Rakas ystäväni tuli alkukuusta miehensä kanssa meille kyläilemään ja päätin ottaa tuosta ilosta kaiken irti ja viedä heitä paikkohin mitkä ovat olleet pitkään omalla ”must-see” listallani. Tiedän että ystäväni tykkäävät istua paatissa ja katsella maisemia, joten ehdotin että ottaisimme läheisestä Nyonin kaupungista lautan Geneve-järven toiselle puolelle upeaan Ranskassa sijaitsevaan pieneen Yvoiren kylään. Tosin ei tuo lauttamatka kestä kuin noin 20 min, eli ei siinä kauaa ehdi maisemia ihailla.
Yvoire on suosittu päiväkohde ja useat tuttavani ovatkin käyneet siellä useamman kerran ja minä mietin aina miksi en ole käynyt siellä useammin? No syy löytyy varmaan siitä että kävin siellä muutama vuosi sitten sesongin ulkopuolella tammikuussa, jolloin kaupunki oli talviteloilla, tuolloin kaikki kaupat ja suurin osa ravintoloista oli kiinni, täältä voit lukea aikaisemman postaukseni ”Yvoire, kaunis keskiaikainen pikkukylä Ranskassa”. Olihan tuo kylä silloinkin todella upea ja kylä teki minuun suuren vaikutuksen, mutta jostain syystä uusi vierailu on vain jäänyt tekemättä, mahdoinkohan vain vahingossa pyyhkiä sen yli listalta ja kirjoittaa viereen ”nähty”?
Päivä Yvoiressa
 |
Nyonin upea linna näky vielä pitkälle |
Otimme lautan siis Nyonista ja parkkeerasimme auton sataman lähelle, huomasimme että rannassa oli lautta ja juoksimme ostamaan lippuja. Kerrankin saimme selkeää palvelua ja vielä englannin kielellä, ostimme 2. Luokan meno-paluu liput hintaan oli 26 chf. Lautat kulkevat Geneve-järvellä ympäri vuoden ja tietenkin meidän tuurilla sesonki vaihtui seuraavana päivänä, jolloin liput olisivat olleen muutaman frangin edullisempia. Jälleen kerran harmittelin että en ole vielä hankkinut tuota ”Swiss Pass” ½-korttia, jolla bussi, tram, juna, furnikulaari, laiva sekä useat kabiinit ja hissiliput voi ostaa puoleen hintaan, tänä kesänä tuo kortti olisi jo maksanut itsensä takaisin moneen kertaan.
 |
CGN lautta risteilee Geneve-järven rannan molemmin puolin |
Geneve-järvellä eri kaupunkien välillä Sveitsin ja Ranskan rajan molemmin puolin liikennöi laivayhtiö CGN Compagnie Générale de Navigation, joka tekee järven ympäri myös erilaisia risteilyjä, lounas tai illallisristeilyjä sekä eri vuodenaikoina järjestetään erilaisia teemaristeilyitä esim. Uuden Vuoden risteily, mistä voi katsella raketteja.
Ylisöpö Yvoire
 |
Nyt tulee söpöysvaroitus! Tätä kylää ei ole turhaan valittu Ranskan kauneimpien kylien joukkoon. |
Kun lautta saapui Yvoiren satamaan olin pakahtua!
Keskiaikainen Yvoiren kaupunki oli aivan uskomattoman kaunis, kaikki nuo ihanat keskiaikaiset rakennukset, upea kukkaloisto sekä suloiset pienet kaupat ja putiikit houkuttelivat käymään sisällä puhumattakaan viihtyisistä terasseista ja ravintoloista. Kiertelimme kaupungilla ilman sen kummempaa päämäärää, minulla pää pyöri ympyrää ja napsin kuvia tuon tuosta.
 |
Yvoiren satama |
 |
Yvoiren linna ja Jardin des Cinq Sens-puutarha |
 |
Yvoiren kaupungintalo |
 |
Sisäänkäynti Yvoireen Nantesin kaupungin suunnalta |
 |
Place du Thay aukio |
Piipahdin sisällä upeassa pienessä Saint Pancracen kirkossa, joka sijaitsi ihastuttavan Place du Thay aukiolla. Kirkko oli sisältä todella kaunis ja sen tuloaulassa oli hauska kartta, johon vierailijat saivat laittaa tarran kotipaikan kohdalle. Itse laitoin tarran Helsingin kohdalle vieraiden puolesta, olipa siellä tarroja muidenkin suomalaisten kaupunkien kohdalla.
Saint Pancrace
 |
Saint Pancracen kirkko |
 |
Hauska tapa kerätä vierailijoiden kansalaisuuksia, Suomesta oli muutama tarra |
Kirkko on mahdollisesti rakennettu jo 1100-luvulla, mutta sitä on laajennettu ja rakennettu uudelleen useaan kertaan. Kirkon nykyinen torni on vuodelta 1854 ja sen sipulinmuotoinen kupoli on perua 1800-luvun loppupuolen arkkitehtuurista. Tornin alkuperäinen pelti ruostui pahasti, se uusiittiin vuonna 1989 ja uusi torni on tehty ruostumattomasta teräksestä ja sen yläosa lehtikullasta.
Istahdimme pääkadun varrella pikkusruiselle terassille aperolle ja lepuuttamaan jalkoja, meitä palveli suloinen nuori tyttö tuskin edes 14-vuotias, saimme häneltä aivan loistavaa ja mielettömän ystävällistä palvelua. Ruokapaikat alkoivat mennä jo kiinni, löysimme kuitenkin rannan tuntumasta kivan paikan missä tarjoiltiin vielä myöhäistä lounasta. Taivas alkoi uhkaavasti tummua ja ilma muuttua sateiseksi, muutama tippa taisi tulla lounaan aikana.
 |
Patikointireitti Nernierin kylään |
 |
Nernier |
 |
Nernierin kirkko |
 |
Lordi Byron on myös käynyt täällä |
Lounaan jälkeen päätimme ystäväni kanssa vielä lähteä pienelle kävelylle ja Yvoiresta lähti kiva pieni 2,4 km pituinen patikointireitti läheiseen Nernierin kylään. Kävelimme noin puolisen tuntia ja saavuimme pikkuruiseen Nernieriin, jossa on noin 500 asukasta. Kylä oli todella suloinen ja istahdimme hetkeksi rantaan ihailemaan upeaa Gneve-järveä ennen paluumatkaa. Ilta alkoi jo hämärtyä ja kävelyreitin jälkeen lähdimme seuraavalla lautalla kotia kohti.
 |
Portti Yvoireen Nernierin suunnalta |
Yvoireen on vielä palattava uudelleen sillä, mieleni tekee kovasti päästä patikoimaan läheiselle La Câtaigniéren luonnonsuojelualueelle, vanhan keskiaikaisen linnan luokse, alueella upeita pähkinäpuumetsiä, sekä alueella sijaitsee myös upea Le Domaine de Rovorée kulttuurikeskus.
 |
A Bientôt Yvoire! |
 |
Nokka kohti Nyonia |
Apua miten söpö paikka, kyllä tuolla kelpaa viettää aikaa! Lauttamatkat on kanssa hauskoja ja niistä näkee paikat ihan eri tavalla, kun maasta käsin. Mä muuten tykkäisin, että paikalliset hinnat olis muunnettu myös euroiks, sillä en jaksa postauksia lukiessa kaivaa valuuttamuunninta esiin. :)
VastaaPoistaTuo on ihan totta, veneestä katsottuna nuo tutut paikat näyttävät hieman erilaiselta ja niitä hahmottaa ihan toisella tavalla. Täytyypä joku kerta seilata koko Geneve-järvi ympäri. Mulla on ollut tapana laittaa hinnat aina kyseisen maan valuutalla, sillä jos valuuttakurssit vaihtelevat niin tiedot vanhentuvat, mutta ehkä rinnalle voisi todella laittaa noin hinnat euroissa.
PoistaOn kyllä ylisöpö paikka ja jos sanotaan, että Ranskan kaunein kylä, niin siihen titteliin on kyllä paljon hyviä ehdokkaita! Paikka on kuitenkin pilalla, kun siellä ovat käyneet härmäläiset sen jo korkkaamassa. No, minkäpä eivät olisi. Ikävä, ettei ilma suosinut, kuvissakin näkyy tuo tummuus, joka muuttui sitten sateeksi.
VastaaPoistaPitää varmaan hieman selventää eli Yvoire on yksi Ranskan kauneimmista kylistä, Ranskassa kyliä ja kaupunkeja pisteytetään "Ville Fleurie" kukka-asteikolla 1-4 ja tuossa vertailussa Yvoirella on 4 kukkaa, kuten monella muullakin kylällä. Hassua tämä suomen kieli ;) Keli oli kyllä oikein hyvä, helteiden sijaan oli pilvinen päivä ja muutama pisara tuli sopivasti meidän lounastaessa, joten ei haitannut menoa ;)
PoistaYvoire on ihana, mekin veimme sinne useat vieraat päiväretkelle, kun seudulla asuimme! Olemme leikitelleet ajatuksella muuttaa takaisin Geneven seudulle ja ehdotin miehelle, että unohdetaan Pays de Gex ja muutetaan Yvoireen tai johonkin muuhun rannan pikkukaupunkiin vanhaan kivitaloon. Geneven liikenneruuhkat ja hinnat tuntien hän ei hirveästi kuitenkaan innostunut :D
VastaaPoistaTervetuloa tänne :) Jos Geneveen pitää päästä niin julkisilla lienee paras, nuo ruuhkat ovat todella rasittavia kun loppujen lopuksi autojen määrä ei päätä huimaa... Yvoire on ihana kaupunki, tiedä sitten minkälaista siellä olisi asua talvisin se on todella hiljainen kesäisin turistien kansoittama...
PoistaKaunis pikkukylä! Ja vielä jos tuohon yhdistäisi sen pienen patikkaretken kauniilla säällä, niin kyllä kelpaisi :)
VastaaPoistaPakko tosiaan yrittää vielä tämän syksyn aikana käydä siellä patikoimassa :)
PoistaTodellakin on ylisöpö! Ollaan joskus kierretty Genevejärvi autolla. Harmi, etten tiennyt tämän helmen olemassaolosta. Todellakin olisin poikennut (ja ehkä en olisi halunnut lähteä pois).
VastaaPoistaYvoire voi tosiaan mennä autoillessa ohi jos ei paikasta tiedä, sillä kaupunki on autoton ja autotie menee hieman kauempana. Seuraavaan kertaan ;)
PoistaNo onpa tosiaan kaunista! Tuo on muuten ihan totta, että kun tulee ihmisiä muualta kylään, niin silloin tulee käytyä sellaisissa paikoissa itseä lähellä, missä ei muuten tule käytyä, vaikka paikat olisi kuinka helposti saavutettavissa. Minä käyn Suomenlinnassa vain silloin, kun joku tulee kotipaikkakunnaltani käymään Helsingissä. Käsittämätöntä, vaikka sinne on vain muutama kilometri ja yksi pieni lauttamatka :D
VastaaPoistaToi on niin totta! ...ja nykyään aina kun käyn Suomessa käyn kaikki turistinähtävyydet läpi :)
PoistaNo on kyllä söpö! Mä muutenkin kyllä tykkään hirmuisesti juuri tällaisista pikkukylistä :) Tuo kartta on älyttömän hauska yksityiskohta: hassua, miten Suomessa on muutama piste ja Keski-Eurooppa on niitä aivan täynnä. Korostaa kyllä hyvin sitä, miten helppoa mannereurooppalaisten on oikeasti reissailla näissä paikoissa verrattuina meihin, jotka saa aina lentää melkein kaikkialle :) Vaikka ollaanhan me suomalaiset silti ahkeria matkailijoita!
