perjantai 12. toukokuuta 2017

Haaveista totta: Amsterdam ja ihanat tulppaanipellot




Jo vuosia olen halunnut päästä käymään Amsterdamissa keväällä tulppaanien aikaan ja nyt vihdoin muutama viikko sitten tämä toive toteutui. Papi on työskennellyt Amsterdamissa viime syksystä lähtien ja siitä lähtien olen suunnitellut reissua sinne, mutta jotenkin tuo reissu on ollut hankala mahduttaa meidän aikatauluihin. 

Olin juuri käynyt täällä Sveitsin Morgesissa katsomassa tulppaaneita ja sitten hoksasin, että juuri nyt myös Amsterdamissa on tulppaanit parhaimmillaan! Päätin, että nyt viimeistään on päästävä käymään siellä. 


Vihdoinkin...

  
Viime joulukuussa tein joulukalenterin matkahaaveistani ja keräsin jokaisen kirjaimen kohdalle jonkin matkahaaveeni, T-kirjain oli omistettu teemamatkoille ja tietenkin yksi oli Amsterdamin tulppaanipellot, josta kirjoitin tuolloin näin:

”Amsterdam on kaupunki joka kiinnostaa ilman tulppaaneitakin, mutta pitkään olen haaveillut, että pääsisin siellä käymään tulppaanien kukkimisen aikaan. 

Tulppaanit kukkivat huhti-toukokuussa ja silloin olisi mahtavaa päästä vierailemaan Keukenhofin puiston tulppaanipelloilla, ihailemassa niiden väriloistoa. 

Keukenhof sijaitsee Lissen kunnassa Alankomaiden länsiosassa.” Koko postauksen ”T Tänne matkustetaan tietyn jutun vuoksi” voi lukea täältä.



Vielä ehtii...


Keukenhofiin ihailemaan tulppaneja


Sateen jälkeen paistaa aina aurinko 


Lähdin sitten huhtikuun lopulla Amsterdamiin muutamaksi päiväksi, olin ajoittanut reissun siten, että se osuu King´s Dayn ajankohtaan, joka on Hollannissa yleinen vapaapäivä. Tuo ajankohta oli hieman viileä ja sateinen, mutta päätin kuitenkin lähteä tutustumaan Keukenhofin tulppaanipuistoon sekä halusin nähdä nuo upeat tulppaanipellot ja ajella pyörällä niiden ympäristössä.


Tulppaanimeri


Upeita kukkamuodostelmia


Varasin Keukenhofin retkeä varten kokonaisen päivän ja kyseinen päivä oli hieman sateinen, mutta lähdin matkaan kuitenkin, sillä en halunnut jättää tuota retkeä lähtöpäivälle. 

Menin junalla lentokentälle ja osti pääsylipun puistoon I <3 Amsterdamin toimistosta, otin kentältä bussin 858, joka kulkee Keukenhofin puistoon. Juuri, kun olin päässyt penkille istumaan alkoi aivan järjetön rankkasade, pudistelimme vierustoverini kanssa päitämme, ajomatka puistoon kesti noin puolisen tuntia ja kun pääsimme perille, niin sade oli onneksi loppunut. 

Kävin puiston info-pisteestä hakemassa kartan ja kysymässä, mistä löytyy parhaimmat näkymät. Sain kuulla, että itse puistossa ei voi pyöräillä, vaan polkupyörän voi vuokrata puiston ulkopuolelta ja sieltä voi lähteä ajelemaan merkittyjä reittejä pitkin tulppaaniviljelmille. Päätin ensin lähteä tutustumaan puistoon ja sen jälkeen pelloille pyöräilemään.  















Evästauko


Puistossa aika  vaan  katosi ja eteeni tuli koko ajan uusia upeita kukkateoksia, mahtavia värejä ja uskomaton määrä erilaisia tulppaanilajeja. 

Olin onnekas sillä vierailuni aikana ei satanut kuin muutamia pisaroita, ehkä siksi puistossa oli suhteellisen väljää ja pääsin rauhassa tutustumaan alueeseen. En malttanut mennä edes ravinteliin syömään, vaan nautin eväitä puiston penkillä ja ihailin kukkaloistoa. 

