Kuusisaaren tyylikäs taidekoti - Villa Gyllenberg

Kulttuurikeskiviikko

Minä ja museokorttini ollaan oltu todella tylsistyneitä, kun emme ole päässet pitkään aikaan yhdessä ulkoilemaan. Minulla alkaa seinät kaatua, kun mihinkään ei pääse ja museokorttini ahdistuu lompakossa. Viime viikolla päätin, että asialle pitää tehdä jotakin ja lanseerasin kulttuurikeskiviikon eli jatkossa, joka keskiviikko aion nauttia edes pienen hetken kulttuurista. 

Halusin päästä museoon, moni on vielä nettisivujen mukaan suljettu tai avoinna rajoitetusti. Aloin kartoittamaan sellaisia kohteita, missä en ole aikaisemmin käynyt ja lopulta päädyin Kuusisaaressa sijaitsevaan Villa Gyllenbergiin, joka on minulle täysin tuntematon. Tämän museon kohdalla on vähän sama tarina kuin viereisen Didrichsenin kanssa, monesti olen ajanut sen ohi ja miettinyt, että tuolla pitäisi joskus käydä. 

Ajattelin, että olen ainoa vierailija, mutta yllätyin kun siellä oli paljon porukkaa, vaikka oli melkein sulkemisaika. Vasta kotona minulle selvisi, että museo on juuri avattu remontin jälkeen. Tykkäsin museosta kovasti, suuren vaikutuksen minuun teki kotimuseon puoli taiteen ja sisustuksen yhdistely, seuraavalla kerralla ehdin varmaan keskittyä taiteeseen enemmän. Huomasin, että museo kuuluu Small Art Museums Helsinki verkostoon ja heillä on muita vastaavia museoita, ehkä näistä löytyy joku kohde kulttuurikeskiviikolle.

Ihastuttava taidekoti

Kun astuin sisään kotimuseon puolelle, ihastuin siihen heti, sisääntulon näyttävien verhojen takaa pilkotti tyylikäs taidekoti. Katselin ympärilleni ja ihmettelin maalausten ja arvoesineiden runsautta, jotka olivat sulassa sovussa oleskelutilojen sisustuksen kanssa. Pyörin hetken ympäri ja ihastelin näkymää, en tiennyt mistä aloittaa, joten päätin edetä järjestyksessä. Alakerrassa on kaksi oleskelutilaa sekä ruokailutila.  

Alakerran suuri oleskelutila oli ryhmitelty kolmeen osaan, ensimmäisenä katseen vangitsee flyygeli ja suuret ikkunat, vasemmalla puolella on istuinryhmä, jonka ympärille on sijoiteltu taidekokoelma, joka sisältää tunnettujen suomalaisten teoksia Oikealla puolella takan vieressä on houkutteleva paikka istuutua ja katsella ympärille sekä alas salonkiin. 

Salonkia hallitsee vaaleanpunainen sohvaryhmä, joka on sijoitettu siten, että siitä näkee ruokailutilaan sekä Laajalahdelle, kesällä näkymät ovat varmasti upeat.

Edustusasunnon ruokailutilassa on näyttävästi katettu pitkä pöytä ja vieraiden iloksi seiniä koristaa Anen lempitaulut. Paraatipaikalla on Anen ensimmäinen Helene Schjerfbeck hankinta, Lehtimajajuhla maalaus on vuodelta 1883. Ruokailutilasta on näkymät salonkiin ja isot ikkunat Laajalahdelle. 

Keittiötä en huomannut lainkaan, se on ilmeisesti poistettu museon muutostöiden yhteydessä vuonna 1980, miten harmillista.

Yläkerrassa kolme huonetta, joista yhdessä pyöri mielenkiintoinen Ane Gyllenbergin historiikki. Sisääntulon oikealta puolelta, takkaryhmän vierestä lähtee rappuset yläkertaan. 

Välitasanteella kannattaa pysähtyä katsoma lasimaalausta, sen vasemmasta alakulmasta löytyy vapaamuurareiden symboli harppi ja suorakulma. 

