lauantai 2. kesäkuuta 2018

Tapahtui toukokuussa

 


Kevät on vaan niin ihana vuodenaika! Luonto muuttuu hetkessä, kukkivat kukat ja vihreys saapuu niin yhtäkkiä, ettei sitä meinaa huomata. Olin jo ehtinyt unohtaa miten upeilta nuo valkovuokkomättäät näyttävät! Reilu kuukausi sitten katsoin kaiholla tuttavieni upeita kuvia kukkivista kirsikkapuista ja ilokseni yllätyin, että löytyyhän niitä onneksi täältäkin, mutta vain vähän myöhemmin. Sitten tuli omenapuut ja sireenit, aurinko on hellinyt meitä koko toukokuun ja kaikki oli yhtäkkiä kukassa ja lehdessä. On ollut niin ihana nauttia valoisista ja lämpimistä kesäilloista ilman hyttysiä.
















Ihan huisia kun keväisin järjestetään ihania tapahumia, olen nauttinut täysin siemauksin kaiken vapaa-ajan näistä aurinkoisista keleistä ulkoilusta sekä erilaisista tapahtumista. Koti ja blogi on ollut vähän rempallaan, mutta Siivotaan ja kirjoitetaan blogia sitten sadepäivinä!

Tää kevät on niin mun aikaa!


Kuukauden kulttuuripläjäykset




Kuukausi alkoi mukavissa merkeissä, vappubrunssin sijaan menimme illalla jäähallille kuuntelemaan Bryan Adamsia. Olen onnistunut missaamaan kaikki hänen aikaisemmat konserttinsa täällä Suomessa, joten nyt halusin ihan ehdottomasti päästä keikalle. Tykkäsin konsertista, se oli niin ihana nostalgiapläjäys. Konsertin aikana tuli hyvässä suhteessa uusia ja vanhoja biisejä, että ei meinannut  penkissä pysyä. Miksiköhän minä osun aina siihen katsomoon missä kaikki vain istuu?





Tässä kuussa kelit ovat tosiaan olleet niin upeat ja näin ollen ei ole  tullut paljon museoita kierreltyä, alkuukuusta kävin kuitenkin Helsingin taidemuseossa HAM:ssa ensimmäistä kertaa. Siellä on parhaillaan kolme näyttelyä Graffiti, Air de Paris sekä nähtävillä Tove Janssonin upeita seinämaalauksia. Tuohon Graffitiin olin hieman pettynyt, mutta nuo kaksi muuta näyttelyä oli todella mieluisia. Mikäli olet kesällä matkaamassa Pariisiin, niin suosittelen ehdottomasti tuota Air de Paris- näyttelyä, siellä saa matkakuumeen nostatettua ylimmilleen. Lue näyttelyistä lisää Tenniskentistä kulttuurikeskukseksi-postauksestani.





Helsingin Musiikkitalo on minulle uusi tuttavuus ja viime aikoina se on tullut vielä tutummaksi. Menimme työyhteisön kanssa ”Musiikkitalon pimeät paikat” -opastetulle kierrokselle, se oli mielestäni tosi kiva, meikäläiseltä taisi  tosin vähän lähteä mielikuvitus valloilleen! Vitsi miten mahtavia kuvauspaikkoja sieltä löytyisi jännityselokuvaa varten! Tästä upeasta talosta aion tehdä myöhemmin oman postauksen.





Toukokuu on ollut minulle varsinainen Helsinki-tutuksi kuukausi! Olen osallistunut jo useammalle Helsingin Kaupunginmuseon järjestämälle kävelykierrokselle sekä käynyt erilaisissa kaupunginosien järjestämissä tapahtumissa. Olen osallistunut opastetuille kierroksille Kalliossa, Kruununhaassa ja Katajanokalla, tähän mennessä ehdottomasti paras oli tuo ensimmäinen ”Sodan arki” Kalliossa. Teen sitten tosiaan sadepäivinä näistäkin omat postaukset.