Vaikka Morgesin tulppaanifestivaalit ovat todella upeat, niin ei tästä kukkaloistosta voi puhua samana päivänä. Puistossa olisi ollut erilaisia esityksiä ja näytöksiä, mutta keskityin niiden sijasta ihailemaan noita kukkia.



Kuinka monta kuvaa voi ottaa tulppaaneista?

...Monta...






Sen verran kuitenkin opin että tulppaanit ovat saaneet nimensä Persialaisesta sanasta ”tulipan” ja tarkoittaa turbaania, joka kuvaa tulppaanin sipulin muotoa. 

Tulppaanit tulevat Aasiasta ja Ottomaanien valtakunnasta eli Turkista ja Hollantiin ne ovat saapuneet 1500-luvulla. Turkkilainen sulttaani oli antanut muutamia tulppaanin sipuleita itävaltalaiselle lähettiläälle ja hän antoi ne edelleen hollantilaiselle Carolus Clusiukselle, joka istutti ensimmäiset tulppaanit Hollannissa vuonna 1593. 

Tulppaaneista tuli erityisen suosittuja niiden hinta nousi ja sai aikaan ensimmäisen talouskuplan, jota kutsutaan nimellä Tulipania (1634-1637).



Tulppaani on saanut nimensä turbaanista,
joka on "tulipan" Persian kielellä


Huomasin että muutaman tunnin sijaan olin viettänyt puistossa huomattavasti enemmän aikaa, päätin kuitenkin toteuttaa alkuperäisen suunnitelmani ja lähteä pyöräilemään.



Pyöräilemässä tulppaanipelloilla



Haaveista totta: Pyöräilyä tulppaaniviljelmillä


Haarlemin ja Leidenin välisellä alueella sijaitsevat kuuluisat kukkapellot, joissa miljoonat tulppaanit, hyasintit, narsissit ja lukuisat muut sipulikukat kasvavat. 

Pelloilla kasvavat kukat eivät ole tärkeitä vaan niiden sipulit ovat paljon tärkeämpiä, niitä kerätään ja pakataan myytäväksi puutarhaan istutettavaksi. Kun kukat leikataan oikeaan aikaan, niin kaikki energia siirtyy takasin alas sipuliin ja sipulista kasvaa paljon isompi.







Vuokrasin pyörän ja sain mukaani kartan jossa oli neljä eri reittiä. Päivä oli todella tuulinen, joten vuokraamosta suositeltiin lilaa tai puna-keltaista reittiä. Reitit kulkisivat hieman suojassa ja niissä olisi juuri tällä hetkellä useita peltoja kukassa, sain alleni ihanan pyörän ja lähdin matkaan. 

Valitsin lilan reitin, joka oli pituudeltaan 10 km ja matkaa siihen kuluisi noin 1-2 tuntia, minulla meni varmasti pidempään, sillä pysähtelin tuon tuosta. Sain seurata oikein huolella niitä reittimerkkejä, niitä oli välillä todella hankala löytää, mutta olin tyytyväinen sillä matkan varrella oli todella paljon peltoja. 

Kyllä nuo pellot olivat aivan huikeita, hymyssä suin pyöräilin ympäri tulppaanipeltoja ja ihailin niitä lukemattomia kukkarivejä, joita näkyi silmänkantamattomiin! Pyöräilin nautiskellen ja toteutin yhtä suurta haavettani.








Törmäsin reitin varrella pariin suomalaiseen rouvaan ja jäin heidän kanssa juttelemaan toviksi. Sain heiltä hyviä vinkkejä, he ovat käyneet täällä useana vuonna. Olisin mielelläni pyöräillyt pidempään, mutta ikävä kyllä pyörä piti palauttaa jo seitsemältä. Toisaalta tuuli yltyi ja pyöräily muuttui entistä raskaammaksi. 

Viimeisen kukkapellon luona viljelijä sanoi, että keltaisia tulppaaneita saisi poimia mukaan. Kukat olivat parhaat päivänsä nähneet, ilmeisesti niiden sipulit olivat juuri sopivia kerättäväksi. Olin kuitenkin, niin iloinen että sain reissulta vielä tuliaisia kämpille. 



Näitä sai kerätä luvan kanssa

Tuliaisia kotiin ;)


Suosittelen lämpimästi vierailua Keukenhofin puutarhassa, Schipolin lentokentältä lähtee linja-auto nro. 858 matka Lisseen kestää noin puolituntia. 

Päiväretken kustannus on aika pieni, junalipun lisäksi pääsylippu puistoon maksaa aikuisilta 16 € ja pyörän vuokraus on 10€.



Keukenhof puutarha



Pieni puutarhanäyttely 32 hehtaaria


Upea puisto sijaitsee Lissen kunnassa, alue on kooltaan 32 hehtaaria ja puistoalueen lisäksi siellä on erilaisia merkittyjä kävely- ja pyöräilyreittejä, jotka ovat pituudeltaan noin 5-25 km. 

Keukenhofissa on upeita istutuksia silmänkantamattomiin asti, siellä on noin 7 miljoonaa kukkaa, tulppaaneja, narsisseja ja hyasintteja sekä muita sipulikukkia. Aluetta kutsutaankin Hollannin sipulialueeksi ja Keukenhofin puisto on maailman suurin sipulikukkapuisto. 

Joka vuosi puutarha on auki maalis-toukokuussa 8 viikkoa ja siellä pääsee nauttimaan kukkien väriloistosta. Puistossa on upeiden kukkaistutuksien lisäksi erilaisia esityksistä ja näyttelyitä. 

Puisto on täynnä kukkaloistoa, eikä mikään ihme että puistoa kutsutaan nimellä ”Euroopan puutarha”, tänä vuonna 2017 puutarhan teemana on Hollantilainen taide.  




Keukenhof eli ”keittiöpuutarha”






Keukenhofin puutarha sijaitsee vanhan 1400-luvun Teylingen linnan  entisillä metsästysmailla, linna puutarha perustettiin aikanaan linnan keittiöpuutarhaksi eli hollanniksi keukenhof. 

Puutarhassa kasvatettiin tuolloin yrttejä ja vihanneksia sekä hedelmiä ja myöhemmin vuonna 1641 puutarhan lähelle rakennettiin Keukenhofin kartano.





Keukenhofin puutarha perustettiin vuonna 1949 Lissen pormestarin toimesta,  puutarhassa pidettiin kukkien kevätnäyttely, jossa kukkien viljelijät pääsivät esittelemään kukkiaan ja edistämään vientiä ulkomaille. 

Vuonna 1950 ensimmäisessä näyttelyssä oli kävijöitä 236 000, näyttelyitä on järjestetty siitä lähtien joka vuosi ja tänä päivänä puutarhan kukkanäyttelyssä on kukkia 600 viljelijältä ja näyttelyn aikana puistossa vierailee yli miljoona kävijää. Hollannin osuus koko maailman kukkateollisuudesta on 70% ja se tuottaa biljoonia euroja.





Lisse on yksi tunnetuimmista ”kukkakaupungeista”, huhtikuussa siellä järjestetään kukkafestivaalit sekä erityisen suosittu ”kukkaparaati”, joka kulkee noin 40 km matkan. Ihmiset kokoontuvat teiden reunalle seuraamaan ja  paraatin jälkeen seuraavana päivänä kukkia voi ihastella seuravana Haarlemin keskustassa.

Toinen ”kukkakaupunki” Aalsmeer sijaitsee noin 15 km päässä Amsterdamista, sen on laajat kukka-alueet ovat kooltaan noin 400  jalkapallokentän kokoiset.


tiistai 2. toukokuuta 2017

Helteisestä huhtikuusta, toukokuun tapahtumiin





Huhtikuussa kevät puhkesi oikein kunnolla kukkaan ja päivittäin oli ihana seurata kevään ja kesän tuloa, lämpömittarikin kipusi useasti reilusti yli 20 asteen. Huhtikuu toi tullessaan useat tapahtumat, Rosakin tuli kotona käymään pääsiäisen aikaan sekä saimme Suomesta vieraita. 


Huhtikuussa kukki kirsikat ja magnoliapuut...

...sekä omenapuut

...unohtamatta upeita Wisterioita

Lehmätkin ovat päässeet laitumelle ja joka puolella vihertää...

