja Ruotsin Högt Kust eli Korkea rannikko muodostavat yhdessä UNESCO-kohteen, joka on Suomen ainoa luontokohde maailmanperintöluettelossa. 





Merenkurkun saaristo on päässyt listalle vuonna 2006, nopean maankohoamisen ja harvinaisten moreeni muodostumien vuoksi. Maa kohoaa noin metrin sadassa vuodessa ja sanotaan että 2000 vuoden päästä Ruotsi ja Suomi ovat yhtenäistä maa-aluetta. Alueella on 5600 saarta, se on suosittua lintujen pesimäaluetta.  


Onko kaikki ihmeet nyt nähty?



Ei veikkonen, Suomi on ehdottanut vuonna 2021 maailmanperintölistalle kahta uutta kohdetta, Saimaannorpan saaristoa ja Alvar Aallon arkkitehtuuria sarjakohde, joka käsittää 13 Alvar Aallon suunnittelemaa rakennusta eri puolella Suomea. Ennen kuin nämä ihmeet ovat päässeet listalle, niin voin varmaan aloittaa napsimaan puuttuvia Alvar Aallon kohteita!


Saimaannorpan saaristo



Kuva matkamessuilta 2020

Saimaannorppa saaristoa haetaan maailmanperintöluetteloon luontokohteena, jonka kriteerinä on uhanalaisen eläinlajin tyyssija. Saimaannorppa on norpan alalaji, jota tavataan vain Suomessa, Saimaan järvialtaassa. Laji jäi jääkauden jäljiltä jumiin Saimaan järviin ja sopeutui elämään siellä. Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen, erityisesti suojeltava ja rauhoitettava laji, sen kokonaiskanta on noin 420-430 (2020). UNESCO-kohteeksi haetaan norppa-alueina tunnettuja kansallispuistoja ja luonnonsuojelualueita. 


Alvar Aallon humaani arkkitehtuuri


Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylä

Arkkitehti Alvar Aallon (1898 – 1976) teokset kuuluvat modernismin arkkitehtuuriperinnön mestaritöihin. Suomi on vuonna 2021 esittänyt 13 Alvar Aallon suunnitteleman rakennuksen sarjan listattavaksi maailmanperintöluetteloon. Ehdotettu sarja on Suomen kansainvälisesti tunnetumpia rakennuksia. 


1 Paimion parantola
2 Alvar Aallon kotitalo, Helsinki ✔️  
3 Sunilan Sellutehtaan asuinalue, Kotka
4 Villa Mairea, Pori
5 Säynätsalon kunnantalo, Jyväskylä ✔️
6 Muuratsalon koetalo, Jyväskylä
7 Alvar Aallon ateljee, Helsinki
8 Vuoksenniskan Kolmen Ristin kirkko, Imatra ✔️
9 Helsingin Kulttuuritalo ✔️
10 Jyväskylän yliopiston kampus
11 Kansaneläkelaitoksen päärakennus, Helsinki
12 Seinäjoen hallinto ja kulttuurikeskus
13 Finlandia-talo, Helsinki ✔️


Suomen kohteiden lisäksi olen käynyt katsomassa myös muiden maiden ihmeitä, niistä voit lukea lisää täältä.


Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan Matkassa