Sodan arki- kävelykierros


Kruununhaan Arkkitehtuuri-kierros


Ruiskumestarin talo Kruununhaka


Katajannokan Jugend


Katajannokan Jugend



Martan touhut


Kivenlahden upeat kirsikkapuut kukkivat ensimmäisennä


Helsinki on todella tullut tutuksi viime aikoina, sillä kaupunkikävelyiden lisäksi olen käynyt Roihuvuoressa ihailemassa kirsikoita sekä patikoimassa upeaa rantareittiä pitkin Marjaniemeen. Kirsikoita kävin Roihuvuoren lisäksi ihailemassa myös Arabiassa ja Espoon Kivenlahdessa. Kävimme jo Haagassa kurkkaamassa kukkiiko siellä Alppiruusut, mutta eivät ainakaan vielä reilu viikko sitten. Käivin puistossa ensimmäistä kertaa ja se oli ihan huikea, en saa missään nimessä missata  Alppiruusujen niiden kukkimista.



Roihuvuoren kirsikkapuisto








Arabian kirsikkapuut







Haaveilen kovasti puutaloista ja niitä olen käynyt ihailemassa tiuhaan tahtiin ensin Käpylässä, missä järjestettiin kiva kirpputoritapahtuma. Piipahdin myös Olympiakylässä ja siirtolapuutarhassa, jossa oli samaan aikaan avoimet ovet. 



Käpylän kyläfestivaali




Alppiruusupuisto Haagassa


Kumpulassa järjestettiin myös Kylätapahtuma ja siellä oli huikea kilometrin pituinen kirpputori sekä paljon ohjelmaa. Kävin tutustumassa myös kartanon upeaan puutarhaan ja ihailin upeita omenapuita, jotka kukkivat kylätapahtumien aikaan. Kirjoittelen näistä tapahtumista vielä myöhemmin lisää. 



Kilometrin kirppari Kumpulassa






Loppukuusta kävin vielä päiväretkellä Loviisassa ”Avoimet puutarhat” –tapahtumassa, siitä voitkin jo lukea uuden postauksen ”Puutarhavieraisilla Loviisassa”.












Ulkoilu





Kun luonto herää kukkaan, niin sitä tahtoo entistä enemmän lähteä ulkoilemaan. Oli upea aurinkoinen sunnuntai ja onnistuin houkuttelemaan ystäväni Nuuksioon kiertämään Haukkalampea. Olen jo useamman kerran ollut menossa Haukkalammen reitille, mutta löytänyt sitten itseni muualta. Teimme eväät, pakkasimme reput ja lähdimme matkaan, kun pääsimme perille emme meinanneet saada autoa parkkiin, niin täyttä siellä oli. Olin osannut jo etukäteen vähän arvella, että meidän lisäksi siellä voisi olla joku muukin.







Helppokulkuisilla ns. perusreiteillä kuljimme eteenpäin melkein jonossa, mutta kun vihdoin pääsimme Haukkalammen polulle niin väki hieman väheni. Tuntui ikävältä kun takana koira läähätti nilkoissa, vaikka kuinka yritimme antaa vuorotellen tietä, niin hetken päästä huomasimme että asetelma oli sama. Reitti oli hyvin opastettu ja sopivan haasteellinen, matkan aikana tuli pidettyä useita kuvaustaukoja. Edellisiin patikoiteihin verrattuna tämän reitin varrella oli todella tungosta, koko ajan oli porukkaa edessä tai takana, joita sai väistellä. Lopuksi päädyimme nuotion äärelle grillaamaan ja hoksasimme että olimme lähteneet reissuun vähän puolihuolimattomasti, ensi kerralla sitten paremmat retkeilyvarusteet mukaan.