Tässä kuussa museosunnuntai ja perinteiset Versoixin Festichoc- suklaafestarit menivät ohitse, mutta tuli tehtyä monia muita kivoja juttuja, koko kuukausi vilahti huomaamatta ohitse, Vappukin on jo mennyt ja kohta on jo kesä! Kääk! Pitäisi varmaan pikkuhiljaa alkaa miettiä sitä paluumuuttoa Suomeen, etsimään työpaikkaa ja kattoa pään päälle…


Elämää Sveitsissä


Cully Jazz-festivaalit, konsertti viinikellarissa

Cullyn Jazz-festivaalit ovat yksi tapahtuma joka on ollut pitkään toivelistallani ja nyt se vihdoin toteutui. Mielessäni on ollut pitkään kuva jossa nainen soittaa selloa ja taustalla Alpit sekä Geneve-järvi, tuon lumoavan kuvan näin joskus Cullyn Jazz-festivaalien mainoksessa ja siitä lähtien olen halunnut päästä käymään noilla festareilla, mutta aina ne ovat mennyt ohi. Festareita vietettiin tässä kuussa ja sain houkuteltua pari ystävää mukaan Jazzeille, jossa sain kokea huikean konsertin tunnelmallisessa viinikellarissa. 


Tytöt rimpsalla :)

Jazzkatu Cullyn rannassa

Tapahtuma oli onnistunut, idyllinen Culllyn viinikylä sekä upeat maisemat talletin muistoihini ja palaan sinne mieluusti vielä patikoimaan. Lue lisää  Jazz-festivaaleista "Cully -Jazzia viinikellareissa-"


ParentTime


Park de Bastions ja Reformaation muistomerkki

Koulun vanhempien kanssa kävimme tällä kertaa tutustumassa Museé International Reforme- museoon, Reformaatiolla ja uskonpuhdistuksella on ollut tärkeä rooli Geneven sekä Vaudin historiassa ja nuo tapahtumat ovat oleellisesti vaikuttaneet tämän alueen kehittymiseen. Olin varannut meille opastuksen ja se teki museovierailusta entistä kiinnostavamman, opas osasi sopivasti nivoa yhteen uskonpuhdistukseen liittyvät tärkeät asiat ja kertoa ne tämän alueen historian näkökulmasta. Museo sijaitsee Geneven vanhassa kaupungissa Katedraalin takana, kiva pieni käyntikohde, joka on kalustettu tuon ajan henkeen. Tänä vuonna uskonpuhdistuksesta on kulunut 500 vuotta. Valitettavasti museosta ei saanut ottaa kuvia, mutta kirjoittelen vielä enemmn tuosta museosta.


Musée International de la Réforme
Museo kertoo uskonpuhdistuksen historiasta ja liikkeestä 1500-luvun Genevessä, josta tuli kristittjen suuri keskus ja turvapaikka.

Sijainti: Rue du Cloître 4
Avoinna: ti-su 10-17.00
Sisäänpääsy:
aikuiset 16 chf / lapset 7-16v 8chf
(lippu sisältä pääsyn Saint-Pierren kirkon torniin)
alennettu hinta 10 chf
Lisätietoja: www.musee-reforme.ch


Sunnuntaiajelulla


Morges Tulip festival, Park de Independencia

Tuliaiset keramiikkamarkkinoilta

Taiteilija työssä

Morges ja tulppaanit

Rosan kanssa lähdimme sunnuntaiajelulle Morgesiin katsomaan tulppaaneita, jokavuotisille tulppaanifestivaaleille ja mikä tuuri meilleä kävi, sillä siellä järjestettiin samaan aikaan keramiikkamarkkinat, joissa olen halunnut käydä jo useana vuonna. Independencia puistossa oli 80 kojua, joissa myytiin upeita keramiikkatöitä. Minäkin innostuin ostamaan ihanan ”puzzle”-pannunalustat, jotka ovat tehty palapelin palojen muotoon. Olen ihaillut noita palapelin paloja useilla markkinoilla ja nyt päätin ne ottaa ne mukaani. Tällä reissulla lanseerasimme uuden sanonnan ”Things to do before leave” ja Morgesin tulppaanifestivaalit on yksi tapahtuma tuolta listalta.



