sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Puces du Canal, kirpputori huumaa Ranskassa







Tasan 19 vuotta sitten eräs pikkuherra näki päivänvalon ja muistan tuon päivän vieläkin kuin eilisen. Roni syntyi vähän puolen yön jälkeen, vaikka olimmekin lähteneet jo ajoissa sairaalaan. Tuntuu hieman haikealta, kun tänä vuonna en pääse juhlistamaan Ronin synttäreitä, mutta onneksi tuohon vaivaan löytyy lääke, joka hieman helpottaa ja se on nimeltään Brocante!



Onnea Roni <3


Siitä on jo pari vuotta kun ensimmäisen kerran kuulin Lyonin lähellä sijaitsevasta isosta brocantesta ja tuosta lähtien olen halunnut päästä käymään siellä. Kuulin paikasta paljon tarinoita, kuinka ”Sinne pitää lähteä aamulla aikaisin ajamaan, sillä se on vain muutaman tunnin auki” tai ”sinne pitää lähteä pakettiautolla, eikä millään pienellä autolla” tai ”siellä on suuria halleja ja pöytiä, niin paljon ettei kaikkia ehdi edes kiertää”.



Kyllähän Fiudeen mahtuu!


Olen pitkään yrittänyt houkutella ystäviäni että lähtisimme käymään siellä, mutta aina se on jäänyt vain puheasteelle ja perheen kanssa emme pääse koskaan niin aikaisin liikenteeseen. Pitkään mietin mistä saisin sen ison auton Fiuden tilalle, kunnes viime viikolla päätin että nyt aion lähteä käymään siellä ja mikäli tekisin isoja hankintoja niin kyselisin kuljetusta. Halusin ainakin nähdä tuon paikan ja kyllähän siihen Fiudeen mahtuu kuitenkin aika paljon tavaraa.


Tuonne kirpputorille on meiltä noin 1 h 40 min ajomatka ja ilokseni eräs ystäväni innostui lähtemään mukaan. Lähdimme aamulla vähän kahdeksan jälkeen liikenteesen, ajomatka ei tuntunut yhtän pitkältä, kun autossa oli juttuseuraa. Loppumetreillä tuli hieman kommunikointiongelmia navigaattorin kanssa ja muutaman u-käännöksen jälkeen suoriuduimme lopuksi kuitenkin oikeaan paikkaan. Jätimme auton alueen vartoidulle parkkipaikalle ja saimme heti kuulla varsinaisen ilosanoman, Brocante olisi auki klo. 15:00 asti.






WOW! Siis todella WOW! Saavuimme kirpputorialueelle, siellä todella oli älytön määrä niitä halleja sekä lukuisia myyntipöytiä jotka olivat täynnä huonekaluja, erilaisia sisustustavaroita ja astioita. Tunsin kuinka askeleeni alkoi kiihtyä ja halusin kiireesti päästä tutkimaan minkälaista tavaraa oli tarjolla.



Monet pöydät olivat niin nätisti laitettu, että halusi vain ihailla


Pääsääntöisesti tavarat oli laitettu kivasti esille, monissa halleissa ja  konteissa oli todella nähty vaivaa niiden asetteluun ja niitä oli kiva katsella. Tarjolla oli paljon hyväkuntoista tavaraa ja hinnat olivat mielestäni kohtalaisia, halvempia kuin Sveitsin puolella. Huonekalujen valikoima oli laaja ja monet huonekalut olivat todella masiivisia ja ne vaativat ison kartanon, jotta ne eivät näyttäisi niin suurilta. Täytyy sanoa että tuo kirpputori oli yksi suuri aarreaitta, sieltä löytyy niin monenlaista tavaraa ja jos vain olisi tiedossa tuleva koti, niin sieltä voisi tehdä upeita löytöjä Ikean huonekalujen tilalle.




Vielä jä Bistron naulakko saamatta...


Meillä kävi hyvä tuuri sillä päivä oli kaunis ja aurinkoinen, eikä eilisestä sateesta ollut tietoakaan. Kirpputorilla oli mukava tunnelma, siellä oli hauska kierrellä ja kannattaa todella tinkiä. Kyllähän sieltä jotain tarttui jotain mukaankin, ystäväni teki useita löytöjä ja miäkin löysin vihdoin kynttelikön pöydälle sekä massiivinen pullotelineen, jolle vielä mietin sopivaa käyttötarkoitusta, jotta tuo idea on helpompi myydä Papille… Tällä hetkellä ajatuksena laittaa siihen tuikkuja roikkumaan ja valaisemaan syksyn pimeitä iltoja tai siitä voisi tehdä yrttitelineen ensi kesäksi, ripustamalla saviruukkuja tai vaikka joulukuusen ensi jouluksi. Alun perin tuota telinettä on käytetty viinitiloilla, siihen on laitettu pulloja kuivamaan.



Jotain pientä...


Mitähän muita ideoita sitä keksisi tuon telineen käyttötarkoitusta varten?




Puces du Canal



Konteissa ja varastohalleissa oli useita pysyviä kojuja 



Puces du Canal Ranskan toiseksi suurin kirpputori ja siellä käy viikonloppuisin noin 8000 kävijää. Alueella on 200 vakituista antiikkikauppiasta, 400 myyntipaikkaa, 7 ravintolaa sekä leipomo. Kirpputori järjestetään joka sunnuntai, antiikkiliikkeet ovat avoinna myös torstaina ja lauantaina. Kirpputori ja liikkeet ovat avoina 7-15:00, mutta monet lopettavat myymisen jo aikaisemmin.



Puces du Canal, sijainti


5 kommenttia:

  1. Awww! Les puces du Canal - mon amour! ❤️ Olen sielta tuonut paljon tavaroita kotiin niin Eurooppaan kuin USAankin (ugh, cargo fees!). Mutta aivan ihana paikka..... ja liikaa ostettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan huikea paikka! Mua niin harmittaa etten käynyt siellä aikaisemmin... Ehkäpä ehtisi vielä uudemman kerran ;) Kiinnostaa kovasti kävitkö itse paikan päällä shoppailemassa ja sovit kuljetuksesta vain miten toimit?

      Poista
    2. Shoppasin ihan paikan paalla - olen kaynyt siella aika monta kertaa.... Pienemmat tavarat matkalaukkuihin, ja sitten isommat laitoin isoon laatikkoon ja cargona kotiin. Arvatenkin shippaus oli kalliimpi kuin ostokset ... mutta kun ehdottomasti piti kaikkea kivaa saada. Tosin, nyt olen sitten muuttojen myota osan myynytkin ja saanut rahanikin takaisin korkojen kera ;-) Amerikkalaiset tykkaavat eurooppalaisista jutusta...

      Poista
    3. Saitko siis paikan päällä sovittua kuljetuksesta? Vai järjestitkö itse jotain muuta kautta? Tavarat varmaan menevät todella kaupaksi siellä, täkäläiset US tuttavani ostelevat kanssa paljon. Taidanpa vielä käväistä tuolla kerran ennen paluumuuttoa ;)

      Poista
    4. Olisivat hoitaneet kuljetukset siella ihan paikan paalla, mutta kun oli mahdollisuus, niin toin tavarat ystavani talolle, pakkasin ne itse ja sitten kuljetusfirma haki ne lentokentalle ja hoiti siita yli Atlantin.

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.