Jos heinäkuussa tuli reissattua paljon Ranskassa niin
elokuun teemana on ollut ehdottomasti Sveitsi. Kuukausi alkoi räväkästi
ilotulituksilla, joita järjestettiin useissa kaupungeissa Sveitsin
kansallispäivän kunniaksi. Mekin kävimme niitä ihailemassa
naapurikaupungissamme Versoixissa. Tänään TJ-kalenterissa on jäljellä 6 viikkoa
eli 41 päivää ja meillä pyörii muuttoliikkeiden edustajia tekemässä arviointia
kuorman määrästä, hieman jännittää tuo lopullinen lukema, Papin arvio meni ihan
poskelleen ja ei se meikäläisenkään ihan oikein mennyt. Tästähän voisi
järjestää oikein kilpailun, kuka arvaa muuttokuorman koon lähimmäksi oikein ja
palkinnoksi voin luvata ettei tarvitse osallistua kuorman purkamiseen…
Elämää Sveitsissä
|
Tein itselleni muistoksi ystävänikirjan, joka on kiertänyt kaveripiirissä |
Paluumuutto lähestyy kovaa vauhtia, eikä asunnon sekä työpaikan
kanssa ole vielä tärpännyt, vaikka odotin markkinoiden vilkastuvan niiden
suhteen elokuussa lomien jälkeen. Tein TJ-kalenterin ja huomasin että päivät
vähenee tiuhaan tahtiin eli nyt on pakko ryhtyä hoitamaan muuttoon liittyviä
asioita vaikka osoitetta ei vielä ole.
Laitoin myynti-ilmoituksia erilaisiin FB-ryhmiin, nyt ei
ainakaan aika käy pitkäksi kun vastailen viesteihin ja sovin tapaamisia
ostajien kanssa, jotka sitten peruvat ne viime hetkellä… Tähän mennessä ehkä
paras ehdotus on tullut käytetystä jääkaapista: ”tarjoan 50 rahaa ja 100 rahan
edestä Sushia”. (tätä en muuten kertonut Papille, sillä hän olisi tehnyt kaupat
heti) Taisin pyytää tuosta jääkaapista liian vähän, sillä sain siitä viestejä
ihan älyttömästi, hellyin kuitenkin myymään sen ”jonon” ohi eräälle
sinnikkäälle opiskelijalle, joka aneli sitä hartaasti. Tyttö oli niin iloinen
saadessaan kaapin ja olisi halunnut antaa siitä extraa, kun kuulemma myin sen
liian halvalla. Katsoin hänen muuttokuormaa ja tuli ihan oma tytär mieleen,
toivon että joku jossain ajattelee myös häntä vastaavassa tilanteessa.
Mä niin vihaan muuttamista, voisiko vaan heilauttaa
taikasauvaa ja saisi siten turhat tavarat pois ja loput omille paikoille? Tällä
hetkellä todella kartoitetaan muuttoliikettä, tänään on käynyt pari
muuttoliikkeen edustajaa arvioimassa mahdollista kuormaa ja tuskan hiki alkaa
taas nousta, sillä edellinen muutto ahdistaa vieläkin ja saa ihon kananlihalle.
Peukut pystyyn ehkä tässä vielä joku osoite tavaroille keksitään…
Matkailu
|
Tytöt liikenteessä |
Alkukuusta lähdettiin Rosan kanssa tyttöjen Roadtripille,
alun perin piti lähteä Etelä-Ranskaan, mutta laajat tulipalot saivat meidät
muuttamaan alkuperäisiä suunnitelmia ja päädyimme harrastamaan
kotimaanmatkailua. Pohdimme että Etelä-Ranskaan pääsee helposti koska vaan,
mutta kuinka usein meidän tulee jatkossa reissattua ympäri Sveitsiä? Meillä
molemmilla oli mielessä monia mielenkiintoisia paikkoja, joita halusimme vielä
nähdä täällä Sveitsissä. Lähdimme Fiudella reissuun ja teimme oman ”Grand
tourin” kiertelemällä Sveitsiä neljän päivän ajan. Tuosta reissusta teen
postauksen myöhemmin, mutta ohessa muutamia kuvia makupaloiksi.
|
Kaunis Lucerne |
|
Lugano |
|
Comojärvi |
|
Kauan odotettu junamatka Bernina junareittiä pitkin, upea Unesco-kohde |
|
Mikä ihana yllätys Maienhof ja Pikku-Heidin maisemissa |
|
Rosa sanoisi tähän että "mystinen Liechtenstein" |
|
St Gallen |
|
Euroopan suurin vesiputous Rhinefall |
|
...ja lopuksi Juravuorilla pieni St Ursinen kaupunki |
Tuon reissun jälkeen kävimme Rosan kanssa vielä Morgesissa,
sen linnassa oli upea Audrey Hepburn & Givenchy-näyttely, jossa on
nähtävillä monia upeita pukuja, joita Audrey on käyttänyt elokuvissa ja
vapaa-ajalla. Näyttely jatkuu vielä muutaman viikon ja siellä kannattaa todella
käydä, mikäli on lähistöllä, täältä
voit lukea postauksen tuosta näyttelystä. Näyttelyn jälkeen kävimme ihailemassa
vielä rantakadulla upeita Dahlioita. Sitten Rosa lähtikin jo pikkuhiljaa
takaisin Englantiin…
|
Morgesin linnassa on monen museon koti |
|
Upea Audrey Hepburn ja Givenchyn näyttely |
|
Rantakadun dahlioita voi ihailla vielä syyskuun ajan |
Ulkoilu
Viime kuussa havahduin miettimään mitä oikein tulen todella ikävöimään ja kaipaamaan Sveitsistä, eikä sitä tarvinnut kauaa miettiä, ensimmäiseksi tietenkin sää ja heti sen jälkeen upeat ulkoilumahdollisuudet.
Viime kuussa jatkoin Via Jacobia Glandista Nyoniin, sieltä
Celignyyn, sitten Commugnyyn ja ohitin oman kyläni, josta tämä kaikki aikanaan
alkoi, pääsin ylittämään kantonin rajan Geneven puolelle, eikä Ranskan rajalle
ole enää kuin noin 15 km.
|
Patikointia Juravuorilla Mont Rond-Petit Mont Rond |
Via Jacobin lisäksi kävin patikoimassa myös vuorilla, tein
ystävien kanssa kivan lomaltapaluu patikoinnin Jura-vuorilla, nousimme Col de
Faucillen hiihtohissillä ylös ja kuljimme Petit Mont Rond vuorelta Mont Rond
vuorelle. Päivitimme kuulumisia ja pidimme evästaukoa upeissa maisemissa. Täältä voit lukea aikaisemman
postauksen samasta reitistä, tuolloin patikoimme reitin toiseen suuntaan.
|
Mont Blanc hieman ujona pilvien takana |
Kaivoin patikointikirjani esille ja ensimmäiseksi kohteeksi
otin Signal des Voironsin ja lähdin jahtaamaan näkymiä Mont Blancille, reitti
oli vaihteleva ja sieltä oli upeat näkymät Alpeille sekä Geveve-järvelle.
Valitettavasti Mont Blancia ujostutti ja se oli koko ajan pilvien peitossa.
|
Geneve ja Genevejärvi |
|
Laitumia Mont Salevella |
Toinen patikointireitti oli myös samasta kirjasta, useasti olen käynyt Mont
Salevella ihailemassa maisemia ja nyt ensimmäistä kertaa patikoimassa. Reitti
oli aivan mahtava ja sieltä oli upeat 360 näkymät, arvatkaa oliko se Mont Blanc
taasen kerran ujona? Lue lisää ja katso upeat kuvat Signal des Voirons ja MontSaleve.
Sunnuntaiajelulla
|
Saint Mauricen linna |
Viime aikoina sunnuntaiajelut ovat muuttaneet muotoaan ja
niistä on tavallaan tullut lähinnä kirpputorireissuja. Lempikirpputorini
sijaitsee Montreuxin takana Villenuevessa ja tämän vuoksi olemme tutustuneet,
sen lähistöllä sijaitseviin kaupunkeihin sekä yrittäneet epätoivoisesti päästä
käymään Leysinin hiihtoalueella sijaitsevassa Kuklos ravintolassa, joka on
suosittu näköalapaikka. Pyörivään Kuklos ravintolaan emme ole vielä ehtineet,
mutta sen sijaan vierailimme upeassa Rooman ajan kaupungissa Martignyssä sekä
läheisessä Saint Mauricessa joka on tunnettu luostaristaan sekä keijuluolasta.
