Hassua ajatella että Aprillipäivänä kävin vielä Munkkiniemen
rannassa jäällä kävelemässä, kun taas Vappuaattona aurinko paistoi jo
lämpöisesti ja siellä täällä saattoi nähdä vuokkojen kukkivan. Ihanaa kun valon
määrä on jälleen kasvanut, eikä mene enää kauaa, niin lehdet on puissa ja pensaissa. Toivottavasti
lämpöisemmät kelit tulevat pian.
Paluumuutosta on kulunut jo yli puoli vuotta, mielestäni
tällä kertaa paluu on sujunut oikein vaivattomasti. Toki tiukkaa on tehnyt tämä
kevään tulo, kun luonto Keski-Euroopassa herää niin paljon aikaisemmin.
Kukkivat tulppaanit, magnoliat, kirsikkapuut ja rypsit sekä viiniviljelmien herääminen saa minut
kaipaamaan Sveitsiä. Ohessa muutama aikaisempi postaus huhtikuusta
Keski-Euroopassa, niin ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan. Helteisestä huhtikuusta toukokuun tapahtumiin ja Huhtikuu hurahti hurjaa vauhtia.
Huhtikuussa tuli harrastettua hieman kulttuuria ja patikointikausi polkaistiin käyntiin. Tulppaanit jäi valitettaasti tänä vuonna näkemättä, mutta kotimaan matkailua harrastettiin Suomenlinnassa muutaman blogikollegan kera.
|
Vielä se jää kantaa.. |
|
Kotinurkilla 3.4.2018 |
|
Meikojärvi 21.4.2018 |
|
Auringonlasku klo 21.04 |
|
Kotinurkilla 30.4.2018, kohta on puissa lehdet |
Vappua ei olla muutamaan vuoteen vietetty ja tänäkin vuonna
jätimme suosiolla väliin kaikki kapungin Vappuhulinat. Vappu oli tänä vuonna hieman
erilainen, sillä viimeksi sitä on vietetty lasten kanssa ja siihen on kuulunut
simat, munkit, serpentiinit ja vappupallot. Tänä vuonna vietimme Vappua
rauhallisissa merkeissä Sveitsin ystävien kanssa ja ihmettelimme yhdessä mihin
se Vappu oikein on kadonnut? Olin sentään ostanut kotiin tippaleipiä ja voi
että ne oli hyviä pitkästä aikaa. Tippaleivät olivat maistuneet ilmeisesti myös
karvaiselle kaksikolle Macholle ja Mösjöölle, mutta kumpikaan ei myönnä.
|
Tippaleipiä pitkästä aikaa! |
|
Aurinkooinen keli ja vappu sai tanssimaan Musiikkitalolla |
|
Mä en tiedä mistään mitään! |
Huhtikuussa sain mukavia uutisia myös työrintamalla, eli
pesti jatkuu vielä jonkin aikaa, joten nyt voin alkaa suunnittelemaan tulevia
lomareissuja. Eikä siihen hirveän kauaa mennyt, kun painoin varausnappia!
Välimerenristeily kutsuu ja Etelä-Ranskassa, tuosta reissusta myöhemmin lisää…
Kotimaan matkailu
|
Mitä tapahtuu kun neljä bloggaria tapaa? |
Alkukuusta tapasin Helsingissä muutamia matkabloggareita ja
lähdimme käymään Suomenlinnassa. Edellisestä Suomenlinnan reissusta onkin
kulunut useampi vuosi. Vietin mukavan päivän Lähinnä kauempana, Duunireissaajan ja Lempipaikkojani
bloggareiden kanssa. Kävimme muutamassa
museossa ja söimme yhdessä lounasta Suomenlinnan juuri avatussa ravintelissa.
Päivä oli oikein onnistunut, hiljaisia hetkiä ei juurikaan ollut ja miten
kivalta tuntui kun ei tarvinnut kuulla huokauksia tai tuntea huonoa omaatuntoa
kun piti taas jo hetken päästä pysähtyä kuvailemaan jotakin mielenkiintoista.
Minä en ole saanut omaa postaustani Suomenlinnasta vielä tehtyä, mutta
Lempipaikkoja blogin Jonnan postauksen voit lukea täältä.
|
Kevät tulee kovaa vauhtia |
|
Ne bloggarit... |
|
Satuimme rantaan juuri kun kadetit odottivat partnereitan illan tansseihin |
Ulkoilu
|
Kävelyllä kohti Espoota |
Alkukuusta todella kävelin vielä jäällä, lähdin
Munkkiniemestä kävelemään Espoon suuntaan, eivät jäät enää kovin kestäviä olleet, joten kävelin ihan rannan tuntumassa.
Saavuin Tarvaspäähän Espoon puolelle, tarkoitukseni oli kahvitella tuossa
ihanassa pitsihuvilassa ja jatkaa matkaa, mutta huomasin että Akseli Gallen
Kallelan museossa oli mielenkiintoinen näyttely, joka kertoi hänen vaimosta Marystä.
Kahvien sijaan piipahdin siis museossa.
|
Tarvaspäässä mielenkiintonen näyttely Mary Gallen-Kallelasta |
|
Josko seuraavan kerran kaffittelemaan |
Ulkoilu on paras lääke ja lähdin patikointiretkelle
Kirkkonummen Meikonjärvelle lievittämään Sveitsi kaipuuta. Kyösti ja Eerika lähtivät
mukaan ja meillä oli oikein onnistunut retkipäivä ja nautimme eväitä luonnon
helmassa. Reissun jäkeen ei tuntunut enää yhtään niin pahalta. Oheisesta
linkistä voin lukea lisää Meikonjärven patikointireitistä.
Loppukuusta kävin vielä
tutustumassa Kopparnäsin ulkoilualueeseen Inkoon rannikolla. Alue kuului
aikanaan Porkkalan vuokra-alueisiin ja se oli osa Neuvostoliiton tukikohtaa, tuo
aika on jättänyt jälkensä, mutta upeita maisemia katsellessa tuo kaikki
unohtuu. Kopparnäsistä voit lukea lisää täältä.
Martan touhut
Pahimpaan Sveitsi kaipuuseen osui kevätmessut ja onnistuin
saamaan liput viimetinkaan. Menin messuille viimeisenä päivänä ja kiertelin
ihailemassa kukkia ja upeita kukka-asetelmia sekä kuuntelin muutamia esityksiä.
Tulppaanit oli minulle pientä tekohengitystä ja kuvittelin olevani toisaalla, Amsterdamissa!
Messut olivat minun ”Keukenhof puistoni”, sillä jouduin perumaan viime kuussa
omat haaveeni Amsterdamin reissusta.
Kevätmessut saivat sormet syyhyämään, muistuttakaa minua
ensi vuonna, että menen messuille viimeisenä päivänä, hyvissä ajoin ja hankin kaikki
kesäkukat ja yrtit sieltä viimeisten tuntien aikana. En taas muistantut näitä
viime hetken alennuksia! Muutama ruusu ja iso nippu tulppaaneita tuli kuitenkin
mukaan.
Kuukauden kulttuuripläjäys oli ehdottomasti teatteri-ilta
kollegan kanssa, menimme katsomaan Syyssonaattia Espoon teatteriin. Siitä on
aikaa kun olen viimeksi käynyt teatterissa ja hävettää myöntää, että vasta nyt kävin ensimmäisen kerran Espoon
teatterissa. Syyssonaatti perustuu Ingmar Bergmanin elokuvaan ja se kertoo
kuuluisan pianisti äidin ja aikuisen tyttären kohtaamisesta. Satu Silvo esitti
äitiä, kuuluisaa pianistia ja Leena Pöysti esitti tytärtä. Esitys oli hyvä ja
nosti tunteet pintaan. Teatteriin on ehdottomasti päästävä pian uudelleen!
Erittäin onnistuneelta huhtikuulta vaikuttaa ja paljon mukavia juttuja. Minäkin tykkään teatterista, on vaan aivan liian pitkä aika kun viimeksi olen käynyt. Luonnossa liikkuminen on kyllä parasta terapiaa asiaan kuin asiaan ja onneksi upeita luontokohteita meillä täällä Suomessa riittää. :)
VastaaPoistaKiitos Virpi kommentista! Kesä ja kesäteatterit tulee, edellisestä kerrasta on aikaa ja toivon että tänä kesänä onnistuisin jossakin käymään. Luonto on ihan parasta, nyt on ihana seurata kun se muuttuu niin nopeasti ja alkaa vihertämään ja kukkimaan.
Poista