perjantai 12. helmikuuta 2016

Hiihtoloma suunnitelmissa, yliopistokierros Lontoossa







Kuten kuvasta näkyy, niin kelit ovat juuri tyypillisiä hiihtolomalle, joka on meillä juuri alkamassa. Haikeana lueskelin juuri vanhoja postauksia ja viime vuonna kävimme hiihtoloman aikana kaupunkilomalla, ihanassa Wienissä. Tänä vuonna meillä ei ole mitään perinteisiä hiihtoloma suunnitelmia vaan tarkoituksena olisi lähteä tutustumaan Lontoon yliopistoihin! Uskomatonta mutta totta, kuinka nopeasti aika vierähtää ja nyt ollaan todella menossa katsomaan tyttärelle mahdollisia jatko-opinto paikkoja. Tunnen itseni vanhaksi…

Kuvittelin aina, että lapseni käyvät koulunsa Suomessa ja tämän vuoksi en ole aikaisemmin perehtynyt ulkomaisiin yliopistoihin ja nyt tunnen olevani kuin Liisa Ihmemaassa! Elämä vie ja tilanteet muuttuvat, joten nyt pitäisi alkaa ottaa selkoa ulkomailla opiskelusta. Muutaman päivän päästä lähtö ja kaikki matkavalmistelut vielä vaiheessa, miksi aina näin?

Tarkoitus tutustua neljään eri yliopistoon ja päästä jyvälle siitä mikä olisi paras vaihtoehto. Mielessä on monta asiaa pitäisi kysyä ja samalla tulee mietittyä mitä ei osaa edes kysyä… Odotan innolla reissua että pääsen näkemään noita yliopistoja, sillä ne ovat suuria campusalueita ja huokuvat historiaa.


Westministerin yliopisto sijaitsee Lontoon keskustassa vuonna 1838 valmistuneessa rakennuksessa ja siellä  yli 20 000 oppilasta.


Westminister Univercity, Lontoo Kuva: Wikipedia


Queen Mary sijaitsee myös Lontoon keskustassa ja heidän vanhin yliopisto on aloittanut toimintansa jo vuonna 1785. Oppilaita Queen Maryn yliopistossa on noin 16 000.


Queen Mary University, Lontoo kuva: Wikipedia


Royal Holloway sijaitsee Eghamissa, noin 40 minuutin päässä Lontoon keskustasta. Yliopisto on yksi Lontoon pienimmistä ja siellä on noin 9000 opiskelijaa.


Royal Holloway University, Lontoo kuva:Wikipedia


Sussexin yliopisto sijaitsee Brightonin lähellä Etelä-Englannissa ja sinne on noin tunnin matka Lontoosta. Sussexissa on noin 13500 oppilasta ja se on perustettu vuonna 1961.


Sussex Univercity, Brighton kuva:Wikipedia



Yliopistoihin tutustumisen lisäksi toki aiomme nauttia Lontoon nähtävyyksistä, shoppaamisesta ja ehkäpä jopa jostain musikaalista! Reissun jälkeen tulossa  postausta yliopistoihin liittyen…


Löytyykö sinulta hyviä vinkkejä yliopistojen tutustumista varten?


Lisää lukemista:
Unescon kohteet Martan Matkassa
Viikonloppu Lontoossa
Wilkommen in Wien!
Wien ja kauniit Lipizzanhevoset
Keisarinna Sisin Wien


40 kommenttia:

  1. Jään odottamaan raporttia! Meillä ei vielä muutamaan vuoteen ole asia ajankohtainen, mutta hyvin todennäköisesti lapset lähtevät Englantiin opiskelemaan, tai siihen suuntaan heitä ainakin ohjaamme kielivalinnoilla ym. Mies käy usein Cambridgessa työmatkoilla ja tarkoitus on ainakin siellä käydä lähiaikoina koko porukalla. Ties vaikka koko porukka muuttaisimme joskus sinne... Tytär on tosin ilmoittanut jo koulussa, että hän lähtee Oxfordiin, vaikka tuskin hän edes itsekään tietää miksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäli lapset käy ulkomailla koulua niin kannattaa vähän olla hajulla eri vaihtoehdoista, joissain kouluissa erilaiset valinnat voivat sulkea joitain ovia tulevaisuuden suhteen, mutta sitäkään ei kannata panikoida, sillä kaikkea pystyy tänä päivänä opiskelemaan ja tarjolla on niin monia eri vaihtoehtoja. Tuo Oxford juuri kuullostaa minun korvissani ihan elokuvien tapahtumapaikalta ;)

