keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Brasilia Jalkapallon MM-kisat 2014


Taas on se aika...




Siis jalkapallon MM-kisat alkavat torstaina 12.6. ja sehän tarkoittaa sitä että, seuraava kuukausi meidän perheessä vietetään aikaa tiukasti TV:n ääressä. Onneksi näitä jalkapallon MM-kisoja järjestetään neljän vuoden välein, eikä kuten jääkiekossa joka vuosi, sillä meidän perheen toiminta rajoittaa kisojen aikataulut. Minäkin tykkään seurata kisoja (vaikka minulla ei ole tarve ihan kaikkia pelejä katsoa) ja kerrankin saan iloita siitä, että oma kotimaani Sveitsi osallistuu myös kisoihin. Suomi tuskin koskaan elinaikanani pääsee osallistumaan kisoihin (ellei ole kisojen isäntämaana) ja valitettavasti jalkapallon MM-kisat eivät osuneet Espanjan aikaamme. 




Jalkapallon MM-kisoihin liittyy myös paljon mukavia muistoja. Ensimmäiset muistoni liittyvät 1978 kisoihin jolloin vietin kesää tätini perheen luona ja anelin, että saan katsoa kisoja yhdessä serkkujeni kanssa, vaikka taisin nukahtaa joka ilta sohvalle. Tuolloin kikkarapäinen Ruud Gullit oli ehdoton suosikkini ja Hollanti jäi toiseksi isäntämaan Argentiinan viedessä voiton. 

Vuoden 2006 kisat muistan hyvin, sillä oltiin tuolloin lomailemassa Italiassa ja kisat näkyivät siellä joka puolella, jokaisessa ravintolassa ja baarissa katsottiin kisoja. Aina Italian tehdessä maali joka puolella kuului valtava meteli ja Italian voittaessa pelin, autot ajoivat ympäri kaupunkia ja töötit soivat taukoamatta. Tuolloin kisat järjestettiin Saksassa ja Italia veikin kisojen voiton. 

Edellisissä kisoissa 2010 Etelä-Afrikassa kannatin tietenkin Espanjaa, sillä Suomeen muutostamme oli niin lyhyt aika, että käytännössä katsoen, olimme vielä Espanjalaisia. Espanja pelasikin huikeat kisat ja vei voiton ja on siis hallitseva maailmanmestari.






Jalkapallo 2014 MM-kisat Brasiliassa 12.6-13.7

 



Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on järjestänyt jalkapallon maailmanmestaruuskisoja jo vuodesta 1930 asti ja ensimmäiset kisat pidettiin Uruguayssa. Tuolloin kisoihin ei ollut karsintoja vaan ne olivat kutsukisat, johon osallistui 13 maata. Tänä vuonna Brasiliassa järjestettävät kisat ovat jo 20. jalkapallon MM-kisat. Lopputurnaukseen pääsee 32 maata ja ilman karsintoja pääsee ainoastaan kisojen isäntämaa, muut joukkueet karsivat pääsystä.



Brasilia on ollut kaikkien aikojen menestynein maa jalkapallon MM-kisoissa ja se on voittanut viisi kertaa mestaruuden. Viimeinen mestaruus on vuodelta 2002 Japanin Jokohamasta, jolloin Brasilia voitti loppuottelussa Saksan maalein 2-0. Brasiliasta tulee myös kaikkien aikojen MM-kisojen paras maalintekijä Ronaldo, joka teki kisoissa yhteensä 15 maalia. 

Jalkapallon MM-kisat ovat suuri panostus isäntämaalta ja kisojen ympärillä pyörii mahtava sirkus. Brasilian tulevat kisat ovat saaneet osakseen paljon arvostelua ja mielenosoituksia sekä suurta budjettia 8,6 miljardia euroa, on julkisesti parjattu useaan otteeseen. Kisajärjestelyt ovat viivästyneet, teiden ja lentokenttien rakentaminen sekä stadionien kunnostaminen on myöhästynyt. Brasilian kuuluisaa slummialuetta Favelaa on siistitty ja sen asukkaita on häädetty pois kodeistaan. Kisoihin odotetaan tulevan 600 000 ulkomaalaista turistia sekä noin kolme miljoonaa brasilialaista kisakatsojaa.






Jalkapallon MM-kisoihin kuuluu oleellisesti kisapallo, kisamaskotti, kisojen tunnuslaulu sekä tietenkin kaikkien jalkapalloilijoiden himoitsema FIFA World Cup-pokaali. Kisoja varten Adidas on valmistanut jo vuodesta 1970 asti ottelupallot ja Brasilian ottelupallon nimi on Brazuca. Pallon on kehitetty 2,5 vuotta ja pallon testaukseen on osallistunut 30 joukkuetta 10 eri maassa. 





