maanantai 7. maaliskuuta 2016

Museosunnuntaina, Julius Caesarin Nyonissa








Eilen oli taas kuukauden ensimmäinen sunnuntai ja sehän tarkoittaa sitä, että useaan museoon on vapaa pääsy. Geneven museoista en löytänyt tällä kertaa mitään mielenkiintoista näyttelyä, mutta huomasin että myös meidän lähellä sijaitsevassa Nyonissa on kuukauden 1. sunnuntaina vapaa pääsy joihinkin museoihin. Nyonin keskustassa sijaitsee kolme museota Roomalainen museo, Historia- ja Posliinimuseo upeassa Nyonin linnassa sekä rantatiellä Musée du Leman, joka kertoo navigoinnista ja elämästä Geneve-järven rannalla. Talviaikana Nyonin museot ovat sunnuntaisin vain muutaman tunnin ajan avoinna, mutta ajattelin, että ehdin hyvin käydä kaikki läpi. 

Löysin autolle parkin ylhäältä keskustasta ja lähdin kävelemään museoille päin, ensimmäisenä eteeni tuli Roomalainen museo, ajattelin aloittaa sieltä ja mietin mielessäni, että tuolla ei ainakaan kovin kauaa mene! Mutta toisin kävi, sillä vietin museossa pitkän tovin…



Tässä on ollut vanha Rooman ajan forum 


Tulin museon luokse ja ensin kiinnitin huomiota läheisen rakennuksen upeaan seinämaalaukseen ja hetken päästä hoksasin Julius Caesarin patsaan. Museon julkisivu on mielestäni ihan kauhean näköinen, oven ulkopuolella järkyttävä punainen sisäänkäynti, joka muistuttaa niin 70-lukua että olla voi. Joskus olen nähnyt kuvan museosta ja sen myötä se ei todellakaan ole koskaan houkuttanut. 

Menin sisälle ja vastassa oli todella ystävälliset työntekijät ja sain heiltä museo-oppaan lainaksi englannin kielellä. Museoon mentiin sisään liuskaa pitkin alas ja siitä tuli mieleen pommisuoja, mutta kun pääsin museon tiloihin, niin hämmästyin todella ja tajusin että nyt ollaan jossain todella historian syövereissä!


Museon sisäänkäynti maan alla

Huikeita esineitä löydetty ihan meikäläisen hoodeilta


Tiesin kyllä etukäteen että Nyonilla on jotakin yhteyttä Rooman aikaan, sillä yksi lempipaikoistani täällä on Esplanade des Marronniers, johon on pystytetty nuo upeat Rooman ajan pylväiköt. Noiden pylväiden luota on upeat näkymät Nyonin kattojen yli järvelle ja Alpeille, sekä aukiolta lähtee kiva pieni kävelelyreitti Nyonin linnalle ja samalla voi ihailla upeita maisemia ja erikoisia koppurapuita, mitä ikinä lienevätkään.


Esplanade des Marronniers, Nyon

Tämä on yksi lempipaikoistani, upeat näkymät

Promenade des Vieilles-Murailles
Pieni kävelytie Nyonin linnalle, upeat maisemat ja käppyräpuut


Mutta todellakaan en tiennyt että Nyonin kaupunki on rakennettu vanhan Julius Ceasarin perustaman Noviodunum-kaupungin päälle! Museon alkupäässa oli kartta, johon oli pointattu 12 eri Roomalaisten arkeologista  paikkaa, jotka ovat nähtävissä Nyonin keskustassa, näitä on ihan pakko päästä pikimmiten tutkimaan! Museo jo itsessään sijaitsi vanhassa basilikassa ja siellä oli näkyvillä vanhaa rakennelmaa sekä tietenkin lukuisia muita rakennuksien jäänteitä sekä esineitä.


