Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistieto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yleistieto. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. maaliskuuta 2018

Brighton Englannin aurinkoisin kaupunki





Kuten edellisessä postauksessa Pitkä viikonloppu Brightonissa kerroin niin muutama viikko sitten kävimme tekemässä tupatarkastuksen tyttären luona Brightonissa ja samalla juhlistimme vähän hänen syntymäpäiviä. Reissu oli oikein onnistunut ja jälleen kerran tuli huomattua että pitkän viikonlopun aikana ehtii tehdä ja nähdä paljon. Viikonlopun aikana ei ehkä ehdi valloittaa suurta kaupunkia, mutta pienempään kaupunkiin ehtii hyvin tutustua ja kerkeää jopa vierailemaan lähitienoilla. Tässä postauksessa löydät vinkkejä Brightoniin, keräsin niitä omaa reissua varten ja täältä voit lukea mitä kaikkea me ehdimme tehdä viikonlopun aikana Brightonissa.



Brighton






Brighton markkinoi itseään Englannin aurinkoisimpana kaupunkina, se sijaitsee Etelä-Englannissa Atlannin rannikolla, noin 75 kilometrin päässä Lontoosta. Ei ihme, että se on lontoolaisten keskuudessa suosittu lomakaupunki, jonne tullaan bilettämään myös viikoloppuisin. Monille suomalaisille kaupunki on tullut tutuksi Englannin kielikurssien matkakohteena, jalkapallosta tai yliopistoistaan.

Alueella on ollut asutusta jo Roomalaisten aikaan, sitä on hallinnut saksit sekä lukuisat eri kuningaskunnat. Brighton kuuluu Itä-Sussexin kreivikuntaan ja kaupunki lienee saanut nimensä Brighelmstonen heimon mukaan. Brightonin kaupunki perustettiin vuonna 1086, kun Englannin alueet listattiin maakirjaan Vilhelm Valloittajan toimesta.






Vuonna 1815 Brightoiniin valmistui Royal Pavilion eli Kuninkaallinen paviljonki, jonka kuningas Yrjö VI rakennutti kesäpalalatsiksi ja omaksi piilopaikaksi. Tämä erikoinen rakennus on sekoitus Intialaista ja Aasialasita arkkitehtuuria, se on yksi Brightonin suosituimmista nähtäyyksistä. 

Terveysmatkailu yleistyi 1800-luvulla, Brighton houkutteli matkailijoita mereen kylpemään, kaupungista tuli Englannin ensimmäinen rantalomakohde. Kun rautatie valmistui vuonna 1841 Brightonista tuli suosittu päiväretkikohde. Rantaan rakennettiin laitureita ja satama, Länsilaituri vuonna 1866 ja kuuluista Brighton Pier vuonna 1899. Länsilaituri paloi ja siitä on vain jäännökset jäljellä, mutta Brighton Pier on edelleen kaupungin yksi maamerkeistä.

Brighton on yhdistynyt Hoven kaupungin kanssa, Brighton-Hovessa on noin 280 000 asukasta. Brighton on värikäs kaupunki ja siellä näkee ihan kaikenlaisia tallaajia genrestä toiseen, rennon ilmapiirinsä vuoksi se on houkutellut puoleensa seksuaalivähemmistöjä. Kesäisin rannat täyttyvät auringonpalvojista ja kaupungin väkiluku kasvaa tuntuvasti.


















Brightoniin pääsee näppärästi junalla, matka Gatwickin lentokentältä kestää vain noin puolisen tuntia. Brightonissa välimatkat eivät ole pitkiä, kaupungin keskusta sijaitsee lähellä juna-asemaa ja ranta sijaitsee pienen kävelymatkan päässä keskustasta. 

Tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä keskustan tuntumassa ja rantakadun varrella, satama sijaitsee hieman kauempana. Suosituimmat nähtävyyksiä ovat Royal Pavilion eli Kuninkaallinen Paviljonki, Sealife akvaariokeskus, rannalla sijaitseva huvikeskus Brighton Pier laituri, i360 näköalatorni ja satama.





Keskustassa ja rantakadulla on useita hotelleja, paljon ravintoloita ja pubeja sekä useita yökerhoja. Brightonissa on loistavat ostosmahdollisuudet ja monipuolinen kulttuuritarjonta kosertteja, teatteria ja musikaaleja. Lähialueen kalkkikiviset rantakalliot ja maaseutu tarjoavat ulkoiluun mahtavat puitteet ulkoiluun ja patikointiin. Brighton sopii hyvin viikonloppukohteeksi.



Älä missaa näitä!




Rantakatu




Brightonin rantakatu on vilkasliikenteinen, mutta rannan tuntumassa kahden laiturin välissä kulkee leveä baana, joka on suosittu kävelyreitti. Länsilaituri tuhoutui aikanaan tulipalossa ja yrityksistä huolimatta sen korjaaminen on jäänyt, sen sijaan laiturin viereen on noussut korkea i360 näköalatorni. 

