Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kylä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Cully -Jazzia viinikellareissa-




Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, monesti olen nähnyt jonkun vaikuttavan kuvan ja siitä lähtee kiinnostukseni jotain tiettyä kohdetta kohtaan. Näin kävi myös tämän upean Cullyn viinikylän kohdalla. Aikanaan näin kauniin kuvan, missä nainen soitti selloa ja taustalla oli kaunis Geneve-järvi ja Alpit. Lumouduin täysin tuosta kuvasta, joka taisi olla muutamia vuosia sitten Cullyn Jazz-festivaalin mainoksessa. Tuolloin päätin että noille festareille on päästävä ja siitä lähtien se on ollut minun ”Must-see”-listallani ja olen halunnut päästä käymään Cullyn kylässä. Nuo festarit olivat merkitty kalenteriini, mutta kaiken tohinan vuoksi kuitenkin ne meinasivat unehtua, mutta onneksi ystäväni mainitsi niistä.

Cully on todella suloinen pikkuruinen kylä aivan Geneve-järven rannalla, keskellä Lavauxin upeita viiniviljelmiä. Sain houkuteltua pari ystävää mukaan ja lähdimme viettämään ”pikku-lauantaita” Cullyn Jazzeille. Emme todellakaan olleet ainoita, sillä saimme oikein änkeytyä junaan sisään,  viimeisellä junaosuudelle Lausanne-Cully ja seisoimme siellä kuin sillit suolapurkissa.


Sante!


Upeat Alppimaisemat


Kuin Kaivarissa konsanaan :)


Kävelimme pikkuruisen kylän poikki ja pysähtelimme muutamissa ihanissa pikkuputiikeissa, matkasimme rantaan ja ihailimme maisemia Lavauxin viiniviljelmille, Geneve-järvelle Montreuxiin sekä Alpeille. Rantakatu oli täynnä ihmisiä ja tunnelma oli niin kotoisa vähän kuin Kaivarissa konsanaan. Kaduilla oli ruokakojuja ja telttoja sekä ravintoloiden terassit olivat täynnä porukkaa.


Jazzia Cullyn viinikellarissa

Cully Jazz 2017

Jazz-musiikista en kauheasti tiedä ja vielä vähemmän sveitsiläisestä jazzista, mutta useimmiten se on oikein mukavaa taustamusiikkia ja jazz-konsertit ovat upeita tapahtumia. Festivaaleilla oli muutamia konserttisaleja johin oli sisäänpääsy sekä useita ilmaisia tapahtumia. Emme olleet etukäteen ostaneet mitään konserttilippuja, vaan tarkoituksemme oli vain hengailla ja päästä fiilistelemään noita festareita. Sain kunnian toimia retkenjohtajana ja johdatin meidät yhteen viinikellariin, joka sijaitsi kylän keskustassa. Pienessä viinikellarissa alkoi konsertti, kohta se täyttyi ihmisistä ja se oli tupasen täynnä. Kuuntelimme loistavaa konserttia ja nautiskelimme kellarin antimista. Tykkäsin tapahtumasta kovasti, voin sanoa että se on yksi parhaista jazz-konserteista, missä olen ollut ja tuota idyllistä viinikellarikonserttia voi olla vaikea haastaa jatkossa. Taas voin vetää yhden ruksin yli ”Must See-listaltani”. Tänään lauantaina ehtii vielä Cullyyn nauttimaan Jazzeista, viimeinen festaripäivä on kyseessä.


Cully Jazz 2017




Cully Jazz Festival



Jazz tunnelmia viinikellarista


Keskellä Lavauxin viiniviljelmiä sijaitsee Cullyn kylä, jossa järjestetään vuosittain Cully Jazz Festivaalit, jossa esiintyy tunnettuja muusikoita sekä nousevia tähtiä. Festivaalit kestävät 9 päivää ja tuolloin kaupugin kapeilla kaduilla ja viinikellareissa on mahtava tunnelma. Tänä vuonna 2017 Jazz Festivaalit järjestetään jo 35. Kerran!

