Näytetään tekstit, joissa on tunniste idea. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste idea. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. toukokuuta 2015

Miten kierrättää rikkinäiset vaatteet?



H&M kerää vanhoja vaatteita ja kodintekstiileitä


Nyt on tähänkin pulmaan löytynyt ratkaisu! Meillä täällä Sveitsissä kun ei kerätä energiajätettä, niin olen pitkin hampain täyttänyt sekajätepusseja rikkinäisillä tai huonokuntoisilla vaatteilla, joita ei enää voi laittaa vaatekeräyksiin. Useasti olen noteerannut Henkassa ja Maukassa kassojen luona olevat vaatteiden keräyspisteet, mutta en ole niistä sen kummemmin ottanut selvää. Jokin aika sitten kassallla ollessani jäin tuijottamaan kylttejä ja yritin myyjältä kysellä tempauksesta, mutta hän ei valitettavasti osannut asiaa englanniksi kertoa ja ranskan kielen taitoni on puutteellinen, joten päätiin hieman googlailla ja otin asiasta selvää Suomen Henkan ja Maukan kotisivuilta.


Älä heitä muotia hukkaan!

Vuosittain kaatopaikalle kertyy useita tonneja tekstiilejä, joista jopa 95% voitaisiin hyötykäyttää uudelleen. H&M on mielestäni upeasti tarttunut haasteeseen ja ovat mukana pienentämässä kaatopaikoille päätyvän jätteen määrää. H&M kerää siis vaatteita sekä kodintekstiileitä myymälöissään ja he ottavat vastaan ehjiä, kuluneita tai rikkinäisiä vaatteita ja toimittavat ne edelleen kierrätykseen. Tekstiilit lajitellaan ja käyttökelpoiset vaatteet kierrätetään ja kuluneeet sekä rikkinäiset vaatteet hyödynnetään raaka-aineina tai niistä tehdään uusia tuotteita.


H&M vaatekierrätys


Liikkeessä kierrätettävät tekstiilit pussitetaan ja jokaista pussia kohden saa vielä vastineeksi 5 euron  / frangin alenuskupongin, jonka voi käyttää yli 30 euron frangin ostoksen yhteydessä. Vaatteiden merkillä ei ole väliä, vaan he ottavat vastaan myös muiden valmistajien tuotteita.


Seuraava kassi odottamassa


Minulla oli kotona iso kasa vaatteita, joiden kohtaloa olin pitkään miettinyt, joten vein ne kaupassakäynnin yhteydessä Henkkaan ja Maukkaan Ranskassa. Homma toimi erittäin hyvin, minä pääsin eroon puoikuntoisista vaatteista ja samalla sain tilaa kaappeihin. Tyttäreni löysi kaapistansa nipun rikkimenneitä housuja ja hän vei ne Sveitsin puolella Henkkaan ja Maukkaan, joka toimi vastaavalla tavalla. Molemmat saimme liikkeistä alennuskupongit, joille tulee varmaan olemaan käyttöä myöhemmin ja kuponki on voimassa elokuuhun asti!


Hyvä syy lähteä kesävaateosoksille!



maanantai 4. toukokuuta 2015

Hylsyt hyötykäyttöön!


Taas yritetään saada tavaroita järjestykseen ja mahtumaan pienempään tilaan, tällä kertaa otettiin tyhjät vessa- ja talouspaperi rullat hyötykäyttöön. Tyhjistä hylsyistä saatiin aikaiseksi uusi kynäteline, lahjapaperirullien pidike sekä johdot varastoitua pienempään tilaan!





Aikaisemmin pöydällä olleet kynät, sakset, liimat, viivottimet ja muut kirjoitusvälineet olivat neljässä eri purkissa. 





Nyt tyhjien hylsyjen ja tyhjän laatikon avulla sain rakennettua uuden kynätelineen, mihin mahtuu kätevästä kaikki kynät.





Nyt jopa Machokin mahtuu istumaan pöydällä ja katselemaan ulos, kun mama puuhastelee! 






Tyhjiä hylsyjä voi käyttää myös pitämään lahjapaperirullat siististi rullattuna, jolloin ne eivät aukea ja mene reunoista rikki. Koristelin rullien pidikkeet vanhalla boordilla.











Pidikkeitä voi käyttää myös lasten piirustuksille, julisteille sekä muille papereille mitä halutaan säilyttää rullalla.




