lauantai 28. marraskuuta 2020

Karnaistenkorpi – Luontopolku moottoritien päällä




Nyt kun ollaan jo marraskuussa, niin arkena ei ehdi ollenkaan ulkoilla valoisaan aikaan ja viikonloppuisin on hyvä lähteä ajoissa, sillä hämärä tulee entistä aikaisemmin. Viikonloppuisin koitan välttää meidän lähellä sijaitsevia kävelyreittejä ja yritän suunnata vähän kauemmaksi. Varsinkin näin korona-aikaan nuo ulkoilualueet ovat olleet todella suosittuja, parkkipaikat sekä tulentekopaikat ovat täynnä ja poluilla saa tuon tuosta antaa tilaa vauhdikkaammille kulkijoille. 

Pääkaupunkiseudun näkövinkkelistä Lohja on sopivan matkan päässä ja siellä monia kivoja käyntikohteita sekä useita mukavia kävelyreittejä. Olen käynyt tutustumassa Paavolan luontopolkuun ja sen lähellä sijaitsevaan Alitalon omenatilaan, Paloniemen luonto- ja kulttuuripolkuun sekä melkein vieressä sijaitseviin Toivolan hiidenkirnuihin, Pähkinäniemen luontopolkuun ja Karkalin luonnonpuistoon. Liessaaren ja Lahokallion luontopolut sekä Lohjanharjun reitit ovat vielä tutkimatta. Viimeksi kävin muutama viikko sitten Karnaistenkorven luontopolulla Kisakallion vieressä.


Karnaistenkorpi



Kaarnaistenkorpi on laaja ulkoilualue Lohjalla, se sijaitsee Kisakallion urheiluopiston tuntumassa. Ulkoilualueen sijainti on mielenkiintoinen, se on aivan Turuntien tuntumassa ja osittain jopa valtatien yläpuolella, sillä ulkoilualueen alitse on rakennettu tunneli. Karnaisten tunneli on pituudeltaan noin 2,2 km, se on Suomen toiseksi pisin tunneli. Voisi kuvitella, että moottoritien melu ja pauhu kuuluisi luontopolulle, mutta yllättävän vähän siitä koitui taustaääniä.



Karnaistenkorven ulkoilualue on noin 60 metriä meren pinnan yläpuolella, maasto muodostuu korkeista kallioista ja laaksoista, siellä on muutamia pieniä virtaavia puroja ja suoalueita sekä kaksi lampea. Ahvenlampi laskee Hormajärveen ja pohjoisessa Sorvalampi laskee Lohjanjärven Maikkalanselälle. Metsän puusto on enimmäkseen mäntyä ja kuusta, vanhimmat puut ovat noin 100-vuotiaita. Metsässä on joitakin uhanalaisia kasvilajeja ja siellä on tavattu myös Ilves.



Alueella on polkuja yhteensä noin 7,7 km ja sinne pääsee kahdesta paikasta moottoritien molemmin puolin, Jantoniemstä tai Kisakallion tuntumasta. Luontopolku on pituudeltaan noin 3,3 km, se on hyvin merkitty ja osittain tehty pitkoksista. Polku kulkee lampien kautta ja niiden luota löytyvät tulentekopaikat sekä WC. 


Päiväpatikoimassa Karnaistenkorvessa



Kuluneen vuoden aikana olen tosiaan käynyt usein Lohjalla patikoimassa ja nyt sain houkuteltua ystävän mukaan, niin ajattelin heti, että olisi kiva lähteä kokeilemaan hieman pidempää reittiä. Nolona myönnän, että en ole koskaan käynyt Kisakalliossa, vaikka lapset ovat olleet siellä usein treenileireillä eli myös tämän vuoksi nuo Kisakallion nurkat kiinnostivat. 


Tarinapolku



Päätimme käydä kokeilemassa mahtuuko, meidän auto Suoniementaipaleen parkkipaikalle, no yllätys yllätys ei mahtunut eli veimme sen Kisakallion parkkipaikalle ja palasimme kävellen samaan lähtöpaikkaan. Metsä näytti upealle, vaikka päivä oli hieman utuinen, kauniin vihreät sammalmatot ympäröivät pitkoksia. Tällä kertaa jätimme suosiolla väliin luontopolun sekä tarinapolun infotaulut, mutta toki katsastimme, mitä niiden ympärillä kulloinkin oli. Emme muutoin olisi huomanneet kirkasvetisiä metsälätäköitä tai kauniisti solisevia puroja. 

