sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Lue 50 kirjaa! - Luku haaste 2019







Joulukuussa tuli työkavereiden kanssa puhuttua helmet-luku haasteesta, olin kuullut siitä aikaisemmin, mutta en ollut perehtynyt siihen sen kummemmin. Kollegani kertoi minulle haasteesta tarkemmin ja se kuulosti mielenkiintoiselta, ajattelin että voisin kokeilla lukuhaastetta tänä vuonna.

Unohdin tuon haasteen kunnes viime viikolla se pompsahti eteeni useampaan otteeseen eri yhteyksissä. Kävin kirjaston helmet-sivuilla tutustumassa haasteeseen ja löysinkin sieltä 50:n kohdan listan, mihin oli kerätty teemoja kirjojen valitsemista varten. Silmäilin listaa ja se näytti oikein hyvältä. Viime aikoina olen lukenut todella vähän ja ajattelin, että tämän haasteen myötä voisin saada uutta intoa lukemiseen, joka on minulle mieluista ajanvietettä.

Lukuhaasteessa valitaan luettavaksi 50 kirjaa eri teeman mukaan, teemat voivat liittyä juoneen, kirjailijaan, kansikuvaan, kirjallisuuden lajeihin tai mihin vaan. Tämä on jo viides lukuhaaste, ensimmäisen haaste järjestettiin vuonna 2015. Mikäli 50 kirjaa tuntuu liian suurelta määrältä, niin voi osallistua pienempään lukuhaasteeseen jossa valitaan luettavaksi 25 kirjaa.




Martan kirjalista


 


Rakastan kirjoja! Pienenä haaveilin, että olisin kirjastonhoitaja, lainasin kirjastosta paljon kirjoja ja leikin kotona kirjastonhoitajaa, olen myös useasti miettinyt kuinka mahtavaa olisi työskennellä kirjakaupassa. Tykkään kirjoista ja tämän vuoksi kirjahyllyyn onkin niitä siunaantunut melkoinen määrä. Kon Mari menetelmän avulla olen yrittänyt päästä ylimääräisistä tavaroista eroon, mutta kirjahyllyn läpikäyminen on jäänyt vaiheeseen. Tämä lukuhaaste on oiva tapa karsia kirjoja ja tämän vuoksi aion ensin kerätä mahdollisimman paljon kirjoja haasteeseen omasta hyllystä ja tämän jälkeen täydentää pinoa muilla kirjoilla!

Saapi nähdä miten tässä käy, mahdanko onnistua haasteessa?

Yöpöydälläni oli useampi kirja, jotka ovat odottaneet jo jonkin aikaa vuoroaan. Kävin ne ensimmäiseksi läpi ja poimin sieltä sellaiset kirjat,  jotka sopivat haasteeseen. Löysin heti listalle neljä kirjaa, sitten siirryin kirjahyllyn luo ja poimin sieltä teemaan sopivia kirjoja sekä useamman lukemattoman kirjan, jotka ovat odottaneet omaa vuoroaan, niitä voin sitten luettuani yhdistää sopivaan teemaan. Tämän jälkeen minulla oli koossa peräti 32 kirjaa eli 18 kirjaa vielä puuttui!

Sitten alkoi ne ns. vaikeat teemat ja täytyi hakea hieman apuja… Facebookissa on oma ryhmä kirjahaasteelle, jossa jaetaan kirjavinkkejä, sieltä löysin muutamiin kohtiin vinkin. Vielä jäi puolet  teemoista ilman sopivaa kirjaa, osaan se löytyy varmasti lukemisen kautta, mutta sitten on muutamia kohtia mihin en keksi mitään…

Kirjoja etsiessä silmiini osui myös Seinäjoen kirjastonjärjestämä lukuhaaste, jonka teemana on eri maat. Matkailusta kiinnostuneena ajattelin samalla kirjata ylös kuinka monta maata löytyy Lukuhaaste 2019 kirjojeni listalta.
  
Siinä se ”lukuhaate 2019” -lista nyt on, katotaan miten se mahtaa muuttua haasteen edetessä!


Lukuhaaste 2019





1. Kirjan kannessa on ihmiskasvot => Anna Jansson, Haudan takaa

2. Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä => 
Anna Jansson, Murhan Alkemia

3 Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista jota en yleensä lue =>
Sophie Kinsella, Varsinainen talousihme

4. Kirjailijan ainoa teos = Christian Lönnqvist, Oilgate

5. Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi = >
Kjell Westö: Kangaistus 38

6. Rakkausromaani => Nicholas Evans, Suden läheisyys

7 Kirja kertoo paikasta jossa olet käynyt => 
Merja Tynkkynen, Valkoinen sohva Rivieralla

8. Kirja kuuluu mielestäsi yleissivistykseen =>
Charlotte Bronte, Kotiopettajattaren romaani

9. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja
=> ei tule heti mieleen ketään alle 18 vuotiasta

