lauantai 25. kesäkuuta 2016

Kävelyä Mont sur Rollen viinitarhoilla ja vierailulla viinimuseossa







Kesäloma lähestyy hurjaa vauhtia, minulla se on oikeastaan jo alkanut sillä koulu on loppu Ranskan tuntien osalta ja viime viikolla järjestimme lukukauden viimeisen Partent Time tapahtuman. Tapahtuma olikin todella suosittu ja sateisesta ilmasta huolimatta 24 vanhempaa osallistui. Tuntuu siltä että aina kun tulevan tapahtuman yhteydessä mainitaan sana viini, niin porukkaa ilmottautuu hurjasti mukaan. Olen pitkään halunnut päästä käymään viinimuseossa, joka sijaitsee Montbenayn viinitilalla Mont sur Rollessa, mutta museo on avoinna vain ryhmille ja ennakkovarauksella, joten päätin järjestää vierailun koulun vanhemmille. Museovierailun lisäksi ajattelimme hieman myös kuntoilla ja kun viiniköynnökset ovat lehdessä, tuo alue on kerrassaan upean näköinen ja sieltä on mahtavat näkymät Alpeille ja Geneve-järvelle. Mont sur Rolle kuuluu la Côten viinialueeseen ja sen viinitarhojen ympärillä on noin 50 kilometriä kävelyreittejä.




Mahtavat maisemat Alpeille ja Geneve-järvelle 


ParentTime viimeinen tapahtuma ennen lomia


Viinimuseo Montbenayn viinitilalla


Parcours des Cépages- kävelyreitti



Välillä saan harmaita hiuksia näiden sveitsiläisten kanssa, sillä usein tuntuu että he eivät millään halua tehdä kauppaa! Mont sur Rollen viinialueella kulkee noin 6 km pituinen kävelyreitti, joka on opastettu punaisin ”Cepages”-kyltein ja reitin varrella on noin 15 viinitilaa. Alueella järjestetään 3.9.2016 ”Parcours des Cepages”-kävelykierros ja tuolloin alueen viinitilat ovat auki ja niissä pääsee maistelemaan viinejä sekä alueelle perinteisiä ruokia. Halusin toteuttaa vastaavanlaisen kierroksen museovierailun yhteydessä koulun ParentTime-ryhmällemme, mutta kukaan ei koskaan vastannut lähettämiini e-maileihin, eikä paikallisen turistitoimiston antamista vinkeistä otettu minuun koskaan yhteyttä. 

Museon varaamisen kanssa oli myös ongelmia sillä aluksi he eivät vastanneet kyselyihini ja kun saimme heihin vihdoin yhteyden, niin asiointi oli kovin vaivalloista, vaikka olin tuomassa heille arkena ison ryhmän asiakkaita, jotka ostivat vielä paljon viiniä! Lopuksi saimme varattua museon ja onneksi ryhmässämme oli ranskankielen taitoisia, jotka pystyivät toimimaan museossa tulkkina. Tulkkaus meni hyvin ja saimmekin ihan kivasti tietoa museovierailulla ja sen jälkeen meillä oli vuorossa viininmaistelu, joka oli ehkä hieman kyseenalainen…



Patikointia Mont sur Rollen viiniviljelmillä 


Mont sur Rolle



Jälleen ihania ikkunaluukkuja...




Mont sur Rolle




Meidän ParentTime päivä oli oikein onnistunut vaikka päivä oli hieman sateinen. Meillä oli hyvä tuuri sillä patikoidessa ei satanut yhtään, harmaa keli oli tietenkin harmillinen sillä upeat näkymät jäivät näkemättä. Tällä kertaa oli myös harvinainen sattuma, sillä ryhmässä oli jopa 4 suomalaista ja yksi jolla on suomalainen sukunimi. Museovierailu meni myös todella hyvin ja lopuksi maistelimme muutamia viinejä. Kotiin tuli ostettua myös viinitilan Chasselasta sekä Galotte punaviiniä. Hieman haikea olo jäi päivästä, sillä tämä retki oli viimeinen minkä toteutimme yhdessä ystäväni Shawnin kanssa. Hänen kanssa olemme nyt kaksi vuotta järjestäneet erilaisia retkiä, no ensi vuodeksi saan uuden kumppanin ja nähtäväksi jää mitä kivaa me keksitään…



Lopuksi viininmaistelua, Chasselas


Suomi-kängi koossa





Domaine Montbenay


Montbenay viinitilan päärakennus




Viinitilalla on valmistettu viiniä 1500-luvulta lähtien ja se on edelleen saman suvun omistuksessa ja tilaa pitää Maurice de Watteville. Alunperin Ranskasta Juralla sijaitsevan Montbenoytin luostarin munkit tulivat alueella ja aloittivat viljelmään viiiä. Tänä päivänä tilalla viljellään pääasiassa valkoista Chasselas- viiniä, mutta heillä on myös muita valkoisia lajikkeita (Muscat, Solaris) sekä punaisia lajikkeita (Pinot Noir, Galotta, Syrah). Viini viljellään perinteisellä tavalla ja sadonkorjuu tapahtuu käsityönä, viini käy perinteisissä tammitynnyreissä ja se pullotetaan paikan päällä. Alueen viinitilat ovat avoinna maaliskuusta joulukuuhun ke, la ja juhlapyhät 17.00-21.00 ja sunnuntaisin 11-12.30 sekä 17-21.00. 




Viinitilan omistaja kertoo viiniköynnösten tuholaisista


Viinitilan upea puutarha


Domaine de Montbenay




Musee du Vigneron



Museon sadonkorjuu esineistöä   










Domaine Montbenayn viinitilan vanhoissa kellareissa sijaitsee viinimuseo, jossa on suuri kokoelma erilaisia työvälineitä vuosien varrelta aina nykypäivään asti, esineitä jotka liittyvät viininviljelyyn, tuholaisten torjuntaan, sadonkorjuuseen, viinin valmistukseen ja tietenkin upeita viinikellareita, jossa on suuria viinisammoita, vanhin sammio oli vuodelta 1719. Museo on auki ympäri vuoden ennakkovarauksella, lipun hinta on 10 chf ja viinien maistelu maksaa 5 chf / lasi.




Montbenayn viinikellari




Suuri tammitynnyri vuodelta 1771, edelleen käytössä





Tässä Martan ensi vuoden DIY joulukuusi!
















18 kommenttia:

  1. Aika huikea idea vanhempien päiväksi 😄 Kyllähän tuollaiselle reissulle mielellään osallistuisi! 😊

    Jännä miten hankala oloista tuo varausten tekeminen. Onneksi oli kuitenkin ihan onnistunut reissu! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano, meillä oli tosi kivaa, vaikka keli ja järjestelyt olivatkin hieman vastaan.

      Poista
  2. Onpa outoa, ettei yhteistyö oikein sujunut varausten osalta. Idea päivän sisällöksi vaikutti kyllä mielenkiintoiselta. Viinitietouden lisäämisestä ei ole koskaan haittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaanpa että näitä ongelmia ei olisi ainakaan niin paljon, jos puhuisin sujuvaa Ranskaa... Näiltä reissuilta on aina kiva ostaa tuliaisia ;)

      Poista
  3. Heh, kyllä minäkin osallistuisin, kun kerran viineistä on kyse :)

    Nuo vanhat viininvalmistusvälineet on kyllä hurjan näköisiä. Olisipa joskus hauska nähdä niitä käytössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työvälineet ovat todellakin hurjan näköisiä ja en uskalla edes ajatella minkälaisia onnettomuuksia niiden kanssa voisi tapahtua, sillä viime syksynä eräs rouva sai ihan normaaleilla leikkureilla käteensä kunnon haavan.

      Poista
  4. Heh, en yhtään ihmettele, että ilmoittautujia löytyy kun viiniä on tarjolla :D Kuulostaa hienolta retkeltä! Viinitilatkin siellä "vähän" vanhempia kuin täällä Australiassa :) Tylsää, että järjestäminen oli niin vaivalloista. Luulisi, että olisivat yhteistyöhaluisempia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinikulttuuri on täällä todellakin vanhaa ja sveitsiläisiä viinejä ei kauheasti viedä ulkomaille, sillä oma käyttö on niin suurta. Melkein jokaisesta talosta löytyy viinikellari...

      Poista
  5. Nam, rakastan viiniä ja me tykätäänkin viinimaissa vierailla viinitiloilla/viinimuseoissa/viinikellareissa vähän maistelemassa :). Mua jäi vaivaamaan, että millä lailla se viininmaistelu oli kyseenalainen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viinitilat ovat ihania ja tykkään erityisesti täällä Sveitsissä kun kellarit ovat ihan viiniviljelmien keskellä ja usein omistajat asuvat samoissa rakennuksissa. Kyseenalaistin maistajaisia siksi että noista pienistä laseista omistaja veloitti 5 chf / kpl ja niihin hän kaatoi vain muutaman sentin viiniä. MIelestäni tuo määrä olisi voinut vaikka kuulua museon pääsylipun hintaan, sillä monet ostivat, useita pulloja, jotkut jopa laatikoita. Punaviiniä saimme lasiin vain pienen tilkan ja moni osti punaista maistettuaan sitä ensin. Eli pieni tuote-esittely kannattaa aina, senhän voi lisätä vaikka museon lipun hintaan...

      Poista
  6. Ah, viinimatkailu on sitä parasta matkailua!

    VastaaPoista
  7. Viinimuseo ja kävelyreitti viiniviljelmien keskellä + kasvuympäristössä - kuulostaa sellaiselta, että tuo olisi itse koettava! Täytyypä laittaa paikka muistiin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen todella! Täällä on useita paikkoja, ikävä kyllä usean paikan kanssa kommunikointi onnistuu vain Ranskaksi, mutta läheinen Lavauxin viini-alue joka on UNESCO-kohde, siellä varmasti pärjää myös Englannilla.

      Poista
  8. Hahaa, mä todellakin ymmärrän tuon, että ilmoittaudutaan mukaan kun kutsussa mainitaan viini... Koska olen itse samanlainen! ;--D Me viime kesänä pyörittiin noilla samoilla huudeilla, ja käytiin mm. kävelyllä viiniköynnösten välissä. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, missäpäin olitte? Onko hyviä vinkkejä? Viini kyllä vetää puoleensa itse kutakin ;)

      Poista
  9. onpas kummallista tuo ettei asiakkaat sveitsiläisille kelpaa!

    ps. lukijaystävällisyyden nimissä olisi hyödyllistä jos hinnat olisi merkitty euroina...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, taitaa olla sama juttu monille pienyrittäjille myös Suomessa, ei ole rahkeita tehdä kaikkea mitä haluaisi... Hyvä pointti tuon valuutan suhteen, olen ehkä jumittatunut liikaa siihen tunteeseen että 1 chf = 1€! Toisaalta kun kurssit muuttuu niin olisi aika hankala ylläpitää eurohintoja ;)

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.