tiistai 3. kesäkuuta 2014

Kauan kaivattu alkupala herkku on löytynyt






Meidän perheessä rakastetaan valkosipulileipiä alkupalana tai ainakin aikuiset pitävät niistä. Vuosien varrella olemme syöneet useissa eri ravintoloissa erilaisia valkosipulileipiä ja haikailleet siitä, kunpa osaisimme tehdä näitä herkkuja myös kotona. Mikään ravintolaherkku ei koskaan kotana maistu kotona samalta. Nyt luovuuden vimmassani kehittelin ihan itse herkullisen alkupalaleivän, jonka tekeminen ei paljoa vaadi ja maistuu hyvälle! Makea punasipuli ja rakuuna sopivat todella hyvin leivän täytteeksi.  

Bistron uusi alkupalaherkku!


Martan Garlic Bread



Valmis pizzapohja
3 rkl oliiviöljyä
ripaus sormisuolaa
tuoretta rakuunaa
valkosipulin kynsiä
punasipulia

Laita uuni päälle valmiin pizzapohjan ohjeen mukaan. 
Levitä pizzapohja uunipellille.
Mittaa oliiviöljy ja sekoita öljyn joukkoon 
sormisuola, puristetut valkosipulin kynnet ja rakuunan lehdet.
Valele seos pizzapohjan päälle.
Leikkaa punasipulit ja levitä ne pizzapohjalle.
Pistä pohja uuniin ja paista puolet paistoajasta 
tai niin kauan kuin pohja hieman ruskistuu.

Voilá!!!

Se on siinä!

Vinkki:   
täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan, 
kokeile muitakin yrttejä, oliiveja, kaprista tai mitä vaan.
Mielikuvitus lentämään! 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.