Aikaisemmin johtolaatikko pursui ja johtoja oli vaikea löytää, tyhjien hylsyjen avulla sain johdot järjestykseen ja mahtumaan pienempään tilaan.




Koristelin hylsyt serpentiinillä ja tarkoituksena olisi vielä kirjoittaa hylsyyn johtojen nimet, kunhan Papi ehtii käydä ne läpi!





Nyt menee johtolaatikosta jopa kansi kiinni! 





Muita hauskoja ideoita mitä rullista voi tehdä on pienelle lahjalle paketti tai askarrella kukkia, joista voi tehdä tauluja tai kransseja. Mitähän sitä vielä keksii?


sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Koukussa pinnaamiseen




Kyllä näin on päässyt käymään! No en sentään pinnaa Ranskan tunneilta, mutta olen ihan hurahtanut Pinterest yhteisöpalveluun ja pinnailen siellä minkä kerkiän, pää on täynnä uusia ideoita ja unelmointiin olen saanut kulumaan aikaa ihan mukavasti… Mikä ihmeen Pinterest? Niin sitä minäkin olen pitkään ihmetellyt ja ihmettelen vieläkin miten kummassa sitä käytetään. 

Martan Matkassa löytyy myös nykyään Pintrestistä ja harjoittelen kovasti sen käyttöä, joten kaikki vinkit otetaan mieluusti vastaan. Olen luonut Pintrestiin Martan matkassa sivujen teemoja vastaavat Pintrest taulut: matkailu ja nähtävyydet, elämää Sveitsissä, hevoset ja ratsastus, Bistron herkkuja ja Martan touhut. Tauluissa on tällä hetkellä vain osa vanhemmista postauksista, mutta uudet postaukset tulen päivittämään samalla kun ne julkaisen blogissani. 

Martan Matkassa Pinterest sivuille olen tehnyt tauluja joihin olen kerännyt minua kiinnostavia DIY- ja säilytysideoita luonut projektitaulut tuleville sisustuskohteille ja reseptikirjan uusia resepti-ideoita varten. Käy kyläilemässä ja kerrohan mielipiteesi! 

Martan Matkassa Pintrest





Pintrest on visuaalinen sähköinen ilmoitustalu, johon voit kerätä ja kiinnittää ”pin” sinua kiinnostavia ”interest” linkkejä, kuvia, ideoita ja asioita. Pinterestin kautta voi löytää tai jakaa erilaisia asioita ja tekstin sijaan ne löytyvät kuvien avulla helpommin ja nopeammin sekä ne voidaan tallettaa myöhempää käyttöä varten. Pinterest on perustettu Yhdysvalloissa vuonna 2010 ja se on kasvanut nopeasti yhdeksi suosituimmaksi yhteisöpalveluksi. 




Tässä siis meikäläiselle aivan unelmatyökalu, sillä olen vuosia kerännyt ja tallentanut koneelle lukuisia valokuvia sekä tehnyt erilaisia vihkosia liittyen mm. sisustukseen, tuunaukseen, pihaan, puutarhaan, matkailuun, kerännyt reseptejä, ideoita, matkoppaita, leikkeitä ja nyt voin siirtää nämä sähköiseen muotoon. Mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että voisin vihdoin raivata kaikki lukuisat leikkeet, paperit ja vihkoset nurkista pois ja siirtää ne sähköiseen muotoon. Mikä parasta ne kulkisivat kivasti Pinterest Appsin kautta puhelimessa mukana, missä ikinä olen ja helpottavat esim. ostoksilla olemista. 




Pinterest toimii siten, että perustat itsellesi tilin ja  sen jälkeen voit pinnata kuvia joko Pinterestisssä tai muista verkossa olevista kuvista, joissa on pin-mahdollisuus. Kuvat kerätään tauluihin, joihin voi ryhmitellä kiinnostavia asioita eri teemojen mukaan. Pinnaamalla aihetta se jää näkyviin valitsemaasi tauluun sekä näkyy myös muille käyttäjille ja tykkäämällä kuvasta se näkyy sinun sivulla. Voit myös jakaa omia kuvia ja ideoita muille, seurata niitä aiheita mistä olet kiinnostunut, tehdä erilaisia listoja, lähettää kiinnostavia asioita ystäville tai suunnitella asioita yhdessä. 


Eikun pinnaamaan!




perjantai 20. maaliskuuta 2015

Voiko enää helpommin kierrättää???