Forumin pienoismalli

Patsaalta säilynyt vain tooga


Selasin esitettäni vimmatusti ja kiersin museossa, jotkut esineet ovat löytyneet ihan kivenheiton päästä kotoani ja lähistölläni on vielä vanhoja rakennelmia. Museossa oli paljon esineitä, käyttötavaroita Rooman ajalta astioita, ruukkuja, työkaluja, rahoja, taidetta, koristeita, koruja, veistoksia, seinämaalauksia, vanhan kylpylän mosaiikkia, sekä hauskoja pienoismalleja basilikasta, sen rakentamisesta sekä erikoinen saunaosasto. Suuren vaikutuksen minuun teki kaikki vanhat kivet missä oli tekstiä!



Viiniä on tällä alueella valmistettu jo pitkään
mm. nykyinen parkkipaikka Perdtemps sijaitsee entisten viiniviljelmien päällä 

Erilaisia löydöksiä

Vanhoja keittiövermeitä

Kuppeja läheisestä Commugnyn kylästä

Pronssinen meduusan pää Glandista

Hevosihmiset mikäs tämä on?

Tämä oli veikeä, kuin Lundbyn nukkekodista, Basilikan saunaosasto

Saunaosaston lattiamosaiikkia

Erilaisia ornamentteja

Museon perusnäyttelyn lisäksi siellä oli vaihtuva näyttely ”Donant donnant”, jossa oli esillä useita arkeologisia löytöjä Ranskan Dijonista. Mikäli kyseistä näyttelyä mielii katsoa, kannattaa museoon suunnata pian sillä näyttely päättyy 28.3.1016. 

Aivan uskomatonta, olen niin innoissani! Taidan tietää mihin seuraavaksi järjestän koulu vanhemmille opastetun kaupunkikierroksen…

Tosiaan aikaa vierähti hurjasti ihmetellessä näitä roomalaisten löydöksiä ja minulle jäi vain vähän aikaa muihin museoihin, joten päätin tällä kertaa jättää tuon ihanan Nyonin Châteaun seuraavaan kertaan ja sen sijaan piipahtaa rantatiellä sijaitsevassa Musée du Lac eli museossa joka kertoo Geneve-järvestä. Tämä museo oli pienoinen pettymys, sillä ihan ensimmäisenä kun tulin sisään, kyllästynyt museovirkailija ilmoitti, että minulla on vain 45 minuuttia aikaa vierailla museossa. Tuo aika riitti minulle oikein hyvin, sillä fiilikset meni kyllä heti tylyn museotädin vuoksi.



Julius Caesarin Nyon 



Musée Romain, Julius Ceasar


Nyonissa on ollut asutusta jo neoliittisellä aikakaudella (7000 eaa.-1700 eaa.) sekä keltit ovat asuttaneet Nyonin aluetta, tästä juontaa kaupungin vanha nimi ”Noviodunum” joka on kelttiläistä alkuperää ja tarkoittaa vanhaa linnotusta tai kukkulalinnoitus. Kaupunki rakennettiin  Julius Ceasarin tomesta Rooman koloniksi, nykyisen Nyonin paikalle noin 45 eaa. Tuolloin kapunkia kutsuttiin myös nimellä Colonia Iulia Equestris, sillä ensimmäiset kolonnin asukkaat olivat vanhoja armeijan ratsumiehiä. Myöhemmin Nyonista on kehittyi keskiaikainen ja moderni kaupunki ja monet Rooman ajan materiaalit ovat käytetty uudelleen. 


Musée Romain



Museorakennus kaikessa komeudessaan


Museo on perustettu vuonna 1860, jolloin aloitettiin arkeoogiset tutkimukset. Museo sijaitsi alunperin linnassa ja kun basilika löydettiin forumista vuonna 1979, niin museo siirrettiin sinne, katutason alapuolelle. Museon suurin aarre on tuo alkuperäinen muuri, joka on yli 2000 vuotta vanha, sen lisäksi siellä on nähtävillä paljon Rooman ajan esineistöä, pienoismalleja, rakennuksien sekä veistoksien osia. 

