sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Turistina Tukholmassa -ABBA The Museum





"Maaliskuussa tuli tehtyä tämän vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka ja yllätys, yllätys kohteeksi valikoitui Tukholma. Lähdin valloittamaan Tukholmaa monien vuosien jälkeen, edellisestä Ruotsin reissusta on kulunut melkein 10 vuotta ja enkä edes tiedä, milloin viimeksi olin Tukholmassa. Oli siis jo aika palata Tukholmaan!

Heti kun kuulin että Ruotsiin on avattu Abba museo, päätin että seuraavalla Tukholman reissulla haluan ehdottomasti päästä käymään siellä. Päivä Tukholmassa risteily on nykyään niin lyhyt, että maissa ei ikävä kyllä ehdi tehdä yhtään mitään, joten museon lisäksi minulle sopi hyvin olla vain turistina Tukholmassa.

Tukholman kartasta olin katsonut muutaman näköalapaikan ja Visit Swedenin sivuilta löysin niistä enemmän tietoa. Yksi näköalapaikoista oli Södermalmilla sijaitseva Monteliusvägen ja sieltä oli upeat näkymät vanhaan kaupunkiin. Lisää Tukholman reissusta kerron tulevassa postauksessa Turistina Tukholmassa."


Abba The Museum




Museo oli todella mielenkiintoinen, siellä sai kokeilla omia laulu ja tanssitaitoja, osallistumalla erilaisiin Abba taltiointeihin. Otimme audiolaitteet, joka oli hyvä ratkaisu, sillä ei tarvinnut yrittää tihrustaa tekstejä ja mikä parasta opastus oli Suomeksi. 





Ensimmäiseksi museossa esiteltiin Abban jäsenet Agneta, Frida, Björn ja Benny, kerrottiin heidän tarina ja kuinka Abba syntyi, tämän jälkeen siirryttiin Euroviisuista Abba maniaan.


Tämän puistokuvan muistan nuoruudesta


Euroviisut Brighton 1974

Euroviisujen jälkeen siirryttiin Abban managerin toimiston kautta äänitys studiolle ja minun mieleeni jäi erityisesti upea kuva pienestä rantamökistä Tukholman saaristossa, jossa oli pianon ja kitaran lisäksi upeat merimaisemat. 



Ihastuin tähän maisemaan, museossa meri laineili, joka ei näy kuvassa


Abban jäsenet ostivat Viggsön saaresta mökit, missä he pääsivät rauhoittumaan ja pois julkisuudesta. Pieni rantamökki sopi hyvin laulujen tekemiseen, Benny ja Björn viettivät siellä paljon aikaa ja tuossa rantamökissä syntyi useita Abba-kappaleita.



Alkuperäinen rantamökki Viggsön saaressa




Äänitysstudiolla pääsi kokeilemaan oman Abba nauhoitteen tekemistä sekä kuvaamaan itsensä yhtyeen jäsenenä.  Mekin kokeilimme nauhoittaa Dansing Queenin, mutta aika loppui tietenkin juuri silloin,  kun pääsimme vauhtiin ja oivalsimme miten tuo nauhoitus toimii.





Verhon takana oli jo hieman jonoa, joten jätimme nauhoituksen siihen. Valitettavasti ohjeet olivat hieman puutteelliset, miten näitä taltiointeja tehdään ja  emme onnistuneet ottamaan kuvia bändin jäsenten kanssa. Samassa tilassa näytettiin kuinka Abba liikkui kiertueella ja miten heidän esiintymisasuja suunniteltiin ja tehtiin.



Täällä huikeat esiintymispuvut syntyivät


Seuraavassa huoneessa olisi päässyt lavalle Abban kanssa laulamaan ja tanssimaan, jätin tämän suosiolla väliin, mutta oli kiva katsella muiden esityksiä. Meidänkin seurueesta muutama meni lavalle mieluusti ja he nauttivat suunnattomasti erilaisten taltiointien tekemisestä.





Tämän pöydän ääressä on syntynyt yksi minulle tärkeä biisi: Slipping through my fingers


Seuraavaksi saavuimme tilaan missä oli mahdollista tehdä Abban kanssa musiikkivideo, lopuksi kerrottiin Abban tarinan päättymisestä ja nähtiin hurja määrä heidän palkintolevyjä sekä esiintymisasuja.






Viimeisenä oli jäljellä huone mihin oli koottu osio yhtyeen jäsenten tekemisiä Abban hajoamisen jälkeen. Mamma Mia elokuva näytteli tietenkin tässä huoneessa suurta osaa. Lopuksi tulimme museokauppaan ja sieltä taisi tarttua jotakin mukaan kotiinviemiseksi.



Mamma Mia I yksi suosikkielokuvistani




Museo oli mielestäni kivasti toteutettu, vaikka se oli aika pieni ja välillä jopa ahdas, mutta audiokapulan avulla pystyi kuitenkin kuulemaan tarinoita. Jopa seurueen mieshenkilöt tykkäsivät museosta ja he osallistuivat innolla kaikkiin aktiviteetteihin, kuulemma paras museo ikinä. Plussaa tulee suomenkielisestä audio oppaasta ja pienen miinuksen voisi antaa siitä uutta opastukset tallenteiden tekemiseen olivat olemattomat.





Abba-museo sijaitsee Djurgårdenilla aivan Grönä Lundin vieressä, museoon pääsee lautalla Slussenilta, bussilla 67 Frösundavik - Skanssen tai 7 raitionvaunulla Kungsträdgården - Waldemarsudde. Museon yhteydessä on POP House hotelli sekä ravintola. Lue lisää Abba-museon omilta sivuilta.




Lähdimme museosta ja saimme kuulla, että sen takaa Gröna Lundin vierestä lähtee lautta Slussenille vanhaan kaupunkiin. Lauttamatka kesti noin kymmenisen minuuttia ja ihailimme sen aikana kaupunkia mereltä käsin. Meillä oli vielä muutama tunti aikaa ennen kuin pitäisi hypätä laivalle menevään bussiin... Lue lisää Turistina Tukholmassa postauksesta...


Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi
Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa




8 kommenttia:

  1. Melkeinpä teimme jonkun Tukholman reissun tämän museon takia silloin kun se avattiin (tai suhteellisen pian sen jälkeen). On kyllä hyvin toteutettu museo ja tuntuu kiinnostavan moniakin ikäluokkia, myös paljon meitä nuorempia! Ja nuo erilaiset interaktiiviset jutut, pienen epäröinnin jälkeen pitihän joitakin niistä itsekin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva museo todella, ja mikäli ymmärsin niin sielä taitaa näyttely vaihtua, joten sinne voi suunnata uudestaan ja koittaa paremmalla onnella noita interaktiivisia juttuja.

      Poista
  2. Monipuolinen selostus museosta. Nuo interaktiiviset jutut ovat tosi kivoja, tekevät museon elävämmäksi ja niitä on hauska testailla. Vaikuttaa mielenkiintoiselta käyntikohteelta, vaikkei Abba-fani olisikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti kokeilla ja ABBA:han on ikoni eli museo kuuluu yleissivistykseen! :D

      Poista
  3. Abba museo vaikuttaa mielenkiintoiselta! En ole sielä vielä kerennyt käymään, mutta voisi ensi Tukholman reissulla mennäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti, sadekelillä aivan loistavaa ajanvietettä ja sijainti Skansenin vieressä mitä parhain.

      Poista
  4. Kuvista päätellen museo ei näytä pieneltä tai ahtaalta, mutta todellisuushan on usein toista mitä kuvista pystyy päättelemään. Yhtä kaikki, vaikuttaa kiinnostavalta! Pistän muistiin tämän vinkin.

    VastaaPoista
  5. Museo oli ihan kivan kokoinen, mutta hieman Ikeamaisesti toteutettu eli jos halusit nähdä kaiken niin oli helpompi kulkea ns. jonossa. Olimme sesongin ulkopuolella, joten huimia jonoja ei ollut mutta muutamat huoneet ruuhkautuivat. Jos joku niin tämä museo on nähtävä!

    VastaaPoista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.