Kierrättäminen on lähellä sydäntäni ja tuntuu että täällä Sveitsissä, homma on viety ihan loppuun asti ja tehty asukkaille mahdollisimman helpoksi. Viikolla ollessani Suomi-mamojen kanssa kävelyllä, jäin ihmettelemään suuria hevosten vetämiä rattaita meidän naapurikylässä Founexissa. 




Sain kuulla että tämä hevoskärry kiertelee aikataulun mukaan tiettyinä päivinä Founexissa ja asukkaat voivat jättää kadulle déchéteriehen eli kierrätyskeskukseen meneviä tavaroita ja hevoskärry noutaa ne. Siis voiko kierrättämistä enää helpommaksi tehdä? Olisipa meidänkin kylässä tuollainen porkkanoilla liikkuva kierrätyskeskus, sehän on todella ekologista!!!




Toinen mielestäni äärettömän kiva kierrätysidea on, kun meille jaetaan aika ajoin muovipusseja postilaatikkoon, joihin voi laittaa käytöstä poistettuja, mutta hyväkuntoisia vaatteita ja kenkiä. Pussiin on painettu päivämäärä, jolloin sen voi viedä ulos ja tuona päivänä ne tullaan noutamaan talojen luota. Aina kun tälläinen pussi kolahtaa postiluukusta saa se minut miettimään meidän vaatekaappeja ja oisko niissä jotakin poistettavaa. 




Tänään törmäsin Ranskassa tälläiseen hauskaan kierrätysideaan. Gexin Carrefourissa kerättiin viinipullonkorkkeja sekä erilaisia muovisia korkkeja limupulloista, mehu- ja maitotölkeista, pesuaineista ja hammastahnoista ym. muista tuotteista. Usein nämä korkit menevät muun pakkauksen mukana roskikseen, mutta Les Bouchons74 yhdistys auttaa kierrätykseen erikoistunutta yritystä keräämällä heille korkkeja ja  vastineeksi he saavat varoja vammaistyöhön. 


Eikun kierrättämään!


tiistai 16. joulukuuta 2014

16. luukku: Jälkiruokavinkkejä joulupöytään





Herkullinen jälkiruoka joulupöydässä on kuin piste i:n päällä. Joulutorttuja ja pipareita on syöty jo pitkin kuuta, joten jouluaaton illalinen on kiva päättää näyttävällä herkulla. Bistrossa vielä arvotaan tehdäänkö naapurimaan perinteistä joululeivonnaista Jouluhalkoa vai Glögikakkua? Hmm. Toisaalta glögikakkua voisi tehdä vaikka uudeksi vuodeksi, jäljelle jääneistä pipareista ja glögistä... Glögikakun reseptiä onkin jo kyselty, mutta laitan tähän vielä jouluhalon reseptin, mitä ollaan kokeiltu muutama joulu sitten. 






Bûche de Noël eli jouluhalko


Jouluhalko juontaa juurensa vanhasta kelttiläisestä talvipäivän tasauksen perinteestä, jolloin sytytettiin halko ja juhlittiin vuoden lyhintä päivää. Halko hakattiin hedelmäpuusta ja sen toivottiin tuovan hyvää satovuotta. Jouluhalko kuuluu ranskalaiseen jouluperinteeseen ja niitä myydään joulun aikaan jokaisessa kaupassa. Jouluhalko leivonnainen muistuttaa puuhalkoa ja sen voi valmistaa yksinkertaisesti kääretortusta, joka koristellaan puurungon näköiseksi.


Jouluhalko




10 annosta

Pohja
5 kananmunaa
1,75 dl sokeria
0,75 dl perunajauhoa tai ohrakasta
0,75 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhoja

Täyte
3 dl vadelmahilloa
200g vadelmia

Pinnalle
1 prk Creme Vanillaa
3 rkl kaakaojauhetta

Koristeluun
Paahdettuja mantelilastuja,
kirsikoita, rouhittua suklaata,
marmeladimakeisia, tomusokeria yms. 

Pohja
Kuumenna uuni 225-asteeseen. 
Laita uunipellille voideltu leivinpaperi. 
Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. 
Sekoita kuivat aineet ja lisää ne sokerivaahtoon. 
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. 
Paista noin 7 minuuttia. 
Ota toinen leivinpaperi 
ja ripottele sen päälle hienoa sokeria. 
Kumoa kypsä torttulevy sokeroidun leivinpaperin päälle 
ja irrota paistopaperi. 
Anna jäähtyä hetken aikaa. 
Levitä vadelmahillo ja vadelmat pohjan päälle. 
Kääri torttu tiiviiksi rullaksi ja jätä saumapuoli alas. 