Kaksi huoneista on sisustettu oleskeluhuoneiksi, viherhuone ja toinen on varmaan ollut työhuoneena, mutta tämän hetken ”ajan hengessä” -näyttelyn vuoksi sisustus on siirretty alakerran Gallerian tiloihin. Olisin mielelläni nähnyt, miten huoneet on sisustettu, kun perhe on asunut siellä. 

Galleria

Ruokailutilasta pääsee museon Galleriaan, se on valoisa ja moderni, näyttelytiloissa on parhaillaan menossa ”Ajan hengessä” -näyttely 10.4.2022 asti. 

Esillä on useita Helene Schjerfbeckin töitä sekä Anen työhuoneen sisustus. Gallerian vieressä on kahvila, josta on näkymät Laajalahdelle. Lisärakennus ja Galleria, ei mielestäni sopinut vanhan talon tunnelmaan. 

Talvinen sää esti tutustumasta pihaan ja rakennukseen ulkopuolelta, joten tänne pitää ehdottomasti palata keväällä tai kesällä uudelleen, kun puutarha kukkii.

Ane Gyllenberg

Kuva: Wikipedi, Ane Gyllenberg ,1961

Ane Gyllenberg syntyi Iitissä 24.12.1891, hänen äiti Emilia oli pappilan tytär ja isä Eskil kuului ruotsalaiseen Gyllenbergin aatelisukuun ja työskenteli Åminneforsin ruukin kirjanpitäjänä ja hoiti tilaa Iitin Perheniemen kartanossa. 

Ane valmistui Turun kauppaoppilaitoksesta vuonna 1911 ja aloitti työt pankissa, hän muutti Helsinkiin vuonna 1916 ja aloitti työt Pankkiiriliike Tom Sahlbergillä. Suomen itsenäistymisen jälkeen 6.12.1917 Ane liittyi Helsingin suojeluskuntaan. 

Helsingissä Ane tapasi vaimonsa Signen, joka työskenteli pankkineitinä, pariskunta meni naimisiin vuonna 1919 ja kaksostytöt Marianne ja Margareta syntyivät vuonna 1920, myöhemmin vuona 1932 pariskunta sai pojan, joka kuitenkin kuoli heti synnytyksen jälkeen. 

Ane työskenteli pankkiiriliikkeessä ja oli siinä osakkaana, liikkeellä oli mennyt pitkään hyvin, kunnes Tsaarin valta murtui ja Venäjän ruplan arvo romahti valuuttamarkkinoilla. Pankkiiriliike joutui irtisanomaan työntekijänsä, Ane siirtyi kiinteistöalalle ja perusti oman yrityksen. 

Myöhemmin (1925) hän osti pankkiiriliikkeen  Sahlbergin kuolinpesältä ja ryhtiliikkeen avulla hän pelasti yrityksen konkurssilta. Yrityksen toiminta alkoi kannattaa ja vuonna 1936 sen nimeksi vaihdettiin Pankkiiriliike Ane Gyllenberg, vuotta myöhemmin hän sai Suomen kansalaisuuden. 

Perhe asui Helsingissä ja muutti Kuusisaareen vuonna 1938, jolloin Villa Gyllenberg valmistui. Ane oli tunnettu hyväntekijä, 1948 perustettiin hänen ja Signen nimeä kantava säätiö, jonka tarkoituksena oli rahoittaa lääketieteellistä tutkimusta. Ane luopui terveyssyistä toimitusjohtajan tehtävistä 1955 ja myi yrityksen työtoverilleen ja alaisille. 

Ane Gyllenberg sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1949, hän oli innostunut taiteenkerääjä, mukana vapaamuurareiden toiminnassa, hän oli hengellinen ja kiinnostunut Rudolf Steinerin ajatuksista ja opeista. Ane ja Signe molemmat kuolivat vuona 1977, heidän perintönsä elää edelleen Villan Gyllennbergissä.

Villa Gyllenberg

 

Villa Gyllenberg on taide- ja kotimuseo Kuusisaaressa Laajalahden rannalla. Museorakennus valmistui vuonna 1938 pankkiiri Ane Gyllenbergin (1891-1977) ja Signe Gyllenbergin (1895-1977) perheen kodiksi. Kotimuseo on tunnelmallinen, sen tyylikäs sisustus on alkuperäinen ja taulut ovat edelleen samoilla paikoilla. 