Yverdon les Bains pystykivet

Villa Lacustre, kopio esihistoriallisesta kylästä

Evästauko Neuchâtel-järven rannalla

Estavayer le Lac

Payerne


Toinen sunnuntaiajelu tehtiin papin kanssa, oli upea aurinkoinen päivä ja suuntasimme Neuchâtel-järven oikeanpuoleiselle rannalle tutustumaan keskiaikaisiin Estavayer de Lac ja Payernen kaupunkeihin. Reissun aikana löysin matkan varrelta Yverdonin kohdalta ison esihistoriallisen pystykivialueen, teimme pienen patikointireitin Grand Carigaien luonnonsuojelualueella ja eväitä nautimme Neuchâtelin rannalla. Vierailimme kummassakin keskiaikaisessa kaupungissa, mutta Payernessä vain pikaisesti, sillä kaupungin keskusta oli suljettu ärhäkän tulipalon vuoksi. Tein sunnuntaiajelusta postauksen ”Neuchâtel-järven upeat rannat ja historialliset kylät”, sen voit lukea täältä, myöhemmin teen oman postauksen keskiaikaisesta Estavayer de Lac kapungista sekä noista esihistoriallisista pystykivistä.



Matkailu


Top of the Crux du Van 


Rosan kanssa harrastimme kotimaan matkailua ja otimme kohteeksi upean amfiteatterin muotoisen Creux du Van-kallion. Olen jo pitkään halunnut päästä näkemään tuon kallion ja päästä patikoimaan sen ympäristöön. Creux du Van sijaitsee ulkoilualueella Jura-vuorilla ja kun jostain luin, että kallion lähelle pääsee myös autolla, niin halusin heti päästä käymään siellä. Olin niin innoissani meidän retkestä ja tuo kallio oli aivan huikea ja näkemisen arvoinen, patikoimme hieman sen ympäristössä ja ihailimme maisemia. 


Auringossa, joku muukin on tullut kattomaan maisemia 

Kameran takana... 

Pystykiviä Neuchâtel-järven lähistöllä
Yverdon les Bains


Ajoimme kalliolta alas Neuchâtel-järven vasemmalle rannalle ja lähdimme etsimään esihistoriallisia kiviä ja muodostelmia, joita oli löytynyt viinialueelta ja lähikylistä. Kirjoitin meidän Roadtripistä oman postauksen: ”Creux du Van huikea kallio Juralla”, jonka voi lukea täältä ja noista esihistoriallisista kivistä kirjoitan oman postauksen myöhemmin.


Creux du Van


Tuo upea amfiteatterin muotoinen kallio on muotoutunut jäätikön ja eroosion myötä vuosien saatossa, muodostelma on 1400 m leveä ja 150 m syvä. Creux du Van sijaitsee Juravuorilla sijaitseva Le Soliat (1463m) vuoren pohjoispuolella.


Amsterdam ja ihanat tulppaanit






Loppukuusta lähdin moikkaamaan Papia Amsterdamiin ja tarkoituksena oli päästä vihdoinkin näkemään ne Hollannin kuuluisat tulppaanipellot. Olin Amsterdamissa yhteensä 4 päivää, kaikki ei mennyt todellakaan niin kuin Strömsössä, turhan säätämisen vuoksi monta kivaa juttua jäi näkemättä ja tekemättä, mutta mikä parasta niin, ainakin näin ne tulppaanit! Keukehof oli todella mahtava paikka, mielettömät määrät upeita tulppaaneita ja muita istutuksia sekä sokerina pohjalla, vuokrasin pyörän ja kävin pyöräilemässä tulppaanipelloilla.


Keukenhof-puisto

Tulppaaniviljelmiä Keukenhofin lähistöllä

Upeat tulppaaniviljelmät 

Amsterdam De Joordan, King´s Day 


Reissun aikana Hollannissa juhlittiin Kuninkaanpäivää, King´s Day (27.4) on Kuningas Willem-Alexanderin syntymäpäivä ja tänä vuonna hän täytti 50 vuotta! King´s day on maan suurin juhlapäivä ja se muistuttaa erehdyttävästi meidän vappua, kaupunki ja kanaalit ovat täynnä ihmisiä, kadut täyttyvät kirpputoripöydistä sekä ruokakojuista. Teen tästä reissusta oman postauksen pikimmiten, vielä muuten ehtii Hollantiin ihailemaan tulppaaneita, Keukengof on avoinna 21.5.2017 asti.