Sijainti: Rue Maupertuis 9
Avoinna: 
huhti-lokakuu ti-su 10-17.00 / marras-maaliskuu ti-su 14.00-17.00
Pääsymaksu: 
aikuiset 8 chf / alennettu hinta 6 chf / alle 16-vuotiaat vapaa pääsy / kuukauden 1. sunnuntai vapaa pääsy


lisätietoja: www.mrn.ch


lauantai 5. maaliskuuta 2016

Yliopistotour Lontoon keskustassa





Ensimmäinen yliopistovierailu takana ja Royal Hollowaysta jäi ihan mukavat fiilikset, sekä saimme hieman käsitystä siitä, minkälaista tuo yliopistoelämä ulkomailla oikein on. Tästä oli hyvä jatkaa kierrosta ja seuraavaksi meillä oli sovittu tutustumiskäynnit kahteen yliopistoon Lontoon keskustassa Wesminster ja Queen Mary Mile Endissä.

Yliopistot järjestävät ”open days” eli avoimia vierailupäiviä, jolloin niihin pääsee paremmin tutustumaan ja mahdollisesti keskustelemaan oman opinto-ohjelman opettajien kanssa. Nuo seuraavat yliopistojen avoimet päivät olisivat olleet meidän tapauksessa liian myöhään ja päädyimme siis osallistumaan perinteisille yliopistokierroksille, joita koulun oppilaat pääsääntöisesti vetävät.

Meillä oli hieman haasteita saada näitä yliopistovierailuita sopimaan aikatauluihin, sillä aikaa piti varata myös siirtymisiin. Yliopistotourin suunnitteluvaiheessa joiltain yliopistoilta oli vaikea saada vastauksia, joka hankaloitti suunnitelmien tekemistä ja loppupeleissä meillä oli jo monta lusikkaa samassa sopassa, sähköpostiviestejä, soittoja ja keskusteluita eri henkilöiden kanssa, joten ei ihme jos jossain kohtaa menee paletti sekaisin.


Westminster, Regent Street

Queen Mary


Tutustumiskierroksen aikana monelle muodostuu ensimmäinen mielikuva yliopistosta, siihen vaikuttaa huomattavasti tourin vetäjä, minkälaiset tiedot hänellä on ja kuinka hän onnistuu markkinoimaan. Paperilla moni asia saattaa näyttää todella hyvältä, mutta paikan päällä voi tulla pieni pettymys tai toisin päin. On toki selvää että opiskelijoiden ja henkilökunnan vetämät kierrokset ovat erilaisia ja niin pitääkin, mutta tourin vetäjäksi olisi hyvä valita sellainen henkilö, joka on motivoitunut ja perehtynyt asiaan.




Westminster



Westminster,  Vilkas Regent Street


Yliopisto sijaitsee aivan keskustassa Regent Streetillä ja olimme sopineet sinne vierailun aamupäiväksi. Saavuimme ennen sovittua aikaa ja kun ilmottauduimme vastaanottoon kuulimme, että meille ei olisikaan varattuna aikaa. Ihmettelimme hieman, sillä olimme varanneet ajan koulun nettisivujen kautta ja kaiken piti olla ok. Reseptionisti selvitteli laiskasti asiaa ja kertoi meille että emme ole vastanneet johonkin e-mailiin. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä tyttäreni muisti vastanneensa kaikkiin viesteihin, joita oli tullut ja aloimme kaivella niitä esille. Luurin toisessa päässä ollut henkilö väitti kovasti vastaan ja alkoi jo näyttää siltä, että emme pääse vierailemaan ollenkaan, sillä meidän aikataulumme ei antanut myöten. Sitten piti ottaa järeämmät aseet käyttöön ja sanoa: ”olemme tulleet tänne Sveitsistä asti…”, loppu voi olla hieman painokelvotonta tekstiä, mutta se taisi tehota, sillä jonkin ajan kuluttua eräs mieshenkilö tuli viemään meidät esittelykierrokselle. Tosin heti toisessa lauseessa hän sanoi että me emme ole varmasti vastanneet hänen lähettämään e-mailiin… Näissä tunnelmissa sitten aloitimme kierroksen.