Olimme kävelleet parkkipaikalta noin 500 metriä, kunnes saavuimme luontopolun luokse, vasemmalle oli viitta Ahvenlammelle ja oikealle viitta Sorvalammelle. Kivi, sakset, paperi! Lähdimme vasemmalle Ahvenlammen suuntaan, ajatuksena oli tehdä hieman pidempi lenkki ja jatkaa patikointia luontopolun jälkeen Kisakallion suuntaan.




Saavuimme Ahvenlammelle, polku lammen rannassa oli upean näköinen, sen oikealla puolella kalliot nousivat korkealle. Pidimme lammen luona juomataukoa ja ihastelimme maisemia. Olimme saaneet kulkea koko matkan rauhassa, vastaan tuli vain muutamia. Laavulta tuli ihana nuotion tuoksu, mutta päätimme pitää evästauon seuraavalla laavulla Sorvalammella. 








Jatkoimme matkaa Sorvalammen suuntaan, ohitimme risteyksen mistä lähti polku toiselle parkkipaikalle Jantoniementielle. Edessämme oli kaatunut puu ja näin myrskyn jälkeen niitä näkyi metsässä useampia. Tuulisella säällä tai myrskyn jälkeen on hyvä aina tarkkailla puita ja hieman kuulostella, etteivät ne kaadu päälle. Kuljimme läpi erikoisen metsikön, jossa kasvoi tiheästi mäntyjä, niiden oksat olivat katkenneet ja osa puista oli käppyräisiä. Tuo metsä oli jotenkin maaginen, usein näkee vastaavia koivikoita, mutta noin tiheää mäntymetsää en muista nähneeni.










Sitten saavuimme Sorvalammelle, jossa pidimme evästauon, laavu oli täynnä porukkaa ja katsoin kateellisena perheiden herkullisia eväskoreja. Itse tyydyin voikkuleipiin ja kahviin, joita nautimme tuulen tuivertaessa. Alkoi tulla hieman vilakka, joten jatkoimme matkaa. Saavuimme suuren ja näyttävän kivilohkareen luokse, olihan se pakko vähän hupsutella ja esittää kannattelevansa tuota hurjan suurta kiveä. Hetken päästä polusta erkani toinen reitti ja huomasimme tulleemme luontopolun ja lisäreitin risteyskohtaan. 












Sen sijaan että olisimme jatkaneet hyväkuntoisia pitkoksia pitkin takaisin parkkipaikalle, lähdimme kapealle polulle viitan osoittamaan Kisakallion suuntaan. 


Kisakallion polut



Uusi polku oli merkitty punaisilla neliöillä, samoja merkkejä oli myös luontopolulla. Nyt merkit eivät olleet selkeästi näkyvillä, vaan niitä täytyi oikein etsimällä etsiä. Muutenkin tuo polku muuttui, se ei enää ollut kovin selkeä ja paikoin se oli jäänyt kasvuston alle. Opasteita piti seurata todella tarkkaan ja kun emme olleet nähneet niitä hetkeen, niin aloimme epäillä olemmeko enää oikealla polulla. Polku päättyi tiehen, jonka otaksuin olevan Suoniementaival eli sama hiekkatie, missä luontopolun parkkipaikka sijaitsi. 

Ylitimme tien, polku jatkui tien toisella puolella, opasteita oli enää harvassa. Hetken päästä ylitimme jälleen hiekkatien ja nyt polku muuttui taas mukavamman näköiseksi. Aluksi löysimme opasteita hyvin, kunnes ne katosivat täysin, sillä seurauksella että eksyimme metsään. Tiesimme kuitenkin, että olemme lähellä Kisakalliota, mutta edessämme oli pieni suo mitä emme pystyneet ylittämään. Olin niin iloinen, että tällä kertaa en ollut yksin liikenteessä. 






