sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Mimosat tuovat onnea ja valoa







Joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna vapaaehtoiset myyvät mimosakimppuja ja niiden tuotto menee hyväntekeväisyyteen. Mimosa kimppuja kutsutaan nimellä Mimosa du Bonheur eli Onnen Mimosat, ne tuovat kimpun ostajalle iloa kotiin ja iloa monille lapsille. 

Kimput maksavat 5 Chf. Mimosa-kimppujen tuotto menee alueen vähävaraisille perheille ja niillä rahoitetaan mm. lasten vapaa-ajan toimintaa, lomaleirejä sekä harrastusmahdollisuuksia kuten urheilua tai musiikkia.

Mimosa-kampanjan juuret juontavat Toiseen maailmansotaan (1939-1945), jolloin Punainen Risti auttoi kymmeniätuhansia ranskalaisia lapsia sijoittumaan Sveitsin puolelle. Kiitoksena tästä sodan jälkeen Ranskan Mimosa viljelijät alkoivat lähettämään talvella Mimosa-kukkia Sveitsiin ja vuodesta 1948 kukkakimppuja on myyty ohikulkijoille ja niiden tuotto on ohjattu vähävaraisille lapsiperheille.





Kuva: Croix Rouge, Suisse



Tänä viikonloppuna Genevessä ja lähiseudulla (Swiss Romande eli ranskankielinen alue) on voinut nähdä kauppojen ja kauppakeskuksien luona myytävän Mimosa-kimppuja.

Olisin niin kovasti halunnut osallistua tähän kampanjaan ja saada vähän piristystä taloon, sekä viedä tuttavalle kimpun tuliaisena, mutta täällä meillä päin Mimosa-kimpun myyjiä ei ollut missään. Mimosat ovat olleet viime aikoina mielessä, sillä vain muutamia päiviä sitten luin La vie en Cote d'Azur-blogista Annen postauksen La Route de Mimosa... joka kertoo Etelä-Ranskassa sijaitsevasta Mimosa-kävelyreitistä, kuvat olivat upeita ja todella varteenotettava patikointireitti.



Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan matkassa Facebookista tai Instagramista



2 kommenttia:

  1. Olipa nyt ihan uutta infoa Mimosa-pensaista. Täällä niitä myös on,vielä en ole kukkivia nähnyt, mutta pian varmaan täälläkin. Iloista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimosa on minulle ihan uusi tuttavuus ja niiden keltainen väri näyttää ihan pirteältä ja keväiseltä! Ei täälläkään vielä näy mimosan kukkia, mutta jäin miettimään voisiko niitä kasvaa täällä autoteiden varsilla ns. koristeena? Olen keväisin ihmetellyt mikä on se keltainen pensas, joka kukkii aikaisin keväästä??? Täytyy lähteä tuonne tienvarsille tutkimaan...

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.