Kerron näistä lisää myöhemmin.
|
Martigny, Rooman Ajan amfiteattrei |
|
Saint Maurice |
Kävin myös hauskoilla markkinoilla, jotka sijaitsevat
Juravuorilla Ranskan ja Sveitsin rajan molemmin puolin. Samalla reissulla
piipahdin kelloista ja arkkitehtuurista tunnetuissa Le Loclen ja La Chaux de
Fondin kaupungeissa, kaupungit ovat UNESCO-kohteita ja myös näistä kirjoitan
myöhemmin lisää, markkinoista voi käydä lukemassa täältä.
|
Välillä reissuillani tulee eteen yllättäviä asioita |
|
Markkinat Juravuorilla Sveitsin ja Ranskan rajalla |
|
Unsesco-kohde Le Locle |
|
Unesco-kohde La Chaus de Fond |
Martan touhut
|
Kaunis Annecyjärvi |
Viime viikolla olin menossa ostamaan uutta
ratsastuskypärää kun vanha alkaa kohta hajota, päätin lähteä Annecyyn, sillä
sen lähistöllä on iso Dechatlon. Halusin kuitenkin piipahtaa Annecyssä ja olin
ajatellut ajaa Annecy-järven ympäri, sillä olin kuullut että siellä on upeita
paikkoja. Lähdin matkaan ja pysähdyin Annecyn vanhaan kaupunkiin hetkeksi,
pitihän nuo ihanat sisustusliikkeet käydä läpi. Jatkoin matkaa ja kukaan ei
varmaan ylläty jos kerron että en sitten ehtinytkään sinne urheiluliikkeeseen
ostamaan sitä ratsastuskypärää, vaan sen sijaan jäin ihastelemaan ja
kuvailemaan ihania rantakaupunkeja. Täytyy siis tehdä uusi ostosreissu,
ymmärrätte varmaan aikanaa kun saan tehtyä ”Tour de Lac Annecy”- postauksen.
|
Tour de Lac Annecy |
Enpä ole kuullut vielä kenenkään tykänneen muuttotouhuista. Olisikohan neljäkymmentä kuutiota riittävä? Riippuu tietysti pakkaajien taidosta ja onko paljon kokonaisia huonekaluja, patjoja, piironkeja... Astioiden kanssa nyhertäminen on ikävää, kirjat on helppoja. Siirrätin juuri viisi kuutiota rompetta muuttoautossa ja näin minkälaisen siivun se määrä otti rekasta, jossa oli muidenkin muuttotavaroita.
VastaaPoistaMukavia kuvia viimekuun reissuista. Olen itsekin taas menossa patikkaretkelle Zermattin suuntaan. Alppien ruskamaisemat odottaa.
fani
Voisin hypätä koko tuon muuttohässäkän yli ja siirtyä suoraan siihen uuden kodin laittamiseen, mutta valitettavasti ennen kuin siihen tilanteeseen pääsee niin on pitkä tie edessä ;) Täytyy sanoa että 40 on alakanttiin arvioitu... Muuttofirmojen arviot heittelivät yllättävän paljon, joten nähtäväksi jää mikä on sitten se todellinen kuutiomäärä! Ihanaa reissua sinulle, tuo Mattehorn on vaan niin huikea, meidän reissulla se oli aika ujo eikä halunnut juuri näyttäytyä, toivotaan että sinulla on parempi onni sen suhteen. Taisin tykätä tästä enemmän Zermatista näin syksyllä kuin talvella lasketteluaikaan!
PoistaHehe itse vihaan muuttopuuhia. Ostin juuri jouluksi matkat ebookersilta ja sain vielä 12 % alennustat tällä alennuskoodilla ebookers alennuskoodi http://tarjoushaukka.fi/alennuskoodi/ebookers/ebookers-12-alennuskoodi/. Jätän siis joulumuuton muiden puuhaksi :)
VastaaPoistaOnneksi tuo muuttotouhu on nyt toistaiseksi ohitse, mutta kyllä siinä taas oli ainekset pieneen jännitysnäytelmään. Muutto on ainoastaan silloin kivaa kun sitä on odotettu kauan ja on löytynyt se unelma-asunto, silloin sitä sormet oikein syyhyävät, että pääsee laittamaan kuntoon ja suunnittelemaan.
Poista