      Poista
  2. Minäkin jään mielenkiinnolla odottamaan raporttia! Itse koin juuri vastaavasti oman ikäni ja ajankulumisen nopeuden, kun olemme nyt myös miettimässä esikoiselle seuraavaa koulutasoa. Hän on nyt neljännellä eli Saksalaisittain peruskoulun viimeisellä luokalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...niin ja välillä ei ees halua myöntää että se aika menee niin nopiaan. Tuntuu että näitä koulukuviota saa miettiä tuon tuosta, miksi mun mielestä me vasta ihmeteltiin yläasteelle menoa! Laitan reissun jälkeen raporttia!

      Poista
  3. Ei mulla muuta, mutta muista käydä tsekkaan Lontoon Unescon maailmanperintökohteet ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuttuvat Unesco-kohteet on jo paikallistettu ja voipi olla että käyn vielä katselemassa vanhojakin uudelleen ;)

      Poista
  4. No onpa teilla mielenkiintoiset ajat edessa kun tytar lahtee yliopistoon ja maailmalle. Olisi kiva kuulla sitten lisaa raporttia milta yliopistot vaikuttivat, onko tytölla jo etukateen joku suosikki?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoisia aikoja tosiaan eletään tietenkin myös vähän haikeita, mutta onneksi minun ei tarvitse tehdä päätöstä ;) Kyllä tuo Royal Holloway taitaa olla aika korkealla, mutta toki paperilla ja ennen käyntiä. Minua jännittää ihan valtavasti, laittelen postausta tulemaan.

      Poista
  5. Olipa mielenkiintoinen kirjoitus. Onko mielenkiintona vain Englannin yliopistot? Skotlannissa opiskelevana, jos pohjoisempi sijaintina on ok, vinkkaan, että tällä EU-kansalainen ei maksa koulumaksuja ollenkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Saana pahoin pelkään että Englanti on nyt pop ja etenkin Lontoo, voit uskoa että juuri noiden koulumaksujen vuoksi olen yrittänyt ehdottaa Skotlantia tai Hollantia...

      Poista
  6. Mielenkiintoinen uusi blogituttavuus. Täytyypä alkaa lukemaan. Terkut Shanghaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ja kiva kuulla että tykkäsit, tervetuloa Martan Matkaan ;)

      Poista
  7. Onpas hienoja kouluja. Kylla kelpaa noissa opiskella. Itse valitsisin ton Royal Hollowayn ihan vaan ulkonaon perusteella :) Mukavia koulukierroksia. Toivotavasti mieluisa paikka loytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, rakennus on todella upea ja odotan innolla että pääsen sinne tutkailemaan :)

      Poista
  8. Kyllähän Englannin yliopistot ovat todella tasokkaita.Ja opiskelutahti kova sekä koulumaisempi kuin Suomessa. Tutkinto sieltä takaa tulevaisuuden. Poikanikin opiskeli Imperial Collegessa of Londonissa koko ikänsä haaveilemia asioita eli lentokone ja avaruusinsinööriksi. Onneksi havaitsi opiskeluaikana, ettei intohimonsa ollut alansa. Muutti vuoden jälkeen takaisin Suomeen ja valmistuu nyt vuoden päästä lääkäriksi .Onnea sen pikean yliopiston etsinnässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hurjaltahan se tuntuu että ilman sen kummempia työkokemuksia tulisi valita opinahjo sen mukaan mitä tulevaisuudessa haluaa tehdä. Minusta tuntuu etten vieläkään tiedä mitä haluaisin tehdä isona... Välillä se voi tosiaan voi olla niin, kun harrastus muuttuu työksi, niin se ei ole enää yhtä hauskaa, mutta kiva kuulla että poikasi on löytänyt oman paikkansa.

