No nyt on tämän vuoden
matkailukausi avattu ja vuoden ensimmäinen ulkomaanreissu tehtiin Tukholmaan,
jossa en ole käynyt moniin vuosiin. Tukholman reissu on ollut jo pitkän
toivelistalla ja nyt vihdoinkin se tuli ajankohtaiseksi.
Edellisestä Tukholman reissusta
on tosiaan kulunut todella pitkä aika, niin tämän reissun teemaksi sopii hyvin
turistina Tukholmassa eli käydään katsomassa ja muistelemassa vanhoja tuttuja
paikkoja, mitä ei olla aikoihin nähty. Kun muutama vuosi sitten kuulin, että
Ruotsiin on avattu Abba-museo, niin päätin että seuraavalla Tukholman reissulla
haluan ehdottomasti päästä käymään siellä. Ilokseni sain houkuteltua muut
matkaajat mukaan, joten käynti Abba-museossa onnistui.
Menimme Ruotsiin laivalla ja
nykyään maissa oloaika on harmittavan lyhyt, eikä siinä ajassa ehdi tehdä
paljoakaan, käytänössä museo vierailun jälkeen ei ehdi paljon muuta tehdä. Mikäli aikaa
jäisi, niin haluaisin käydä ihastelemassa kaupunkia, jossain näköalapaikassa
sekä kierrellä hieman vanhassa kaupungissa. Otimme Siljan terminaalista bussiin,
joka vei meidät suoraan Djurgårdenille, jäimme bussista Abba museon luona ja
olin museosta todella innoissani.
Museo oli mielestäni kivasti toteutettu, vaikka se oli aika pieni ja välillä jopa ahdas, jopa seurueen mieshenkilöt tykkäsivät museosta ja se oli kuulemma paras museo ikinä. Lue lisää Abba-museosta.
Lähdimme museosta ja saimme kuulla, että sen takaa Gröna Lundin vierestä lähtee lautta Slussenille vanhaan kaupunkiin. Lauttamatka kesti noin kymmenisen minuuttia ja ihailimme sen aikana kaupunkia mereltä käsin. Meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen kuin pitäisi hypätä laivalle menevään bussiin.
Lähdimme museosta ja saimme kuulla, että sen takaa Gröna Lundin vierestä lähtee lautta Slussenille vanhaan kaupunkiin. Lauttamatka kesti noin kymmenisen minuuttia ja ihailimme sen aikana kaupunkia mereltä käsin. Meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen kuin pitäisi hypätä laivalle menevään bussiin.
Miltä Tukholma näyttää?
Meille osui upea aurinkoinen keli, eikä edes tuuli haitannut
sitä tunnetta että voi vain käyskennellä kaupungilla. Olin etukäteen katsellut
erilaisia näköalapaikkoja Tukholman kartasta sekä Visit Stockholmin sivuilta,
Kaupungintalon näköalapaikka olisi ollut matkan varrella, mutta harmillisesti se aukeaa yleisölle vasta
toukokuussa, joten päädyimme Eijan kanssa reippailemaan Södermalmin puolelle
Monteliusvägenin näköalapaikalle.
En ollut aikaisemmin käynyt siellä, mutta olin nähnyt sieltä otettuja upeita valokuvia keskustan ja vanhan kaupungin suuntaan, olimme jo Slussenin lauttarannassa niin ei tuo kävelymatka tuntunut kovin pitkältä, ainakaan kaikille…
En ollut aikaisemmin käynyt siellä, mutta olin nähnyt sieltä otettuja upeita valokuvia keskustan ja vanhan kaupungin suuntaan, olimme jo Slussenin lauttarannassa niin ei tuo kävelymatka tuntunut kovin pitkältä, ainakaan kaikille…
Saavuimme pienelle hiekkatielle ja sieltä aukeni upeat
näkymät vastarannalla, joku muukin oli tainnut käydä Visit Stockholmin
sivuilla, sillä kävelytien varrella oli useita valokuvaajia. Harmittelimme,
että emme tajunneet ostaa voikkuleipiä ja kahvia mukaan, sillä olisimme voineet
nauttia maisemista eväiden kera. Ensimmäistä kertaa hahmotin Tukholman
kaupunkia paremmin, sillä aikasemmin olen vain pyörinyt vanhassa kaupungissa ja
keskustaan kaupoissa.
Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin ja pysähtelimme tuon tuosta ihailemaan maisemia, kuljimme tien loppuun asti sekä vielä vähän pidemmälle, kunnes palasimme samaa upeaa reittiä pitkin takaisin.
Jatkoimme hiekkatietä eteenpäin ja pysähtelimme tuon tuosta ihailemaan maisemia, kuljimme tien loppuun asti sekä vielä vähän pidemmälle, kunnes palasimme samaa upeaa reittiä pitkin takaisin.
Tukholman ihana vanha kaupunki Gamla Stan
Lähdimme näköalapaikalta kävelemään kohti vanhaa kaupunkia
ja aika alkoi jo loppua mutta teimme pienen kierroksen vanhassa kaupungissa,
olisin halunnut nähdä Stortorgetin ympärillä olevat vanhat talot,
valitettavasti nämä talot olivat restauroinnin kohteena. Julkisivujen edessä
oli isot lakanat, joissa näkyi kuitenkin tylsien mainospressujen sijaan talojen
kuvat.
Tällä reissulla tuli nähtyä vain pintaraapaisu Tukholmasta,
mutta olin iloinen sillä kaikki mitä ehdin nähdä oli minulle uutta. Jos aikaa
olisi ollut enemmän, niin olisin ehdottomasti halunnut päästä käymään Kuninkaanlinnassa.
Tukholmaan pitää päästä ehdottomasti uudemman kerran, hieman myöhemmin keväällä tai kesällä, olisi ihan huikeaa nähdä Kungsträdgårdenin kirsikkapuut kukassa sekä päästä käymään Drottningholmin linnassa ja sen puutarhassa. Seuraavaksi tahdon päästä ihailemaan maisemia Kaupungintalolta sekä tutkia Djurgårdenia ja vierailla upeassa Nordiska museessa....
Tukholmaan pitää päästä ehdottomasti uudemman kerran, hieman myöhemmin keväällä tai kesällä, olisi ihan huikeaa nähdä Kungsträdgårdenin kirsikkapuut kukassa sekä päästä käymään Drottningholmin linnassa ja sen puutarhassa. Seuraavaksi tahdon päästä ihailemaan maisemia Kaupungintalolta sekä tutkia Djurgårdenia ja vierailla upeassa Nordiska museessa....
Laivareissun sijaan ensi kerralla voisi viettää koko
viikonlopun Tukholmassa!
Gamla Stan
Tukholma on perustettu saarelle vuonna 1252, sen keskeisin
paikka on Stortorget, joka on kaupungin vanhin aukio. Aukion vieressä kulkee
kaupungin vanhin katu Köpmangatan ja yksi vanhan kaupungin suosituimpia nähtävyyksiä
on Gamla Stanin kapein kuja Mårten Trotzigs gränd, joka on kapeimmillaan noin
90 cm leveä.
Vanha kaupunki on hyvin säilynyt, sen kapeita mukulakivikatuja
pitkin on kiva kävellä ja ihailla vanhoja värikkäitä taloja sekä ihmetellä niiden
hienoja yksityiskohtia.
Vanhan kaupungin halki kulkee Västerlånggatan ja
Österlånggatan, jotka ovat saaren pääkatuja, niiden varrella on useita pieniä
putiikkeja ja liikkeitä, jotka myyvät matkamuistoja ja käsitöitä sekä lukuisa
määrä kahviloita ja ravintoloita.
Gamla Stanin suosituin nähtävyys on Kuninkaanlinna, jossa on
yli 600 huonetta, linnaan ja sen holveihin pääsee vierailemaan ympäri vuoden.
Linna on kuninkaan virallinen asuinpaikka ja päivittäinen vahdinvaihtoa on
mielenkiintoista seurata.
Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi
Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa
Tukholma on ihana! <3 Itselläkin on tullut vierailtua siellä eniten risteilyjen aikana ja aina harmittaa että maissaoloaika on niin lyhyt. Pitäisi joskus jäädä sinne hotellireissulle, niin ehtisi näkemään enemmän!
VastaaPoistaTukholmassa on kyllä loistavia museoita 😊
Totta siellä paljon mielenkiintoisia museoita, mutta niihin ei viitsi uhrata vähäistä maissaoloaikaa, puhumattakaan lähisaarista!
PoistaTuo on kyllä niin totta, että jos kaupungissa käy vaan päiväseltään, niin pitää tarkkaan rajata mitä haluaa tehdä, sillä aika ei kovin moneen kohteeseen riitä!
VastaaPoistaToivottavasti jatkossa tulee käytyä siellä useammin, niin voi vähän jakaa noita mielenkiintoisia kohteita eri käyntikerroille. Tosin mielummin menen seuraavaksi kuitenkin lentsikalla laivan sijaan.
PoistaMä olen asunut Tukholmassa, mutta en muista siitä juuri mitään. Viime kesänä oltiin Tukholman kupeessa äidin lapsuudenystävän luona. Juuri silloin Ruotsin junaverkosto oli poissa käytössä jonkin vian vuoksi ja ei päästy ollenkaan Tukholman keskustaan :D No tulipa koettua kaikkea muuta Ruotsin maaseudulla :)
VastaaPoistaOi ei olipa huonoa tuuria, kiva kuitenkin että teillä oli paikallisopas mukana, muutoin olisi voinut olla haasteellista keksiä tekemistä! Lähiseutuun olisi kiva päästä tutustumaan, mikäli pääsee Tukholmaa pidemmälle niin sitten on usein vain ohikulkumatkalla!
PoistaKuulostaa kivalta reissulta ja tästä sai kivoja vinkkejä irti. En olekaan pitkään aikaan käynyt tukholmassa ja se on kyllä tänä kesänä yksi ehdoton vierailukohteeni.
VastaaPoistaKiva kuulla jos löysit vinkkejä, olin jo pitkään odottanut että pääsen jälleen käymään Tukholmassa ja olin oikein tyytyväinen reissuun ja haluan ehdottomasti käydä siellä pikapuoliin uudemman kerran.
Poista