Ane oli innokas taiteenkerääjä, museossa on yli 400 taideteosta, runsaasti esineistöä ja huonekaluja, jotka ovat taidokkaasti sijoitettu osaksi kotimuseon sisustusta. Kokoelmassa on paljon tunnettujen suomalaisten taiteilijoiden teoksia, suurin osa maalauksista on esittävää taidetta, nykytaidetta on vähemmän. 

Varhaisimmat teokset ovat 1400-luvulta. Helene Schjerfbeck oli Anen lempitaiteilija, tänä päivänä museossa on noin 40 hänen teosta, se on laajin yksityinen kokoelma. 

Museon toiminnasta ja taidekokoelmasta vastaa Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö, jonka pariskunta perusti vuonna 1949. Säätiö perustettiin tukemaan lääketieteellistä tutkimusta, apurahoja on jaettu vuodesta 1950 lähtien, joka toinen vuosi, tuen saajat ilmoitetaan Ane Gyllenbergin syntymäpäivänä 24.12.

Pariskunnan kuoleman jälkeen huvilan yhteyteen rakennettiin galleria, museo avattiin yleisölle vuonna 1980. Museota laajennettiin vuonna 2021 tehdyn peruskorjauksen yhteydessä.  

Museossa on kahvila ja museokauppa sekä siellä järjestetään konsertteja. 

Kesällä museoon pääsee Helsingistä venebussilla, pysäkki sijaitsee kävelymatkan päässä, viereisen Didrichenin museon rannassa.  

Osoite: Kuusisaarenpolku 11, 00340 Helsinki
Avoinna: ke, la, su klo 12-17 
Lisätietoja: www.villagyllenberg.fi 

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista

Didrichsen -kotigalleriasta taidemuseoksi

Tuhansia kertoja olen ajanut siitä ohitse, satoja kertoja olen ajatellut, ”tuolla pitäisi kyllä käydä” ja samassa tehnyt päätöksen, että menen sinne heti, kun siellä on joku kiinnostava näyttely. No nyt se mielenkiintoinen näyttely sitten tuli, Vincent Van Gogh -Tie taiteilijaksi, tämä täytyy ehdottomasti nähdä. Täältä tullaan Didrichsen!

Satuin huomaamaan näyttelyn uutimista, jossa kerrottiin, että ”tätä näyttelyä on odotettu ja toivottu pitkään, nyt vihdoin tuli mahdollisuus saada Van Goghin teokset Suomeen”. Tarina ei kerro, kuinka paljon piti maksaa, että ne piirustukset tänne saatiin, mutta vaikeneminen hinnasta kertoo jo paljon. 

Ajattelin heti, että nyt en saa unohtaa tätä näyttelyä! Näin heti mielessäni pitkät jonot ja tapani mukaan ajattelin, että antaa innokkaimpien mennä ensin ja käyn näyttelyssä sitten, kun alkuinnostus on ohitse. Monesti olen missannut kiinnostavia näyttelyitä juuri tämän ajatuksen vuoksi, sillä unohdan käydä katsomassa niitä rauhallisempaan aikaan ja sitten ne jälleen ruuhkautuivat päättymisen vuoksi. Olin somesta huomannut museon pitkät jonot ja päätin, että tuonne pitää mennä arkena, päiväsaikaan.

 

Smith Lionel, Assemble 2016

Ajelin pitkästä aikaa kotiin Munkkiniemen kautta ja huomasin että, Didrichsenin ympäristössä kuhisee porukkaa. Samassa muistin näyttelyn ja kurvasin heti museon parkkipaikalle tarkistamaan tilannetta. 

Lähestyessäni rakennusta huomasin useita veistoksia, mutta päätin tutustua niihin myöhemmin, ensin halusin selvittää minkälainen jono mahtaa taidemuseoon olla. Jonoa ei ollut nimeksikään, eikä ihme, sillä lounasaika oli juuri päättymässä. Oma vatsani muistutti minua väliin jääneestä lounaasta, paikkasin sitä jonossa syömällä energiapatukkaa.