Lisätietoja: cullyjazz.ch



Cully keskiaikainen kylä Lavauxin viinialueella



Näkymät Cullyn rannasta


Keskiaikainen Cully on pieni viinikylä, joka sijaitsee Lausannen ja Montreuxin välissä sijaitsevalla Lavauxin viinialueella. Kylä sijaitsee Geneve-järven tuntumassa, sieltä näkyy kauniit Alppimaisemat ja yläpuolella rinteillä sijaitsevat upeat viiniviljelmät, jotka ovat merkitty UNESCO:n perintöluetteloon. Aluetta kutsutaan myös Vaudin tai Montreuxin Rivieraksi, se alkaa Lausannen itäpuolelta ja se käsittää Lavauxin viiniviljelmät ja jatkuu aina järven päähän Villenueven kaupunkiin asti. Kylään pääsee helposti Lausannesta ja Montreuxista junalla sekä alhaalla rannalla on laituri, josta voi hypätä Geneve-järvellä risteileviin lauttoihin.


Saint Étienne katedraali

Ei taida löytyä Sveitsistä kylää missä ei ole suihkulähdettä 

Ihania pikkuputiikkeja 



Cullyn kylässä on kauniita kapeita katuja sekä tietenkin upea suihkulähde ja useita rakennuksia jotka ovat rakennettu 1600-luvulla. Kylän keskustassa sijaitseva Goottilainen kirkko Saint-Étienne on valmistunut 1866 ja Hotel du Raisin on rakennettu jopa vuonna 1574. Cullyn rannassa on suuri “Vapauden puu”, se on istutettu vuonna 1798 Vaudin vapautumisen muistoksi, Bernin vallan päättyessä. Viiniviljelmien yläpuolella on Mont de Gourtsen (925m) kukkula, jonka päällä on keskiaikainen Tour du Gourze torni, josta on upeat panorama näköalat Geneve-järvelle sekä Alpeille.



Lavaux


Lavauxin viiniviljelmät nimetty UNESCON-suojelukohteeksi vuonna 2007


Lavaux on yksi Sveitsin suurimmista viinialueista, se on kooltaan noin 830 hehtaaria ja alueella on monia viehättäviä kyliä, joiden kätköissä on useita viinikellareita. Munkit viljelivät alueella viiniä jo 1000-luvulla, he kasvattivat köynnöksiä kapeilla terasseilla, jotka saivat tukea kivimuureista. Siitä lähtien sukupolvi toisensa jälkeen viininviljelijät ovat kunnioittaneet tuota vanhaa perintöä ja ovat ylläpitäneet rinteissä  samanlaisen mosaiikkimaisen muodon. Tänä päivänä rinteiden viiniviljelmät kattavat noin 40 km ja ne ulottuvat aina Geneve-järvelle asti, Lavauxin viinialueella on 14 hyvinsäilynyttä kylää. Maisemat ja näkymät jävelle sekä Alpeille ovat ovat uskomattoman kauniit eikä ihme, että alue on nimetty kulttuurihistoriansa vuoksi UNESCON-perintökohteeksi vuonna 2007. 



Patikointia Lavauxin viinitarhoilla



Lavauxin viiniviljelmät jatkuvat aina Montreuxiin asti

Lausannen ja Chillonin linnan välillä kulkee laaja kävely reittiverkosto, joka kulkee halki Lavauxin rinteiden ja terassimaisten viiniviljelmien läpi. Alueen viinikellarit toivottavat patikoijat tervetulleeksi maistamaan heidän viinejään. Perheet ovat kasvattaneet huolella viinirypäleitään vuosisatojen ajan ja ovat muovanneet viiniköynnöksistä upeat terassimaiset viljelmät.

Huomasin että Cullystä lähtee mielenkintoinen noin 1,5-2h  patikointireitti Epessesin kylän kautta Rivaziin, matkan varrella on upeita näköalapaikkoja ja Picnic-alueita. Tämä täytyy ihan ehdottomasti käydä kokeilemassa, sillä minua alkoi häiritä miksi ihmeessä Espessensin kylässä ”Jokereiden penkillä” täytyy olla maanantaina klo. 11:00? Mitä ihmettä siellä silloin tapahtuu?