      Poista
  9. Noniin, nyt ehdin lukea ajatuksella läpi tämän. Liippaa tosiaan läheltä, tein maisterintutkintoni tuolla Royal Hollowayssa. Opiskelin Business & Management tiedekunnassa, josta itselleni jäi oikein hyvät muistot, muista en osaa niinkään sanoa. Kampus on kuin sadusta ja luokkakavereina oli paljon erittäin vauraita kiinalaisia. ;) Egham (ja viereinen Englefield Green) on jännä paikka, se on sellainen pikku kupla, söpö kylä oikeastaan. Matkaa Lontooseen on noin 35-40min junalla, joten tavallaan best of both worlds. Heathrow on myös lähellä. Asuin itse Lontoon Fulhamissa ja kuljin junalla Eghamiin 3x viikko, RHUL:sta mukaan tarttunut mieheni eli Matteo asui aina kampuksen lähellä. Ehkä näin jälkikäteen olisin muuttanut Eghamiin, mutta tuolloin tuntui että haluan asua Lontoon keskustan kupeessa, kun kerran vuoden vain olin (josta tulikin sitten 3 vuotta). Kuten tuossa yllä todettiin, opetus on aika koulumaista ja mä pidin siitä. Ei kelpaa selitykseksi että "en jaksanut lukea tenttiin, menen uusimaan" vaan kuria on. Ollaan itseasiassa menossa maaliskuun alussa piipahtamaan Eghamissa, siellä on vielä pari laatikollista tavaraa jotka odottavat noutajaansa. Kun Eghamiin menette, niin pääkadulla on kiva pub/ravintola 163 ja Englefield Greenilla yliopiston vieressä kannattaa testata perinteisista perinteisin henkilökunnan ja jatko-opiskelijoiden suosima pubi Happy Man. Pääkadulla on myös kiva second hand - kirjojen kauppa, jos jotain aktiiviteettia Eghamista etsii! Kampuksen lähellä Monkeys Forehead on pubi, jossa tyttäresi tulee todennäköisesti viihtymään jos RHUL:n valitsee... :D Undergrad-opinnoista en osaa sanoa oikein mitään, mutta muuten paikka on tosi kiva, suosittelen. Itse tein UG-opinnot Skotlannissa, jossa opiskelu oli ilmaista (kuten Saana tuossa yllä sanoikin). ISORY:n nettisivuilta ja palstoilta saa hyvin tietoa, ja esimerkiksi Finnish people in London-fb:ryhmässä on avuliasta porukkaa ja tietoa varmasti tästä aiheesta. Olen itse kirjoittamassa postausta "kannattaako ulkomalla lähteä opiskelemaan" mutta Suomen näkökulmasta vähän enemmän, lienee valmis lähiviikkoina. Tuli ihan ikävä Eghamiin nyt kun tätä kirjoittelin! Ja jos haluat jotain kysyä, niin pistä vaikka fb-viesti, jeesaan mielelläni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena ihan mielettömästi kommentista :) Tyttäreni käy IB-linjaa ja on kyllä ihan motivoitunut opiskelija, en usko että sen suhteen tulee ihan hirveää shokkia, sillä nykyinen koulu vaatii myös paljon. Kiva kuulla että olet tekemässä postausta aiheesta ja kiinnostaisikin erityisesti kuulla tuosta rahoituksesta, esim. olisiko mahdollista tehdä osa-aikatyötä ja saako ulkomaalaiset opiskelijat sellaisia helposti? sekä tietenkin asumisesta, kuten sanoit asuit keskustassa, mutta olisit voinut harkita asumista kampuksen lähellä. Jalkapallo on yksi painava syy miksi juuri nämä yliopistot ovat valikoituneet, sillä jalkapallo on tyttäreni intohimo, osaatko sanoa mitään tämän yliopiston joukkueesta? Löytyykö mitään vinkkejä mitä kysyä kierroksella? Luin viestisi Rosalle ja hän naurahti tuossa Monkeys Forehead kohdassa, mutta minä en nauranut tuossa Matteo kohdassa! Voipi olla että laitan sinulle vielä viestiä ja jään innolla odottamaan postaustasi! Kylähän tuo kampus oli ihan hulppean näköinen, täytyypä tutustua samalla tuohon Enghamin kaupunkiin, luin jo etukäteen että paikka on tunnettu Magna Cartasta.

      Poista
  10. Voi vitsi, miten jännät ajat teillä on menossa! Varmasti tosi kutkuttava fiilis lähteä tekemään valintaa yliopistojen välillä. Opiskelin itse Suomessa ja teen nyt vain väikkäriä ulkomailla, joten en osaa kyllä valitettavasti ihan suoraan antaa vinkkejä oppilaitosvalintaan. Jokainen noista on varmasti tasokas paikka :) Jäänpä seuraamaan mielenkiinnolla valintaprosessin etememistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa kuin iloinen olen siitä että minun ei tarvitse tehdä päätöstä ;)

      Poista
  11. Huh teillä on ollut varmaan jo aikamoiset esikarsinnat, Lontoossahan on varmaan tuhat yliopistoa! Jännittävät ajat tyttärellä varmasti edessä, täkälaisten vaihto-opiskelijoiden puheista olen ymmärtänyt, että opiskelu Briteissä poikkeaa suomalaisesta vapaasta haahuilusta aika paljon. :] Mukavaa katsastusreissua ja onnea valintaan!

    Ps. Olipa huippua että eksyin striimin kautta blogiisi! Tiedossa on kesäreissu Berniin, mutten tiedä Sveitsistä oikein mitään, joten täällähän on hyvä briiffata itseään paikallisesta elämänmenosta. Sitä paitsi mikään blogi, jossa mainitaan ihana Wien, ei voi olla muuta kuin hyvää luettavaa, ainakaan juuri sieltä palanneen reissaajan silmissä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että eksyit blogiin ja löytyi mieluista luettavaa. Kyllä mielenkiinnolla odotamme noita yliopistovierailuita ja jännä nähdä miten ne vaikuttavat sitten päätöksenteossa. Bernistä minulla on yksi aikaisempi postaus "Ensimmäinen visiitti pääkaupunkiin" http://martanmatkassa.blogspot.com/2014/06/ensimmainen-visiitti-paakaupunkiin.html Bern on todella kiva ja kaunis kaupunki, postauksesta voi lukea myös Bernin tunnetuimmista ja rakastetuimmista suomalaisista. Wien on ihana <3

      Poista
  12. Meillä poika on juuri tänä vuonna pääsemässä ylioppilaaksi täällä Englannissa ja on päättänyt pitää välivuoden. Koska nuo lukukausimaksut ovat noin korkeita se on mielestäni ihan viisasta jos ei tarkkaan tiedä mitä haluaa opiskella. Lontoon yliopistot ja Canterbury Kentissä ovat pojan listalla, koska taas kerran maksujen takia, haluaisi asua kotona. Saa nähdä muuttuuko mieli, vhän epäilen että kun on päässyt siipiään aukaisemaan niin ei enään halua olla kotona! Odottelen innolla sinun jatkoraporttia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläkin on siis jännä kevät tiedossa, Zemppiä! Välivuosi on hyvä ratkaisu, mikäli epäröi jatko-opintojen suhteen ja eikö pojat voi hakeutua myös armeijaan? Erilaiset työkokomukset ovat myös hyviä motivaattoreita!

      Poista
  13. Luen kyllä oikein mielenkiinnolla juttusi (juttujasi) yliopisto-opiskelusta Englannissa, vaikkei henkilökohtaisessa elämässä asia ole minulle ajankohtainen. Aihe kuitenkin kiinnostaa ja itse olin opiskeluaikanani vaihdossa milanolaisessa Bocconin yliopistossa. Nämä vaihtarikokemukset eivät tietenkään vastaa millään lailla kokonaisen tutkinnon suorittamista ulkomaisessa yliopistossa. Antoisaa matkaa ja toivottavasti valinnasta tulee helppo.

    VastaaPoista
  14. Kiitos Anna ja lupaan tehdä jatkossakin näitä yliopisto postauksia. Ihanaa kun tänä päivänä on niin paljon kaikenlaisia vaihtoehtoja opiskelijoille ja nämä koulujen vaihtariohjelmat ovat tosi upeita juttuja, jopa aikuisopiskelijat voivat päästä vaihtoon ja kartuttaa osaamistaan...

    VastaaPoista
  15. Nämä on isoja juttuja tosiaan, jotenkin sitä ajattelee kasvattavansa suomalaisia lapsia, jotka menevät suomalaiseen yliopistoon... Todennäköisesti tuo on meilläkin vielä edessä. Ulkonäön puolesta valitsisin Hollowayn...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan nuo kampusalueet ihan järjettömän kokoisia, ihan kuin pieniä kaupunkeja toista se on nuo yliopistot Suomessa...

      Poista
  16. Ihan näitten kuvien perusteella voisin lähteä vaikka heti Royal Holloway'hin opiskelemaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään käytiin vierailulla ja täytyy sanoa että hiljaiseksi veti! Oli se vaan niin upea rakennuskompleksi!

      Poista
  17. Mielenkiintoista! Aika hillittömän hienoja yliopistoja! Minäkin jään mielenkiinnolla odottelemaan, että miten tässä käy :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on visiitit käyty ja hieman on pää pyörällä! Laitan tänne piakkoin postausta noista yliopistoista, mutta ensin aion nauttia muutamasta laskettelupäivästä ja siitä että tapaan pitksätä aikaa rakkaan ystäväni <3

      Poista
  18. Mun mielestä kommentoin tänne jo, mutta en näe kommenttia.. ehkä unohdin painaa lähetä nappia?

    Tuo Royal Holloway näyttää upealta! Meillä poika päätyi Barcelonaan opiskelemaan, vaikka ehdotettiin mm Skotlantia. Tytär käy nyt lukiota ja ei halua yliopistoon, saa nähdä miten käy jatko-opintojen.

    Tosiaan noi lukukausimaksut UK:ssa taitaa olla aika kalliita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa K, muistelen nähneeni kommenttisi ja että olisin jopa vastannutkin siihen... Opiskeliko poikasi lääkäriksi?

      Poista
    2. Eiku valtiotieteitä! Hih, vähän nauratti tuo lääkäri, hän nimittäin pelkää sairaaloita ja neuloja yli kaiken! :D

      Poista
    3. No hups ;) Taisi olla Avietto, ketä muistelin... Mitenkäs Barcelonassa onnistuuko opiskelu Englanniksi? (tyttäreni on intohimoinen Barsa-fani ;))

      Poista
  19. Onpa mielenkiintoinen postaus! Muutin itse Lontooseen tekemään maisterintutkintoa ja voin suositella kaupunkia ja täällä opiskelua lämpimästi, mitä nyt ehkä lukukausimaksujen osalta. Jos teidän listalle mahtuu vielä, voisin suositella myös muutamaa muuta lontoolaista opinahjoa. Itse tein tutkintoni UCL:ssä, joka on loistava valinta, jos Lontoon keskustassa sijaitsevat yliopistot kiinnostavat (jalkapallojoukkueista en tosin tiedä mitään :)). Poikaystäväni teki väitöskirjansa King's Collegessa ja viihtyi myös hyvin. Pari ystävääni taas opiskelee tai on valmistunut LSEstä, ja sekin on saanut paljon kehuja, vaikka kampus ei ehkä olekaan niin kiva kuin noissa kahdessa ekassa. Kivaa Lontoon-reissua, kerro sitten blogissa tunnelmia ja mielipiteitä yliopistossa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Liza, Kings oli 1. vaihtoehto, mutta sieltä valitettavasti ei tullut tarjousta, mutta näistä muista yliopistoista on tullut. En ole ihan varma onnistuuko vielä hakea muihin yliopistoihin? Kiitos vinkeistä, saimme jonkinlaisen mielikuvan Englannin yliopisto elämästä vierailujen kautta, yritän laittaa postausta pikimmiten...

      Poista
  20. ISORY:a minäkin olisin vinkannut, kuten Lena tuossa aiemmin. Siellä on tosi monipuolista tietoa mm. hakemisesta ja siitä, millä perusteilla yliopisto kannattaa valita. Britanniassa(kin) kun niitä on hyvin monentasoisia, myös Lontoossa. Ei kannata sinne huonoimmin rankattuun mennä, se on jo työllistymisen kannalta hankalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olemme ymmärtäneet, hassulta kuullostaa että sillä on väliä kuinka suosittu yliopisto on... Kansainvälisesti varmasti kyllä, mutta toivottavasti tämä rankkaus ei tule ulottumaan Suomeen asti, sillä henkilökohtaisesti toivon että kaikilla on mahdollisuus yhtä pätevään opetukseen...

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.