Sisälle päästyäni vilautin museokorttiani ja siirryin skannattavaksi. Tie taiteilijaksi näyttely oli samassa kerroksessa taidemuseosiivessä, joten siirryin suoraan jonon jatkeeksi. Näyttely alkoi taiteilijan esittelyllä, luin sen pikaisesti läpi, sillä en malttanut keskittyä lukemaani, vaan halusin päästä näkemään piirustuksia. 

 

Tykkään enemmän esittävästä taiteesta kuin modernista ja tämän vuoksi minua kiinnosti erityisesti tämä Vincent Van Goghin näyttely. Toivoin näkeväni Provencen upeita maisemia, mutta näitä valitettavasti näyttelyssä ei ollut. Piirustukset olivat todella hienoja ja tarkkoja, voin vain ihailla tuollaista taitoa. Onneksi jono kulki hitaasti eteenpäin, niin oli aikaa katsoa kuvia pidempään. 

Piipahdin alakerrassa katsomassa Didrichsen 55-juhlanäyttelyä. Tulin takaisin ylös ja päätin käydä Tie taiteilijaksi-näyttelyn läpi vielä uudemman kerran, ajattelin että, nyt jaksan paremmin keskittyä tuohon Van Goghin elämänkaareen. Katsoin kuvia jälleen pitkään ja yritin painaa ne mieleeni. 

Vincent Van Gogch – Tie Taiteilijaksi 

Didrichsen taidemuseo 5.9.2020-31.1.2021 Vincent Van Gogh -Tie taiteilijaksi 

”Näyttelyn ytimen muodostaa valikoima Vincent van Goghin (1853–1890) uran alkuvaiheen piirustuksia, jotka on lainattu hollantilaisesta Kröller-Müller-museosta. Näyttelyssä nähtävät kaksi öljyvärityötä muistuttavat taiteilijan taiteellisen huipun ilmaisuvoimasta: Suomen ainoa Van Goghin teos, Ateneumin taidemuseon Katu, Auvers-sur-Oise vuodelta 1890 sekä Kröller-Müllerin kokoelman Omakuva vuodelta 1887.

Vincent van Gogh oli taiteilijana pääosin itseoppinut. 27-vuotiaana, kesällä 1880, useiden epäonnistuneiden ammattivalintojen jälkeen, hän teki päätöksen ryhtyä kuvataiteilijaksi.

 

Tie taiteilijaksi esittelee taiteilijan uran varhaisvuosia 1881–1886. Piirustukset kertovat Van Goghin matkasta taiteilijaksi, uppoutumisesta piirustusharjoituksiin ja ponnisteluista siirtää havaittu maailma paperille. Keskeisiä aiheita ovat maalaisväestön ja maatyön kuvaus, hollantilainen maisema maaseutu- ja kaupunkinäkymineen sekä henkilötutkielmat.” 

-Didrichsen taidemuseo-

Vincent Van Gogh 

Vincent Van Gogh 30.3.1853-29.7.1890 omakuva 1887

Olen varma, että minun lisäkseni moni muu muistaa Vincent Van Goghin paremmin taiteilijana, joka leikkasi korvansa kuin hänen tekemistään töistä. Ennen Tie taiteilija-näyttelyä tunnistin vain muutaman omakuva maalauksen ja Provencen lomareissulla tuli tutuiksi maalaukset Öinen Katukahvila (1888) ja Kaksitoista auringonkukkaa maljakossa (1888), joita myytiin julisteina useammassa liikkeessä. Näiden taulujen myötä ylipäätänsä kiinnostuin enemmän Van Goghista ja halusin ottaa selville, minkälaisesta taiteilijasta oikein oli kyse? 

Äiti pojastaan pappia toivoi…

Tuulimyllyjä Dordrechtissa 1881

Vincent Van Gogh syntyi 30.3.1853 Hollannissa pienessä Zundertin kylässä lähellä Belgian rajaa. Kouluvuosien jälkeen hän työskenteli taidekauppiaana setänsä liikkeessä Hollannissa, Lontoossa ja Pariisissa, mutta työhön keskittyminen herpaantui ja hän sai lähteä. 