Patikointireitin varrella on toinen mielenkiintoinen nähtävyys Tour des Marsens-torni, joka sijaitsee Cullyn ja Rivazin keskivaiheilla. Torni on rakennettu puolustustarkoitukseen vuonna 1160, sitä on käytetty postin tarkkailuun ja munkit ovat saaneet siitä suojaa työskennellesssän viiniviljelmillä. Patikointireitin varrella on myös Vinorama, jossa pääsee tutustumaan ja maistelemaan Lavauxin alueen viineihin, tarjolla on noin 260 eri viiniä Lavauxin alueelta. Tämä patikointi täytyy ehdottomasti laittaa ”Things to do”-listalle, jään odottelemaan kelien lämpenemistä, jos vaikka nappaisi tuollaisen risteilyaluksen ja seilaisi sillä Cullyn rantaan.

Lisätietoja: Lavaux


tiistai 18. lokakuuta 2016

Sunnuntaiajelulla: Romainmôtieriin lehmänkellomarkkinoille




Muutamien sadepäivän jäkeen aurinko näyttäytyi ja oli ihan pakko päästä ulos, sen verran on satanut että metsäreitit ovat märkiä eli sinne ei kannattanut lähteä liukastelemaan, joten päätimme pakata itsemme Fiudeen ja lähteä sunnuntaiajelulle. Bongasin kaverin FB-päivityksestä että Jura-vuoren juurella pienessä Romainmôtierin kylässä on syysmarkkinat ja perinteisen sadonkorjuun lisäksi markkinat ovat tunnetut lehmänkelloista, kellovalmistajat ja kauppiaat myyvät uusia ja käytettyjä lehmänkelloja. 


Tiellä on ruuhkaa...


Lähdimme Papin kanssa ajelemaan kohti Romainmôtieria ja tuo pikkuruinen kylä oli suljettu liikenteeltä ja autot piti jättää kauaksi, parkkipaikoilta oli onneksi ilmainen kuljetus kylään, sillä matka oli yhtä ylä-ja alamäkeä. Hämmästelin että noille markkinoille oli 5 chf sisäänpääsy, menköön se sitten linjurin piikkiin, toki tapahtuma kesti kolme päivää ja samalla lipulla pääsi alueelle jokaisena päivänä. Foire d’Automne & Bourse Sauisse aux Cloches et Sonnailles eli Syysmarkkinat ja Sveitsin kellomarkkinat järjestettiin jo 19. kerran Romainmôtierissa, markkinolla on noin 100 myyntikojua ja tarjolla oli lehmän kellojen lisäksi lähialueen tuottajien elintarvikkeita vihanneksia, hedelmiä, juustoja, leipää, Côte d’Orben alueen viinejä, käsitöitä, kirjoja, ruokakojuja ja erilaista ohjelmaa sekä paljon muuta.


Suolaisia herkkuja


Melkein lähti mukaa, mutta jäi vielä odottamaan seuraavaa kertaa...

Kellonsoittokulkue ja vähän isompia kelloja...

Lehmänkellomarkkinat

Kiertelimme markkinoita ja seurasimme esityksiä, kirjamyyntipöydän luona hämmästyin suuresti kun silmiini osui kirja Mannerheimista! Kirja oli kirjoitettu ranskan kielellä, selailin kirjaa ja siellä oli muutamia kuvia ja tarinaa ainakin Talvisodasta. En tiennyt että Mannerheim on ollut niin suosittu henkilö täällä Sveitsissä, tutustuin kyllä aiheeseen kun kirjoitin kesäkuussa blogipostauksen ”Marsalkka Mannerheim Sveitsissä”. Kirjoittaessa tuota postausta löysin artikkelin jossa kerrottiin Mannerheimin hautajaissaattueesta, miten suuri määrä ihmisiä oli teiden varrella osoittamassa kunniaa hänen viimeiselle matkalle Lausannesta Geneven lentokentälle. 


Mannerheim Sveitsissä!!!

