lauantai 12. syyskuuta 2020

My Corona!





Hei taas!


Siitä on kulunut jo tovi kun olen viimeksi blogia päivittänyt, ihan kokonaan en ole kadonnut, Instan puolella olen ollut hieman aktiivisempi. Syitä radiohiljaisuuteen on monia, mutta ehkä päällimmäisenä kuitenkin My Corona! 


Aina kun yritän aloittaa kirjoittamisen niin päässäni alkaa soida ”My Corona”, Boycott-yhtyeen My Sharonan nuotin mukaan, enkä saa raapustettua yhtikäs mitään. Matkustaminen ulkomaille tuntuu jotenkin kaukaiselta ajatukselta ja yllättäen kaikki kirjoittavat kotimaan matkailusta tai patikoinnista, jään miettimään tuleeko sitä jo liikaa joka tuutista?


Korona, korona, korona!!!



Tällä hetkellä Korona koskettaa kaikkia, se on läsnä joka puolella, uutisissa, puheissa, kuvissa, teksteissä ja teoissa, aina kyllästymiseen asti. Koronalla on suuri vaikutus monen arkeen ja tulevaisuuteen, vielä emme edes tiedä, mitä kaikkea tuo kirottu tauti tuo mukanaan.


Tuon kirosanan myötä moni on menettänyt läheisiä, joutunut taloudellisesti ahtaalle työt ovat loppuneet, yritykseltä lähtenyt pohja, harrastukset ja sosiaaliset suhteet ovat kärsineet, perhesuhteet ja oma hyvinvointi on tiukilla.


Tuo kirosana on tuonut mukanaan myös hyviäkin asioita, voin vain toivoa, että ne jäävät vielä elämään, kun tilanne helpottaa. Yritykset ja ihmiset ovat herättäneet oman luovuutensa, joka on ruokkinut toteuttamaan uusia ideoita ja ajatuksia, virtuaalisuus, verkkokauppa ja etätyöt ovat lisääntyneet, vapaa-ajan vietto on muuttanut muotoaan.


Viime viikolla taistelin jälleen kerran tietokoneen ja sen tilan kanssa, aloitin valokuvien selaamisella ja huomasin että paljon on tullut tehtyä ja nähtyä, mutta valitettavasti ne ovat jääneet koronan varjoon. Kuvien mukana tuli elettyä myös tätä Koronaa ja ajattelin nyt pullauttaa ilmoille ”My Coronan”, jos vaikka tämän myötä saisin poistettua oman kirjoituslukkoni ja voisin keskittyä taas oleelliseen…



Korona-aikakausi



12.3.2020 Valtioneuvoston tiedote 132/2020


”Hallitus on tänään torstaina 12. maaliskuuta pitämässään neuvottelussa keskustellut koronavirustilanteesta ja päättänyt suosituksista ja varautumisesta.


Hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Lisäksi suositellaan, että myös muiden kokoontumisten järjestäjät harkitsevat riskiarvioiden pohjalta vastaavien tilaisuuksien järjestämistä. Valtion järjestämät isot seminaarit ja tapahtumat perutaan toukokuun loppuun saakka.”



Työskentelen tapahtuma-alalla ja tämän uutisen myötä työsähköposti alkoi vilkkua peruutuksista kuin New Yorkin kiihkeä pörssi. Rajoituksia tiukennettiin ja voimaan tuli kokoontumislaki, joka kielsi yli 10 henkilön kokoontumisen julkisilla paikoilla, tämän myötä peruuntui kevään viimeisetkin tapahtumat.



Kuluneella viikolla järjestettiin Red Alert 
mielenilmaus eduskuntatalon edustalla 
tapahtuma-alan ja sen tekijöiden puolesta. 
"ilman tapahtumia ei tapahdu mitään"


Tähän asti tilannetta oli seurattu hieman vähätellen jopa naureskellen, kuitenkin Euroopan uutisia seurattiin tiukasti. Toimistomme hiljeni ja etätyösuosituksen myötä, myös minä sain vihdoin vihreää valoa työskennellä kotoota käsin, mutta vain hetkeksi, sillä muutaman päivän päästä sain käteeni jo lomautuslapun. Tästä hetkestä on nyt kulunut puoli vuotta, tuolloin kuvittelimme että tilanne alkaa normalisoitua kesällä ja syksyllä ollaan jo toivottavasti täydessä touhussa.



Korona-Suomen rajoitukset


 



Tilanteet kuitenkin muuttuivat nopeasti, hetken päästä suljettiin koulut, ravintolat, kirjastot, uimahallit, elokuvateatterit, museot, konsertit ja esitykset peruttiin, harrastustoiminta lakkasi, kauppakeskukset hiljenivät, ainoastaan ruokakaupassa ja apteekissa oli asiakkaita. Moni pakkasi perheensä autoon ja lähti kaupungista maalle tai mökille tautia pakoon.





Koronan myötä Suomessa koettiin historiallisia hetkiä, kansalaisten vapaata liikkuvuutta rajoitettiin, maan rajat suljettiin, ainoastaan välttämätön työmatkaliikenne sallittiin ja suomen kansalaiset saivat palata kotimaahan.



 



Yli 70-vuotiaat kuuluvat koronan riskiryhmään, heidät määrättiin noudattamaan karanteenia vastaavia olosuhteita, välttämään lähikontakteja ja pysymään enimmäkseen kotioloissa. Tämä aiheutti vanhempien ihmisten joukossa närää, he eivät pitäneet holhouksesta ja soraääniä kuului.




Karanteeniaikana Italiassa laulettiin ja soitettiin musiikkia parvekkeilla, Espanjassa taas iltaisin taputettiin käsiä ja meillä Suomessa ikkunoille ilmestyi nalleja ja muita pehmoleluja viihdyttämään lapsia ja ulkoilevia aikuisia. ”Kaikki järjestyy” tekstistä tuli korona-ajan slogan, sitä ja muita kannustusviestejä alkoi ilmaantua ikkunoihin sekä muihin näkyviin paikkoihin.



Uusi maa syntyi




Maaliskuun lopulla tapahtui jotakin hyvin erikoista, Uusimaa eristettiin muusta Suomesta, koska alueella oli todettu runsas määrä koronatartuntoja. Poliisi vartioi rajalla ja sen yli pääsi ainoastaan työmatkalaiset ja rahtiliikenne tai jonkun muun painavan syyn varjolla. 





Näin syntyi Suomen rajojen sisälle uusi maa, alun perin Uudenmaan eristyksen piti kestää kolme viikkoa, mutta se kuitenkin purettiin aikaisemmin jo muutaman viikon kuluttua.



Miten korona näkyi Ruokakaupassa?




Ihmiset alkoivat hamstraamaan elintarvikkeita, vaikka kaupoista kerrottiin että toimitukset kulkevat normaalisti. Kauppojen hyllyt kuitenkin tyhjenivät  tiuhaan ja yllättäen suosituin tuote oli wc-paperi, jonka hyllyt loistivat tyhjyyttä. Hymy nousi huulille, kun huomasin että moni käveli kadulla wc-rulla paketin kanssa. Mikä lienee wc-paperin suosion tausta? Mahdetiinko ajatella, että yksi pandemian oireista on ripuli?! Vai syntyikö hysteria uutisesta, jossa kerrottiin Brittien hamstraavan wc-paperia.


Aloin myös tuomaan kaupasta normaalia suurempia määriä elintarvikkeita, ajattelin että noita pelottavia kauppareissuja ei tarvitse tehdä niin usein. Pidin huolta turvaväleistä ja huomasin, että kavahdin aina automaattisesti, kun joku yski tai niiskautti. Kun ollaan kotona 24/7 ja kaikki ateriat syödään koulun ja työn sijaan kotona, niin  ruokavarastot hupenivat nopeasti. Tuntuu että ruokaa sai olla tekemässä koko ajan ja ideat alkoivat jo loppua kesken.




Hauska sattuma sillä vain kuukautta aikaisemmin päivitin meidän kotivaran ja kirjoitin siitä blogiin hätäpäivänä 11.2. Tuolloin en tiennytkään miten  ajankohtainen kirjoitus oli ja kuinka nopeasti jouduin kotivaraamme turvautumaan. Kaupassa sai juosta usein, hyllyttäjät eivät ehtineet täyttää hyllyjä, sitä mukaa kun ne tyhjenivät. Automaattiset tilausjärjestelmät eivät pystyneet reagoimaan tarpeeksi nopeasti tuotteiden uusiin menekkeihin.