Pyörimme hetken ympyrää ja yritimme etsiä sopivaa polkua, kunnes päätimme palata takaisin, hetken päästä näimme jälleen punaisen neliön ja löysimme oikean polun mökkien vierestä. Olimme kuvitelleet, että tuo polku vie mökkien pihaan, mutta se jatkui erikoisesti aivan mökkitontin reunalla. Kohta olimme Kisakallioon johtavalla tiellä ja alkoi jo hämärtää. Jatkoimme kuitenkin urheiluopiston sijaan, loma-asuntojen ohitse alas rantaan ja kuljimme rantaviivan tuntumassa takaisin Kisakallion parkkipaikalle. 





Eritysesti tykkäsimme tuosta luontopolusta, mutta muut reitit tuottivat pettymyksen. Peukku luontopolulle, mutta hylsy lisäreitille. 

Retkihaaste – ”päin mäntyä”



Retkihaasteessa sijoitan Kaarnaistenkorven polut kohtaan 49. Retki päin mäntyä! 

Karnaistenkorven luontopolun erikoinen mäntymetsä suorastaan huusi pääsyä retkihaasteeseen, mutta päin mäntyä meni myös tämän retken muut reitit. 

Tuo mäntymetsä oli todella taianomaisen näköinen ja hämmästelimme sitä pitkään, en ole nähnyt mäntyjen kasvavan noin tiuhassa, puiden oksat olivat katkenneita ja osa puista oli käppyräisiä. 



Retkemme meni osittain päin mäntyä, sillä halusimme jatkaa kävelyä ja poikkesimme Tarinapolulta pidemmälle reitille. Tuo lisäreitti oli todella huonosti merkitty ja saimme etsimällä etsiä merkkejä, polku oli huonossa kunnossa, eikä näkymät  olleet kummoisia. Lopulta eksyimme polulta ja harhailimme jonkin aikaa, kunnes löysimme oikean polun ja pääsimme jatkamaan matkaa. Tämä lisäreitti ei todellakaan ollut kummoinen, joten suosittelen ehdottomasti Tarinapolkua ja mikäli haluaa kävellä vähän lisää, niin kannattaa suoraan kävellä Kisakallion rantaan.


Kaarnaisten korven luontopolku ja Tarinapolku




Karnaistenkorven luontopolku on pituudeltaan 3,3 km ja sen varrella on 21 infotaulua, jotka kertovat alueen eläimistä, kasvistosta sekä luonnosta. Luontopolun yhteydessä on lapsille tarkoitettu Tarinapolku, joka pitää sisällään 12 tehtävärastia, ohessa linkki Tarinapolun vihkoseen, jossa seikkaillaan haltiaperheen kanssa. 

Luontopolku on ympyräreitti ja sinne pääsee yhdysreittiä pitkin kahdelta parkkipaikalta Jantoniemeltä sekä Suomiehentaipaleelta Kisakallion tuntumasta. Luontopolku on hyvin merkitty keltaisilla neliöillä ja opasviitoilla. Polut eivät sovellu liikuntaesteisille, sillä niiden yli kulkee juurakoita ja reitti on osittain tehty pitkospuista. Pitkokset ovat liukkaita märällä säällä ja pakkasella. Osa metsän puista on hyvin lahoja, joten tuulisella säällä ja myrskyn jälkeen kannattaa olla varovainen, ettei puita kaadu päälle. 

Mikäli patikoinnista haluaa tehdä hieman pidemmän, niin luontopolulta erkaantuu toinen reitti, joka päätyy Kisakallioon rantaan. Muut polut on merkitty punaisella neliöllä, mutta näitä merkintöjä ei ole yhtä hyvin näkyvissä kuin luontopolun varrella. Ulkoilualueella on polkuja yhteensä noin 7,7 km, joista luontopolun osuus on 3,3 km.

Kisakallion urheiluopiston alueella on uimaranta ja urheiluopiston tiloissa toimii kahvila ja ravintola palveluista lisää voit lukea täältä.



Pituus: 3,3 km luontopolku, yhteensä 7,7 km

Vaativuustaso: helppo

Merkintä: luontopolku keltaiset neliöt ja muut reitit punaiset neilöt

Lähtöpiste: Suoniementaival 28 tai Jantoniementie 139, 08350 Lohja

Pysäköinti: 3 parkkipaikkaa, Lähtöpisteiden luona pysäköintitilaa muutamalle autolle ja Kisakalliossa isompi parkkipaikka. 

