Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adrianmeri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Adrianmeri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. marraskuuta 2015

Splitissä sijaitsee "Dalmatian avain"





2. päivä Split (Kroatia) 13:00-19.00


Aamulla herätessäni säntäsin ensimmäiseksi parvekkeelle katsomaan minkälaisissa maisemissa ollaan, olimme vielä liikkeellä ja seurasimme laivan etenemistä pitkin Dalmatian rannikkoa. Tänään on sunnuntai ja saavumme Splitin satamaan hieman myöhemmin, noin puolenpäivän aikaan eli meillä on reilu neljä tuntia aikaa tutustua Splitin kaupunkiin. Etukäteen tiesin että Splitin keskustassa on upea Diokletianuksen palatsi, joka on Unesco-kohde sekä hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsee Klisin linna, joka on tunnettu mm. Game of Thrones-sarjan kuvauspaikkana. Minulla ei kyseisestä sarjasta ole hajuakaan, mutta Rosan ystävä seuraa sitä ja hän oli aivan innoissaan kun kuuli näistä kuvauspaikoista, joten pakkohan siellä linassa on käydä. Split oli minulle etukäteen yksi reitin suosikkikohteista.



Aamunäkymä parvekkeelta 


Kävelimme satamasta kaupungin keskustan suuntaan ja huomasin, että olin unohtanut meidän kunat eli paikalliset rahat laivaan ja jouduin palaamaan takaisin. Harmitti kun tähän sähläämiseen kului paljon arvokasta maissa oloaikaa. Pienen neuvottelun jälkeen päätimme ottaa taksin Klisin linnalle, kuski lupasi odotella meitä ja tuoda takaisin kaupunkiin. Turismi työllistää suurimman osan alueen asukkaista, tämän vuoksi risteilyaluksien asiakkaat ovat toivottuja etenkin nyt lokakuussa, sillä turistikausi alkaa olla lopuillaan. 


Klisin linna


Saavuimme Klisin linnakkeelle ja meidän lisäksi oli vain muutama vierailija. Keli oli hieman epävakainen ja tihkui vettä, mutta se ei haitannut, vaan kiersimme linnaketta. Näin useita Games of Thornes- sarjan kuvauspaikkoja ja niiden luokse oli kivasti laitettu kuvia niistä kohtauksista, jotka olivat kuvattu linnassa. Oli hauska seurata meidän matkaseuralaista, joka sarjan suurena fanina oli aivan innoissaan noista kuvauspaikoista. Meillä oli sopiva ajoitus, sillä taksi odotteli jo linnan ulkopuolella ja lähdimme takaisin kaupunkiin. 


Klisin linna Came of Thoresin kuvauspaikka



Klisin linna Came of Thoresin kuvauspaikka



Klisin linna Came of Thoresin kuvauspaikka



Klisin linna Came of Thoresin kuvauspaikka



Klisin linna Came of Thoresin kuvauspaikka



Klisin linna Came of Thoresin kuvauspaikka



Aika riensi nopeasti, sähläilyn ja linnoitus vierailun jälkeen meillä oli vain muutama tunti aikaa olla Splitin keskustassa, ennen kuin piti palata laivalle. Se oli liian lyhyt aika tutustua tuohon upeaan kaupunkiin, sillä meidän oli piti ehtiä syödä sekä tietenkin kaipasimme tyttöjen kanssa WiFiä… Valitsimme hauskan kahvilan palatsialueelta ja istuimme Peritsil-aukion rappusille, josta oli mukava seurata ihmisiä ja katsella upeita rakennuksia sekä kuunnella upean mieskuoron laulua. Herkullisten sämpylöiden jälkeen lähdimme tutkailemaan ympäristöä ja palasimme markkinoiden kautta takaisin laivalle. 



Split, vanha kaupunki



Split, vanha kaupunki, Peritsil aukiö



Split, mieskuoro Peritzil aukion tuntumassa



Split, Peritsil-aukion tuntumassa, mieskuoro



Päästyämme laivalle valmistauduimme kiireen vilkkaan iltaa varten, halusimme ehtiä laivan teatteriin katsomaan taikurishowta. Ehdimme hyvin, mutta olimme todella pettyneitä esitykseen. Ennen ruokailua meidät oli kutsuttu kapteenin coktailille ja olin niin Lemmenlaiva fiiliksillä. Henkilökunta otti meidät iloisesti vastaan ja risteilyemäntä oli tyylikäs upeassa Marimekon mekossa, kättelimme kapteenin ja meistä otettiin yhteiskuva. Saimme pientä naposteltavaa sekä juomaa ja myöhemmin kapteeni toivotti kaikki tervetulleeksi ainakin viidellä eri kielellä ja sitten kilisteltiin. 


Se on Loooveboat ja Kapteenin Coktail-tilaisuus


Tilaisuuden jälkeen mentiin illalliselle ja joka ilta on erilainen pukukoodi, tänään oli teemana 1970-1980 luku, joka oli haastava toteuttaa. Hippipanta tai neon väriset vaatteet eivät kuulu vaatekaappiini, joten farkut ja valkea veluuripaita saivat käydä. Tänään illallisella tarjoiltiin Puglian maakunnalle tyypillisiä ruokia ja meidän uudella tarjoilijoilla taisi olla pieniä vaikeuksia, sillä juomien ja ruokien saanti kesti yllättävän kauan. Illallisen jälkeen vingutimme hetken meidän juomakorttia ja seursimme sivusta  laivan viihderyhmän rivitansseja.