VastaaPoistaMusta toi kartta oli kanssa tosi hauska idea, mutta se ei varmaan kerro ihan totuutta siitä kuinka moni suomalainen on Yvoiressa vieraillut, mutta ehkä siitä kuinka moni on käynyt kyseisessä kirkossa ;) Keski-Euroopassa on tosiaan lyhyet välimatkat ja juuri siksi tykkään asua täällä, Suomesta lennettäessä joutuu aina lisäämään tunnin tai pari matkan kestoon ja hintaan 100-200 rahaa lisää, joka on mielestäni niin väärin!
PoistaHassua, miten matkablogeissa törmää aina sellaisiin paikkoihin joista ei ole ikinä kuullutkaan, mutta joihin huomaa haluavansa välittömästi päästä! Söpö on juurikin oikea sana kuvaamaan tuota pientä kylää :)
VastaaPoistaItse tykkäänkin kun näiden blogien kautta pääsee näkemään niin monen moisia paikkoja, sellaisia mihin ei tule koskaan lähdettyä tai sellaisia joiden olemassaolosta ei ole aikaisemmin tiennyt sekä niitä jotka virittävät matkakuumeen äärimmilleen! :)
Poistasöpö on paikka. Mietin tässä, koska pääsen toteuttamaan haaveilemaani keski -euroopan kierrosta? No on tässä aikaa....Kiitos vinkistä, nyt tiedän mitä teen maapallo tauluni kanssa. Leikkelen pieniä tarroja ja liimaan kohtiin, joissa olen käynyt.
VastaaPoistaEnpä hoksannutkaan, tuon karttaidean voi todella toteuttaa kotona :)
PoistaKeski-Euroopassa on vaikka mitä, mutta ei ihme, onhan siellä pitkät historialliset perinteet Suomeen verrattuna.
VastaaPoistaTotta, täällä on paljon näkemistä ja historia on alkanut viime aikoina kiinnostamaan kummasti
PoistaIhan pakko - historia on ihan yhtä pikä kaikkialla, pitää vain avata silmät ja mieli.
Poistafani
Juu sekin on totta, toisissa paikoissa historiaa on vain nähtävissä ja koettavissa enemmän ja toki paikasta riippuen se on hyvin erilaista.
PoistaIhania nuo rehevät kukkalaatikot! Tuohon karttajuttuun törmäsimme äskettäin myös Prince Edward Islandin hotellissa ja saimme kunnian olla ensimmäiset Suomen kohdan nuppineulalla rei'ittävät :-)
VastaaPoistaHyvä te! Suomi maailman kartalle ;) Noita kukkalaatikoita ja istutuksia on koko kaupunki täynnä ja ne ovat kerrassaan upeita.
PoistaOih, on kyllä niin kuvauksellinen ja idyllisen oloinen paikka! Taas opin uutta, täytyy ehdottomasti pistäytyä jos tuonne suuntaan eksytään!
VastaaPoistaKiva kuulla että tykkäsit, Yvoire on enemmän kesäkaupunki eli laskettelukaudella siellä ei kannata käydä, sillä siellä tuskin mikään on auki.
PoistaSiis todella ylisöpö paikka. Tuolla olisi ihana heilua kameran kanssa kuvaillen kaikkea kaunista ja sitten istahtaa kahvilaan viinille.