10. Rodullistetun kirjailijan kirjoittama kirja = ???

11. Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa => Sofi Oksanen: Puhdistus

12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan = > Kitty Kelley, Kuningasperhe

13. Kotimainen lasten- tai nuortenkirja
= >tähän löytyy kirjastosta joku Remes

14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi
=> En keksi yhtään kirjailijaa Y:llä

15. Kirjassa käsitellään jotain tabua => ???

16. Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla =>
Mary Hoffman, Stravaganza -naamoiden kaupunki

17. Kirjassa on kaksoset => ???

18. Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja => Liza Marklund, Ajojahti

19. Et pidä kirjan nimestä => Arturo Pérez-Reverte, Rummunkalvo

20. Kirja käsittelee sinulle entuudestaan vierasta kulttuuria =>???

21. Julkisuuden henkilön kirjoittama kirja => ???

22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja = >???

23. Kirjan nimessä on jokin maa = >
Helve-Sibaja Liisa, Hausfrau kotona Sveitsissä

26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan
=> tätä alan metsästämään heti ensi viikolla työmatkalla

27. Pohjoismaisesta mytologiasta ammentava kirja => ???

28. Kirjan kannessa on kuu = >
ihmettelen ettei hyllystä löytynyt yhtään kirjaa, missä on kuun kuva tai kuu kirjoitettuna

29. Kirjassa nähdään unia =>
Tämä varmaan tupsahtaa jostakin kirjasta luettaessa

30. Kirjan kannessa on kaupunkimaisema = >Maisema? riittääköhän katu?

31. Kirjassa kuljetaan metrolla => Liza Marklund, Rautaveri

32. Kirjan nimessä on ammatti  => Henning Mankell, Tanssinopettajan paluu

33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan => Joanne Harris, Pieni suklaapuoti

34. Kirjassa on usean kirjoittajan kirjoituksia
=> 
Postikorttimurhat Patterson & Marklund

35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä = >Hotelli Firenzessä

36. Kirjassa ollaan yksin => ???

37. Pienkustantamon julkaisu => ???

38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja => ???

39. Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja => ei tule mieleen

40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia =???

41. Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää =>1700-1800 luku

42. Kirjailijan nimi viehättää sinua =>  Judith Lennox, Jäljet rantahiekassa

43. Kirja seuraa lapsen kasvua aikuiseksi =>
Ildefonso Falcones, Meren katedraali

44. Kirja kertoo Berliinistä => Ilkka Remes, Pahan perimä

45. Kirjan nimessä on kieltosana => Joy Fielding, Pakoon et pääse

46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö =>  ???

47. Kirjassa on alle 100 sivua => Tätä voisin myös kysyä kirjastosta

48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta henkilöstä => ???

49. Vuonna 2019 julkaistu kirja => näiden ilmestymistä odotan

50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja => täytyy käydä kysymässä!


Oletko sinä osallistunut kirjahaasteeseen?


Minkälainen on sinun kirjahaasteesi 2019?


Huomasin että Helmetin sivuilla on meneillään myös elokuvahaaste



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 



4 kommenttia:

  1. Tsemppiä luku-urakkaan!
    Tämä on minusta niin hauska haaste, ja tuntuu leviävän joka vuosi isommalle ja isommalle joukolle.
    Sen verran pitää huomauttaa, ettei Remes ehkä ole paras esimerkki erinomaisesta kotimaisesta lasten- ja nuortenkirjallisuudesta ;) Suosittelen vaikka Annina Mikaman Taikuri ja taskuvaras -kirjaa, joka on taianomainen tarina ja sijoittuu 1800-luvun lopun Helsinkiin. Voitti muuten juuri tänään Topelius-palkinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, eikö olekin hauska haaste! Harmi etten ole kuullut haasteesta aikaisemmin... Remeksen kirjoja olen lukenut ja huomasin joskus että hän kirjoittaa myös lastenkirjoja, tämän vuoksi valinta osui siihen. Mutta tuo sinun vinkkisi kuulostaa todella mielenkiintoiselta, taidanpa vaihtaa siihen, Helsinki 1800-luvulla kiinnostaa! ;) Aiotko itse osallistua?

      Poista
    2. Minulla on menossa niin paljon kaikenlaista, että luen sen, minkä kerkiän. Lisäksi kirjojen saaminen tänne Kölniin on sen verran hankalaa, että tästä voisi tulla liikaa päänvaivaa :D Mutta fanitan kyllä kovasti tätä lukuhaastetta!

      Poista
    3. Tiedän tuskan :) Meillä oli Sveitsissä Suomi-ladyjen kanssa oikein kattava kirjakierrätys ja Suomesta kun tuli niin laukut painoivat... Eh tiedä muistanko oikein mutta nykyään taitaa Helmetin kautta pystyä lukemaan e-kirjoja.

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.