Tällä kertaa laivan nokka on kohti Montenegroa ja Kotoria…

Ohessa hieman vinkkejä Splitin matkalle…




Split



 Split, vanha kaupunki



Turkoosin sinisen Adrianmeren rannikolla sijaitsee historiallinen Split, joka on yksi Kroatian suosituimmista matkakohteista. Splitin edustalla on useita saaria, jotka houkuttelvat turisteja rantalomalle sekä alueen vaihteleva maasto, läheiset vuoret sekä metsät sopivat aktiiviomailuun. Kaupungissa paljon pieniä ja ahtaita kujia sekä upeita vanhoja palatseja ja kaupungin rakennukset ovat erikoinen sekamelska, sillä se pitää sisällään erilaisia aikakausia ja rakennustyylejä. Vuosisatojen aikana useat eri kansat ovat hallinneet Dalmatian rannikkoa kreikkalaiset, roomalaiset, venetsialaiset ym.) ja jättäneet oman jälkensä kaupungin arkkitehtuuriin. 

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaupunki oli osa vastaperustettua Jugoslaviaa ja Split oli maan tärkein satamakaupunki Adrianmerellä ja sieltä oli rautatieyhteys muuhun Jugoslaviaan. Kroatia itsenäistyi Jugoslaviasta vuonna 1991, jonka seurauksena Serbien johtama Jugoslavian liittoarmeija julisti sodan. Vuonna 1992 solmittiin tulitauko ja Kroatian sota päättyi vuonna 1995 Daytonin rauhansopimukseen. Split säästyi sodassa suurilta taisteluilta, mutta rakennusten seiniltä voi lukea useita tekstejä ja kannanottoja, jotka liittyvät Balkanin sotaan. 



Kartta Wikipedia: Split sijainti Adrianmerellä



Split kuuluu Välimeren ilmasto alueeseen, jossa kesät ovat kuumia ja kuivia, talvet ovat leutoja. Huhtikuussa on jo mukavan lämmintä ja monet ravintolat avaavat ulkoterassit, toukokuussa alkavat merivedet lämmetä ja on vielä rauhallista kuten myös kesäkuussa. Heinä- ja elokuu ovat kuumimpia kuukausia ja se on vilkkain turistikausi. Syys-lokakuussa on rauhallisempaa, ilma on vielä lämmin, mutta merivedet ovat jo viilyntyneet. 

Split on kiva pieni kaupunkikohde, se on Kroatian toiseksi suurin kaupunki (n. 200 000 as). Splitin matkan voi hyvin yhdistää rantalomaan, jollain upealla Kroatian saarista tai sitten Splitin lisäksi voi vierailla muissa Dalmatian rannikon kaupungeissa.


Vanha kaupunki Grad



Split, vanha kaupunki


Rivan rantaboulevardin takana sijaitsee Splitin vanhakaupunki, joka on rakennettu Diocletianuksen palatsin ympärille. Peristil-aukio on vanhan kaupungin keskeinen paikka ja sieltä lähtee kujia joka suuntaan. Palatsin lähistöllä on useita viiihtyisiä aukioita baareineen. Palatsin takana muurien ulkopuolella sijaitsee Strossmayerovpuisto, jossa on suuri Poljana Grgura Ninskog- patsas kunnioituksena kaupungin tunnetulle kuvanveistäjälle.  

Vanhan kaupungin kauppahalli sijaitsee lähellä Trg Republike-aukiota ja siellä myydään tuoreita kaloja ja muita mereneläviä, jotka ovat pyydetty Adrianmerestä. Kauppahallin ja aukion välissä kulkee Marmontovan kävelykatu, joka on Splitin pääostoskatu. Marmontova katua pitkin pääsee takaisin Rivan rantakadulle ja toisessa suunnassa on Trg Gale Bujata aukio, josta lähtee linja-autot keskustan ulkopuolelle.


Rantaboulevardi Riva



Split, Riva rantaboulevardi, oikealla vanha kaupunki


Vilkas palmujen reunustama rantakatu lähtee sataman läheisyydestä ja se sijaitsee aivan vanhan kaupungin tuntumassa. Riva on suosittu turistien sekä paikallisten keskuudessa, siellä on useita terasseja sekä ravintoloita. Katu kulkee ohi paikallisten suosiman Trg-Republike aukion ja jatkuu Marjanin niemimaan suuntaan. Boulevardi on kunnostettu joitain vuosia sitten ja remontin yhteydessä kadun pinta päällystettiin Brac-saarelta tuodulla kalkkikivellä, joka muistuttaa marmoria, sama kiveä on käytetty mm. Valkoisessa talossa Yhdysvalloissa. Rivan satamasta pääsee laivoilla saaristoon mm. Hvariin ja Braciin.



Suosituimmat nähtävyydet



Diokletianuksen palatsi



Split, vanha kaupunki



Split on alun perin rakennettu massiivisen Diokletianuksen palatsin ympärille, jonka Rooman Keisari Diokletianus rakennutti 300-luvun alussa ja muutti sinne jäätyään eläkkeelle. Palatsialue rappeutui pahasti Diocletianuksen kuoleman jälkeen, mutta keskiajalla tuomiokirkko rakennettiin uudelleen, käyttäen vanhoja antiikin ajan materiaaleja. Tänä päivänä palatsialue on rauhallinen ja suosittu turistikohde, mutta aikaisemmin se tunnettiin gettona ja se oli rikollisten suosimaa aluetta. 

Nykyään palatsi toimii kirkkona ja sen katedraalissa on Diokletianuksen hauta. Palatsin yhteydessä on useita egyptiläisiä veistoksia joista osa on jopa 3500 vuoden takaa. Suuri neliönmuotoinen palatsialue sijaitsee muurien sisäpuolella, palatsi sekä alueen muut rakennukset, Rooman ajan kirkot, keskiaikaiset linnoitukset sekä goottilaiset, renesannsi- ja barokkityyliset palatsit ovat UNESCON-suojelukohteista. Palatsialueen jokaisella sivulla on portti: kulta-, hopea-, pronssi- ja rautaportti, jonka kautta pääsee Rivan rantaboulevardille. Palatsialueen keskeisellä paikalla sijaitsee Katedrala Svetog Djuma-kirkko, jonka Campanile tornista on upeat näkymät ympärikaupungin. Kirkon vieressä on suosittu Peristil-aukio, jonka rappusilla on mukava istuskella ja kuunnella mieskuoron upeaa laulua. Palatsialueella on pieniä putiikkeja, kahviloita, ravintoloita ja siellä on jonkin verran asutusta.


Marjan kukkula 

Upea näköalapaikka noin 175 metrin korkeudessa, rannasta lähtee portaat kukkulalle ja sinne on noin 10 minuutin kävelymatka. Matkan varrella sijaitsevan kahvilan terassilta on upeat näkymät kaupungille. Kahvilan takaa alkaa Marjanin nimeimaa, joka on suosittu suuri puisto- ja ulkoiualue.


Marjanin niemimaa

Suuri ulkoilualue on suosittu perheiden keskuudessa ja siellä on useita patikointireittejä. Marjanin läpi kulkee bussi nro. 12, joka jatkaa aina Benen rannalle, missä on hyviä uimapaikkoja.


Klisin linna – Dalmatian avain


Klisin linna


Linna sijaitsee noin 10 km päässä Splitin keskustasta, Klisin kylän yläpuolella, jyrkän kukkulan päällä. Alun perin linna oli pieni ja Antiikin aikainen Illyrian heimo rakennutti sen 600-luvulla tulevalle Dalmatian kuninkaalle. Ottomaanien Euroopan sotien aikana linnaa laajennettiin ja sen tarkoitus oli suojata rajaa hyökkäyksiltä. 

Linna on rakennettu korkealle strategisesti tärkeälle paikalle Mosor ja Kozjak vuorien väliin, se on ollut tärkeä osa Dalmatian puolustusta etenkin sodissa Ottomaaneja vastaan. Tärkeän sijaintinsa vuoksi linnaa kutsutaankin ”Dalmatian avaimeksi”. Klis on ollut monen Kroatian kuninkaan hallinnassa, mutta linna on valloitettu useaan otteeseen Ottomaanien ja Venetsialaisten toimesta, viimeiseksi Itävaltalaiset ottivat sen haltuunsa. 

Linnoitusta on rakennettu useaan otteeseen ja viimeinen ulkoasu on Venetsialaisten ajalta 1600-luvulta, osa rakennelmista on säilynyt tähän päivään asti. Linnoitukseen rakennettiin majoitustiloja, joita käytettiin eristämään sairaita sekä suojaamaan Bosniasta saapuneita epidemioita. Nykyään linna toimii museona ja siellä on nähtävillä aseita ja perinteisiä uniformuja. Linnalta on huikeat näkymät Splitin kaupunkiin sekä Dalmatian rannikolle ja etenkin auringonlaskun aikaan se on suosittu näköalapaikka. Klisin linnassa on kuvattu historiallista elokuvaa ”Eagle in a Cage” ja se on yksi Games of Thorones- sarjan kuvauspaikoista Kroatiassa. Linnalle pääsee parhaiten paikallisella bussilla tai taxilla.

Shoppaus 



Split, vanha kaupunki, hopeaportti



Splitissä on hyvät shoppaus mahdollisuudet ja siellä järjestetään Kroatian suurimmat markkinat. Suosittuja ostoskatuja ovat Marmontova ja Domovinskog, joissa merkkivaatteet ovat edullisia. Marmontova on vilkas ostoskatu ja sen varrella sijaitsee useat vaateliikkeet sekä kansainväliset ketjut. Marmontova-kadun päässä, Gaje Bulata-aukiolla sijaitsee keskustan suurin tavaratalo Prima. 

Splitin vanha kaupunki Grad ja sen lähiympäristö on täynnä pieniä kujia ja putiikkeja sekä Nardoni trg-aukio on suosittu ostospaikka. Toreja löytyy jokaisesta kaupunginosasta ja niissä on elintarvikkeiden lisäksi  myös muita myyntikojuja, suosituimmat markkinat ovat Hopeaportin ulkopuolella. Kaupat ovat auki ma-pe 9-20 ja la 9-14.00, jotkut ruokakaupat saattavat olla auki jopa 21.00 asti sekä sunnuntaisin. Suosittuja ja edullisia tuliaisia sekä matkamuistoja ovat taide ja käsityöt, korut, nahkatuotteet, elintarvikkeet kuten erilaiset oliiviöljyt ja viinit.




Split, vanha kaupunki




Rannat



Splitissä on muutama hiekkaranta, mutta pääosin rannat ovat pikkukivirantoja. Zvončac sijaitsee keskustan länsipuolella, lähellä Marjanin kukkulaa, se on pieni paikallisten suosima ranta ja sen kalliolta pääsee hyppäämään mereen. Muita suosittuja uimapaikkoja löytyy Benen rannalta ja lähellä rautatieasemaa sijaitsevalta Bačvicen rannalta. Makarskan Riviera sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä, Kroatian rannikolla on useita koskemattomia rantoja ja lukuisia saaria, missä voi nauttia kirkkaasta vedestä.






Liikkuminen


Split on pieni paikka ja välimatkat ovat lyhyet, paikasta toiseen liikkuu parhaiten kävellen. Bussilla pääsee hyvin lähikaupunkeihin sekä keskustan ulkopuolella sijaitseville upeille rannoille. Splitin satamasta lähtee useita risteilylaivoja sekä lauttoja lähisaarille.  


Ruoka 


Splitissä on useita ravintoloita ja kahviloita, jotka sijoittuvat vanhan kaupungin Narondni Trg-aukion ja sen läheisten Bana Mladenova ja Sperin-katujen sekä Trg Republike aukion ympärille. Rivan rantakadulla on useita ruokapaikkoja, mutta ne saattavat olla hieman hintavampia. Rivan jälkeen alkavalla Trumbieceva Obala- rantakadulla on monia ravintoloita sekä terasseja, joihin on kiva pysähtyä matkalla Marjanin kukkulalle. Veli Varoksen kaupunginosaa kutsutaan parhaaksi ravintola-alueeksi ja suositun Bačvice rannan tuntumassa sijaitsee Splitin yöelämän keskus.

Ravintoloissa tarjotaan mereneläviä ja risottoja sekä italialaisen keittiön antimia ja useissa ravintoloissa on tarjolla tukevampia keskieurooppalasia annoksia. Pikaruokapaikat tarjoavat tyypillisiä entisen Jugoslavian alueen ruokia piiraita, kebabia ja grillattuja ruokia hampurilaispaikkojen sijaan. Lounasta syödään 11-15.00 välisenä aikana ja illallista kello 20.00 alkaen, useimmat ravintolat sulkevat noin 23.00.




Split, vanha kaupunki



Lähiseutu 


Kun historiallinen Splitin keskusta on kahlattu läpi, niin lähiympäristöstä löytyy useita mielenkiintoisia päiväretkikohteita, historiallisia kaupunkeja, kauniita saaria ja mikäli haluaa lähteä hieman pidemmälle, niin kivoja kohteita ovat upea Dubrovnik tai henkeäsalpaavan kaunis Plitvicean kansallispuisto. Kroatian rannikolla kulkee useita laivoja, jotka tekevät erilaisia risteilyjä tai lauttoja joilla pääsee lähisaariin. 



Salona


Kuva Wikipedia: Salonan, Roomalaisia raunioita


Sisämaassa noin 5 km Splitistä sijaitsee Salona, joka oli Diocletianuksen aikaan alueen merkittävin kaupunki. Salonassa on historiallisia raunioita sekä 100-luvulla valmistunut suuri amfiteatteri, johon on mahtunut 18 000 katsojaa. Salonaan pääsee helposti paikallisbussilla, joka lähtee kansallisteatterin edestä


Trogir


Kuva Wikipedia: Trogirin kaupunki


Noin 20 km päässä Splitistä sijaitsee Trogir, joka on yksi rannikon upeimmista kaupungeista. Kaupunki on perustettu jo ennen ajanlaskun alkua ja sen vanhakaupunki sijaitsee Trogirin saarella, jossa on upeita pieniä kujia sekä kaunis Riva-rantakatu. Trogirin historiallinen kaupunki, romaaniset kirkot, renessanssin ja barokin aikaiset rakennukset kuuluvat Unescon maailmanperintölistalle. Trogiriin pääsee paikallisbussilla, joka lähtee linja-autoasemalta ja kulkee lentokentän kautta Trogiriin.


Mostar


Kuva Wikipedia: Mostarin kaupunki ja Stari most silta


Kaupunki sijaitsee Bosnia-Hertsegovinan puolella ja se on erikoisen tunnettu kuvankauniista Stari-most kivisillastaan. Mostar on Hertsegovinan alueen keskus, Stari-most eli ”vanha silta” on rakennettu Neretva-joen yli ja se yhdistää muslimien ja kroatien kaupunginosat toisiinsa. Silta tuhoutui Kroatian sodassa ja se rakennettiin uudelleen, silta ja sen ympärillä oleva upea vanhakaupunki kuuluvat Unescon-perintölistalle (2005). Mostarista on vain parin tunnin matka maan kuuluisaan pääkaupunkiin Sarajevoon.


Brač


Kuva Wikipedia: Zlatni 


Saari sijaitsee Hvarin saaren yläpuolella ja se on tunnettu viinistä, oliiveistä, sitrushedelmistä, jotka kasvavat saarella sekä tietenkin Bolin upeista rannoista. Saari on Kroatian saariston kolmanneksi suurin saari.


Hvar


Kuva Wikipedia: Jeslan kalastajakylä



Kroatian saariston suurin saari, se on noin 80 km pitkä, Hvar on yksi Euroopan aurinkoisimipia saaria ja se on yksi Kroatian suosituimmista matkakohteista. Splitin satamasta lauttamatka saarelle kestää noin tunnin verran. Hvarissa on ollut asutusta jo noin 3500 vuotta eKr ja sen historia on ollut värikäs. Hvarissa on paljon pieniä poukamia ja kirkkaaseen veteen voin pulahtaa kalliolta tai uimarappusilta, rannoilla suositellaan uimakenkien käyttöä. Jelsan kalastajakylä sijaitsee saaren pohjoisrannikolla ja siellä valmistetaan perinteiseen kroatialaiseen tapaan viiniä. Saaren historiaan kannattaa tutustua Stari Gradissa. Lautalla pääsee ylempänä sijaitsevalle Bracin saarelle.




tiistai 17. marraskuuta 2015

Trieste, monen kulttuurin sekametelisoppa






1. päivä Trieste 



…kun olimme saaneet avaimet laivan hytteihin, laukut laivaan ja syötyä lähdin tyttöjen kanssa tutustumaan Triesteen. Suuntasimme ensimmäiseksi upealle Piazza Unitá d’Italia aukiolle ja siellä sijaitsevaan turisti-infoon.  

Saavuimme aukiolle ja ei ihme että Triesteä kutsutaan Pikku-Wieneksi, sillä rakennukset aukion ympärillä tuovat todella Wienin mieleen. Turisti-infossa kysyimme virkailijalta, mitä ehtisimme nähdä reilun kolmen tunnin aikana? Hän piirsi meille kävelykierroksen kartalle, joka piti sisällään mm. Rooman ajan teatterin rauniot, San Giuston linnan alueen ja katedraalin

Etukäteen olin lukenut kaupungin yläpuolella Opicinan-kylässä sijaitsevasta näköalapaikasta, joka olisi saavutettavissa ratikalla, sekä minua kiinnosti Miramaren-linna, jonka oli rakennuttanut Wienin Arkkiherttuatar Maxmillian. 

Virkaiija kertoi linnan sijaitsevan noin 15 km päässä kaupungista, joten päätimme skipata tuon linnan ja sen sijaan mennä katsomaan sitä näköalapaikkaa ja loppuajan kierrellä kaupungilla.



Trieste Piazza del la Borsa



Keli oli loistava aurinko paistoi ja asteita oli noin 16 ja kun eteemme tuli herkullinen italialainen jäätelökioski oli pakko pysähtyä ja ostaa jädet. 

Ratikka oli tupaten täynnä porukkaa ja se kipusi pikkuhiljaa ylös Opicinan-kylään noin 300 metrin korkeuteen. Raiteita oli vain yksi, joten välillä piti jäädä odottamaan vastaantulevaa ratikkaa. 

Näköala oli todella upea alas kaupunkiin sekä Adrianmerelle ja horisontissa näimme myös meidän laivan. Silmääni pisti heti keltaiset viitat, jotka tarkoittavat patikointireittejä, ikävä ettei aikaa ollut enempää, sillä olisin halunnut patikoida alas kaupunkiin. Palasimme kuitenkin raitiovaunulla kaupunkiin ja lähdimme suunnistamaan Roomalaisen teatterin kautta San Giuson kukkulalle.



Piazza Oberda raitiovaunu Opicinan kylään


Trieste maisemia raitiovaunusta matkalla Opicinaan


obeleskin takaa lähtee patikointipolku



Näköala Opicinan kylältä Triesteen


Tuo vanha Roomalaisten teatteri sijaitsi hyvin keskeisellä alueella kerrostalojen ympäröimänä, aikanaan siitä on ollut aivan loistavat näkymät merelle. Teatterilta lähdimme kipuamaan ylös palatsialueelle, kuljimme ihania kapeita kujia pitkin ylös kukkulalle. 

Huilasimme hetken aikaa ylhäällä ja ihastelimme katedraalia, linnaa ja Rooman ajan jäänteitä sekä näkymiä alas kaupungille, näimme alhaalla satamassa meidän laivan odottamassa.



