Loppiainen on tänään ja siihen se sitten päättyy meinaan joulunaika, kuusi ulos ja koristeet korjataan pois odottamaan ensi joulua. Me luovuimme muovikuusestamme jo muutamia päiviä sitten sillä useamman uusintakoristelun jälkeen sekä alaoksien takaisin laiton ja koristepallojen lattialta kerääminen alkoi raastaa hermoja. En osannut arvata kuinka paljon muovikuusikin voi tiputtaa neulasia! Ehkä ensi jouluna tuo meidän pikku pirpana on jo hieman järkevämpi ja antaa kuusen olla rauhassa edes pienen hetken…
Kuten aikaisemmassa postauksessani ”Loppiainen” mainitsin, niin samalla kun laittaa joulukoristeita säilöön ensi vuodeksi on hyvä tehdä pieni raivaus operaatio ja käydä koristeet läpi. Poista rikkinäiset ja kierrätä ne koristeet joille ei ole käyttöä esim. jouluaskarteluun tai koristeeksi paketointiin. Pakkaa koristeet sopiviin säilytyslaatikoihin ja nimeä sisältö, niin oikeat koristeet löytyy helposti kun niitä taas tarvitaan.
Tänään monissa maissa etenkin katolisissa juhlitaan Kolmen Kuninkaan eli Itämaan tietäjien saapumista Betlehemiin katsomaan Jeesus-lasta. Kolme kuningasta esp. los Reyes Magos, ransk. des Rois Mages toivat mukanaan lahjoja Jeesus-lapselle ja tämän vuoksi lapset katolilaisissa maissa saavat ”joululahjat” loppiaisena. Ranskassa loppiaisen viettoon kuuluu oleellisesti kuninkaiden kakku sekä kaupoissa alkavat alennusmyynnit! Eilen kävimme Rosan kanssa kaupoilla ja siellä viriteltiin jo täydellä tohinalla ale-lappuja vaatteisiin!
Suomlaisten ja espanjalaisten loppiaisesta voit lukea aikaisemmasta postauksestani ”Loppiainen”.
Suomlaisten ja espanjalaisten loppiaisesta voit lukea aikaisemmasta postauksestani ”Loppiainen”.
Kuninkaiden kakku
![]() |
Kuva Wikipedia, Galette des Rois |
Loppiaisen viettoon kuuluu oleellisesti Kuninkaan kakku esim. Ranskassa kaupoissa myydään ”Galette des Rois” torttua joka on valmistettu lehtitaikinasta tai ”Gâteau des Rois”, joka on pullamainen rinkeli tai kranssi. Kakun valmistusvaiheessa taikinaan lisätään pieni figuuri, jota kutsutaan vanhan ajan mukaan nimellä ”feve” eli papu ja tuon feven löytäjä on päivän kuningas ja saa pitää päässään kakun mukana tullutta kruunua.
![]() |
Kuva: Wikipedia, kakun sisään leivottu keraaminen feve |
![]() |
Kuva: Wikipedia, Gâdeau des Rois |
Hyvää loppiaista!
Täytyyhän sitä joulukauden päättäjäisiä jollain tapaa juhlia!
Bistrossa ajateltiin tänään tehdä myös Kuninkaiden kakku ja joulusta minulle oli jäänyt joulutorttutaikinaa, niin päätin kokeilla samanlaista suklaalevystä tehtyä torttua, josta olen viime päivinä nähnyt somessa useaan otteeseen videoklipin. Torttu näyttää todella herkulliselta ja helpolta tehdä!
Torttutaikinasta riitti hyvin kahteen suklaalevytorttuun joten tein maito- ja valkosuklaatortut. Meidän paikalliset torttutaikinat ovat kovin ohkaisia, niin tämän vuoksi käytin valmistuksessa 100g suklaalevyjä. Mantelin sijaan koristelin valmiit tortut tomusokerilla. Ensimmäiset suklaalevytortut eivät ehkä ole ulkonäöltään kovin kauniit, mutta täytyy myöntää että ne olivat oikein maistuvia ja ohje toimi!
Suklaalevytorttu
1 torttutaikina
1 suklaalevy
kananmunaa voiteluun
koristeeksi:
mantelirouhetta, pähkinärouhetta tai tomusokeria
Levitä valmis torttutaikina leivinpaperille ja
laita sen keskelle suklaalevy.
Leikkaa veitsellä taikinasta noin 2 cm suikaleita.
Käännä suklaalevyn päistä taikina suklaan päälle ja
lado vuorotellen taikinasuikaleita levyn päälle.
Voitele suklaa torttu kanamunalla ja
mikäli käytät koristelussa mantelia tai pähkinärouhetta
niin ripottele ne tortun päälle.
Paista torttu uunissa torttupohjan paisto-ohjeen mukaan
( noin 200-225 astetta / 20-25 min.)
Ota torttu uunista ja siivilöi pinnalle koristeeksi tomusokeria.
Suklaalevytortun työvaiheet |
Tässä linkki alkuperäiseen Chocolate Almond Braid- videoon
Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa
Enpä muistanutkaan yhtään että katolisissa maissa loppiainen on noin tärkeä, hauska kruunukakku :)
VastaaPoistaTäällä meilläpäin ainakin Sveitsissä ja Ranskassa Loppiainen on ihan normi työpäivä, mutta Espanjassa tuo päivä on suuri juhlapäivä. Tuota kruunukakkua olen ihmetellyt pitkään, ne tulevat jo hyvin aikaisessa vaiheessa myyntiin kauppoihin.
PoistaMä olen aiemminkin kuullut tästä pienen figuurin piilottamisesta loppiaiskakkuun, ja ihmettelin jo silloin, että entä jos tuohon puree hampaillaan... Suomalainen mantelitraditio vaikuttaa tästä näkökulmasta paljon turvallisemmalta. ;)
VastaaPoistaSamaa olen miettinyt, tuo kakkupakkauksien figuuri on yllättävän pieni ja ilmeisesti keraaminen, jotta kestää paistoa. Aikanaan tuo figuuri on ollut papu eli "feve" vähän kuin meidän manteli ja siitä tuon figuurin nimi "feve" juontaa juurensa. Tein joulun aikaan joulukalenteripostauksia eri maiden joulutraditioista ja niitä tehdessä törmäsin tuohon papuasiaan muutaman maan osalta ja ainakin Meksikossa, pavun löytäjän tulee järjestää helmikuussa kynttilänpäivän juhlat.
Poista