Palvelut: laavu, tulentekopaikka sekä käymälä, Ahvenlammella ja Sorvalammella

Vuodenaika: ympäri vuoden

Lisätietoja: 

Kartta 

https://www.lohja.fi/wp-content/uploads/2017/09/Karnaisten-retkeilykartta.pdf

Tarinapolku opas

https://www.lohja.fi/wp-content/uploads/2017/09/Karnaisten-tarinapolku.pdf


Mielenkiintoisia käyntikohteita lähellä:

Orthex tehtaanmyymälä, ABC-Lohja, Hossanmäentie 1, 08100 Lohja

Ma-pe klo 10-19 ja la-su klo 10-18


Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan matkassa Facebookista tai Instagramista


tiistai 10. marraskuuta 2020

Myllykoski – kosken kuohuja, pitkoksia ja rappusia Vantaajoella





Viikonlopun retkikohde piti olla pituudeltaan lyhyt, halusin kompensoida lyhyttä kävelyä ja lisätä retkeen, jotakin mielenkiintoista katseltavaa. Myllykoski Nurmijärvellä täytti nämä kriteerit, olin nähnyt upeita kuvia Vantaajoen kuohuista ja jokirannan tuntumasta löytyy muutaman kilometrin pituinen luontopolku. Sinne siis, kohti Nurmijärveä. 




Oli upea aurinkoinen päivä ja matkalla ajattelin, että vain harva eksyy Myllykoskelle, kaikki ovat lähtenee patikoimaan pidempiä reittejä. Yllätyin kun saavuimme parkkipaikalle, se oli täynnä autoja, onnistuimme saamaan vapaan paikan yhden auton poistuessa. Luontopolku oli perinteinen, reitti kulki metsässä, polku oli mukavan leveä ja ajoittain vastaan tuli infotauluja.




Parkkipaikalta lähti noin 1,5 km pituinen luontopolku, reitti piti sisällään kaksi eri luontopolkua, toinen oli Koskikaran luontopolku, joka kertoi alueen linnuista ja toinen oli puustosta kertova Puulajipolku. Luontopolun varrella oli 8 kappaletta linnuista kertovia infotauluja, puulajipolun informaatio sen sijaan koostui 20:stä QR-koodeista, mielestäni se oli tylsä ratkaisu, luonnossa mieluummin luen infon tauluista, kuin räplään puhelinta. 







Saavuimme polkujen risteykseen, josta yksi lähti parkkipaikalle, yksi Pikkukoskelle ja yksi Myllykoskelle. Päätimme ensiksi käydä Pikkukoskella, sinne oli matkaa noin kilometri ja sitten paluumatkalla aioimme mennä ihailemaan niitä, Myllykosken kuohuja. 






Yllätys oli suuri, kun lähdimme kävelemään Pikkukosken suuntaan! Polku muuttui kertaheitolla, perinteisen metsäpolun sijaan eteen tuli jyrkät rappuset alas ja jälleen ylös ja matka jatkui pitkoksia pitkin. Pitkokset olivat korkealla Vantaajoen tuntumassa ne jatkuivat ja jatkuivat, välillä tuli vastaan pieniä rappuja ja siltoja, sitten taas pitkokset jatkuivat ja jatkuivat. 












Kuvittelin, että nämä lyhyet luontopolut eivät keräisi suuria kävijämääriä ja näin kävi, luontopolku oli rauhallinen, mutta Pikkukosken reitillä oli porukkaa  ihan ruuhkaksi asti. Pikkukoskelle vievä reitti, on osa Seitsemän veljestä kävelyreittiä, joka kulkee Helsingistä Hyvinkäälle, reitillä on pituutta yhteensä noin 90 km. Eli ei ihme, että moni oli lähtenyt patikoimaan samoille poluille. Annoin suosiolla muille tilaa kapeilla pitkoksilla, sillä ne olivat ajoittain märkiä ja liukkaita, joten kuljin niitä rauhalliseen tahtiin. 

Saavuimme Pikkukosken tulentekopaikalle, joka oli aivan Vantaajoen rannalla, pidimme siinä hetken taukoa. Taukopaikalla oli paljon porukkaa ja kateellisena katsoin heidän makkaranpaistoa. 






Ennen taukopaikkaa emme olleet vielä nähneet Pikkukoskea tai siltaa, mittailimme käveltyä matkaa ja ajattelimme, että olimme tulomatkalla ohittaneet sillan huomaamatta. Päätimme palata takaisin ja jatkaa matkaa kohti Myllykoskea. Hämmästelin mielessäni missä tuo Pikkukoski ja silta mahtoi olla, myöhemmin kartasta selvisi, että Pikkukosken silta oli vasta taukopaikan jälkeen, eli käännyimme liian aikaisin paluumatkalle. 









Paluumatka sujui yllättävän nopeasti, pian olimme jälleen samassa polkujen risteyskohdassa, tällä kertaa lähdimme kävelemään rappuja alas Myllykosken suuntaan. Jälleen kuljimme pitkoksia pitkin joen tuntumassa, hetken päästä vastaan tuli toinen tulentekopaikka herkullisten tuoksujen kera. Pitkoset loppuivat ja tie muuttui leveäksi hiekkatieksi, edessä näkyi jo silta, jonka tulomatkalla ylitimme autolla. 












Saavuimme Myllykosken hienolle puusillalla ja näimme sieltä kosken kuohut. Sillalta oli upeat näkymät kosken alajuoksulla oli vielä kaksi siltaa, alin on niistä vanhin. Kosken tuntumassa on tulentekopaikka, josta on mitä mahtavimmat koskinäkymät.  






Retkihaaste 2020


Tämä reitti oli todella positiivinen yllätys ja se menee 2020 Retkihaasteessa ehdottomasti kohtaan 34. Retki, jolla kiipesit portaita! 









Myllykoski





Vantaajoen Myllykoski on yksi Nurmijärven suosituimmista nähtävyyksistä, kosken upeat kuohut houkuttelevat retkeilemään ja joki on suosittu kalastuspaikka. Myllykoski sijaitsee lähellä Helsinki-Tampere tietä, joten se sopii hyvin taukopaikaksi. Koskella on pituutta 400 metriä ja korkeuseroa 11 metriä, kosken yli kulkee kolme siltaa, joista voi ihailla, kosken kuohuja. 

Kosken varrella oli myllyjä 1580-luvulla, niissä kyläläiset kävivät jauhamassa viljasta jauhoja. 1700- luvulla Myllykoskella uitettiin tukkeja, keväällä jäiden lähdettyä tukkijätkät olivat tuttu näky Vantaajoella, puuta kuljetettiin rakennuksille Helsinkiin. Myllyt ja sahat pyörivät kosken voimalla. 




Myllykosken yli kulkee kolme siltaa, alin silta on niistä vanhin, jyrkät laskut ja nousut aiheuttivat autojen yleistyessä talvisin onnettomuuksia, tämän vuoksi ylemmäksi rakennettiin uusi puusilta. 







Puusilta korvattiin myöhemmin uudella sillalla, joka rakennettiin puusillan yläpuolelle. Myllyt saivat väistyä, kun Myllykoskelle valmistui voimalaitos vuonna 1920. Voimalaitos lopetti toimintansa 1970 ja sen pato purettiin vuonna 1982, siitä lähtien koski on saanut virrata vapaasti. Myllykoski on ollut suosittu retkipaikka jo 1800-luvulta lähtien, myöhemmin kosken luona alettiin järjestämään kesäisin juhlia.




Myllykoskelta on noin kahden kilometrin matka Pikkukoskelle, reitti kulkee Vantaajoen vartta pitkin, matkan varrella on pitkoksia ja jyrkkiä rappusia, jotka ovat liukkaita sateella ja märällä kelillä. Myllykosken alueella on tulentekopaikkoja ja kaksi luontopolkua, Myllykosken puulajipolku ja alueen linnuista kertova Koskikaran luontopolku. Polku on pituudeltaan 1,5 km ja sen varrella on linnuista kertovia infotauluja sekä QR-koodit kertovat alueen puulajeista. 

Myllykoski on parhaimmillaan keväällä, silloin voi kuunnella lintujen laulua ja ihailla kukkivia valko- ja sinivuokkoja. Nukarinkoski on Vantaajoen suurin koski, sinne on noin 11 km Myllykoskelta. 


Koskikaran luontopolku 


Puulajipolku 



Osoite: Siippolantie 771, Nurmijärvi 
(Helsinki-Tampere tie, Nurmijärven liittymästä Siippooseen, parkkipaikka sillan jälkeen heti vasemmalla)

Nurmijärvi




Nurmijärvi tunnetaan parhaiten kansalliskirjailijastamme Aleksis Kivestä, jonka synnyinkoti sijaitsee Palojärvellä. Aleksis Kivi on vahvasti esillä kunnan vaakunassa, johon on ikuistettu seitsemän miestä eli Jukolan veljekset, romaanista Seitsemän veljestä. 

Nurmijärvi sijaitsee Uudellamaalla, se on Suomen suurin kunta, jossa on noin 42 000 asukasta. Varsinaista keskustaa kunnalla ei ole, sen suurimmat asuinalueet ovat Klaukkala, Kirkonkylä ja Rajamäki, näiden lisäksi Nurmijärveen kuuluu joukko kyliä kuten, Kiljava, Lepsämä, Metsäkylä, Nukari, Palojoki, Raala, Röykkä, Suomies, Uotila ja Valkjärvi. Nurmijärven maisemat ovat tyypillistä maalaismaisemaa, Vantaajoki virtaa kunnan itäpuolella. 

Nurmijärvi tarjoaa matkailijoille vain muutamia käyntikohteita ja osa museoista on avoinna vain kesäkaudella. Aleksis Kiven lisäksi Nurmijärvi on tunnettu Molotovin Cocktailista sekä rosvojoukosta, joka aikanaan kylvi pelkoa Etelä-Suomessa. 

Kiinnostavia kohteita ovat:

Nukarilla 
Nukarinkosken ulkoilualue ja Nukarin koulumuseo (Nukarintie 91, Nukari)

Rajamäellä 
Tehdas- ja alkoholimuseo Rajamäen Ryyppi (Patruunantie 17, Rajamäki)

Palojoella
Aleksis Kiven synnyinkoti (Palojoentie 271, Palojoki)
Taaborinvuoren museot (Koulukulmantie 34, Palojoki)

Vantaanjoki




Vantaajoen varrella asuu yli miljoona ihmistä, sen rantoja pitkin kulkee monia ulkoilureittejä ja joenvarret ovat suosittuja retkeilykohteita. Joenpenkalla viihtyvät kalastajat ja useat kosket houkuttelevat kävijöitä. 

Vantaajoki on pituudeltaan noin 100 km, se alkaa Hausjärveltä ja virtaa Riihimäen, Hyvinkään, Nurmijärven ja Vantaan kautta Helsinkiin, josta se laskee mereen Vanhankaupunginlahdelta. Aikanaan Vantaajoki laski mereen Pitäjänmäen lähellä sijaitsevan Mätäojan kautta, kunnes joki muutti suuntaa maankohoamisen myötä. Vantaajoen vesistö leviää laajalle alueelle, sillä on useita sivujokia, joista pisin on 65 km pitkä Keravanjoki, joka yhtyy Vantaajokeen Tammiston kohdalla. Vantaajoessa on noin 50 koskea, suurin niistä on Nurmijärven Nukarinkoski, jonka pituus on 1300 m ja korkeusero on 25 m. Sanotaan että Vantaajoki on saanut nimensä Hausjävellä sijaitsevasta Vantaan kylästä.  

Vantaajoki on edelleen suosittu kalastajien keskuudessa, se mainitaan ensimmäisen kerran 1351-luvulla, kun kuningas Maununpoika antoi kalastusoikeuksia Virolaisen Padisten luostarin munkeille. Vantaajoki on vanha kulkureitti, sen varrella on ollut useita myllyjä ja sahoja sekä voimalaitoksia, jokea käytettiin tukkien uittoon. Joen varteen valmistunut teollisuus ja asutus pilasivat Vantaajoen vedenlaatua, sitä kuitenkin käytettiin juomavetenä pääkaupunkiseudulla aina vuoteen 1982 asti. Vanhankaupungin vesilaitos toimii nykyään museona. 


Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan matkassa Facebookista tai Instagramista