Trieste, Roomalainen teatteri keskellä asuintaloja



Roomalainen teatteri kuvattuna merelle päin


Trieste, vanhan kaupungin kapeita kujia


San Giuson kukkula kuvattuna Katedraalin suunnalta


San Giuson kukkula kuvattuna Katedraalille päin 


San Giuson linna ja Roomalaisia raunioita 


Trieste, näkymä merelle San Giuson kukkulalta


Lähdimme pikkuhiljaa kävelemään alaspäin kohti laivaa ja matkasimme upeita sokkeloisia kujia pitkin. Ohitimme Arco di Riccardon joka on vanha Rooman ajan kaupunginportti sulassa sovussa uudehkojen asuintalojen keskellä. 

Mikäs siinä leikkiessä piilosta ikivanhan kiviportin ympärillä, siitähän saattoi kulkea läpi vaikka Julius Caesar...



Trieste, vanhan kaupungin katuja



Trieste, Arco di Riccardon portti


Matkamme alas kesti kauan, sillä meidän oli pakko jäädä kuvaamaan matkan varrella kaikkia ihania kujia ja rakennuksia. 

Saavuimme laivan luokse ja aurinko oli jo alkanut laskea, se näkyi upeana taivaanrannassa. Lähdimme vielä satama-alueelle kuvaamaan mahtavaa auringonlaskua ennen laivaan nousua ja veikkaanpa, että jo tässä vaiheessa olin ottanut päivän aikana useita kymmeniä kuvia. 

Nousimme laivaan ja toivoimme että Papi oli saanut vaihdettua meidän illallisen myöhempään kattaukseen 20:45, sillä muutoin jäisimme ilman ruokaa.



Trieste, vanhan kaupungin kapeita kujia



Trieste, upeat auringonlaskut kuvattu satamasta






Triesten satama ja lemmenlaiva


Katselimme parvekkeeltamme laivan lähtöä Triestestä ja kaupunki näytti upealta iltavalaistuksessa. Tykkäsin Triestestä ja sen jännästä tunnelmasta, joka oli sekoitus aitoa Italiaa, slaavilaista twistiä sekä vivahteita Itävallasta. 

Pikavisiitillämme emme ehtineet tutustua herkullisiin ravintoloihin tai mielenkiintoisiin kauppoihin, joita siellä näytti olevan runsaasti.



Arrivederci Trieste, laiva lähtee!


Lähdimme illalliselle ja jouduimme odottamaan noin puoli tuntia ennen kuin saimme pöydän, joka sijaitsi aivan salin perällä. Henkilökohtainen tarjoilijamme oli todella mukava ja opasti meitä ystävällisesti laivaan liittyvissä asioissa. Tajoilija oli kotoisin Philippiineiltä, kuten suurin osa laivan henkilökunnasta. 

Saimme eteen herkullisen ruokalistan, jonka annokset olivat italialaisesta keittiöstä ja se piti sisällään italialaiseen tapaan neljä eri ruokalajia Antipasti, Primi, Secondi ja Dolci. 

Neljännen annoksen jälkeen olin jo ihan valmista kauraa ja matkustuspäivä alkoi vaatia verojansa. Jäimme kuitenkin baariin katsomaan vielä laivan ohjelmaryhmän esitystä ja naureskelimme että varmaan viimeisinä päivinä mekin osaamme nuo yhteistanssit ja olemme innokkaina tanssilattilla…

…Nyt lemmenlaivan nokka kohti ensimmäistä etappia ja se on Kroatian Split!


Ohessa vinkkejä Triesten matkalle…



Trieste



Näkymät San Guison kukkulalta kaupungille 


Trieste sijaitsee Adrianmeren pohjukassa Pohjois-Italiassa, aivan Slovenian rajan tuntumassa noin kahden tunnin päässä Venetsiasta, kaupunki kuuluu Friuli-Venezian maakuntaan. 

Triestessä on ollut asutusta jo Rooman aikaan ja alkuperäinen kaupunki oli rakennettu San Giuston kukkulalle, muurien suojaan.  Varhaisten dokumenttien  perusteella kaupungin nimi oli alunperin “Tergeste”, joka on johdettu sanasta “terg” eli markkinat. 

Vanhasta Rooman ajan kaupungista on jäljellä vielä muutamia raunioita mm. kaupungin muurit ja teatterin rauniot, joiden ympärille Triesten kaupunki on rakennettu keskiajalla. 

Kannattaa kiivetä vanhan kaupungin pikkuruisia kujia pitkin ylös San Giuston kukkulalle, jossa sijaitsee keskiaikainen San Giuston linna ja katedraali. Ylhäältä on hyvät näkymät alas kaupunkiin sekä merelle.



Trieste, San Guison kukkula



Trieste oli aikoinaan tärkeä satamakaupunki ja se oli pitkään Itävalta-Unkarin vallan alla. Triesteä kutsutaan myös “Pikku Wieniksi”, eikä suotta sillä Itävaltalainen arkkitehtuuri näkyy kaupunkikuvassa. Keskustan suosittu aukio Piazza Unitá d’Italia aukeaa merelle ja on kuin kopio jostain Wieniläisestä aukiosta. Aukion takana sijaitsee Rooman aikainen vanha kaupunki. 

