maanantai 15. joulukuuta 2014

15. luukku: Ihanat joulukukat piristävät kotia






Joulukukka


Joulukukka tai -istutus on mukava lahja tai vieminen joulun aikaan ja kukkalähetyksellä voi muistaa myös kauempana asuvia. Joulukukat ja asetelmat kruunaavat joulukoristelun ja täydentävät sisustusta. Monelle nuo ihanien joulukukkien voimakkaat tuoksut aiheuttavat allergisia oireita, kuten hengenahdistusta, yskää tai silmien ärsytystä. Tuoksuttomia joulukukkia ovat mm. tulilatva, joulutähti, flamingonkukka, mutta osa kukista on myrkyllisiä, joten niiden koskettelua tulisi välttää. Lapsi- ja lemmikkiperheissä kukat tulisi sijoittaa siten, ettei niihin pääse käsiksi. Yksittäiset joulukukat voi koota näyttäväksi asetelmaksi isompaan koriin, puulaatikkoon tai sinkkiastiaan.




Hyasintteja ja tulppaaneita on Suomessa käytetty kartanoiden kevätistutuksissa 1700-luvulla, mutta tuohon aikaan talvisin ei kukkinut mikään. Vuonna 1844 saksalainen Christian Bohnhof työskenteli oluttehtailija Nikolai Sinebrychoffin puutarhurina ja talvisin hän hyöti kukkia kasvihuoneissa. Bohnhof järjesti ensimmäisen talvikukkien näyttelyn 1849 siirtomaatavarakaupassa ja vuonna 1952 hän toi markkinoille jouluhyasintin. Hyasintti on Suomen vanhin joulukukka ja se oli ensimmäinen kukka joka kukki myös talvella. Kukkatervehdyksiä alettiin lähettämään 1850- säätyläisten keskuudessa ja vuonna 1871 Bohnhof perusti Helsinkiin (Etelä-Esplanadi 2) ensimmäisen kukkakaupan. Joulukukat yleistyivät 1860-luvulla ja 1900-luvun alussa Suomeen saapui uusia joulukukka lajikkeita, kamelia, jouluruusu, tulppaanit, joulukaktukset sekä 1930-luvulla joulutähti. 

Joulunaika on kukkamyynnin kulta-aikaa ja joulukukkia ostetaan Suomessa noin sadalla miljoonalla eurolla. Kotitalouksista noin 80% ostaa joulukukkia, joko kotiin tai joulutervehdykseksi toisille. Suurin osa joulukukista viljellään Suomessa. Vuodesta toiseen suomalaisten suosimia joulukukkia ovat olleet joulutähdet eli tähtilatvat, hyasintit, ritarinkukat ja tulppaanit. Hyasintti on suosituin joulukukka ja sitä myydän joulun aikaan noin 2,4 milj. kappaletta seuraavaksi tulee Joulutähti 1,9 milj. ja ritarikukkia myydään 0,9 milj. Joulutähdistä punainen (70%) on suosituin väri, mutta valkoisten osuus nousee koko ajan, sen sijaan hyasinttien värejä (sininen, vaaaleanpunainen ja valkoinen) myydään kaikkia yhtä paljon. Muita suosittuja joulukukkia ovat tulilatvat, joulukaktukset, tulppaanit sekä pienoishavupuut. 




Hyasintti


Hankitaan nuppuisena ja sen kukinta-aikaa voidaan pidentää nostamalla kukka yöksi viileään. Kukkaa kastellaan niukasti ja sen varteen kannattaa laittaa tukikeppi. Mikäli hyasintin tuoksu on liian voimakas, sen voi siirtää piristämään sisääntuloa tai parveketta, jossa sen tuoksu ei häritse, vaan tuo mukavan jouluisen tuulahduksen.  




Joulutähti


Yhdysvaltalainen Joe Rober Poinsett teki joulutähden tunnetuksi, hän keräsi Meksikosta joulutähtipensaan pistokkaita ja alkoi viljellä niitä. Useissa maissa joulutähti tunnetaan nimellä Poinsett. Alunperin joulutähteä käytettiin leikkokukkana ja 1950-luvulla siitä alettiin viljellä ruukkukasvina. Joulutähti tykkää valosta, lämmöstä ja tasaisesta kosteudesta, kukkaa kastellaan niukasti, vain tarpeen mukaan ja välillä se voi jopa kuivahtaa. Varo kastelemasta liikaa, muutoin lehdet kellastuu ja putoaa. Joulutähti ei kestä kylmää eikä siedä varastointia. Joulutähden kukinta kestää pitkään ja se voi säilyä kevääseen asti. Joulutähti ei ole myrkyllinen.



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.