Jaa torttulevy kolmeen osaan,
leikkaamalla molemmista päistä 8 - 10 cm:n pala pois. 
Nosta pitkä osa tarjoiluastiaan ja muotoile paloista "oksantynkiä". 
Asettele ne rullan päälle tai sivuille. 

Valmista suklaan värinen Creme Vanilla vaahto. 
Levitä vaahto halon pinnalle ja koristele halko.



Iksun Glögijuustokakku





Pohja
15 piparkakkua
50 g voita

Murenna piparkakut ja sekoita joukkoon voi. 
Painele murutaikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.

Täyte
6 liivatelehteä
½ dl glögiä
1 prk/500ml vaniljakastiketta
2 dl kermaa
200g tuorejuustoa
½ dl tomusokeria

Liota liivatelehtiä reilussa määrässä kylmää vettä noin 5 minuutin ajan.
Kuumenna glögi ja liuota liivatelehdet kuumaan nesteeseen. 
Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sekaan 
tuorejuusto, sokeri, vaniljakastike ja lopuksi liivate. 
Kaada massa pohjataikinan päälle 
ja laita jääkaappiin hyytymään noin tunniksi. 

Kuorrutus
2 dl glögiä
2 liivatelehteä

Liota liivatelehtiä reilussa määrässä kylmää vettä n. 5 minuutin ajan. 
Kuumenna osa glögistä ja liuota liivatelehdet kuumaan nesteeseen. 
Lisää loppu glögi ja sekoita varovasti. 
Kaada neste hyytyneen täytteen päälle 
ja hyydytä koko kakkua vielä n. 1-2 tuntia.  



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa





tiistai 2. joulukuuta 2014

2. luukku: Joululahjat






Joululahjat








Yksi joulun perinteistä on lahjojen antaminen, lahjoja on annettu jo Rooman ajoista lähtien Saturnia-juhlan aikaan, jota vietettiin joulukuun 17-24 välisenä aikana. Saturnia juhlassa orjat ja isännät olivat samanarvoisia ja tuolloin orjatkin saivat pitää hiippalakkia, josta sanotaan tonttulakin periytyvän. Juhlissa pidettiin hauskaa, syötiin ja juotiin hyvin, sekä lahjoiksi annettiin herkkuja, kynttilöitä ja savinukkeja. 

Keskiajalla lahjoja jaettiin uuden vuoden aikaan, jolloin isännät antoivat lahjoja ja köyhäinapua palvelusväelle, joita pidettiin palkan lisänä. Myöhemmin kristinuskon levitessä, siirryttiin antamaan joululahjoja jouluaattona 24.12, Jeesuksen syntymäpäivänä, sillä olivathan itämaantietäjät tuoneet lahjoja Jeesus-lapselle. 

Suomeen joululahjan antamisen perinne tuli Ruotsista 1700-luvun lopulla ja tuolloin lähinnä varakkaat kaupunkilaiset antoivat toisilleen itsetehtyjä lahjoja. Kaupunkilaisilta joululahjojen antaminen levisi myöhemmin myös maalaisten keskuuteen 1800-luvun loppupuolella. 1900-luvun alussa alkoi joulun kaupallistuminen ja lahjoja alettiin hankkia enemmän kaupoista. 







Vanhan perinteen mukaan joulun alla lapset kirjoittavat joulupukille lahjalistan toivomistaan joululahjoista ja lista lähetetään Korvatunturille. Tontut käyvät ikkunan takana tarkkailemassa ovatko lapset olleet kilttejä vai tuhmia, kiltit lapset palkitaan lahjoilla ja mikäli lapset ovat olleet tuhmia, eivät he saa jouluna lahjoja. Joululahjat kääritään joulupapereihin ja koristellaan kiharretuilla pakettinaruilla sekä niihin kiinnitetään pakettikortti, josta selviää lahjan saajan nimi. 



Mitä lahjaksi? 