Kaikkien kirsikkapuiden metsästämisen jälkeen 

...loppukuusta huomasin että meidänkin pihalla kukkivat kirsikat



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


9 kommenttia:

  1. Ruiskumestarin talossa olen käynyt sisälläkin, se on näitä Krunikan kätkettyjä aarteita. Olen kulkenut opastetulla kummituskierroksella, mutta kummitukset eivät taaskaan näyttäytyneet. Kerran oli kuulemma ollut kiinnostava kolina Herttoniemen kartanossa.
    Helsinki ei ole suosikkieni joukossa Suomen kaupungeista, mutta aina sieltäkin löytyy kiinnostavia mestoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruiskumestarin talo kuten myös Alppilassa sijaitseva Työläisten talo, ovat molemmat kivoja käyntikohteita ja uusintakierros kuuluu ehdottomasti tämän kesän ohjelmistoon. Helsingistä jää kieltämättä hieman tylsä mielikuva, olen kanssa lämmennyt sen suhteen hieman hitaasti, mutta kun kaupungille antaa aikaa ja menee vähän pintaa syvemmälle niin sieltä voi löytää paljon kaikkea kivaa ja mielenkiintoista! Helsinki on paljon muutakin kuin Kauppatori, Linnanmäki ja Suomenlinna!

      Poista
    2. Unohtui vielä mainita että olen myös menossa kummituskierrokselle ja odotan sitä suurella mielenkiinnolla!

      Poista
  2. Kiva postaus. Helsingissä ja lähiseudulla on niin paljon ihania kohteita. Juuri viikonvaihteessa kolusin ydinkeskustaa, ihan sattumalta mm. puolustusvoimien tapahtumassa ihmettelemässä panssarivaunuja ja muita härpäkkeitä. Upea sää.
    Nyt jo matkalla etelään ja juurikin Territetiin siihen Mannerheimin tapahtumaan.
    Aurinkoista jatkoa Fani

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pitkästä aikaa! Olen viime aikoina lukenut ja kuunnellut paljon noita sisällissotaan liittyviä kuvaelmia, joten Helsinki kiinnostaa kovasti ja nuo tutut paikat ovat saaneet nyt vähän toisen merkityksen. Kiva kuulla että olet menossa Mannerheim-juhlaan, käyhän pistämässä kommenttia juhlasta Mannerheim postaukselle, olisi mukava kuulla miten siellä tänä vuonna juhlittiin! Mukavaa kesää sinulle!

      https://martanmatkassa.blogspot.com/2016/06/marsalkka-mannerheim-sveitsissa.html

      Poista
  3. No on ollut aktiviteettia! Minun toukokuuni oli todella vaisu, sillä säät ovat olleet täällä Katalonian suunnalla huonot, tai sanotaanko erittäin vaihtelevat. On pitänyt perua vaikka mitä kivoja retkiä ja hommia. Ja hei, mä kävin katsomassa Bryan Adamsia joskus viime vuosituhannen puolella Oulussa :D. Vieläkö mies tekee uutta musaa, eipä ole ainakaan radiosta kuulunut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on suosinut meitä toukokuussa täällä oikein urakalla, tämän vuoksi on ollut kiva pyörähtää siellä sun täällä! Genevestäkin on kantautunut kommentteja huonosta säästä, nyt tosin täälläkin viileämpää, mutta lämpöä on vielä luvattu. Bryan oli hyvä, listalla oli paljon biisejä mitä en tunnistanut eli varmaan niitä uudempia, sitä en tiedä onko hän lähiaikoina levyttänyt. Usein olen pettynyt näihin "vanhojen partojen" uusintakierroksiin, mutta Bryan osasi vielä laulaa ja keikka oli hyvä. Huomasin että olit kuitenkin käynyt Camarguessa, se on ollut pitkään listallani ja nyt tuo toive saattaa toteutua tänä kesänä :)

      Poista
  4. Keväinen ja kesäinen Helsinki on kaunis! Kun lukee tällaisia postauksia tulee mieleen, oliko sittenkään viisas ajatus vuokrata mökki koko kesälomaksi Savosta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Savon mökki on varmasti hyvä idea! Pitkinä valoisina iltoina ehtii Helsingissä tehdä arkenakin vaikka ja mitä!

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.