Kävimme viikonloppuna läheisessä Rollen kaupungissa ja siellä järjestettiin pihakirppis kauniin linnan Chatêau De Rollen pihalla. Tällä kertaa myyjiä oli vähän verrattuna viime kevään pihakirppariin. Astuin ulos autosta ja jo kaukaa parkkipaikalta huomasin, että yhdessä pöydässä oli myynnissä kauan etsimäni karttapallo. Valitettavasti tuo karttapallo ei kuitenkaan läheltä katsottuna ollut niin mieluinen, että olisin sen ottanut mukaan 50 frangin hintaan. Pöytiä kierrellessämme löysin aivan ihanan puisen kelkan, jossa oli valurautaiset jalakset, mutta tuonkin hinta oli mielestäni kohtuullisen kallis 120 frangia. Eräässä pöydässä oli myynnissä vanha silitysrauta, jota olen myös pitkään etsinyt ja siitäkin pyydettiin melko paljon 40 frangia. Suomessa ollessa löysin samanlaisen raudan kirpputorilta ja tuo rauta oli paljon paremmassa kunnossa sekä maksoi vain 15 euroa. Rauta jäi Suomeen, sillä en uskaltanut sitä ostaa, koska pelkäsin sen vievän liian ison osan meidän rajoitetuista kilomääristä. Kiersimme kirpparin loppuun ja ehdin jo harmitella, että mitään kivaa ei tarttunut mikaan, kunnes viimeisen pöydän kohdalla se törötti, aivan ihana vanha kastelukannu.
Aloimme käydä kauppaa kastelukannusta ja huomasin, että sekin vähä mitä olin Ranskaa oppinut ennen lomia, on totaalisesti unohtunut. Myyjä ei puhunut Englantia ja kun aloin tinkaamaan 18 frangin kastelukannua, niin mieleeni tuli ainoastaan numero 10 Ranskaksi. No sillä hinnalla sentään kannu ei lähtenyt vaan, myyjä tuli vastaan 15 frangiin. Tuo hinta oli hyväksyttävä, kun en siihen hätään keksinyt muitakaan lukuja Ranskaksi. Nappasin kannun matkaan iloinen hymy naamalla ja eikun Nyonin Migrokseen kukkia ostamaan.
Papi pelkää Nyonin Migrosta, sillä usein tulen sieltä kotiin takakontti täynnä tavaraa ja olenkin huomannut että, usein hän painaa kaasua normaalia enemmän, kun ohitamme kaupan. Sain kuitenkin houkuteltua Papin tänään kukkaostoksille. :) Meidän loman aikana kaikki kukat ovat kärsineet sateista, paitsi pelargonit, jotka kukkivat vielä kauniisti ja ovat runsaan näköisiä. Keittiön ikkunan yrtit ovat kuolleet kokonaan ja keittiöpuutarhanikin on heikossa hapessa. Nyonin Migros on lempikauppani ja voisin verrata sitä Olarin Prismaan, mistä olen usein löytänyt hyviä ja edullisia kesä- ja syyskukkia, yrttejä sekä kausikukkia.
Olin ajatellut ostaa valkoisia krysanteemeja ja ilokseni huomasin niiden olevan tarjouksessa. Ajattelin laittaa keittiön ikkunalle yrttien tilalle ruukkuihin pienet krysanteemit sekä yhden isomman pihan puolelle. Uuteen kastelukannuun ostin pari lilaa asteria sekä yhden muratin oloisen roikkuvan reunakasvin. Harmikseni unohdin kokonaan sisääntulon ruukut, joissa alkukesästä oli orvokkeja, joten täytyy palata pikinmiten Migrokseen hakemaan vielä muutama isompi krysanteemi.
Se miksi tykkään tuosta Migroksesta on, kun löydän sieltä aina jotain TARPEELLISTA ja edullisesti. Tähän asti minua on suunnattomasti ärsyttänyt nurmikon leikkuun jälkeen epäsiistiksi jääneet reunat ja olenkin niitä usein leikannut, jopa puutarhasaksilla. Päivän löytö oli nurmikkotrimmeri hintaan 12.90 frangia!!! Meidän omasta akkukäyttöisestä trimmeristä on muuton aikana hävinnyt akku, eikä sitä löydy mistään, vaikka kuinka olen ettinyt. Onhan se haaskausta ostaa uusi laite, kun kotoota löytyy toimiva laite, mutta olemme etsineet akkuja vanhaan laitteeseen ja akkujen hinta on ollut meilkein sama, mitä laite maksaa uutena. Martan tuurilla tuo akku löytyy muutaman viikon kuluttua...
Tälläinen siitä nyt tuli :)
Löysin juuri blogisi ja nyt ryven täällä nostalgian aalloissa :). Niin tuttuja maisemia, seitsemän vuotta asuin siellä päin. Rolle <3
VastaaPoistaHei Ansku,
PoistaRolle tosiaan on soma kaupunki, mekin katselimme muutamia asuntoja sieltäpäin. Tosin viimeisen puolen vuoden ajan siellä on ollut Route Suisse remontissa ja se valitettavasti pilaa ihanan kaupunkimiljöön. Toivottavasti remontti on pian ohi. Jään innolla odottelemaan sinun herkullisia Rolle vinkkejäsi :) Suunnitelmissa on jo pitkään ollut tehdä postaus Rollesta!
Mukavaa viikonloppua,
t: Martta