Vincentin isä ja isoisä olivat pappeja, ja vanhemmat toivoivat, että hänkin päätyisi papiksi. Vincent alkoi lukea teologiaa ja saarnaamaan, hän toimi opettajana ja hän etsi omaa paikkaansa tekemällä erilaisia töitä. Vincent oli jo nuorena ailahtelevainen, hän musertui sydänsuruissaan, eikä jaksanut pitää itsestään huolta. 

Tie taiteilijaksi

Perunansyöjät, 1885 Nuenen

Vincent oli lapsesta asti piirtänyt, mutta ei ollut käynyt mitään kursseja tai kouluja, Theo-veli kehotti häntä ryhtymään taiteilijaksi ja lupasi antaa tukea. Vincent oli 27-vuotias, kun hän päätti ryhtyä taiteilijaksi, hän piirsi ahkerasti ja harjoitteli erilaisia tekniikoita, ja halusi oppia lisää. Alkuun hän kiersi ympäri Hollantia ja Belgiaa maalaamassa, enimmäkseen hän maalasi maaseudun asukkaita työssään. Teokset olivat tummanpuhuvia. 

Theo-veljen tuen avulla hän pystyi käymään piirustuskursseilla sekä aloittamaan taideopinnot. Veljekset olivat läheisiä, he kirjoittivat toiselleen aktiivisesti kirjeitä, koko elämänsä ajan. Theo huolehti Vincentistä, myi hänen taulujaan ja antoi kuukausirahaa kuluihin. 

Vincent maalasi ensimmäisen mestariteoksensa Perunansyöjät vuonna 1885 Nunesissa, teoksessa kuvataan maalaisia, jotka ovat tarkoituksella piirretty rumiksi. Taiteilijan isä kuoli samana vuonna.

Oppivuodet Pariisin sykkeessä 

Kuokkiva maanviljelijä, 1885 Nuenen

Vincent muutti vuonna 1886 veljensä Theon luokse Pariisiin, veljen avustuksella hänen terveytensä koheni, hän alkoi harjoitella uusia tekniikoita ja löysi värit. Vincent tutustui taiteilijapiireihin, he muuttivat ”marttyyrien vuorelle”, Montmartren kaupunginosaan, joka oli tuolloin nykyään kuuluisien taiteilijoiden suosima asuinpaikka. Pariisissa tyyli muuttui, tummat värit vaihtuivat kirkkaisiin, valo ja terävät ääriviivat näkyivät uusissa töissä. Pariisin aikana, Vincent oli tuottelias, hän maalasi, kukkia, asetelmia ja maisemia, hän vaihtoi tauluja taiteilijatarvikkeisiin, maalasi ja juopotteli. Pari vuotta myöhemmin Vincent oli hermoromahduksen partaalla ja päätti muuttaa Pariisin sykkeestä rauhallisempaan Etelä-Ranskaan, Arlesin kaupunkiin.

Ristiriitojen Provence -valoa ja synkkyyttä

Luudalla lakaiseva mies, 1881 Etten

Vincent ihastui Provencen valoon, väreihin ja luontoon sekä etelän öihin, hän maalasi auringonkukkia, ihmisiä ja rakennuksia. Vincent vuokrasi Arlesista keltaisen talon, hän halusi perustaa taidekeskuksen, ja yritti houkutella luokseen muita taiteilijoita. Paul Gauguin tarttui tilaisuuteen, he maalasivat yhdessä ja keskustelivat taiteesta, kunnes riitaantuivat pahasti, ystävyys päättyi ja Paul lähti Arlesista. Riidan jälkeen Vincent leikkasi korvansa ja sanotaan, että hän olisi antanut sen paikalliselle prostituoidulle. 

Myöhemmin on epäilty, että Paul Gauguin olisi riidan päätteeksi leikannut miekalla Vincentin korvan irti, toisen teorian mukaan Vincent olisi saanut samana päivänä kuulla, Theon menevän naimisiin ja pelännyt jäävän vaille veljen henkistä ja taloudellista tukea. Vincent oli arvaamaton, hän hakeutui itse potilaaksi Saint Remy de Provencen psykiatriseen sairaalaan, jossa hän jatkoi maalaamista. 

Takaisin Pariisiin

Vincent Van Gogh signeerasi työnsä aina etunimellään,
sillä kukaan ei osannut lausua hänen sukunimeään oikein. 

Sairaalasta päästyään Vincent muutti Auvers-sur-Oisen kaupunkiin, lähelle Pariisia ja hänen lääkäriä tohtori Paul Gachetia. Vincent asettui Auberge Ravoux majataloon ja maalasi ahkerasti, kunnes ilmeisesti terveydelliset ja taloudelliset syyt saivat hänet ampumaan itseään. Vincent ei toipunut ampumisesta, vaan kuoli muutaman päivän päästä 29.7.1890. Auberge Ravoux toimii tänä päivänä museona ja siellä on nähtävissä Vincent Van Goghin huone. Vincentin kuolemasta oli kulunut vain puolisen vuotta kunnes, hänen Theo-veljensä kuoli vakavan masennuksen seurauksena. Molemmat ovat haudattu Pariisin lähelle Auversiin. 

Perintö jälkipolville

Ateneum: Katu, Auvers-sur-Oise 1890

Vincent Van Gogh oli kuollessaan vain 37-vuotias, hänen teokset saavuttivat suuren suosion vasta hänen kuoleman jälkeen. Lyhyen taiteilijauransa (1880-1890) aikana hän maalasi noin 900 taulua ja teki yli 1000 piirustusta. Van Goghin elämää varjostivat mielenterveydelliset ongelmat, joista hän ei koskaan selvinnyt. 

Van Goghin viimeisestä työstä ei ole varmaa tietoa, viimeiseksi työksi on veikattu Vehnäpelto ja Varikset (1890) ja nyt hiljan sen on epäilty olevan Puun juuria ja runkoja (1890). Maalauksen vastaavia puunrunkoja on löydetty Auversista, läheltä majataloa, missä hän asui viimeiset päivät.

Ateneumissa on yksi Vincentin viimeisistä töistä Katu, Auvers-sur Oise (1890), maalaus hankittiin Ateneumin kokoelmiin vuonna 1903. Tämän teoksen myötä Ateneumista tuli maailman ensimmäinen taidemuseo, jonka kokoelmissa oli Vincent Van Goghin maalaus. Teos ostettiin aikanaan 2500 markalla, joka on nykyrahassa noin 9500 euroa. 

Vincent onnistui eläessään myymään vain yhden maalauksen, kuitenkin tänä päivänä hänen teoksistaan maksetaan huikeita summia, toistaiseksi eniten on maksettu Tohtori Cachetin muotokuvasta (1890). Teos oli yksi hänen viimeisimpiä töitä ja se huutokapattiin vuonna 1990 japanilaiselle liikemiehelle 82,5 miljoonan dollarin hintaan!

Ohessa muutamia suosikkejani näyttelystä

Pataa puhdistava nainen (1885)

Istuva Nainen, 1883 Haag

Kahvia jauhava nainen, 1882 Haag

Istuva nainen, 1882 Haag

Didrichsenin taidemuseo

Museorakennus pihan puolelta, näkymät Laajahdelle

Kun vihdoin olin katsellut piirroksia tarpeeksi, niin siirryin talon puolelle. Museorakennus oli alun perin Marie-Louise ja Gunnar Didrichsenin perheen koti, he muuttivat Kuusisaareen vuonna 1958. Villa Didrichsen on arkkitehti Viljo Revelin suunnittelema kokonaisuus, talon lisäksi hänen toimisto on suunnitellut sisustuksen, huonekalut sekä veistospuiston talon ulkopuolelle. 

Laila Pullinen, Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen (1985)

Alun perin Didrichsenit toivoivat Alvar Aallon suunnittelevan heille kodin, joka muistuttaisi tyyliltään Noormarkussa sijaitsevaa Alvarin ja Ainon suunnittelemaa Villa Maireaa. Kiireeseen vedoten Alvar ehdotti tilalleen Viljo Reveliä, joka kuulemma ainoana pystyy samaan kuin hän, Alvar. 

Villa Didrichsen sijaitsee upealla paikalla Kuusisaaressa, korkealla rinnetontilla aivan meren rannalla. Olohuoneen ikkunoista on upeat merimaisemat Laajalahdelle Keilaniemen suuntaan.  Alhaalla rannassa on laituri ja taidemuseoon voi saapua, vaikka omalla veneellä. 

Pariskunnan taideinnostuksen myötä taloon rakennettiin lisäsiipi, joka avattiin yleisölle vuonna 1965 taidemuseoksi. Lisäsiiven suunnitteli Viljo Revel ja se sulautuu taloon niin hyvin, että voisi kuvitella sen olevan osa alkuperäistä rakennusta. Samalla ulos rakennettiin uima-allas, heijastamaan arkkitehtuuria. Presidentti Urho Kekkonen vihki taidemuseon käyttöön vuonna 1965, aluksi taidemuseo oli avoinna pari päivää viikossa. 

Pekka Halonen, Ateria (1899). Marie-Louise ja Gunnar hankkivat

ensimmäisen taulun kokoelmaansa vuonna 1942. 

Didrichsenit alkoivat kerätä taidetta jo 1940-luvulla, heidän ensimmäinen hankinta oli Pekka Halosen Ateria (1899). Aluksi he keräsivät vain kotimaista taidetta, mutta ajan myötä kokoelma karttui myös ulkomaisten modernien taiteilijoiden töistä. Tällä hetkellä kokoelmassa on noin 1000 teosta, niistä suurin osa on Marie-Louisen ja Gunnarin hankkimia. Maalauksien lisäksi heidän kokoelmissa on veistoksia ja esineitä muinaisesta korkeakulttuurista mm. Meksikon Maya kulttuurista. 

Taideharrastus ja hulppea asunto ei ole ilmaista huvia, vaan se vaatii paljon rahaa, tanskalainen Gunnar tuli Suomeen aikanaan lopettamaan isänsä yrityksen toimintaa, mutta tuli samalla avanneeksi oman yrityksen Transmeri Oy:n, jonka ensimmäinen tuote oli rotanmyrkky. Tänä päivänä yritys tuo maahan mm. elintarvikkeita, Off-hyttysmyrkkyä ja kosmetiikkaa. Suomessa Gunnar tapasi Marie-Louisen, heillä on neljä yhteistä lasta.

Veistospuisto

Talon ulkopuolella on useita veistoksia, suurin osa niistä on Henry Mooren tekemiä, veistospuistossa on Pohjoismaiden laajin Moore-kokoelma. Puistoon on vapaa pääsy ja siellä voi vierailla, museon ollessa kiinni. Veistospuistossa järjestetään sunnuntaisin klo 13.00 opastettuja kierroksia.

Marie-Louise ja Gunnar Didrichsen

Puistosta löytyy isäntäparin haudat, Marie-Louise halusi, että hänet haudataan Villan alueelle, sellaiseen paikkaan mistä näkyy merelle ja auringonlaskun. Tämä paikka täytyy ehdottomasti käydä kokeilemassa auringonlaskun aikaan.

Tänä vuonna 2020 taidemuseo täyttää 55 vuotta ja taidemuseosiiven alakertaan koottu juhlanäyttely.

Osoite: Kuusilahdenkuja 1, 00340 Helsinki

Avoinna: Ma suljettu, ti 10-18, ke-to 10-20, pe-su 10-18

Sisäänpääsy: museokortti

Aikuiset 16 € / alennettu hinta 14 € / alle 18v vapaa pääsy

Lisätietoja: www.didrichsenmuseum.fi

Didrichsen 55 vuotta -juhlanäyttely

Pablo Picasso Le Peintre au travail (1964)

 

”Didrichsenin 55-vuotisjuhlanäyttely (5.9.2020-2.5.2021) esittelee sekä suosikkeja että harvemmin nähtyjä keskeisiä teoksia museon kokoelmasta.

Museon alakerran molemmissa näyttelysaleissa ja huvilasiivessä on esillä paljon toivottuja teoksia mm. seuraavilta taiteilijoilta: Pablo Picasso, Wassily Kandinsky ja Helene Schjerfbeck. Näyttelystä voi myös löytää Suomen tiettävästi ainoan Mark Rothkon maalauksen.” 

-Didrichsen taidemuseo-

Salvador Dali Nukkumatti (1966)

Joan Miro, Feme a la chevelure (1960)

Tervetuloa blogiini

www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 

Facebook-sivulta tai Instagramista