Brasilian kisojen maskotiksi valittiin uhanalainen pallovyötiäinen, jota tavataan Brasilian koillisosassa. Maskotin nimeksi äänestettiin Fuleco, joka perustuu portugalin sanoista futebol (jalkapallo) ja ecologia. Maskotin nimestä annettiin ääniä yhteensä 1,7 miljoonaa ja Fuleco sai niistä 48%. 

Brasilian kisojen tunnuskappale on We are one (Ole Ola), joka esittävät yhdessä rap-artisti Pitbull, laulaja-näyttelijä Jennifer Lopez sekä brasilialainen laulaja Claudia Leitte.

Nykyinen käytössä oleva FIFA World Cup-pokaali on ollut käytössä vuoden 1974 Saksan Liittotasavallan kisoista lähtien. Pokaali on 36 cm korkea ja siinä kaksi ihmistä kannattelee maapalloa hartioillaan. Pokaalin pohjaan kaiverretaan voittajamaiden nimet ja voittajamaat saavat kopion pokaalista. 




Karsinnat Brasilian 2014 MM-kisoihin aloitettiin kesäkuussa 2011 ja karsintoihin osallistui yhteensä 203 jalkapallomaajoukkuetta. Eri maanosilla on omat paikkakiintiöt lopputurnaukseen ja Eurooppa saa 13, Afrikka 5, Etelä-Amerikka 5  (+ isäntämaa Brasilia), Aasia 4, Pohjois- ja Väli-Amerikka 4 paikkaa. Lopputurnauksen osallistujamaat on jaettu 8 eri lohkoon A-H ja jokaisessa on neljä joukkuetta. Jokainen maa saa nimetä joukkueeseen 23 pelaajaa joista 3 on maalivahtia ja lopulliset kokoonpanot pitää olla nimettynä 10 päivää ennen kisojen alkamista, kisoihin osallistuu yhteensä 736 pelaajaa. 

 


Brasiliassa pelataan 12 eri paikkakunnalla ja suurin stadion sekä kisojen pääareena on Rio De Janeiron, Maracanã-stadion, jonka katsomoon mahtuu noin 76 804 katsojaa. Brasilian kisojen loppuottelu pelataan tuolla stadionilla 13.7.2014 ja samalla stadionilla vietetään myös vuoden 2016 Olympilalaisten avajaisia sekä päättäjäisiä. Avajaisia vietetään torstaina Suomen aikaan 21:00 ennen kello 22.00 alkavaa Brasilia-Kroatia avausottelua. Viimeisen tiedon mukaan Jalkapallon avajaisjuhlassa ei nähdä kuuluisaa laulajaa Jennifer Lopezia, poisjäännin syyksi on ilmoitettu tuotanto-ongelmat.

 



Hauskoja numerotietoja kisoista


  • Keski-iältään kisojen vanhin joukkue on Argentiinalla 29 vuotta ja nuorin joukkue on Nigerialla 25 vuotta 10 kk.
  • Mikäli Kolumbian maalivahti Faryd Mondragon pääsee kisojen aikana pelaamaan, on hän kaikkien aikojen kisojen vanhin pelaaja. Hän täyttää kisojen aikana 43 vuotta. 
  • Kisojen nuorin pelaaja on Kamerunin, Fabrice Oligna joka on 18 vuotta ja 1kk, mikäli hän pääsee pelaamaan, on hän kisojen historian 9. nuorin pelaaja. 
  • Venäjän joukkueen kaikki 23 pelaajaa, pelaavat Venäjän sarjassa kun taas Bosnia-Hertsegovinan, Ghana, Uruguayn ja Norsunluurannikon joukkueissa on vain yksi pelaaja joka pelaa maan omassa sarjassa. 
  • 76% kisojen pelaajista pelaa Euroopan sarjoissa, eniten pelaajia on Englannin sarjassa. Englannin sarjassa pelaa 114 MM-kisaosallistujaa, 28 eri joukkueessa.
  • Ronaldon maaliennätys on katkolla, sillä saksalaisella Miroslav Klosella on mahdollisuus mennä Ronaldon ohi, ennen kisojen alkua Klose on tehnyt yhteensä 14 maalia MM-kisoissa. Mikäli Klose tekee kisoissa maalin, on hän tehnyt maaleja neljässä MM-kisassa peräkkäin ja tuohon on pystynyt aikaisemmin vain Pele ja Uwe Seeler.
  • Kisojen kallein joukkue on Espanjalla, jonka markkina-arvo on noin 916 000 miljoonaa dollaria ja vastaavasti halvin joukkue on Hondurasilla, jonka markkina-arvo on 31,1 miljoonaa dollaria. Kisan arvokkain pelaajan on Argentiina Lionel Messi 177 000 miljoonaa dollaria, joka on yksinään enemmän kuin 15 kisajoukkueella. 

GO SWIZERLAND GO! 

 


Minä tietenkin ensisijaisesti kannustan Sveitsin maajoukkuetta ja toivon myös menestystä Espanjalle kisoissa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.