Lehmänkellot on NIIN sveitsiläistä NIIN sveitsiläistä ja ajattelin että jospa mekin löytäisimme jonkun kivan lehmänkellon muistoksi, joka toimisi samalla sisustuselementtinä. Yritin kovasti etsiä kelloa missä olisi minun syntymävuosi, mutta se taitaa olla niin hyvä kellovuosi, kun niitä ei ollut saatavilla, vaikka kaikkia muita vuosimalleja löytyi. Melkein jokaisella lehmällä täällä Sveitsissä on kello kaulassa ja ne kantavat kelloa ympäri vuoden. Juhliin sekä keväällä että talvella järjestettäviin paraateihin, kelloihin laitetaan koristeelliset kaulanauhat. Kun lehmänkellot jäävät pois käytöstä ne ns. ”jäädytetään” ja laitetaan navettaan roikkumaan, samaan tapaan kuin jääkiekossa huippupelaajien paidat nostetaan jäähallin kattoon. 


Uuden vuoden kello

Valtava valikoima erilaisia ja -hintaisia kelloja

Kelloja vauvasta vaariin...


Vuosimallia 1919

Kellojen käyttö lehmillä on vanha traditio ja niiden avulla paimenet löytävät laumasta eksyneet, toisin kun minä olen aina kuvitellut, että kellojen tarkoitus on pelottaa petoeläimet pois. Lehmänkellot ovat isoja ja niistä lähtee kova ääni, noin viisikiloisen kellon ääni saattaa nousta yli sadan desibeliin, tutkimuksissa on todettu, että monet lehmät menettävät kuulonsa lehmänkellojen takia. Monissa kylissä lehmiä on asuinalueella ja nuo kellot piinaavat kesäöisin kylien asukkaita, naapurit valittavat herkästi mikäli iltaisin kuuluu meteliä, mutta lehmänkellot onkin ihan toinen asia...  



Pientä matkaevästä


Romainmôtierin kylä alhaalla laaksossa

Romainmôtierin keskiaikainen luostari

Ei löytynyt kelloa ei, mutta sentään käteen jäi herkullisia suolaisia leivonnaisia. Romaninmôtieristä olen aikaisemmin kirjoittanut postauksen ja tuosta upeasta pikkuruisesta kylästä ja sen vanhasta luostarista voit lukea täältä. Tällä kertaa emme jääneet Romainmôtieriin vaan halusin käydä lähellä sijaitsevassa keskiaikaisessa Orben kaupungissa, josta olen lukenut jonkin verran ja nähnyt upeita kuvia. Viime kesänä ohiulkumatkalla kävimme katsomassa Orben ulkopuolella sijaitsevia Rooman Ajan mosaiikkeja, mutta tuolloin emme ehtineet tutustua itse kaupunkiin, tuosta ihanasta Orbesta kerron myöhemmin. 


Romainmôtier sijainti kartalla

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Sunnuntaiajelulla: Iiriksiä, musiikkia Romainmôtierin luostarissa ja huikeita näköaloja tai sitten ei…





Pitkästä aikaa olin sunnuntaiajelulla ja se täytyy olla merkki siitä, että jalkapallokausi on ohi ja juhlat juhlittu… 

Päivä oli hieman sateinen mutta halusin kuitenkin lähteä katsomaan Vullierensiin Iiriksiä, sillä oli viimeinen päivä, kun niitä pääsi vielä ihailemaan. 


Iiriksiä ihailemaan



Ihanat Iirikset ehtoopuolella


Iiris-puutarha, taustalla vanha maalaistalo jota vuokrataan yksityistilaisuuksiin


Vullieresin kartanon puutarha on tunnettu Iiriksistä, sinne on istutettu satoja eri lajikkeita, jotka kukkivat toukokuusta kesäkuun puoliväliin asti. 

Olin selkeästi liian myöhään liikenteessä, sillä Iirikset olivat nähneet jo parhaat päivänsä ja niiden kukinta oli jo ohi. Puutarhassa riitti kuitenkin paljon nähtävää, siellä oli erilaisia veistoksia ja pienen kävelymatkan päähän oli tehty keijukaisten metsä, joka oli myös näkemisen arvoinen. 