Rantakadulla voi ihailla merimaisemia ja alhaalla rannan tuntumassa on pieniä turisitkauppoja ja ravintoloita sekä kalastusmuseo. Brighton Pier- laituri on suosittu huvittelukeskus ja sitä vastapäätä sijaitsee Sealife akvaariokeskus.





Brighton Pier




Brighton Pier oli aikanaan matkustajalaituri, se on avattu vuonna 1899 ja sieltä lähti matkustajalaivoja Ranskan Dieppen satamaan. Laituri on kokenut kovia, se on vaurioitunut useaan otteeseen myrskyissä ja rakennettu aina uudelleen. Tänä päivänä se on huvipuisto, ensimmäiset huvipuistolaitteet tulivat jo 1900-luvun alussa. Laiturilla on ravintoloita, pelilaitteita, kauppoja ja se on yksi Brightonin suosituimmista nähtävyyksistä.

The Lanes


The Lanes


Vaikka et haluaisikaan reissun aikana shoppailla, niin näitä ostoskatuja ei kannata missään nimessä jättää käymättä. Keskustan pääkadun North Streetin molemmin puolin sijaitsee viehättävät eläväiset alueet, joiden kapeat kadut ja kujat ovat täynnä pieniä liikkeitä, ravintoloita ja pubeja. Pojoisessa North Laines ja etelässä The Lanes. Alueet tuovat mieleen Lontoon Gamden townin tai Carnaby streetin vilkkaat kadut.



Pääkatu North Sreet Rautatieasemalle päin 


Pääkatu North Street Paviljongille päin 

North Laine

North Laine


North Laine



Royal Pavilion




Kuninkaallinen paviljonki Brightonin tärkeimpiä nähtävyyksiä, rakennus on jo arkkitehtuuriltaan hyvin erikoinen ilmestys ja tuo kaupunkiin Intialaista tunnelmaa. Kuningas Yrjö V rakennutti paviljongin kesäpalatsikseen, ulkoa se muistuttaa Intialaista palatsia ja se on sisustettu intialaiseen sekä kiinalaiseen tyyliin. Kuningas ei ollut  itse koskaan käynyt Intiassa tai Kiinassa. Palatsi valmistui vuonna 1823 ja myöhemmin sitä käytti myös Kuningatar Victoria. Talvisin Paviljongin puutarhaan tehdään luistelurata.





Brighton Dome oli alun perin Kuninkaallisen paviljongin tallirakennus, sieltä on maanalainen kulku Paviljonkiin. Rakennuksen päälle rakennettiin suuri lasikupu ja se muutettiin konserttisaliksi. Brighton Domessa järjestettiin Euroviisut vuonna 1974 ja tuona vuonna Abba voitti kilpailun kappaleellaan Waterloo.

i 360




Näköalatorni i360 sijaitsee rannalla, se on maailman korkein liikkuva näköalatorni. Sen hissi kohoaa noin 137 metrin korkeuteen ja ylhäältä on upeat 360- näkymät Brighton Hoven yli aina South Downsin kansallispuistoon ja pitkälle Sussexin rannikolle. 

British Airwaysin sponsoroimaa näköalatornia kutsutaan myös nimellä ”lasinen donitsi” ja sen on suunnitellut sama ryhmä kuin London Eye maailmanpyörän. Näköalatasanteelle mahtuu kerrallaan 200 henkilöä, se nousee ylös puolen tunnin välein ja paikalla pitää olla 20 minuuttia ennen nousua. Aikuisten lippu maksaa 16 puntaa, ennakkoon tilatut liput ovat edullisempia.

Katutaide




Brightonissa kannattaa kulkea silmät auki, sieltä löytyy paljon katutaidetta. Yksi suosituimmista teoksista on London Streetillä sijaitseva ”Kissing policemans”. Nykyinen muraali on kopio, sillä alkuperäinen teos oli tehty Prince Albert pubin seinään Trafalgar Streetille. Muraali oli englantilaisen katutaiteilija Banksyn tekemä, alkuperäinen teos ”Kissing Coppers” myytiin Miamiin nimettömälle ostajalle 575 000 dollarilla.









Shoppaus




Kaupungin keskustassa on loistavat shoppausmahdollisuudet, sieltä löytyy melkein kaikki samat liikkeet kuin Lontoosta, mutta paljon pienemmällä alueella. Keskustassa on lukuisia pikkuliikkeitä ja viihtyisimmät ostoskadut löytyvät The Lanesin alueelta, jossa on paljon pieniä kujia ja kapeita katuja. 

North Laine on toinen upea kauppakeskittymä, jossa on ihania värikkäitä taloja ja hyvällä ilmalla kaupat levittäytyvät ulos kaduille. Pienten ostoskatujen lisäksi keskustassa on kauppakeskus, jonka tuntumassa on isompia liikkeitä.

Tapahtumat


Suosittuja tapahtumia Brightonissa ovat toukokuussa järjestettävä Brighton festivaali ja elokuussa Gay Pride festivaalit, molemmat tapahtumat keräävät yli 100 000 kävijää. Brighton festivaali on suuri taidetapahtuma, joka kestää kolme viikkoa, festivaalien aikana järjestetään lukuisia tapahtumia.






keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Meksiko ja Maya Rivieran lomakohteet




Mansikka-margarita, tequila, fajitas ja tacot porfavor! 

Näiden herkkujen lisäksi lämpöä, valkoista hiekkaa ja ihana kirkas Karibianmeri, tässä onkin jo monta syytä, miksi lähteä Maya Rivieralle loman viettoon. Ei ihme että Maya Riviera on valittu matkailijoiden keskuudessa 7. Parhaaksi rantalomakohteeksi. 

Meksiko ei ole ollut minun must-see kohteiden listan kärjessä vaan se on enemmänkin hieman herättänyt mielessäni pientä varovaisuutta, kun taas Papi ja lapset ovat haaveilleet tuosta kohteesta pidempään. Minun mielessäni on enemmänkin ollut jenkki-elokuvien kauhuskenaariot huumekartelleista, mafiasta ja lahjotuista poliiseista sekä laittomista maahanmuuttajista. No näihin ikäviin asioihin voi törmätä isommissa kaupungeissa tai Yhdysvaltojen rajan tuntumassa eikä niinkään Kariabianmeren lomaparatiiseissä.

Lomamme oli oikein onnistunut ja paikalliset ihmiset olivat todella mukavia, ystävällisiä ja auttavaisia, jopa bussikuskitkin pysähtyivät sinun kohdalle pysäkillä tai odottivat että ehdit bussiin, sen sijaan että olisivat juoksuttaneet sinut oikealle kohdalle pysäkkiä tai huristaneet pysäkin ohi, sinun juostessa vierellä. Pelkäsin ennakkoon että tylsistyn kuoliaaksi rannalla löhöillessä, mutta rantapäivät olivat oikeastaan ihan mukavaa lepoa ja nautiskelua retkipäivien välissä.


Meksiko






Sijainti

Meksiko sijaitsee Pohjois- ja Etelä-Amerikan välissä olevalla alueella ja suurin osa maasta kuuluu Pohjois-Amerikkaan ja sen eteläisemmät osat kuuluvat Keski-Amerikkaan. Meksikon länsipuolella on Tyynivaltameri ja itäpuolella Meksikonlahti sekä Karibianmeri. Suurin osa maan pita-alasta noin 60% on ylänköä ja vuoristoa, molemilla rannikoilla kulkee Sierra Madren vuoristo, idässä (Oriental) ja lännessä (Occidental). Maan luoteisosassa sijaitsee Baja California eli Kalifornian niemimaa ja kaakkoisosassa Jukartanin niemimaa. Meksikon korkein huippu on tulivuori Pico de Orizaba (5636 metriä), jota kutsutaan myös nimellä Citlaltépetl ja matalin kohta on Laguna Salada (10 metriä merenpinnan alapuolella). Meksikon naapurimaita ovat pohjoisessa Yhdysvallat ja etelässä Guatemala sekä Belize.




Ilmasto

Meksiko on noin kuusi kertaa Suomen kokoinen ja suuren kokonsa ja korkeuserojen vuoksi, ilmasto vaihtelee maan eri osissa. Pohjoisessa vallitsee subtrooppinen ilmasto, aavikoita, kuumat kesät ja leudot talvet, etelässä trooppinen ilmasto, vähän sateita ja kuumia autiomaita. Rannikolla on ympärivuoden lämmintä ja kosteaa, talvisin illat saattavat olla viileitä. Meksiko sijaitsee vulkaanisella maaperällä, maan järistykset ja tulivuorten purkaukset ovat yleisiä. Syys-marraskuussa on sisämaassa sadekausi ja rannikolla vastaavasti koettelevat hurrikaanit. 

Politiikka

Meksiko on liittotasavalta, jonka virallinen nimi on Meksikon Yhdysvallat, joka koostuu 31 osavaltiota sekä erillisestä liittovaltion alueesta México tai Distrito Federal. Valtionpäämiehenä toimii liittovaltion presidentti, joka valitaan vaaleilla kuudeksi vuodeksi, tällä hetkellä Enrique Peña Nieton (2012-2018). 

Väesto

Meksikon väkiluku on noin 120,3 (2014) miljoonaa ja valtion virallinen kieli on Espanja, suuren väkiluvun vuoksi Meksiko on suurin espanjankielinen maa. Suurin uskontokunta on roomalaiskatoliset, heidän osuus väestöstä on noin 90%. 




Alueet

Maan pääkaupunki México-City (noin 20 miljoonaa asukasta) sijaitsee liittovaltion alueeslla Distrito Federal, maan keskiosissa Anahuac-ylätasangolla noin 2240 metriä merenpinnan yläpuolella. Muita suuria metropolialueita ovat: Guadalajara noin 4,4 milj., Monterrey 4,1 milj., Puebla 2,7 milj., Toluca 1,9 milj. asukasta (2010).

Talous

Meksikossa työttömyys aste on tilastojen mukaan noin 5% ja noin 60% työväestä työskentelee harmaan talouden piirissä. Meksikossa palkkataso ei ole riittävä tai työ on osa-aikaista, noin puolet Meksikolaisista elää kansallisen köyhyysrajan alapuolella ja tämän vuoksi noin 11 miljoonaa meksikolaista työskentelee Yhdysvalloissa ja heidän rahalähetyksensä perheelle on tärkeä tulonlähde. Meksikon tärkein kauppakumppani on Yhdysvallat jonka osuus on noin 80% maan viennistä, muita tärkeitä kauppakumppaneita ovat Kanada, Iso-Britannia, Kiina ja Japani. Tärkeimmät vientituotteet ovat autot, öljytuotteet sekä elektroniikka ja tärkeimpiä tulonlähteitä on turismi. 

Turvallisuus

Järjestäytynyt huumerikollisuus, kartellit, kasvava katurikollisuus, sieppaukset, murhat sekä korruptio ovat suuria turvallisuusongelmia, etenkin tietyissä osavaltioissa ja alueilla sekä etenkin Yhdysvaltojen rajan tuntumassa sijaitsevissa kaupungeissa. 

Ulkoministeriön matkustustiedote Meksikoon 3/2015:

“Huumerikollisuuteen liittyneet väkivaltaisuudet ovat vuodesta 2007 alkaen vaatineet vuosittain lähes 10.000 ihmisen hengen. Huumerikollisuutta esiintyy etenkin Michoacanin, Guerreron, Sinaloan, Chihuahuan, Sonoran, Coahuilan, Tamaulipasin, Durangon, Nuevo Leonin, Veracruzin ja Zacatecasin osavaltioissa sekä rajakaupungeissa, erityisesti Ciudad Juarezissa ja Tijuanassa. Matkailijan kannattaa tarkkaan harkita, onko tarpeellista liikkua näillä korkean riskin alueilla. Vaikka väkivalta kohdistuu ennen kaikkea huumerikollisuuden kanssa tekemisissä oleviin, on syytä tiedostaa myös sivullisille aiheutuvan riskin olemassaolo.

Myös suurkaupungeille ja turistikeskuksille tyypillinen rikollisuus ja väkivalta on yleistä. Chiapasin ja Oaxacan osavaltioissa matkustettaessa on syytä pysytellä normaaleilla turistireiteillä.”

“Rikollisuus on hyvin yleistä. Etenkin pääkaupunki México on suurkaupunki, jossa liikuttaessa on syytä noudattaa suurta varovaisuutta. Samoin rannikon matkailukeskuksissa on syytä varovaisuuteen. Meksikossa rikollisuus on usein väkivaltaista, joten ryöstötilanteessa ei tule tehdä vastarintaa.”

Viime aikoina Meksikon poliisi on onnistunut pidättämään pahamaineisia huumeparoneja ja maan hallitus haluaa paikata Meksikon imagoa, jopa maksamalla, siitä että tulevassa Bond-elokuvassa  annettaisiin Meksikosta myönteinen kuva. Brittiläisen The Independent- lehden mukaan elokuvassa esiteltäisiin Meksiko Cityn moderneja rakennuksia, Bond-tyttönä olisi meksikolainen Stephanie Sigman, mutta elokuvan pääroisto ei olisi meksikolainen, näistä käsikirjoitusmuutoksista Meksiko olisi valmis maksamaan jopa 13-19 miljoonaa dollaria!

Yleiset vapaapäivät ja juhlapäivät

1.1 Año Nuevo / uudenvuodenpäivä
Helmikuun 1. maanantai Día de la Constitución / perustuslain päivä
5.2. Día de la Constitución / perustuslain päivä
maanantai ennen 21.3. Benito Juarez'n syntymäpäivä / muistopäivä
kiirastorstai
pitkäperjantai
1.5 Día del Trabajo / Vappupäivä
16.9 Día de la Independencia / itsenäisyyspäivä
Marraskuun 3. Maanantai Día de la Revolucion / 
20.11 Día de la Revolcion / vallankumouksen päivä
12.12. Día de la Virgen de Guadalupe / Guadalupen-neitsyen päivä
25.12. Navidad / joulupäivä

Hyvä tietää!

Passi ja viisumi:
Suomalaiset eivät tarvitse viisumia alle 180 päivän lomamatkoihin, passi tulee kuitenkin olla voimassa 6kk matkan jälkeen. Maahan tultaessa täytetään maahantulolomake, joka annetaan lähtiessä takaisin, kadonneesta lomakkeesta peritään maksu. Ulkoministeriö suosittelee matkustajailmoituksn tekoa ennen matkaa osoitteessa matkustusilmoitus.fi





Valuutta:

Meksikon valuuttayksikkö on Meksikon peso (MXN), joka koostuu 100 Centavoa. Yksi  euro on noin 16,27 pesoa (3/2015). Euroja voi vaihtaa paikan päällä ja paras kurssi on pankeissa ja rahanvaihtopisteissä. Useissa turistikohteissa voi käyttää myös dollareita. Yleisimmät luottokortit käyvät maksuvälineenä, hinnat ilmoittaan yleensä pesoina ja veloitetaan dollareina luottokortilta. Turistikeskusten ulkopuolella käy yleensä vain käteinen. Pankkiautomaatista voi nostaa rahaa kerralla vain 3000-4000 pesoa, joka on noin 180-245 EUR. Pankeista saa nostettu isompia summia kerralla. 

Verkkovirta: 110-120V, tarvitaan amerikkalaista adapteria.

Aikaero: -7 tuntia, Suomi

Suomen suurlähetystö Meksikossa:

Embajada de Finlandia
Monte Pelvoux 111, 4. piso
Colonia Lomas de Chapultepec
Delegación Miguel Hidalgo
11000 México D.F.
México

Sähköposti: sanomat.mex@formin.fi
Verkkosivut: www.finlandia.org.mx
Puhelin:
soitettaessa pääkaupungista 5540 6036
soitettaessa pääkaupungin ulkopuolelta 01 55 5540 6036
soitettaessa ulkomailta + 52 55 5540 6036
Asiakaspalvelu: ma-pe 9.00-13.00




Historia


Meksikossa on tehty arkeologisia löytöjä eri alkuasukasheimoista jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskun alkua. Alkuperäisheimot saapuivat Väli-Amerikan rannikkoalueelle noin 900 vuotta eaa ja asuttivat tuolloin nykyisen Belizen,  Guatemalan, Hondurasin, El Salvadorin ja Meksikon alueita. Useat intiaaniheimot muodostivat alueille kaupunkivaltioita ja rakensivat uskonnollisia menoja varten pyramideja ja temppeleitä, he kävivät keskenään kauppaa sekä sotivat. Heimojen välille muodostui Maya-kulttuuri, joka oli edistyksellinen ja siihen kuului oleellisesti uskonto ja seremonioiden viettäminen oikeaan aikaan ja tämän myötä he kehittivät varhaisessa vaiheessa tähtitiedettä apuna käyttäen kalenterin. 

Asteekit saapuivat pohjoisesta noin 1200-luvulla ja rakensivat Tenochtitlànin kapungin nykyisen pääkaupungin Meksiko-Cityn alueelle. Asteekit sotivat muita intiaaniheimoja vastaan ja valloittivat heidän maita, jonka seurauksena syntyi suuri asteekkivaltakunta, joka laajeni Meksikonlahdelta Tyynellemerelle asti. Asteekit olivat tunnettuja kehittyneestä taloudesta ja kuvataiteesta ja he palvoivat aurinkojumalaa, jolle he uhrasivat ihmisiä. Asteekkien valtakunta tuhoutui espanjalaisten hyökätessä Tenochtitlànin kaupunkiin vuonna 1521. 

Meksikosta tuli Espanjan siirtomaa-alue ja sitä kutsuttiin nimellä Uusi Espanja. Meksiko oli Espanjan vallan alla vuoteen 1810 asti ja se itsenäistyi vuonna 1821. 

Texasin alue kuului aikoinaan Meksikolle ja vuonna 1845 Yhdysvallat vaativat aluetta itselleen. Maiden välille syntyi sota, jonka seurauksena Meksiko joutui luopumaan suuresta maa-alueesta. Meksiko oli Ranskan vallan alla 1860-luvulla, kunnes Benito Juárez palautti Meksikon tasavallaksi vuonna 1967 ja maa ajautui diktatuuriin muutamaa vuotta myöhemmin. Vuonna 1910 Meksikossa alkoi diktatuuria vastaaan vallankumous, joka muuttui myöhemmin sisällissodaksi, joka päättyi 1917 säädettyyn perustuslakiin. 




Pääkaupunki México -City


Pääkaupunki México-City sijaitsee maan keskiosassa, Anahuac-ylätasangolla, noin 2240 metriä merenpinnan yläpuolella. Suur-kaupungissa on reilu 20 miljoonaa asukasta ja siellä on runsaasti ilmansaastetta. Kaupungissa riittää tekemistä ja nähtävää, siellä on enemmän museoita kuin missään muussa kaupungissa. México-Cityn vanha kaupunki on listattu UNESCON maailmanperintölistalla.

Nähtävyydet
Museot 
Kaupungin lukuisat museot ovat yleensä avoinna klo 9/10−17/18 ja kiinni maanantaisin. Antropologinen museo esittelee laajasti Meksikon intiaanikulttuureita. Suosittuja ovat myös mm. Frida Kahlon ja Leon Trotskyn museot.

Zocalo-aukio 
Kaupungin keskellä sijaitseva vilkas aukio, jossa voi nähdä vajonneen katedraalin. Aukion läheisillä sivukaduilla on useita markkinakojuja sekä sieltä lähtee kävelykatu Almeidaan, jossa sijaitsee huvipuisto sekä paljon myyntikojuja. Kadun varrella on monia terasseja ja sanotaan että edullisimmat ovat oikealla puolella. 

Teotihuacán
Noin 40 km päässä México-Citystä sijaitsee historiallisia pyramideja.

Shoppaus
Palacio de Hierro, Liverpool ja Sanborns ovat tunnettuja tavarataloja ja niiden myymälöitä löytyy ympäri kaupunkia. Ostoskeskus Santa Fessä on noin 100 erikoisliikettä ja se on suurin, kohtuuhintaisia tuotteita löytyy Antara Polaco-ostoskeskuksesta. Tutustumisen arvoisia ovat Zona Rosan alueen kaupat sekä Presidente Massaryk-kadun hienot vaateliikkeet, La Ciudadela käsityömarkkinat ja lauantaisin San Angelin kaupungiosassa Bazar de Sábado.
Ruoka Ravintolalaskun loppusummaan lisätään palveluraha (10−15 %).

Liikkuminen
México-Cityssä on yli 20 miljoonaa asukasta ja siirtyminen paikasta toiseen vie aikaa. Pahimmat ruuhkat ovat aamulla ja iltapäivällä, palkkapäivinä sekä perjantai-iltapäivisin liikenne on tukossa. Julkinen liikenne koostuu busseista, metrosta, metro-bussista ja säännöllisiä reittejä ajavista pikkubusseista. 

Méxicossa on kattava ja toimiva metroverkosto ja metrokarttoja saa joiltakin asemilta. Metroasemat on merkitty nimien lisäksi kuvasymbolein. Liput ostetaan lippuluukulta, ne maksavat 3 pesoa. Metro on yleensä turvallinen päiväsaikaan, mutta taskuvarkaita pitää varoa. Ruuhka-aikoina metrossa ja busseissa on kova tungos.

Liikenteessä on erilaisia takseja ja niiden hinnat vaihtelevat. Sitiotaksit otetaan suoraan taksitolpalta “sitio” tai tilataan puhelimella, taksit ovat turvallisia ja luotettavia, mutta kalliimpia. Hinta kannattaa kysyä etukäteen, sillä niissä ei ole mittaria van maksu tulee matkavyöhykkeiden mukaan. Radiotaksit ovat yleensä luotettavia ja ne ovat edullisempia kuin hotellien taksit, käyttävät mittareita. Taksiryöstöt ovat yleisiä ja ne voivat olla väkivaltaisia, joten on suositeltavaa käyttää sitio- tai radiotaksia, eikä ottaa taksia lennosta, etenkin lentokentältä tai bussiasemilta.

Turvallisuus
Suurkaupungissa on isojen kaupunkien ongelmat, kuten köyhyys ja rikollisuus, joten kannattaa olla varovainen ja ei kannata liikkua pimeällä yksin.

Ulkoministeriön matkustustiedote Meksikoon 3/2015:

“Viime aikoina on raportoitu useita ryöstöjä, jotka ovat tapahtuneet pääkaupungista Teotihuacanin turistikohteeseen kulkevissa julkisissa linja-autoissa. Linja-autot lähtevät Central de Autobuses del Norte –linja-autoasemalta ja kulkevat Indios Verdesin aseman kautta Teotihuacanin pyramidialueelle. Mahdollisen ryöstön kohteeksi jouduttaessa on erittäin tärkeää olla tekemättä vastarintaa. Ryöstäjät ovat usein aseistettuja ja ovat myös käyttäneet aseitaan kohdatessaan vastarintaa. 

Edellistä turvallisempi vaihtoehto tutustua Teotihuacanin +52 55 5089 7500.”
pyramideihin on käyttää joko hotelleista lähteviä turistibusseja tai Turibus- yhtiön matkoja.Ajankohtaista tietoa olosuhteista eripuolilla maata saa englanniksi Meksikon matkailupalvelunumerosta


Riviera Maya ja sen kaupungit



Riviera Maya on alue Meksikonlahdella, Jukatanin niemimaalla,  joka alkaa Cancúnin lentokentältä ja jatkuu rantaviivaa pitkin etelään. Riviera Maya pitää sisällään seuraavat alueet: Puerto Morelos, Playa del Carmen, Playacar, Puerto Aventuras, Xpu-Ha ja Akumal. Riviera Mayan läpi kulkee moottoritie 307, Cancúnista Tulumiin, johon on matkaa noin 130 km. Suosittu lomakohde Playa del Carmen sijaitsee noin puolessa välissä Riviera Mayaa ja sieltä on matkaa Cancúiin 68 km ja Tulumiin 64 km. 

Riviera Maya on tunnettu Maya-rauniokaupungeista ja sen takana on viidakko ja edessä kirkas Karibianmeri joka, sopii täydellisesti sukeltamiseen ja snorklaamiseen. Unohtumattomia sukelluspaikkoja ovat Belizen koralliriutta, vedenalaiset luolat ja joet sekä Cenotet tai miksei kokeilisi uimista delffiinien kassa.





Cancún
Aurinko, valkoinen hiekkaranta ja turkoosin värinen Karibianmeri aaltoineen, mitä muuta voi unelmien rantalomalta odottaa? Cancún amerikkalaisten suosima lomakohde ja sitä voidaan kutsua amerikkalaisten Kanariansaariksi. Alue on täynnä suuria hotellikomplekseja ja useita ostoskeskuksia sekä ravintoloita. Rentouttavan rantaloman lisäksi voi kokeilla erilaisia vesiaktiviteettejä kuten varjoliito, vesiskootterit, sukellus, snorklaus tai elämyspuistoja sekä historialliset maya rauniot ovat kivoja käyntikohteita. 
Nähtävyyksiä: Isla Mujeres, Maya Museo

Cancún, Meksikon suosituimpia lomakohteita

Puerto Morelos
Pieni kalastajakylä, joka sijaitsee lentokentän ja Playa del Carmenin puolivälissä, noin 35 km Cancúnista. Koralliriutta on täällä niin lähellä rantaa, että sinne voi uida ja tämän vuoksi alue on suosittu sukeltajien ja snorklaajien keskuudessa. 




Playa del Carmen (68 km Cancún)
Entinen kalastajakylä on muuttunut turistien suosimaksi lomakohteeksi, jossa tekemistä riittää jokaiseen makuun. Suosittuja rantoja ovat Mamitas-ranta, jossa käydään näyttäytymässä tai rauhallisempi ranta Punta Esmeralda sekä suosittu ajanviettopaikka on ostoskatu Quinta Avenida eli viides avenue ravintoloineen ja baareineen. Playa del Carmenissa etäisyydet ovat lyhyitä ja pyörä on oiva kulkupeli. 

Playcar
Aluetta on alettu rakentamaan vuonna 1976 ja se on rakennettu rantojen ja Golf-kentän viereen paikallisille asukkaille sekä turisteille. Alue on kävelymatkan päässä ostoskatu Quinta Avenidasta.

Mayakoba
Alue sijaitsee arvostetulla Mangroven trooppisella viidakkoalueella, joka ulottuu Karibian mereen asti. Alue kuuluu El Camaleon Golf-klubille, jossa pidetään joka marraskuu PGA turnaus.

Puerto Aventuras 
Kalliiden luksusasuntojen alue sijaitsee noin 20 minuuttia Playa del Carmenista etelään moottoritie 307 pitkin. Taloja ympäröi venesatama, jossa on kiva käyskennellä tai pysähtyä lounaalle. 

Akumal 
Pitkä matala valkoinen hiekkaranta on rauhallinen ja sen ympärillä on lukuisia ravintoloita ja kahviloita. Täällä asuvat kilpikonnat ja kun näet meriruohoa niin siellä on kilpikonnia, snorklaajien suosiossa, rannalta voi myös vuokrata snorklausvälineet. 




Tulum 
Tulum on yksi Maya Rivieran tunnetuimmista rauniokaupungeista ja se on alueen eteläisin kaupunki. Kaupunki on ollut Mayojen tärkeimpiä kauppapaikkoja ja se on rakennettu korkealle kalliolle noin 12 metrin korkeuteen, lähelle rantaa muurien suojaan.

Cancúnin ja Playa del Carmenin käydessä ahtaaksi on Maya Riviera laajentunut etelän suuntaan ja Tulumin kaupungista on lyhyessä kasvanut suosittu turistikohde. Sanotaan että Tulumissa on Maya Rivieran kauneimmat rannat. Cancúnista sinne on matkaa noin 130 km. 