Monet tunnetut kirjailijat ovat viihtyneet Triestessä pidempiä aikoja, kaupunki on tunnettu kahvilakulttuuristaan, sillä kahvi saapui aikanaan Eurooppaan Triesten sataman kautta. Triestessä on useita historiallisia kahviloita ja sieltä on lähtöisin myös Illy-kahvi. 

Francesco Illy joka oli yhtiön perustaja, kehitti vuonna 1933 modernin Espresso keittimen. Tänä päivänä Illy-kahvia myydään 140 maassa ja useissa Euroopan kahviloissa sitä tarjoillaan valkoisista kahvikupeista, missä lukee punaisella pohjalla Illy. 

II-maailmansodan jälkeen kaupunki oli useita vuosia osa Triesten vapaa-aluetta, sillä Italia ja Jugoslavia halusivat alueen itselleen. Myöhemmin vuonna 1954 Triesten kaupunkialue liitettiin Italiaan ja muut alueet entiseen Jugoslaviaan. Kosovon sodan aikaan kaupunkiin muutti tuhansia pakolaisia, Triestessä kohtaavat monien eri maiden kulttuurit Välimeren, Keski-Euroopan sekä Slaavilaisten maiden. 



Suosituimmat nähtävyydet



Triesten suosituimpia nähtävyyksiä ovat: Rooman ajan teatteri, San Giuston linna ja katedraali, Miramaren linna sekä Piazza Unitá d’Italian aukio

Triestessä on lukuisia museoita ja lähiseudun kiinnostavia kohteita ovat Grotta-giganten suuret luolat tai Muggian kaupunki. 

Useat Triesten nähtävyydet sijaitsevat kävelyetäisyydellä ja lähiseutuun pääsee hyvin tutustumaan julkisen liikenteen avulla. 

Trieste on pieni kaupunkikohde josta pääsee helposti siirtymään Venetsiaan sekä muualle Italiaan, Sloveniaan ja Kroatiaan.



Piazza Unitá d’Italia



Trieste, Piazza Unitá d’Italia



Triesten pääaukio sijaitsee upealla paikalla San Giuston kukkulan alapuolella aivan Adrianmeren tuntumssa. Piazza on valmistunut vuonna 1879, jolloin Trieste oli tärkeä satamakaupunki ja kuului Itävalta-Unkarin alaisuuteen. 

Piazzan päässä on kaupungintalo ja sitä ympäröivät massiiviset rakennukset ovat muita kaupungin virastorakennuksia sekä palatseja. Piazzalla sijaitsee historiallinen kahvila Caffé degli Specci ja aukion keskellä on 1800-luvulle tyypillinen suuri suihkulähde. Piazzalla on ollut useita nimiä alun perin se oli Piazza San Pietro, myöhemmin sitä kutsuttiin nimellä Piazza Grande ja Piazza Unitáksi sitä on kutsuttu 1919 lähtien. Piazza on kunnostettu vuonna 1999.



Arco di Riccardo



Trieste, Arco di Riccardo


Rooman ajan kaupunginportti sijaitsee keskellä asuintaloja Triesten vanhassa kaupungissa. Portti on rakennettu 33 jKr ja se johti yhdelle vanhan kaupungin pääkaduista. Portti on nimetty Englannin kuningas Riccardon mukaan, jonka piti kulkea portin kautta ristiretkilleen. Portti sijaitsee Via del Trionfo-kadulla. 



Roomalainen teatteri



Trieste, Roomalainen teatteri


Piazza Unitá d’Italian aukion takana sijaitsee Roomalainen teatteri, joka on rakennettu noin 100-200 jKr. Keisari Traianon toimesta. 

Teatteri oli pitkään piilossa, mutta se löytyi arkeologisten kaivusten yhteydessä vuonna 1938. Teatterissa on 6000 istumapaikkaa ja Rooman aikaan teatterilta näkyi suoraan merelle ja sieltä pystyi ihailemaan auringonlaskuja. Teatteri on restautoitu hiljattain ja kesäisin siellä järjestetään esityksiä.

Sijainti: Via del Teatro Romano
Avoinna: joka päivä
Sisäänpääsy: vapaa pääsy



San Giuston kukkula



Trieste, San Guison kukkula


Kukkula sijaitsee keskeisellä paikalla lähellä Piazza Unitán pääaukioita, sinne pääsee kapeita katuja pitkin, joiden varrella on upeita keskiaikaisia taloja.

Alun perin kukkulan päällä oli esihistoriallinen linnoitus ja Rooman aikaan siitä tuli tärkeä kaupunkikeskus. Tänä päivänä siellä sijaitsee keskiaikainen San Giuston linna sekä katedraali ja sieltä on mahtava näkymät kaupungille ja merelle.



San Giuston linna 



Trieste, San Guison linna


San Giuston linna on rakennettu vanhan Rooman aikaisen linnoituksen paikalle vuosina 1471-1630 ja sitä on laajennettu useampaan otteeseen. Linna oli vanhan kaupungin sydän ja se rakennettiin kaupungin vartiointia varten, ei puolustus tarkoitukseen. 