Ulkoilu


Lavauxin viiniviljelmät (UNESCO-perintökohde)

Pääsiäistä vietimme kotona ja saimme Rosan kotiin sekä vieraita Suomesta. Ystävämme tulivat Geneveen lomalle ja saimme houkuteltua heidät kylään muutamaksi päiväksi. Pitkäperjantaina lähdimme heidän kanssa patikoimaan Lavauxin viiniviljelmille, aloitimme retken Lutryn kaupungista ja tietenkin söimme ensiksi eväät. Oli todella upea aurinkoinen keli ja Geneve-järvi oli aivan tyyni, lähdimme patikoimaan rantaa pitkin ja nousimme sieltä ylös  viiniviljelmille. 


Kivitaidetta Lutryn rannassa

Cheers Alain, oon tainnut ihan itse omin pikku kätösin kerätä nämä rypäleet!

Lavauxin viiniviljelmät 

Annecy Alppien Venetsia
Divonnen sunnuntaimarkkinat

Helteessä nousu oli hieman rankkaa, mutta onneksi löysimme näköalapaikan jossa oli koju, mistä sai ostaa virvokkeita mm. alueen viiniä. Pidimme pienen levähdystauon Lutryn viinialueella ja huomasin, että viini mitä maistelimme, oli Alainin viinitilalta, missä olen ollut muutamia kertoja auttamassa sadonkorjuussa. Sattumoisin tuo kyseinen tila sijaitsi vielä näköalapaikan yläpuolella. Pienen tauon jälkeen jatkoimme kävelyä viinitarhoja pitkin Cullyn kylään, josta otimme pikkujunan takaisin Lutryyn. Kävimme vieraiden kanssa myös Ranskan puolella Annecyssä sekä Divonnen sunnuntaimarkkinoilla.


Morgesin hiekkarannat, taustalla Alpit

Via Jakobi Morges-Saint Prex

Saint Prex 

Saint Prex


Pääsiäisen jälkeen kävimme Papin kanssa uudemman kerran patikomassa ja pitkästä aikaa jatkoin kävelyä Via Jakobi-reittiä pitkin. Tällä kertaa lähdin Morgesista liikenteeseen ja tarkoituksena oli patikoida keskiaikaisen Saint Prexin kylän kautta Allamaniin. Lähdimme matkaan, reitti kulki Geneve-järven rantaa pitkin, Morgesin jälkeen vastaan tuli upeita hiekkarantoja, reitti kulki metsän poikki, upeiden rypsipeltojen vieressä viiniviljelmille. Matkaa Saint Prexiin oli reilu 4 km ja kun pääsimme perille söimme venesataman kuppilassa lounasta. Lounaan jälkeen Papi lähti hakeman autoa junalla Morgesista ja minun piti jatkaa vielä Allamaniin asti mutta… Tuo Saint Prexin kylä oli niin upea että, jäin kiertelemään kylää ympäri ja ihastelin vanhoja taloja sekä rakennuksia, en huomannut ollenkaan ajankulua. Papi oli ehtinyt jo hurauttaa auton kanssa Allamaniin, enkä ollut edes lähtenyt vielä jatkamaan patikointai. Kello alkoi olla jo paljon, joten Papi haki minut Saint Prexistä, täytyy siis seuraavaksi jatkaa patikointia tuolta Saint Prexistä, yritän tehdä tuosta patikoinnista sekä Via Jakobin aikaisemmista etapeista piakkoin omat postaukset.


Toukokuu alkaa Vapusta 



Toukokuukin on täynnä säpinää tällä erää suunnitellaan kuumeisesti ystävien kanssa tulevaa viikonloppureissua Como-järvelle, CDL-Parenttimen kanssa tiedossa retki Iiriksiä ihailemaan, Ronilla alkaa kohta loppukokeet, patikointikausi on parhaimmillaan, mitäköhän muuta kivaa sitä mahtaa keksiä?