maanantai 30. joulukuuta 2019

Martan Matkavuosi 2019 - ulkomaat





Kun viime vuonna vuosi vaihtui niin minulla ei ollut vielä varattuna yhtään lentolippua tai hotellia, ainoastaan tiesin että heinäkuun lopulla pitäisi suunnata Brightoniin Rosan valmistujaisiin. Olin kuitenkin päättänyt että kerran kvarttaalisssa on päästävä ulkomaille. Ensimmäisen kvarttaali alkoi lähestyä jo loppua, kunnes päätin varata Ruotsin risteilyn, edellisestä Tukholman reissusta kun on kulunut jo melkein 10 vuotta!

Alkuvuonna tuli koluttua läpi kaikki naapurimaat, Tukholman reissun jälkeen toukokuussa tein päiväretken Tallinnaan ja sitten oli vuorossa kauan kaivattu ja odotettu retki Pietariin.


Tukholma




Heti kun kuulin että Ruotsiin on avattu Abba museo, päätin että seuraavalla Tukholman reissulla haluan ehdottomasti päästä käymään siellä. Päivä Tukholmassa risteily on sen verran lyhyt, että maissa ei ikävä kyllä ehdi tehdä  juuri mitään, joten museon lisäksi minulle sopi hyvin pyöriä hetki turistina keskustassa. Visit Swedenin sivuilta löysin muutamia suosittuja näköalapaikkoja ja Monteliusvägen sijaitsi  sopivan matkan päässä Södermalmilla ja sieltä olikin upeat näkymät vanhaan kaupunkiin. Tukholman vanha kaupunki on kyllä ihastuttava, harmi vaan että aika alkoi loppua kesken ja piti palata jo laivalle. Jään innolla odottamaan seuraavaa visiittiä, kesäaika olisi aivan loistava ajankohta, haluaisin mielelläni käydä kuninkaallisessa Drottningholmin palatsissa.


Tallinna




Tallinnassa on aina mukava käydä, se piristää mieltä ja vaikka se onkin tuossa ihan vieressä, niin tulee aina sellainen tunne, että olisi käynyt ulkomailla.

Meidän Tallinnan reissulle osui sateinen keli, mutta emme antaneet sen haitata menoa, vaan käytimme tilaisuuden hyväksi ja kävimme keskustan tuntumassa Kadriorgin puistoalueella. Pietari Suuren toimesta vuonna 1718 aloitettiin rakentamaan Kadriorgin puistoaluetta ja alueelle nousi upea samanniminen palatsi.

Pietari




Yksi pitkäaikainen haaveeni on ollut päästä käymään Pietarissa, sillä olen nähnyt sieltä useita houkuttelevia kuvia. Toukokuun lopulla tämä haave vihdoin toteutui, käytin helatorstain tuoman mahdollisuuden pitkästä viikonlopusta hyväksi ja lähdimme junalla Pietariin.

Pietarin reissullakin sade oli seuranamme, mutta sateesta huolimatta kahlasimme aamusta iltaan tuota miljoonakaupunkia läpi ja silti tuntuu että moni paikka jäi vielä näkemättä.


RoadTrip Englannissa




Bath-Stonehenge-Salisbury-Isle of Wright-New Forest-Brighton

Vuokrasimme auton lentokentältä ja suuntasimme viehättävään Bathin kylpyläkaupunkiin, joka tunnetaan myös Jane Austenin kaupunkina. Bathista matka jatkui etelään kohti Isle of Wightin saarta, matkan varrella meillä oli kuitenkin tiedossa muutama mielenkiintoinen pysähdys, Salisburyn kaupungin tuntumassa. 

Ensimmäinen pysähdys oli keskellä niittyä sijaitseva massiivinen ja arvoituksellinen kivimuodostelma Stonehenge. Tämä uskomaton kivikehä on ollut minun yksi pitkäaikainen toivekohde. Vieläkään ei ole selvinnyt mikä tuo kivikehä oikein on ja siitä on olemassa useita arvailuita. Näkymä oli todella vaikuttava, monumentti näytti joka puolelta erilaiselta.

Sitten siirryimme ajassa tuhansia vuosia eteenpäin ja vierailimme Old Sarumissa, entisessä linnoituskaupungissa, joka edelsi Salisburyn kaupunkia. Tänä päivänä linnoituksesta on jäljellä vielä rauniot ja sieltä on upeat näkymät Salisburyn kaupunkiin.

Salisburysta ajoimme Southamptoniin, joka tunnetaan parhaiten epäonnisen Titanic-aluksen lähtösatamana. Otimme lautan Isle of Wightin saarelle, joka on ollut Brittien suosima lomasaari jo Kuningatar Viktorian ajoista, hänellä oli saarella kesäasunto Osborne house.

Viimeisenä etappina meillä oli Brighton, mutta sitä ennen kävimme New Forestin luonnonpuistossa, tämä puisto kiinnosti minua erityisesti samannimisen ponirodun vuoksi. Kuulin että puistossa elää villinä New Forest poneja ja halusin ehdottomasti päästä näkemään vapaana käyskenteleviä poneja. New Foret oli ponitytön unelmakohde, vielä kun olisi ollut aikaa jäädä sinne patikoimaan.

Viimeinen kohteemme oli kesäinen Brighton ja siellä meillä oli ilo juhlia Rosan valmistujaisia!    
  

Bryssel, Genth ja Brygge



Bryssel: Jannice Piss ja Grand Place


Vuoden viimeinen reissu suuntautui Belgiaan, missä kävin tekemässä tupatarkastuksen Rosan luona Brysselissä. Pitkä viikonloppu Brysselissä oli laatuaikaa tyttären kanssa ja samalla kävimme kaupungilla  katselemassa nähtävyyksiä. Teimme pienen retken ja lähdimme käymään upeassa keskiaikaisessa Genthin kaupungissa, josta jatkoimme matkaa vielä Bryggeen, jonka keskustori ja kauniit kanavat saivat haukkomaan henkeä.


Genth


Brygge



Minkälaisia matkasuunnitelmia sinulla on ensi vuodelle?



Blogin lisäksi minua voi seurata Martan Matkassa  



4 kommenttia:

  1. Kiva matkavuosi on sinulla ollut. Naapurimaat kivasti edustettuna. Itsellä on konkreettisesti vuodelle 2020 toteutumassa Norjan road trip. Muut suunnitelmat suunnitteluasteella. Mutta on tuossakin tarpeeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Norja kuulostaa houkuttavalta, vuonot on varmasti upea kokemus :) Minulla on Norja vielä käymättä! Oletteko menossa pohjoisen kautta vai Ruotsin läpi?

      Poista
  2. Kyllä Viro on ulkomaa,se ei ole Suomea. Mieluusti siellä pistäytyy silloin tällöin eli tosiasiassa aika usein. Helsingistä se käy helposti ja päivän kestävä risteily järjestyy kyllä. Lennän usein Vilnaan . Se on minulle se ns oma kaupunki jonka tunnen jo tosi hyvin. Kreikkaan on päästävä kerran vuodessa viikoksi tai kahdeksi. Jotain muuta sitten ihan inspiraation mukaan.
    Raija

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.