Joululahjojen hankkiminen ja tekeminen on hyvä aloittaa ajoissa, jotta välttää joulun ajan ruuhkat kaupoissa sekä turhan stressin. Mitä sitten joululahjaksi? Siinä se joka vuotinen pulma, itse yritän pitkin vuotta pistää korvan taakse mitä läheiseni ja ystäväni puhuvat, mutta kuitenkin joulun aikaan nuo asiat ovat aina unohduksissa. Tänä jouluna olen yrittänyt markkinoida omalle perheelleni 5 toiveen listaa asioista, mitä haluan tai mitä aion seuraavaksi ostaa. Tämä lista olisi ympärivuotinen ja sitä päivitetään koko ajan, jolloin lista kävisi myös syntymäpäivinä. Listan ideana on punnita omia toiveita sekä hankintoja ja miettiä pidemmällä aikavälillä ovatko ne todella tärkeitä vai ovatko ne hetkittäisiä päähänpistoja. Nyt voi siis toivoa mitä vaan...

Joululahjojen antaminen on henkilökohtaista, toiset tykkäävät antaa kalliita lahjoja, toiset taas humoristisia tai lahjan saajaa muistuttavia lahjoja. Jotkut pitävät joulua turhana hömpötyksenä ja tuhlauksena, kun taas toiset nauttivat muiden muistamisesta ja huomioimisesta. Perheet haluavat usein jouluna antaa lapsilleen hieman enemmän lahjoja ja hankkia niitä asioita, mitä lapsi on vuoden aikana toivonut. Kannattaa muistaa että joulu ei ole kilpavarustelua, vaan jokainen antaa lahjan oman mieltymyksensä mukaan tai on antamatta. Mielestäni lahjan antamisessa tärkeintä on halu muistaa toista ja lahjan saamisessa on parasta, että joku on halunnut muistaa sinua sekä hän on ajatellut sinua ja sinä olet hänelle tärkeä!  






Joulusta on tullut vuosien saatossa todella kaupallinen ja tuntuu että joka vuosi aina vaan aikaisemmin alkaa postista tulla erilaisia joulukatalogeja ja joulukoristeet sekä valot tulevat myyntiin. Joulu on kauppojen kulta-aikaa ja joulumyynti onkin suurin osuus liikkeiden vuosittaisesta myynnistä. Tavaratalot pursuavat kaikenlaista tavaraa ja joulun hittituotteita. Ihmiset hukkuvat tavarapaljouteen ja nykyään suosittuja lahjoja ovat elämykset ja aineettomat lahjat kuten erilaiset hyvinvointipalvelut, lahjakortit ja tapahtumat sekä eettiset lahjat eli hyväntekeväisyyteen liittyvät lahjat. Monet tykkäävät tehdä itse lahjoja leipomuksia, käsitöitä, askarteluita, taidetta, antaa palveluksia tai aikaa.

Saimme joskus ystäviltämme liput katsomaan Stand Up:ia ja se oli mielestäni loistava idea. Harvoin tulee itse lähdettyä katsomaan jotain esitystä, ja nyt joku toinen oli varannut liput puolestasi ja mikä parasta pääsimme pitkästä aikaan tekemään jotain yhdessä. Vietimme tuttavaperheen kanssa loistavan illan, kävimme ensin syömässä ja sitten lähdimme yhdessä katsomaan esitystä. Miksi myös lapselle ei voisi antaa lahjaksi aikaa? Lapsetkin tykkäävät käydä katsomassa elokuvia, teatteria, jääshowta tai vaikka keilaamassa vanhempien, mummojen ja pappojen tai kummien kanssa ja samalla he saavat myös laatuaikaa läheisten kanssa. Vanhemmille ihmisille ja ystäville voi hyvin antaa lahjaksi palveluksia vaikka siivousapua, renkaanvaihto- ja remonttiapua, tehdä hyvän illallisen tai käydä tekemässä yhdessä jotakin. 






Ruokalahjat ovat myös kivoja ja hyödyllisiä, perinteisen ruokakorin voi rakentaa vaikka peruselintarvikkeista tai jonkin teeman ympärille. Koriin voi kerätä eri teeman mukaan raaka-aineta sekä sujauttaa mukaan herkullinen reseptin. (leipomuskori, eri maiden keittiöt: Italia, Ranska, Espanja, Suomi, itämainen keittiö, sushi tai sitten korillinen herkkuja). Ruokalahjoina voi antaa itseleivottuja leipiä, piparkakkutalo, keksejä, makeisia tai itsetehdytyjä hilloja, marmeladeja, sinappia, maustekurkkuja ym. Kauniita ruokalahjoja voi tehdä myös purkkiin, eli kerätä jonkin leivonnaisen raaka-aineet kerroksittain koristeltuun lasipurkkiin ja laittaa valmistusohje mukaan... 



Nyt on viimeistään hyvä aika alkaa suunnitella joululahjojen hankintaa!



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa