Verla -yksi Suomen seitsemästä ihmeestä

Viime kesänä minulla oli vihdoin mahdollisuus päästä käymään Verlassa, jonka puuhiomo ja pahvitehdas on yksi Suomen seitsemästä ihmeestä. Siitä on jo melkein kymmenen vuotta, kun aloitin matkailualan opinnot ja meidän ensimmäinen koulutehtävä oli ryhmätyö, jossa piti esitellä Suomen Unesco-kohteet. Kun kaikki kohteet oli esitelty, niin päätin että haluan ehdottomasti käydä kaikissa Suomen Unesco-kohteissa.

Heti seuraavana kesänä (2011) teimme RoadTripin Suomessa ja minulla oli mahdollisuus käydä Petäjäveden vanhalla puukirkolla, joka oli minun ryhmäni esittelykohde, Vaasan merenkurkussa, Sammallahden kiviröykkiöllä sekä Rauman vanhassa kaupungissa. Suomenlinnassa olin jo käynyt useammin, joten jäljelle jäi vielä Sturen ketju sekä Verlan puuhiomo ja pahvitehdas. 

Näin kauan minun piti siis odottaa, että vihdoin pääsen käymään Verlassa ja ajomatkan aikana ilokseni huomasin, että reitin varrelta Porlammilta löytyy myös yksi Sturen ketjun mittauspisteistä.

Suomessa on mieletön määrä upeita paikkoja, mutta vain seitsemän on päässyt Unescon maailmanperintölistalle, joten näitä kohteita voidaan hyvin kutsua Suomen seitsemäksi ihmeeksi. Eikä suotta, sillä käyntimme Verlan tehtaalla oli yksi kesän reissujen kohokohdista, jopa isännän mielestä ja se on jo paljon!

Kesäretki Verlan ruukkikylään

Loman alkajaisiksi saavuimme Verlaan ja parkkipaikalla oli enää vain muutama auto meidän lisäksi. Huomasin että parkkipaikalta lähtee luontopolku ylös Kokkokalliolle ja sen varrella on hiidenkirnu. Tällä kertaa polku jäi tutkimatta ja sen sijaan menin katselutasanteelle ihailemaan kalliomaalausta. Vaikka kuinka yritin hahmottaa tuota kalliomaalausta, niin en löytänyt siitä opastaulun ilmoittamia kuvauksia. Löydätkö sinä?

Saavuimme ruukkialueelle ja saimme kuulla että tehtaalle pääsee tutustumaan vain opastetulla kierroksella ja niitä lähtisi aina tasatunnein. Kiersimme ruukin alueella ja katselimme vanhoja rakennuksia, tallinpihalta löytyi käsityöläisten pajoja ja sen lähettyviltä viinipuoti ja samasta rakennuksesta kahvila, mihin menimme ottamaan hieman huikopalaa.

Keskeisellä paikalla kylää, joen ja tehtaan vieressä oli upea sininen rakennus Patruunan pytinki, josta tehtaan patruuna on voinut seurata kylän ja tehtaan tapahtumia. Valitettavasti tuonne Pytinkiin ei taida päästä vierailemaan, mutta sen puutarha on kesällä upean näköinen. Rakennus on valmistunut vuonna 1885 ja sen on suunnitellut Eduard Dippel.

Opastettu kierros Verlan pahvitehtaalla

Opastettu kierros alkoi historiikillä ja katselimme lyhyen elokuvan, tämän jälkeen opas kertoi meille tehtaan toiminnasta, työvaiheista, tarinoita työntekijöistä ja tuon ajan elämästä Verlassa. 

Kierros oli todella mielenkiintoinen ja sen aikana selvisi minkälainen on kuusen tie metsästä tehtaalle ja kuinka siitä jalostettiin valkoista puupahvia. Minullakin saattaa olla kotona tuota samaista Verlan pahvia, sillä sitä on aikanaan käytetty koulujen opetustauluissa.

Kierroksen aikana näimme tuon ajan työkoneet ja opas esitteli meille miten niitä käytettiin, samalla saimme kuulla lukuisista työtapaturmista.

Tutustuimme kuivaamoon ja lopuksi pahvin pakkaamiseen, ja täältä jäi mieleeni vanhan rouvan tarina, joka oli työskennellyt tehtaassa ikänsä ja tiesi tarkalleen paljonko pahvi painaa, ilman että hän punnitsi sitä. Hänen työpisteeltä oli upeat näkymät joelle ja lattiaan oli painaantunut urat hänen kengistä.

Tehdas suljettiin vuonna 1964 ja konttorin seinällä olevasta kalenterista näkee milloin tehdas oli viimeistä päivää auki.

Verla

Verla on pieni noin 200 asukkaan kylä ja se sijaitsee 32 km Kouvolan keskustasta. Verlan kylää ympäröi metsät ja järvet ja sen läpi kulkee joki, jonka rannoilla on miljardeja vuosia vanhoja kallioita, joiden seinämiltä voi lukea ihmisten jättämiä viestejä tuleville sukupolville.

Verla tunnetaan Verlan pahvitehtaasta, joka on ollut vuodesta 1996 lähtien Unescon maailman-perintölistalla. Kesäisin Verlassa käy paljon matkailijoita ja tehtaan alueella on käsityöläisten puoteja, kahvila ja ravintola, majoitusta on tarjolla vanhojen tehdastyöläisten asunnoissa.

Verlan puuhiomo ja pahvitehdas

”Verla liitettiin maailmanperintöluetteloon vuonna 1996. Verlan puuhiomo ja pahvitehdas sekä sitä ympäröivä asuinalue muodostavat erinomaisen ja poikkeuksellisen hyvin säilyneen esimerkin pienimuotoisesta maaseudun teollisuusasutuksesta. Se liittyy selluloosa-, paperi- ja kartonkituotannon kukoistukseen Pohjois-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella, josta vain pieni osa on säilynyt näihin päiviin asti (kriteeri iv).” -museovirasto-

Hugo Neuman perusti Verlan kosken tuntumaan pienen puuhiomon vuonna 1872, hiomo kuitenkin paloi vain paria vuotta myöhemmin vuonna 1874. Itävaltalainen Gottileb Kreidl rakennutti vuonna 1882 puuhiomon uudelleen ja sen lisäksi pahvitehtaan. Alun perin rakennukset olivat hirrestä, kun kuivaamo 10 vuotta myöhemmin tuhoutui tulipalossa, suunniteltiin tilalle nykyinen punatiilinen rakennus. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Eduard Dippelin, joka oli yksi yhtiön kolmesta osakkaasta, myöhemmin puuhiomo ja pahvitehdas muutettiin samanlaisiksi Dippelin suunnittelemiksi punaisiksi tiilirakennuksiksi.

Kuusipuut uitettiin tehtaan tuntumaan ja kuljetettiin aluksi hevosten avustuksella tehtaalle. Tehtaalla puut kuorittiin ja pilkottiin, niistä valmistettiin massaa, josta muodostettiin koneen avulla arkkeja.  Märät ja painavat arkit vietiin kuivaamoon odottamaan pakkaamista.

Puupahvista valmistettiin erilaisia pakkaus-materiaaleja, kuten tupakka-askeja, karkki- ja kenkälaatikoita, sekä sitä käytettiin kirjansidontaan ja koulun opetustaulujen taustalevyksi. Pahvia vietiin kotimaan lisäksi,  ulkomaille lähinnä Venäjälle ja Keski-Eurooppaan.

Tehdas siirtyi 1920-luvulla Kymi-yhtiöiden omistukseen ja se toimi perinteisillä pahvinvalmistustavoilla aina vuoteen 1964 asti, kunnes sen toiminta lakkautettiin. Tehtaille mietittiin pitkään uutta käyttötarkoitusta kunnes se avattiin museona yleisölle vuonna 1972. Verlan pahvitehdas on Suomen vanhin tehdasmuseo, UPM-Kymmene omistaa museon ja vastaa sen toiminnasta.

Sijainti: 

Velantie 295, 47850, Verla

Avoinna: 

kesäaikaan, tarkista voimassa olevat aukioloajat.

Sisäänpääsy: 

12 € aikuiset / 9 € opiskelijat, työttömät, eläkeläiset / alle 18v vapaa pääsy / museokortilla vapaa pääsy.

Tarkista voimassa olevat hinnat!

Kulkuyhteydet:

Autolla:

Parkkipaikan tuntumassa on kalliomaalausten katselutasanne ja rantaa pitkin kulkee lyhyt Verlan historiapolku tehdasmuseolle.

Julkinen liikenne:

Kouvolasta on bussiyhteys Verlaan ja sieltä edelleen Repoveden kansallispuistoon Lapinsalmen sisääntulon luokse.

Lisätietoja: www.verla.fi

Lue lisää:

Lähtöselvitetty-blogin Katja on käynyt Verlassa useamman kerran, hänen upeasta postauksesta löydät puuttuvat palaset minun postaukseen, lue täältä.

Kalliomaalaukset

Verlan pahvitehtaan parkkipaikalla on katselutasanne, josta voi ihailla kalliomaalausta, jonka tarkkaa ikää ei tiedetä, oletetaan että maalaus on samaanien tekemä. Kalliomaalaus on tehty pystysuoraan kallioseinämään, joka on mannerjään sileäksi hioma. Kalliopiirros on pituudeltaan noin 6m ja korkeudeltaan 1,6m, se on tehty punamullalla. Kuvassa näkyy 8 hirveä ja 3 ihmistä sekä muutamia tunnistamattomia kuvioita. Kymenlaakson alueella on löydetty jopa 27 kalliomaalausta, ne ovat oman aikansa graffiteja, jotka kertovat ja viestivät sen ajan kulttuurista. Saimaan seudulla on myös paljon pystykallioita, joista löytyy useita vastaavia kalliomaalauksia.

Verlan lähiseutu

Verlan ympäristössä on muitakin mielenkiintoisia kohteita, minua kiinnostaa erityisesti Mustilassa sijaitseva Arboretum, metsäpuisto joka on tunnettu kesäkuussa kukkivista alppiruusuista, toinen herkullinen käyntikohde voisi olla Lakumesta, lakritsin ja marmeladin tehtaanmyymälä.

Mikäli tykkää patikoimisesta niin ei kannata missata Repoveden kansallispuistoa, joka on tunnettu riippusillasta ja lukuisista patikointireiteistä. Kansallispuiston riippusilta oli sortumisen vuoksi pitkään poissa käytössä ja tämän saimme karvaasti kokea viime kesänä, mutta nyt silta on uusittu 11/2019. Uusi Lapinsalmen silta on vankkarakenteisempi, siinä ei ole käyttörajoituksia ja sitä voi kävellä molempiin suuntiin, näin ollen vältetään ruuhkat.

Tuoreimmat kuulumiset löydät 

Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista

Kuka muistaa vielä Pikku-Heidin?

Osallistuin viime vuonna Helmet-kirjahaasteeseen ja sen myötä tuli luettua sekä kuunneltua useita kirjoja, oman mukavuusalueen ulkopuolelta. Huomasin että on olemassa myös Helmet-elokuvahaaste, mutta siihen en viime vuonna osallistunut ettei tule liikaa suorituspaineita. 

Lukuhaaste oli niin mieluisa ja jäin miettimään jos sen avulla innostuisin tänä vuonna katsomaan elokuvia, sillä normaalisti katson vuoden aikana max 3 elokuvaa. Moniin haastekohtiin on vaikea löytää sopivaa elokuvaa, mutta eiköhän ne vielä tässä vuoden aikana löydy. Elokuvahaasteeni on alkanut loistavasti, olen nyt jo nyt voiton puolella, sillä katsottuna on 4 elokuvaa! Ohessa linkki Helmet elokuvahaasteesen.

23. elokuva josta pidit lapsena?

Viimeksi katsoin elokuvan, joka sijoittui haasteen kohtaan 23, elokuva josta pidit lapsena? Ensimmäiseksi tuli tietenkin mieleen Peppi Pitkätossu, mutta Peppi elokuvat nousivat uudestaan suosioon kun omat lapseni olivat pieniä, joten niitä tuli useasti katsottua uudestaan silloin.

Seuraavaksi minulle tuli mieleen Pikku-Heidi, tuo kiharapäinen luonnonlapsi, joka juoksenteli pitkin Alppiniittyjä ja asusteli vihaisen isoisän kanssa. Heidiä esitti useissa elokuvissa ikoninen lapsitähti Shirley Temple ja minä tunsin näyttelijän aina vain Heidinä.

Pikku-Heidi oli yksi lapsuuden suosikkielokuva, enkä ole törmännyt Pikku-Heidiin missään muodossa lapsuuteni jälkeen. Olin ehtinyt jo unohtaa koko tarinan, joten oli jo aika palauttaa se jälleen mieliin, joten päätin katsoa haastekohtaan elokuvasta uuden version vuodelta 2015. Elokuva oli oikein hyvin toteutettu ja samalla sain pientä helpotusta Sveitsi-ikävääni, ihailemalla upeita Alppimaisemia.

Pikku-Heidin tarina

Heidi on sveitsiläisen Johanna Spyrin 1880-luvulla kirjoittamia kirjoja, joiden tapahtumat sijoittuvat Alpeille Grubündenin kantoniin Churin alueelle missä hän vietti lapsuutensa kesiä. Heidi oli orpotyttö ja asusti Dede-tätinsä kanssa, kunnes täti vei Heidin isoisänsä luokse asumaan, vastoin hänen tahtoa. Aikaa myöden erakkona asuva isoisä oli kuitenkin tyytyväinen Heidin seuraan ja hän sai jäädä asumaan isoisän luokse orpokodin sijaan. Heidi eleli isoisänsä kanssa ylhäällä vuorilla, eikä käynyt koulua muiden lasten tapaan. 

Myöhemmin Dede-täti haki Heidin vuorilta ja vei hänet seuraneidiksi Frankfurtiin liikuntaesteiselle Klara-neidille. Heidi kävi koulua ja oppi lukemaan mutta ikävöi kotiin Alpeille. Heidi sairastuu, mutta paranee pian kun pääsee takaisin Alpeille, Heidi kirjoittaa ahkerasti Klaralle kirjeitä ja saa hänet vihdoin vieraakseen vuorille ja sitten tapahtuu ihmeitä. Heidi kirjoja on käännetty 50 eri kielelle ja niitä on suomennettu jo 1900-luvun alussa.

Paluu Sveitsiin Heidin mukana

 

Kun muutimme muutamia vuosia sitten Sveitsiin, niin ainoat mielikuvat mikä minulla oli Sveitsistä liittyi juuri tuohon Heidi elokuvaan eli Alppiniityt ja -majat sekä lumiset rinteet. Kuvittelin että asumme Alppimajan näköisessä rakennuksessa, mutta toisin kävi, kaupungeissa ei juuri Alppimajoja näe, taajamissa niitä on muutama siellä täällä.

Etsin alkuun pitkään itselleni sopivaa ranskankielen opettajaa ja sitä odotellessa ostin koulun joulumarkkinoilta muutaman ranskankielisen lastenkirjan harjoitellakseni kieltä. Ei liene yllätys, että yksi niistä oli Johanna Spyrin kirjoittama Heidi. Valitettavasti kirja oli kuitenkin liian haasteellinen ja se jäi tuolloin lukematta. Nyt lukeminen saattaisi jopa onnistua, varsinkin kun Heidin tarina on tuoreessa muistissa, ehdin meinaan Sveitsin aikana kartuttaa hieman ranskankielen sanavarastoa.

Monet lasten kirjojen tarinat jäävät elämään ja niiden ympärille rakennetaan erilaisia teemapuistoja ja lapsiperheiden käyntikohteita. Niin myös Heidin tarinoiden pohjalta on rakennettu Heidi Haus eli Pikku-Heidin maailma, jossa on Heidin Alppitalo ja pieni kylä, eläimiä, kaksi Heidi teeman mukaista patikointireittiä, Sveitsin pienin postitoimisto, Johanna Spyrin museo sekä alhaalla Maienfeldin kylässä on Heidi-kauppa.

Sveitsin aikana lapsemme olivat teinejä ja teemapuistot eivät enää kiinnostaneet,  tämän vuoksi Heidi-maailma ei ollut listallamme, paitsi aivan loppumetreillä…

Olin tyttäreni kanssa Road Tripillä juuri ennen paluumuuttoamme Suomeen vuonna 2017. Päätimme vielä viettää hieman lomaa ja käydä paikoissa, jotka olivat meidän Sveitsin ”must see” listallamme.

Olimme juuri toteuttaneet yhden haaveemme, matkustamalla Berninan Alppijunalla Italian puolelle ja olimme ajelemassa Liechtensteinin kautta St Galleniin yöksi. Ajelimme St Gallenin suuntaan upean vuoristosolan kautta, jonka serpentiinitie oli niin kapea että päätä huimasi. 

Iltapäivä oli jo pitkällä ja aloimme etsiä ruokapaikkaa kun huomasin että olemme vain kivenheiton päässä Maienfeldistä, missä tuo Heidin maailma sijaitsee. Koukkaus Meienfeldiin ei tekisi suurta mutkaa meidän reitille, joten päätimme käydä siellä syömässä ja katsastamassa samalla ikoniset Alppimaisemat. Nuo huikeat maisemat löytyvät myös Sveitsin Grand Tour-matkailureitin kohdelistalta.

Saavuimme Heidi-maailmaan vähän ennen sen sulkeutumista, joten päätimme että emme osta sinne lippuja, sillä talot olivat juuri menossa kiinni. Sen sijaan ihailimme maisemia ja vuohia hetken aikaa. Meillä oli pitkä päivä takana ja matkaa vielä edessä, joten jätimme suosiolla nuo Heidin patikointireitit kulkematta. Maisemat olivat kyllä niin upeat ja en ihmettele yhtään, että ne ovat innoittaneet Johanna Spyriä kirjoittamaan Heidi kirjoja.

Täältä pääset tarkistamaan Heidi-maailman aukiolojat ja sisäänpääsymaksut.

Lähdimme alas Maienfeldin kylään, joka on idyllinen herttainen vanha keskiaikainen kylä, kapeat tiet ja kujat olivat haastavia jopa pikku Fiudelle. Kylä oli hiljainen, kaupat olivat sulkeutuneet löysimme vain yhden ravintolan, joka oli vielä avoinna. Ravintola oli tupaten täynnä juuri alkaneen rankkasateen vuoksi, mutta jäimme sinne pitämään sadetta. Ravintolan tunnelma ja menu muistuttivat perinteistä ”saksan” sveitsiä, palvelu oli hyvää, mutta tilauksen tekeminen oli meille haasteellista…

Maienfeld

Maienfeld on pieni noin 3000 asukkaan kylä Graubündenin kantonissa Sveitsin saksankielisellä alueella. Maidenfeld sijaitsee Sveitsin itä-rajan tuntumassa noin 22 kilometrin päässä Vaduzista Liechteinsteinin pääkaupungista.  Graubünden on pinta-alaltaan Sveitsin suurin kantoni ja noin kaksi kolmannesta on vuoristoa, korkein vuori on Italian rajalla sijaitseva Piz Bernina 4049 m. Heidin lisäksi Maienfeld on tunnettu paikallisesta viinistä.

Mikä mahtaa olla sinun lapsuuden suosikkielokuva?

Blogin lisäksi minua voi seurata
Martan Matkassa  

Facebook-sivulta tai Instagramista.