sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Vuoden 2020 "ihan parhaat kuvat"






Moni, joka tuntee minut paremmin, niin tietää kuinka rasittavaa kanssani on lähteä kävelylle tai reissuun, sillä löydän koko ajan upeita kuvauskohteita. Se ei riitä, että kuvia otetaan yksi, vaan aika usein käy niin, että kameran rullassa on useita kuvia samasta kohdasta ja hetken päästä huomaan vielä upeamman kuvauskohteen ja siitähän tulee tietenkin ”ihan paras” kuva. Kamera sekä lisämuistit ovat siis pullollaan kuvia, välillä mietin montako auringonlaskua, pitkospuuta tai merimaisemaa niistä mahtaa löytyä? Puolisoni usein naureskelee, että onneksi emme enää elä kinofilmien aikaa.

Tein myös tänä vuonna TOP-nine koosteen vuoden 2020 ”ihan parhaista kuvista” eli kuvista, joista te rakkaat lukijat ja seuraajat olette eniten tykänneet. Aikaisempina vuosina näiden joukossa on ollut paljon matkakuvia ulkomailta, mutta tänä vuonna ei liene yllätys, että kaikki kuvat ovat upeasta kotosuomesta. Suomessa on paljon upeita paikkoja ja käyntikohteita, viime vuonna pääsin ruksimaan toivelistaltani useamman kohteen, joka on ollut pitkään mielessä. 


Mistä kuvista tykättiin vuonna 2020?




1. Auringonlasku rantaraitilla


Kuva on otettu pääsiäisviikolla ja hetki oli kerrassaan upea, taivaan väri vaihteli tuon tuosta. Tämä keltainen saunamökki rantaraitilla on mielestäni äärettömän herttainen ja sitä tulee usein kuvattua, eri vuodenaikoina. Nyt onnistuin nappaamaan kuvan täydenkuun aikaan ja samalla vangitsemaan upean  auringonlaskun. 

“Have a great 🐣 week 😍”


2. Ruskan värit Torronsuolla




Tammelan Torronsuon kansallispuisto on ollut pitkään toivelistallani ja vihdoin sain houkuteltua ystäväni mukaan. Lähdimme syyskussa ihailemaan ruskan värejä ja kävelimme pitkospuita pitkin suon yli. Voitte uskoa, että tältä reissulta tuli otettua monta ihan parasta kuvaa, suo näytti kerrassaan upealta eri väreissä, joten oli ihan pakko pysähtyä tuon tuosta kuvaamaan. Lopuksi uskaltauduimme vielä kiipeämään näkötorniin, vaikka oli hieman tuulista. 

”Aurinkoinen ☀️ sunnuntai kävely 👣Tammelassa
Torronsuon kansallispuistossa. 
Pitkospuita ja ruskan värejä nähtävillä 🍂🍁”


3. Tankarin majakkasaari




Kokkolan puutalot ja Tankarin majakka on myös ollut pitkään toivelistalla, majakkaristeily oli yksi kesän kohokohdista. Retkipäivän keli näytti surkealta, juuri ennen laivaan astumista alkoi hurja sade, eikä sen loppumisesta ollut tietoakaan. Retkenjohtaja sanoi, että vaikka mantereella sataa, niin saarella paistaa usein aurinko, en uskonut häntä, mutta kuin ihmeen kaupalla keli muuttui ja saarella todella paistoi aurinko koko reissun ajan. Tankar oli kerrassaan upea paikka, retken hintaan kuului opastettu kierros ja kuulimme mielenkiintoisia tarinoita saaren historiasta sekä vierailimme majakassa. 

”Enpä olisi vielä aamulla useamman sadekuuron ☔️ jälkeen uskonut, 
että majakkasaarella paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ☀️
Tankar mahtava majakkasaari Öjan saaristossa noin 15 km Kokkolasta. 
Eka kerta ja iso kiitos #msjenny tästä upeasta reissusta. Suosittelen lämmöllä 😊”


4. Kirsikat kukkii Kivenlahdessa




Kevät on niin ihanaa aikaa, luonto herää ja kaikki näyttää kauniilta. Kirsikkapuiden kukinta on yksi kevään upeimmista hetkistä, enkä saa näkymästä koskaan tarpeekseni. Heti kun kuulen että kirsikat kukkivat Kivenlahdessa teen sinne pyhiinvaellusretken.

” Kauniisti kukkiva Kivenlahti🌸🌸🌸😍
Kevät on vaan niin parasta aikaa ☀️ Keväällä on aina kiva palata vanhoille kotikonnuille 🏠
Miksi en muista nuorena nähneeni näitä ihania kukkivia, Kivenlahdessa⁉️ 
Silloin oli mun mielestä kaikki oli vain harmaata betonia... 
Missä sinä käyt ihastelemassa kevään 🌱tuloa?”

5. Talvinen auringonnousu 




Olen iltavirkku ja aamun torkku, joten auringonnousut ovat minulle harvinaista herkkua. Talvella, kun aurinko nousee myöhään, niin saatan ehtiä siitä ulos ihailemaan. Kuva on otettu joulukuussa Annanpäivänä ja jälleen ollaan keltaisen saunamökin luona.

”Good morning ☀️”



6. Saaren kansallispuisto, Tammela




Vuosia sitten luin Saaren kansallispuistossa sijaitsevasta Kaukolanharjun näkötornista ja näin mahtavia maisemakuvia sieltä. En yhtään ihmettele, että Albert Edelfelt viihtyi Kaukolanharjulla ja maalasi siellä yhden tunnetuimmista tauluistaan Kaukolanharjun auringonlasku vuonna 1890. Tornivierailun jälkeen lähdin patikoimaan näihin upeisiin maisemiin. 

”Jo toisen kerran olin tällä viikolla Edelfeltin jäljillä, alkuviikosta Haikossa hänen ateljeessa 
ja tänään Kaukolanharjun näköalatornissa (1926). 
Tornista voi ihailla upeita järvimaisemia, ei ihme että Edelfelt intoutui niitä maalaamaan… 

Seuraavaksi taidan suunnata Ateneumiin katsomaan Edelfeltin 1890 maalaamaa Kaukolanharjun auringonlaskua🖼”


7. Vaaleanpunainen unelma Kokkolassa




Kesän lopulla kiertelimme länsirannikolla ja ajelimme useiden idyllisten puutalokaupunkien kautta Kokkolaan, joka oli viimeinen kohteemme. Neristan puutalokaupunginosa on houkutellut minua pitkään ja sieltä löytyi tämä vaaleanpunainen unelma. Talon emäntä huomasi, että olin ottamassa kuvaa, minua hieman nolotti, hän heilautti minulle kättään, kuin sanoakseen ”odota” ja siirsi pyyknkuivaustelineen pois ikkunan luota. Rakastan puutaloja, reissun aikana tuli otettua ”muutama” kuva, näistä ihanista talovanhuksista.

”Kohta 400 vuotta täyttävä Kokkola on kärsinyt sodasta ja rutosta,
mutta laivanrakennuksen myötä kaupunki vaurastui. 💰
Suloinen Neristan on Kokkolan vanha kaupunki ja aikanaan se sijaitsi meren tuntumassa. 
Nykyään maan kohoamisen myötä, keskusta sijaitsee muutaman kilometrin päässä. 
Neristanin suloiset puutalot ovat 😍 nähtävyys.”


8. Auringonlasku Munkkiniemessä




Syyskuinen ilta Munkkiniemen rannalla, ihailin auringonlaskua mattolaiturin luona vierailtuani Alvar Aallon museossa.

”Oi mikä ihana ilta 😍”


9. Keskiaikainen Turun linna




Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisempänä ”ihan parhaiden kuvien”-listalla on ikoninen Turun linna. Minulta meni melkein puoli vuosisataa ennen kuin, pääsin linnassa   vierailemaan, opastettu linnakierros oli kattava ja informatiivinen.

”Vihdoinkin linnaan 🏰 En ymmärrä miten ihmeessä tämä upea linna on jäänyt minulta näkemättä!? 
Tämä on yksi kauneimmista linnoista missä olen käynyt.😍”


Näistä kuvista tykättiin eniten vuonna 2020, mikä mahtaa olla sinun suosikkisi?




Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan matkassa Facebookista tai Instagramista



2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia kaikki! Oma suosikkini niistä on kuitenkin ilman muuta tuo kuva syksyisestä Torronsuosta. Toki suomalainen suomaisema muutenkin taitaa olla yksi suosikkimaisemistani. Ja kyllähän se meilläkin menee niin, että kun patikkaretkellä tulee vastaa suo-osuus, niin tahti hidastuu murto-osaan normaalista. Koko ajan on vain pakko pysähdelle kuvailemaan. Myös tuo kirsikkakukkakuva näytti kivalta.

    Kootaan itse Japaninmatkamme juttuja omaan blogiin, niin siellä ollessamme pääsimme noista hieman vielä nauttimaan, vaikka ihan huippuaika oli mennyt jo ohi. Täytyypä ensi keväänä pitää mielessä, että niitähän näkee myös kotisuomessa.

    VastaaPoista
  2. Kaunis kiitos! Tykkäsin kovasti Torronsuosta, mutta ikävä kyllä pitkoksilla oli kovasti ruuhkaa ja senkin vuoksi täytyi pysähdellä koko ajan. Kirsikankukat ovat niin kauniita, haaveilen että pääsen niitä joskus Japaniin katsomaan. Täytyypä käydä kurkkaamassa teidän jutut Japanista.

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.