Vuodesta 1930 linna on ollut kunnan omistuksessa ja se on avoinna yleisölle. Linna toimii museona ja siellä järjestetään erilaisia tilaisuuksia, linnan muureilta on upeat panorama näkymät. Linnan vieressä on San Giuston katedraali ja niiden välissä on Rooman aikaisia jäänteitä. 

Sijainti: Piazza della Cattedrale, 3
Avoinna: ma suljettu / ti-su 10-17.00 (kesäaikaan avoinna tunnin pidempään)
Sisäänpääsy: 4€
Lisätietoja: www.triestecultura.it



San Giusto katedraali



Martan Matkassa © Trieste, San Guison katedraali


Kirkko tunnetaan myös nimellä Pyhän Justuksen Katedraali, se on rakennettu yhdistämällä kaksi vanhaa kirkkoa. Kirkko on valmistunut 1300-luvulla. 

Katedraalin julkisivua koristaa Goottilainen ruusuikkuna, joka on tehty valkoisesta kivestä ja sisätiloissa on upeita mosaiikkitöitä sekä suuri määrä taidetta. 

Maksua vastaan pääsee kiipeämään katedraalin torniin ja sieltä voi ihastella upeita näkymiä. 

Sijainti: Piazza della Cattedrale, 3
Lisätietoja: www.sangiustomartire.it



Cananl Grande



Canal Grande oli yksi tärkein elementti Triesten kaupungin suunnittelussa 1700-luvun lopulla. Kanavia haluttiin rakentaa helpottamaan tavaroiden lastausta ja purkua. Ganal Grande jäi kuitenkin ainoaksi kanavaksi ja alun perin kanaalin yli meni kolme siltaa (Ponte Bianco, Ponte Rosso ja Ponte Verde), jotka avattiin veneille. 

Tänä päivänä kolmesta sillasta on jäljellä ainoastaan Ponte Rosso, joka on osa suosittua kävelykatua. Sinne on pystytetty kuuluisan irlantilaisen kirjailijan James Joycen patsas. 

Kanavan ympärille rakentui Triesten kaupallinen keskus missä on useita aukioita, kauppoja, historiallisia kahviloita, kirkkoja sekä museoita ja teatteri. Piazza Sant´Antoniolla järjestetään vuosittain joulumarkkinat.



Opicinan näköalapaikka



Trieste, raitiovaunu nro 2


Pieni Opicina kylä sijaitsee lähellä Slvovenian rajaa korkealla vuorella noin 300 metrin korkeudessa ja sieltä on upeat näkymät Triesten kaupunkiin ja siitä aukeavalle Adrianmerelle. 

Triestestä Opicinaan pääsee erikoisella raitiovaunulla (nro 2),  joka kiipeää noin 5 km matkan ylös kukkulalle, raidelinja on avattu vuonna 1902 ja matkan aikana voi ihailla kauniita maisemia.  

Näköalapaikka sijaitsee Obeliskin pysäkin vieressä, josta lähtee upea näköalareitti Proseccon kaupunkiin. Raitiovaunu lähtee Piazza Oberdanilta ja lippuja voi ostaa viereisestä kioskista. Muista leimat liput!



Vapauden majakka



Trieste, Vapauden majakka (kuva Triesten kartasta)


Majakka on rakennettu vuonna 1927, se toivottaa laivat tervetulleeksi ja ohjaa valollaan ne Triesten satamaan. Majakan kupolin päällä on pronssisiipinen vapaudenpatsas, joka on samalla muistomerkki niille merimiehille, jotka kaatuivat I:ssä maailman sodassa.



Miramaren Linna



Miramaren linna (kuva Triesten kartasta)


Kuvankaunis linna sijaitsee aivan meren tuntumassa noin 15 km päässä Triesten keskustasta. Linnan rakennutti Itävallan Keisari Franz Josephin veli Maxmillian, linna valmistui hänen ja nuoren vaimonsa residenssiksi vuonna 1860. Virka-asunto rakennettiin ja sisustettiin tuon ajan trendien mukaan. Linnaa ympäröi noin 22 hehtaarin puisto, joka koostuu erilaisista puutarhoista sekä eksoottisista kasveista. 

Muutama vuosi linnan valmistumisen jälkeen Maxmillian tarttui Napoleonin tarjoukseen saada Meksikon kruunu. Myöhemmin lupaus osoittautui perättömäksi ja hänet teloitettiin 19.6.1867 Meksikossa. Maxmillianin vaimo Charlotte oli palannut jo aikaisemmin Eurooppaan pyytämään apua ja kun hän sain tiedon miehensä kuolemasta, hän menetti järkensä. Charlotte muutti Belgiaan missä hän kuoli vuonna 1927. 

Linna ja puutarha toimii museona ja se on yksi Triesten suosituimmista nähtävyyksistä. Triestestä pääsee linnalle paikallisella bussilla. 

Sijainti: Viale Miramare
Avoinna: linna joka päivä 9-19.00 paitsi 25.12 ja 1.1 / kts. Puiston aukiolot nettisivuilta (www.castello-miramare.it)
Sisäänpääsy: aikuiset 8 €

Lisätietoja: www.castello-miramare.it



Trieste sijainti, Kartta, Wikipedia


Lue lisää:

Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan matkassa Facebookista tai Instagramista