maanantai 18. elokuuta 2014

Lomien jälkeen uusi elämä!





Ihanaa olla taas kotona! 


Nyt on kaapit täytetty, pyykkirumba käynnissä ja suunnitellaan tulevaa syksyä.





Vaikka lomailu onkin ihanaa, niin kotiin on aina kiva palata. Tänä vuonna teimme perheen yhteisen kesälomamatkan New Yorkiin ja reissun jälkeen minä ja lapset saimme nauttia viisi viikkoa Suomen helteisestä kesästä ja Papikin tuli muutamaksi viikoksi Suomeen pakoon Sveitsin sateita. 

Sen sijaan että olisimme asuneet koko loman ajan muiden nurkissa, vuokrasimme kesäasunnoksi Eiranrannasta pienen kaksion ja tämä oli meidän perheelle aivan loistava ratkaisu. Asunnon sijainti oli ihanteellinen, lähellä keskustaa, merta, hyvät kulkuyhteydet sekä palvelut vieressä. Nautin täysin siemauksin kesä-stadista ja kaikista mukavista tapahtumista sekä tietenkin Helsingin turistinähtävyyksistä. 

Helsinki pitää kyllä hyvin pintansa muiden maiden pääkaupunkien rinnalla, stadi on tullut hyvin kansainväliseksi ja siellä on lukuisia kivoja kesätapahtumia. Liikuin kaupungilla paikasta toiseen usein kävellen tai pyörällä ja tämän myötä löysin Helsingistä monia uusia ihania paikkoja, missä en ollut aikaisemmin käynyt tai sitten olen ajanut vain ohitse. Voisin, jopa kuvitella joskus asuvani Helsingin keskustassa. 




Ulkosuomalaiselle Suomi-loma on luxsusta, silloin näkee perhettä, sukulaisia, rakkaita ystäviä, syödään hyvää ruokaa, grillaillaan, saunotaan, nautitaan ja juhlitaan sekä kaikki ovat hyvällä tuulella ja arkiset asiat unohtuu. Näinä hetkinä sitä usein miettii, että miksi lähdimme ulkomaille? No totuus on, että tämä luxsus on lyhytaikaista ja kyllä se arki alkaisi myös Suomessa. 

Aikaisemmin Madridissa asuessamme Suomi-loman jälkeen oli aina vaikea palata kotiin Espanjaan. Tuohon aikaan meillä oli vielä oma asunto Suomessa ja puuhaa riitti myös siellä, toisin kun nyt, aloin jo hieman kaivata omia asioitani ja rutiineja sekä tietenkin oli jo kauhea ikävä Meidän rakasta Macho-kissaa. Ystäväni sanoikin minulle että: "sittenhän loma on tehnyt tehtävänsä". 

Tällä kertaa en itkenyt lentokoneessa, vaikka hernekeitot jäikin turvatarkastukseen. Kuunnellesani vierasta kieltä tuntui kuin olisin tullut ulkomaille, vaikka kohta ollaan asuttu jo vuosi Sveitsissä. Tämä syksy on varmasti meille jo paljon helpompi, sillä kaikki ei ole enää ihan uutta, vaan nyt tulemme omaan kotiin, lapset menevät tuttuun kouluun sekä tapaan taas omat Sveitsi-ystäviäni. 




Lomalla on aikaa miettiä ja usein syksy onkin Uuden Vuoden ohella uusiutumisen aikaa. Moni odottaa jo seuraavaa lomaa ja miettii miten jaksaa taas pitkän syksyn. Postiluukusta tipahtaa työväenopistojen kurssikirja, joka on täynnä kiinnostavia kursseja, kesän ajan herkuttelu on jäänyt vyötärölle, viinin tissuttelusta ei meinaa loppua tulla, nykyinen työkin tuntuu tylsältä ja pakkopullalta. Moni aloittaa syksyllä uuden harrastuksen, kuntoilun, dieetin tai vaihtaa työpaikkaa, miten sinä varaudut syksyn tuloon?


Minä ajattelin ryhdistäytyä seuraavissa asioissa:
  • aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja panostaa enemmän ranskan kielen opiskeluun
  • harrastan enemmän liikuntaa ja raahaan Papin mukaan
  • katson vähän tarkemmin mitä suuhuni pistän, joten Bistro ottaa mielellään vastaan hyviä ja terveellisiä reseptejä, myös herkkusuille :)
  • Ihastelin kesäkotimme omistajan vähäistä tavaramäärää, joten raivaus ja tavara päivässä- teema jatkuu
  • Blogissani edelleen kirjoittelen:
  • Elämästämme täällä Sveitsissä
  • Matkailusta ja nähtävyyksistä: lomamatkat (menneet New York ja Helsinki) sekä Sveitsin ja Geneve-järven kohteista 
  • Bistro: hyväksi havaitut reseptit 
  • Suomen ja Sveitsin juhlapyhät, traditiot, kulttuurierot, perinteet, merkkihenkilöt  
  •  Geneve-järven alueen tapahtumakalenteri 
  • Martan touhuista: koti, sisustus, DIY, ratsastus ja hevoset  
  • Vinkkaa ihmeessä kiinnostavasta aiheesta!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.