Bing Bong





Kävin ihailemassa kartanon viiniviljelmiä ja onnistuin näkemään kuinka “Bing Bong”-veistos käynnistettiin soimaan. 

Kartanon edustalla sijaitsee viehättävä “salainen puutarha”- jossa on erilaisia keijuveistoksia ja siellä on satumainen tunnelma. 

Ensi vuonna käynti pitää ehdottomasti ajoittaa toukokuun loppuun tai ihan kesäkuun alkuun, jotta kukat kukkisivat vielä kauniisti. 

Kirjoitan myöhemmin lisää puutarhasta sekä kartanosta ja teen niistä oman postauksen, joka tulee olemaan osa “Linnasta Linnaan”- juttusarjaani. 


Château de Vullierens, yksityinen kartano


Puutarhavierailun jälkeen keli oli suht ok ja huomasin, että lähistöllä sijaitsee vanha Romainmôtierin kylä, missä olen halunnut pitkään käydä, joten käänsin Fiatin nokan siihen suuntaan. 

Kylä sijaitsi alhaalla laaksossa, vastaan tuli upeita vanhoja rakennuksia, kylää hallitsi upea keskiaikainen luostari. Laitoin auton parkkiin ja lähdin kävellen kylään. 



Kirkko Kylätieltä katsottuna


Silmät pyöreinä katsoin upeita rakennuksia ja huomasin että moni niistä oli rakennettu 1600-luvulla, aivan uskomatonta. 

Kävelin luostarin luokse ja kiersin sen ulkoapäin ympäri ja rakennus oli todella upean näköinen. Kylän toinen nähtävyys oli Maison du Prieur, upeasti koristeltu vanha rakennus aivan kirkon vieressä. 

Kävin sisällä kirkossa ja sen eteinen oli upea, siellä oli useita pylväskaaria. Sisätilat olivat yksinkertaiset ja kauniit, vain muutamia koristeita, erikoista tunnelmaa toi kirkossa soittanut vanhempi herra. 

Minun oli pakko istua penkkiin toviksi kuuntelemaan musisointia, se oli jotenkin todella kaunista ja vaikuttavaa, sillä kirkon akustiikka oli huikea. Aluksi en meinannut käydä kirkossa, mietin että onhan noita nähty vaikka kuinka paljon, mutta onneksi kuitenkin menin sisään, sillä tämä oli yksi ikimuistoisin kirkkokäynti.



Kirkon eteinen, sisääntulo

Kirkon upea keskikäytävä 

Kappeli

Sunnuntaisin paikalliset soittavat musiikkia turisteille, 
tämä on aivan loistava idea !





Romainmôtier



Luostari kylältä päin


Pieni kylä noin 450 asukasta, sijaitsee Vaudin kantonissa, Pohjois-Juran alueella, se on rakennettu alhaalle laaksoon Nozon-joen ympärille. 

Syrjäinen kylä on tunnettu keskiaikaisesta luostaristaan, joka hallitsee kylää ja sen ympärillä on useita upeita keskiaikaisia 1600-1800-luvun rakennuksia. 

Kylässä on ollut asutusta jo Rooman Aikaan, nykyinen luostari on rakennettu vanhojen raunioiden päälle. Läheisestä Bellairen-metsästä löytyy kaksi rautaista sulatusuunia 600-luvulta, niiden luokse johtaa teemapolut.



1600-luvulla rakennettu talo

Kylän päätie

Kuva kirkon ulko-ovelta

Luostarialueen sisäpuolella

Maison du Prieur

Kaupungin läpi kulkeva tie luostarialueen ulkopuolella 

Jälleen kerran ihania ikkunoita <3


Kylän lähistöllä Nozon-joen tuntumassa kulkee patikointireittejä, “La Tine de Conflens” reitti on noin 9 km pitkä ja se lähtee Croy:stä Romainmôtierin juna-asemalta La Sarranziin. Reitin varrella voi nähdä kauniin Dard-vesiputouksen sekä kahden joen Veyronin ja Venogen yhtymäkohdan. 