VastaaPoistaKuvauskohteita kyllä riittää ja kahviloista on hauska seurailla muita turisteja ;)
PoistaOi super hertainen ja valokuvauksellinen kohde <3
VastaaPoistaKiito Veera, Yvoire on vähän kuin Porvoo aina yhtä ihana ja kiva käydä :)
PoistaSe on kyl aina hyvä, kun pääsee leikkimään turistia kun saa vieraakseen sukulaisia tai kavereita. :-) Todellakin on söpön näköinen kylä. Ehdottoman mukavantuntuinen retki. :-)
VastaaPoistaTaidan olla vähän ilkeä emäntä kun vien vieraita kohteisiin missä haluan itse käydä, kun taas monet tuttavavani ovat käyneet vieraidensa kanssa jo kyllästymiseen asti Callierin suklaatehtaalla ja muissa perinteisissä Sveitsi kohteissa.
PoistaAivan ihanan näköinen kylä! Geneve-järven rannalla on kyllä hurmaavia paikkoja vaikka millä mitalla, ja aurinkoisena päivänä vuoret ovat kyllä parasta horisontissa. Mutta nättiä siellä on sateellakin :)
VastaaPoistaHalbtaxin ostaminen oli kyllä Sveitsi-kesäni paras päätös, sillä kun sai alea paikallisliikenteestä, junista, hisseistä, lautoista...
Totta noihin vuorimaisemiin ei kyllä kyllästy! Nyt on "Swiss Pass" taskussa ja odottelemassa seuraavia reissuja ;)
PoistaJust sellainen paikka, jossa viihtyisin. Täysin vieraita seutuja, koska mahtaiskaan olla aikaa kierrellä sielläpäin.
VastaaPoistaMatkailu avartaa ;)
PoistaOh, voisin näihin maisemiin matkustaa jo pelkästään Lordi Byronin takia! Hyvä vinkki muutenkin, mikäli tulen vielä (kuten varmasti tulen) Genevejärven seutuville matkustamaan! ^_^ ***sateenmuruja.com***
VastaaPoistaTiedoksi, että Yvoire sijaitsee melkein "ohikulkumatkalla" Annecyyn ja lähistöltä löytyy vierekkäin upeat Thononin ja Evianin kaupungit.
PoistaNo on kyllä totta tosiaan, aivan ihanan näköistä! Tuolla olisi kyllä kivaa viettää päivää ja käveleskellä, ja ihastella kukkasin koristeltuja taloja. Nauttisin varmasti tästä paikasta!
VastaaPoistaKyll ihailtavaa riittää ja tämä on todellakin viehättävä kaupunki missä voi vierailla useasti, eikä siihen heti kyllästy!
PoistaPienet historialliset ja ylisöpöt pikkukaupungit ovat just mun juttu! Toisaalta off seasonina on helppo matkustaa ja kohteet näkee ilman turistimassoja, mutta palveluita sitten toki on vähemmän kuin huippusesonkina.
VastaaPoistaViime syksynä visiteerasimme ylisöpössä Gruyeresissa, joka oli saanut jonkun Länsi-Sveitsin kaunein kylä tittelin. Oletko käynyt siellä? Jos sallit linkitän oman reissuni tähän: https://johannasuomela.com/2016/05/03/gruyeresin-juustomaisemissa/
Tämä kylä on kyllä parhaimmillaan kesäkaudella, sillä noita kukkia on joka puolella ja sesongin ulkopuolella niitä ei taas ole paljoa ja moni paikka on tosiaan kiinni. Muutaman kerran olen käynyt Gruyeressä, mutta postaus tuosta paikasta odottaa vielä kirjoittamista. Täytyypä käydä lukemassa sillä aikaa lukasemassa tuo sinun postaus aiheesta.
PoistaNäyttää kyllä niin söpöltä ja idylliseltä, sellaiselta paikalta, jossa ei rikoksia tapahdu koskaan. Piti oikein kartalta tarkastaa missä sijaitsee.
VastaaPoistaKaunis kylä todella. Totta kartta taisi unohtua postauksesta :/ Pitää käydä lisäämässä...
Poista