Westminster, modernisoituja oleskelutiloja


Tämä yliopisto sijaitsi siis aivan keskustassa ja päärakennus oli keskellä vilkasta Regent Streetiä. Vanhaa rakennusta oli uusittu ja sisustettu modernisti, mutta minä sain siitä enempi sekavan kuvan. Ravasimme kiireellä eri kerroksia ylös ja alas, joka puolella oli paljon yhteisiä oleskelutiloja ja koulussa opiskeluun kuuluu paljon ryhmätöitä. Rakennuksen vanha uimahalli oli muutettu ”speaker corneriksi” missä käy paljon puhujia ja järjestetään tapahtumia. Rakennuksessa oli myös pieni kirjasto, siellä toimi kampuksen radio, tv ja ravintola.



Westminster, uima-altaan paikalle rakennettu puhujan koroke


Westminster, kahvila-ravintola


Rakennuksen yhteydessä oli myös elokuvateatteri, joka on kuulemma Lontoon vanhin ja siellä on käynyt jopa Dalai Lama puhumassa, teatteri on koulun käytössä ja siellä järjestetään erilaisia tapahtumia ja välillä voi käydä elokuvissa. Päärakennuksen lisäksi yliopistolla on muita rakennuksia, yksi oli kävelymatkan päässä ja siellä sijaitsi kirjasto sekä luokkahuoneita. Yliopistolla on kuuleman mukaan asuntoja eri puolilla ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Yliopiston rakennuksessa oli oma kuntosali, muut urheilumahdollisuudet jäivät hieman epäselväksi, mutta tällä yliopistokierroksella tuli ainakin hiki.



Westminster, Lontoo ensimmäinen elokuvateatteri


Westminster, elokuvateatter


Westministerin yliopisto sijaitsee Lontoon keskustassa kolmessa eri rakennuksessa, Regent Streetillä, Cavendish ja Marylebone sekä Harrow jonne kestää metrolla noin 20 minuuttia. Regent Streetillä sijaitsee yliopiston keskuspaikka, vanhassa vuonna 1838 valmistuneessa rakennuksessa, joka sijaitsee Oxford-Circus metroaseman lähellä.   Rakennuksen yhteydessä on elokuvateatteri joka tunnetaan Britannian elokuvan synnyinpaikkana, sillä siellä on nähty ensimmäisen kerran liikkuvaa kuvaa. Kampuksella opiskelee yli 20 000 oppilasta. Kampuksella on oma radio- ja tv-kanava sekä erilaisia harraste ja vapaa-ajan klubeja.



Queen Mary




Queen Mary, upea päärakennus


Kävimme myös toisessa yliopistossa Lontoon keskustassa, Mile Endissä sijaitsevassa Queen Maryssä. Odottelimme pitkään vastausta sähköpostilla lähetettyihin vierailupyyntöihin, kunnes sitten soitimme ja saimme sovittua ajan kierrokselle, joka oli jo täynnä nettisivujen mukaan. Hieman jännitti etukäteen että, mitenköhän tässä taas käy…

Jäimme Mile Endin metropysäkillä pois ja siitä oli lyhyt kävelymatka koululle. Meidän piti mennä vastaanottoon ilmottautumaan, mutta opasteet olivat todella huonot ja päädyimme kiertelemään ympäri kampusaluetta, kunnes vihdoin löysimme oikean paikan.



Mile End metroaseman läheinen puisto

Queen Mary, päärakennus


Tällä kertaa meillä oli oppaana toisen vuoden opiskelija ja hänellä oli mukana muistiinpanot. Aloitimme kierroksen upeasta hallista, joka toimii seremoniahuoneena, kiersimme aluetta ja siellä oli vieri vieressä useita rakennuksia ja keskeisellä paikalla oli suuri rakennustyömaa. Hämmästelimme alueen keskellä sijaitsevaa juutalaisten vanhaa hautausmaata, jonka ohi mahtaa olla jännittävä kulkea illalla. Kävimme katsomassa ulkoa kampusalueen asuntoloita ja osa niistä sijaitsi upealla paikalla joen vieressä, ikävä kyllä emme päässeet käymän sisällä. Olin hieman pettynyt kierrokseen, sillä oppaamme toisti aika lailla samoja asioita ja eikä osannut vastata esitettyihin kysymyksiin.