Abbatiale de Romainmôtier



Keskiaikainen luostari


Luostarikirkko on yksi Sveitsin vanhimmista romaanisen ajan rakennuksista, se on rakennettu Cluniac munkkien toimesta vuosina 990-1028, vanhojen Rooman ajan (400 jaa.) raunioiden päälle. 

Kirkko suunniteltiin muistuttamaan Burgundissa sijaitevaa Clunyn luostaria, se on rakennettu ristin muotoon sen keskikäytävää reunustavat upeat goottilaiset holvikaaret, kirkossa on nähtävissä seinämaalauksia 1300-luvulta sekä kuoron penkit 1400-luvulta. Vanhan luostarin jäännöksiä voi nähdä kirkon eteläpuolella. 

Uskonpuhdistuksen aikaan munkit joutuivat jättämään luostarin ja se muutettiin protestanttien kirkoksi. Värikkäät seinät ja koristeet kalkittiin valkoiseksi, alttareita tuhottiin ja patsailta katkaistiin kaulat. 

Kirkossa järjestetään edelleen häitä ja konsertteja sekä sunnuntaisin siellä voi kuunnella paikallisten soittamaa musiikkia. 


Maison du Prieur



Luostarin sisäpiha-alueelta ympäröiviä rakennuksia

Kirkon vieressä on koristeellinen rakennus Maison du Prieur “rukoilijoiden talo”, joka on rakennettu 1200-luvulla ja siellä pysähtyivät tärkeät vieraat, jotka matkustivat ylipapin puheille. 

Ensimmäisessä kerroksessa valtava takka ja sisätiloissa on hienoja saleja, holvikatto sekä upeita seinämaalauksia. Rakennus on täysin kunnostettu, siellä voi järjestää juhlia ja erilaisia tapahtumia. 



Ei näyttänyt kovin lupaavalta näköalojen suhteen


Kirkon jälkeen kävin paikallisessa kahvilassa ja löysin esitteen missä kerrottiin näköalapaikasta, joka sijaitsi pienen ajomatkan ja kävelyn päässä. 

Dent du Vaulion-vuori sijaitsee 1483 metrin korkeudessa ja sieltä on mahdollisuus nähdä Lac de Joux-järvi, näköalapaikka on pitkään ollut “must see”-listallani. Sinne siis, jatkoin matkaa ja olin melkein jo perillä, kun yhtäkkiä tuli valtava sumu. 

Parkkasin auton ja sumua oli joka puolella, päätin kuitenkin kävellä vartin matkan ylös ja siellä oli lisää sumua. Voihan harmitus, sillä ei tänne ihan joka päivä aja… Pieneksi hetkeksi sumu väistyi ja näin tuota järveä edes hetken verran, päätin palata alas ennen kuin tulisi sakeampaa sumua. 


Dent de Vaulion



Pieni rako oli sumun keskellä...

Dent de Vaulion on yksi Juran vuorenhuipuista ja se sijaitsee Lac de Joux-järven pohjoispäässä. Ylhäällä on parkkipaikka ja ravintola Dent de Vaulion, joka on avoinna joka päivä, sieltä on noin 15 minuutin kävelymatka ylös vuorenhuipulle. 

Vuorenhuipulta 1482 metrin korkeudesta on upeat panorama näkymät ympäri Länsi-Sveitsiä, Alpeille, Ranskan rajalle ja selkeällä ilmalla sieltä voi nähdä jopa kuusi järveä, Lac de Joux, Neuchâtel, Lac Leman (Geneve), Brenet, Lac des Rousses, Bielersee sekä Murtensee. 

Vuori on suosittu patikointikohde, sinne pääsee merkittyjä reittejä pitkin Le Pontin, Vallorben ja Romainmôtierin kylistä. Talvisin Dent de Vaulionilla on laskettelumahdollisuus ja lähellä on suosittu lumikenkäilyalue.



Sumu hävisi pieneksi hetkeksi

Romainmôtier sijainti kartalla




Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa