torstai 4. joulukuuta 2014

4. luukku: Joulukortit






Joulukortit




Joulukortteja tehtiin Englannissa jo 1800-luvun alussa ja ensimmäiset kortit olivat lasten ja opiskelijoiden kirjoittamia jouluaiheisia aineita sekä piirtämiä tervehdyksiä kotivälle, jotka annettiin vastaanottajalle käteen. Victoria & Albert museon johtaja Henry Cole painatti ensimmäiset joulukortit Englannissa vuonna 1843. Tuohon aikaan oli saatavilla kalliita käsinmaalattuja kortteja, joten Cole pyysi taiteilijaa piirtämään joulukortin ja hän painatti kortteja 1000 kappaletta. Painetut joulukortit levisivät nopeasti Eurooppaan ja Saksasta tuli 1860-luvulla suurin joulukorttien valmistaja. Ensimmäisissä korteissa ei ollut kuvaa, vaan kortin kääntöpuoli oli varattu kirjoituksille ja tervehdyksille. 




Varhaisin Suomeen kirjeessä lähetetty joulukortti vuonna 1850 ja joulukortteja lähetettiin aluksi säätyläisten keskuudessa. Painotekniikan kehityksen myötä kuvalliset joulukortit yleistyivät 1890-luvulla ja ensimmäiset painetut kortit tulivat Suomeen Saksasta ja Ruotsista. Ensimmäisten joulukorttien kuva-aiheet eivät olleet jouluisia, mutta myöhemmin suosittuja aiheita joulukorteissa olivat mm. Jenny Nyströmin luoma tonttuhahmo, Martta Wendelin ja Rudolf Koivun lumiset maisemat, joulunvietto, tontut ja joulupukki.




Venäjän keisari hyväksyi vuonna 1871 postikortin viralliseksi lähetyslajiksi. Postikorttien lähetysmaksu oli edullisempi kuin kirjeiden, joka edisti postikorttien yleistymistä Suomessa. Kansakunnan luku- ja kirjoitustaidon yleistyessä sekä postinkulun nopeutumisen myötä postikorttien lähetys kasvoi. Vuonna 1882 Suomessa lähetettiin jo 200 000 postikorttia, joista noin joka toinen oli joulukortti. Joulukorttien lähettäminen on edelleen suosittua Suomessa, vaikka rinnalle on tulleet sähköiset joulukortit. Tänä päivänä Suomessa lähetetään noin 70 miljoonaa postikorttia, joista 50 miljoonaa lähetetään jouluna. Suomi on joulukorttien lähettämisessä yksi Euroopan kärkimaita. 





Joulukorttien lähettäminen


Nyt viimeistään on hyvä alkaa miettiä joulukorttien lähettämistä. Osoitteet ajantasalle ja minkälaisia kortteja lähetetään? Hankitaanko valmiina, askarrellanko itse, teetetäänkö valokuvasta vai kirjoitetaanko joulukirje?

Meidän perheessä lähetetään vuosittain joulukortit ja useimmiten askarrellaan ne itse. Joulukorttien askartelutuokioon osallistuvat kaikki ja jokaisella meillä on oma osaamisalueensa, joku ideoi, toinen kirjoittaa nätisti, joku on hyvä liimaamaan kuoria ja postimerkkejä ja joku taas on hyvä selvittelemään osoitetietoja. Joulukortteja tehdessä viimeistään tulee käytyä kaikki tuttavat läpi ja porukalla mietittyä, mitä läheisille mahtaa kuulua. Mikäli lähetämme valmiita kortteja mietimme yhdessä minkälainen kortti kenellekkin sopii. 




Tykkään myös saada joulukortteja ja yksi parhaimmista kortti-ideoista mielestäni on lähettää perheestä kuva. Näin kun asuu ulkomailla ei kovin usein näe tuttavia ja silloin kiva saada kuva, josta näkee miten lapset ovat kasvaneet ja kuinka nuorina me aikuiset olemme pysyneet ;) Itse huomaan aina joulun alla että vaikka olemme vuoden aikana ottaneet lukuisan määrän kuvia, niin joukossa ei ole yhtään missä olisimme kaikki yhdessä. Ehkä ensi vuonna… 

Toinen loistava idea on joulukirje ja eräs tuttuni lähettää joka vuosi kirjeen missä hän kertoo heidän perheen menneestä vuodesta. Mielestäni se on kiva tapa päivittää tietoja ja voi kun itse saisin myös joskus sellaisen aikaiseksi.  





Tänä vuonna (2018) joulutervehdyksien viimeiset postituspäivät ovat:

Suomessa:

kotimaassa 
joulutervehdys keskiviikkona 12.12. (1,05€)
1. lk kirjeenä keskiviikkona 19.12 (1,50 €)

Ulkomaille 

Pohjoismaat
Economy 2. lk kirjeenä keskiviikko 12.12 (1,50 €)
Priority 1. lk kirjeenä sunnuntai 16.12 (1,60 €) 

Eurooppa
Economy 2. lk kirjeenä sunnuntaina 9.12 (1,50 €)
Priority 1. lk kirjeenä perjantaina 14.12 (1,60 €)

Kanada ja Yhdysvallat
Economy 2. lk kirjeenä sunnuntai 2.12 (1,50 €)
Priority 1. lk kirjeenä sunnuntaina 9.12 (1,60 €)

Muut Maat
Economy 2. lk kirjeenä torstai 29.11 (1,50 €)
Priority 1. lk kirjeenä tiistai 4.12 (1,60 €) 




Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.