Queen Mary, seremoniasali


Queen Mary


Queen Mary, juutalaisten hautausmaa keskellä kampusta


Queen Mary, kahvila


Queen Mary yliopisto sijaitsee Lontoon keskustan itäpuolella hyvien kulkuyhteyksien vieressä. Queen Mary on muokkaantunut neljästä eri yliopistosta, joista vanhin on aloittanut toimintansa jo vuonna 1785. Yliopisto koostuu viidestä eri kampusalueesta: Mile End, Whitechapel, Charterhouse Square, West Smithfield ja London´s Inn Field, joista Mile End on ollut vuodesta 1887 Queen Maryn kotipaikka. Queen Maryn yliopistossa on yhteensä yli 20 000 opiskelijaa, 151 kansalaisuutta ja noin 4000 työntekijää. Kampusalueella on useita eri rakennuksia, joiden keskellä on Englannin toiseksi vanhin juutalaisten hautausmaa vuodelta 1726. Kampusalue on vartioitu ja siellä on majoitustilat noin 2000 oppilaalle. 



Queen Mary, joenrannan asuntoloita


Queen Mary opiskelija-asuntoloiden luota


tiistai 1. maaliskuuta 2016

Mihin katosi tammi ja helmikuu?







Tänään oli ihana keväinen päivä, aurinko paistoi pitkästä aikaa joten oli ihan pakko lähteä isolle kirkolle asti kävelemään. Kävelimme oikean rannan puolella ihanaa rantatietä pitkin ja kun huomasimme upeat  villiintyneet krookukset, jäin miettimään että nyt on jo maaliskuun 1. päivä, niin mihin tuo tammi- ja helmikuu oikein hävisi? 



Ulkoilu…



Ulkoilua Fuxi-ponin kanssa


Vuosi alkoi ihanasti shamppanjalla ja lettukesteillä, joten tipaton tammikuu ei ainakaan toteutunut, mutta olin mielessäni päättänyt lisätä hieman liikuntaa ja tammikuussa hoksasin että meidän pikkuruisen kylän läpi kulkee Sveitsin Via Jakobi-pyhiinvaellusreitti. Tästä innostuneena aloin pikkuhiljaa kävellä reittiä Geneven suuntaan ja tämän päivän kävelyn jälkeen olen päässyt jo Geneven keskustaan asti. 



Via-Jakobi, pyhiinvaellusreitti


Tänä vuonna lumitilanne on ollut aika epävakainen, vaikka sitä on tullut paljon jopa tänne alas, mutta vesisateiden vuoksi se on sulanut pois. Huonojen kelien vuoksi olen vain muutaman kerran käynyt lumikenkäilemässä ja jouduimme perumaan myös koulun vanhemmille tarkoitetun lumikenkäretken. Toiveissa olisi vielä päästä lumikenkäilemään täyden kuun aikaan, mutta taitaa jäädä vain haaveeksi. Urheiluvuosi alkoi mukavasti, seurasimme tiiviisti pikkuleijonien menestystä ja kultaahan sieltä tuli, hyvä pojat!



Lumikenkäilyä



Kotona…



Sisustusvimma


Tammikuussa sain taas kerran sisustusvimman, kiersin paljon sisustusliikkeissä ja mielessäni oli kerrassaan loistavia ideoita. Sisustusvimman kylkkärinä tuli raivausinto kun tuttavani keräsi kodintavaroita pakolaisille, joten aloin käydä innoissani kaappeja läpi ja olin todella tyytyväinen lopputulokseen, sillä sain uskomattoman määrän ylimääräistä tavaraa pois nurkista.



Raivausta, yksittäiset lasit poistoon


Olin jo hyvällä mallilla tämän raivauksen kanssa, mutta sitten tuli suuri takaisku, kun keittiöön hyökättiin. Löysin keittiöstä lentävän armeijan, joka tarkoitti että minun piti siivota ja koluta läpi kaikki kaapit sekä heittää suuri osa kuiva-aineista roskiin, todellista raivausta! Tähän keittiöhässäkkään tyssäsi niin raivaus- kuin sisustusintoni, joka tarkoittaa että kämpässä on edelleen muutama huone mullin mallin…  

…ja ne saakelin ötökät ovat tulleet takaisin, tai niiden jälkeläiset! Tällä hetkellä kuiva-ainekaappini on todella tyhjä ja en tiedä itkeä vaiko nauraa, kun näen meidän pikkukissan saalistusasennossa. No nyt kun tuo isäntä kerran kotona ja etsii "uusia haasteista" niin tässä niitä piisaa!



Viihteellä…



Paikallinen kuppila ja loistava bändi



Tämä vuosi on alkanut viihteen merkeissä ja olen päässyt ensimmäistä kertaa ulkoilemaan, näiden kolmen vuoden aikana! Lähdimme tyttöjen kanssa lähikylän ravinteliin syömään ja ruokailun jälkeen menimme vastapäiseen kuppilaan ja sehän osottautui todelliseksi yllätykseksi. Kuppilassa esiintyi bändi joka soitteli sellaista ruotsinlaiva tyyppistä trubaduurimusaa, joka iskee meikäläiseen! Ilta oli huikea ja bändi kuulemma vieläkin muistaa Suomi-mamojen vierailun kuppilassa. Tuon illan jälkitunnelmissa varasimme liput Mamma Mia musikaaliin, joka oli aivan mahtava! Tammikuussa musiikkimaailmasta tuli suru-uutinen, upea artisti David Bowie, nukkui pois. R.I.P



Loistava Mamma Mia



Tapahtumia…



Maison Taval, Geneven kartta



Alkuvuodesta olen kunnostautunut kulttuurin saralla ja vieraillut jo muutamassa museossa, syynä lienee sateiset säät sekä olen saanut mukavaa museoseuraa. Käytimme hyödyksi mm. kuukauden 1. sunnuntain, jolloin moniin museoihin on vapaa pääsy. Olemme vierailleet Geneven vanhimmassa yksityiskodissa (Maison Taval), museossa joka kertoo sveitsiläisistä maailmalla (Musée des Suisses dans le monde), Geneven armeijamuseossa (Musée militaire genevois) ja tänään kävelyn aikana tuli vielä piipahdettua kahdessa näyttelyssä katsomassa valokuvia ja Swatch-kelloja hauskassa Cité du Temp-rakennuksessa.

Kävimme koulun vanhempien kanssa vierailemassa naapurikylän pienessä suklaapuodissa ja pääsimme koristelemaan herkullisia konvehteja.



 Pieni Suklaapuoti



Matkustus…




Lontoo <3


Helmikuu oli yhtä matkustamista ja siihen vaikutti toki hiihtoloma. Kävimme hiihtoloman aikana Lontoossa tutustumassa yliopistoihin ja toki tuli katsottua myös Lontoon nähtävyyksiä ja täytyy sanoa että niihin ei kyllästy. Lontoon lisäksi kävimme Etelä-Englannissa  Brightonissa, josta jäi erityisesti mieleen upea ranta ja satama-alue. Lontoon reissun jälkeen lähdin Italiaan  tapaamaan ystäviä ja laskettelemaan, vihdoin näin tuon upean Matterhornin livenä ja vaikka säät olivat hieman epävakaisia niin onnistuin kuitenkin laskemaan Zermatin puolelle, reissusta lisää myöhemmin.




Joku on iloinen...



Blogissa…



Tämä postausi ei ihan ehtinyt viettää vuosipäivää ennen julkaisua


Blogipuolella sain vihdoin kirjoitettua useita pöytälaatikon keskeneräisiä kirjoituksia loppuun sekä aloitettua postaussarjan UNESCO-kohteista, joissa olen käynyt. Vielä on pöytälaatikko pullollaan keskeneräisiä tarinoita joten niitä jatketaan ja toki myös uusia seikkaiuita!



Mikähän olisi maaliskuun teema?