Riviera Maya suosituimmat nähtävyydet 




Chichen Itza
Viidakon keskellä sijaitseva Chichen Itza on yksi parhaiten säilyneistä Mayakansan rauniokaupungeista ja sitä pidetään yhtenä uutena “maailman seitsemästä ihmeestä”. Kaupunki oli noin 600-900 eaa. Mayakansan keskus, jossa palvottiin jumalia ja opiskeltiin astrologiaa, matematiikkaa sekä arkkitehturia. Kaupungin rauniot on merkitty UNESCON-maailmanperintölistalle ja rauniot ovat suosittu pyhiinvaelluskohde sekä Riviera Mayan suosituin nähtävyys. Arkeologisissa kaivauksissa alueelta on löydetty uhrikaivo, sotureiden temppeli sekä tunnettu Kukulcanin porraspyramidi eli El Castillo, joka on noin 24 metriä korkea. 

Chichen Itza Yksi seitsemästä ihmeestä




Belizen koralliriutta
Belizen koralliriutta sijaitsee Karibianmerellä, Väli-Amerikassa saman nimisen valtion edustalla, ulottuen etelässä Guatemalan ja pohjoisessa Meksikon rajalle. Belize on maailman toiseksi suurin ja pohjoisenpallon puoliskon suurin koralliriutta, joka on pituudeltaan noin 300 km, suurin koralliriutta on Iso Vallliriutta noin 2300 km pitkä ja se sijaitsee Australian rannikolla. Belizen Koralliriutta on merkitty UNESCON maailmanperintökohteeksi vuonna 1996 ja suojelukohteeksi vaarassa olevien perintökohteiden listalle vuonna 2010. Alueelta on löydetty simpukankuoritunkioita, joista käy ilmi että Maya-intiaanit ovat asuttaneet aluetta jo 1500 vuotta ennen ajanlaskunalkua ja käyttäneet riuttoja kalastamiseen.




Cenote eli pyhä kaivo
Jukatanin niemimaalla on tuhansia Cenoteja eli vedenalaisia luolia ja onkaloita, joissa on tippukivimuodostelmia. Cenotet ovat täyttyneet makeasta sadevedestä, joka on hyvin kalkkipitoista. Mayat saivat juomavetensä näistä kaivoista sekä he pitivät niitä turva- ja uhripaikkoina.  Kaivot olivat pyhiä ja niihin heitettiin jumalille uhrattavia henkilöitä ja tavaraoita. Suurimpien uhripaikkojen viereen rakennettiin temppeleitä ja kaupunkeja, joista tunnetuin lienee Chitzen Itza, jonka pyhään Cenoteen uhrattiin ihmisiä veden jumalille. 

Virkistävä uinti Cenotessa eli pyhässä kaivossa




Cozumelin saari
Playa del Carmenin edustalla sijaitseva saari, joka on noin 52 km pitkä ja 24 km leveä. Saari on suosittu sukeltajien keskuudessa sillä siellä sijaitsee 16 miljoonaa vuotta vanha koralliriutta. 

Saari on ollut hedelmällisyyden jumalattaren Xchelin palvontapaikka noin tuhat vuotta sitten, tuolloin Mayat saapuivat rukoilemaan ja uhraamaan ruokaa sekä kukkia Kuun jumalattarelle Xchelille. Playa del Carmenista lähtee noin tunnin välein lautta saarelle ja saari on yksi risteilylaivojen satamista, joten saarella käy päivittäin noin 2000 turistia.




Cobá
On suurin löydetty mayojen rauniokaupunki ja se sijaitsee viidakon keskellä, Tulumista noin 50 km sisämaahan. Cobán alueella kaivaukset aloitettiin 1970-luvulla ja siellä tehdään edelleen arkeologisia löytöjä. Coba on yksi suurimmista Mayojen rakentamista kaupungeista ja sen raunioalue on noin 47 hehtaaria, josta vain 10% kaivettu esiin. Kaupunki on perustettu monen järven (Coba, Macanxoc, Sacalpuc Yaxlaguan ja Xcanha) ympärille noin 100 eaa. Guatemalan Mayojen toimesta.

Cobán temppeli Nohouch Múli on korkein mayojen pyramidi mikä on löydetty, se on noin 42 metriä. Pyramidin huipulta on upeat viidakkonäkymät.




Isla Holbox
Noin kahden tunnin ajomatkan päässä Cancúnista lähtee lauttta saarelle, jossa asuu noin 2000 asukasta pääasiallisesti kalastajia ja heidän perheitä. Holboxin saari on pituudeltaan 42 km sekä leveydeltään 2 km ja siellä ei ole päällystettyjä teitä lainkaan. Saaren luonto on erityinen ja mantereen välisessä laguunissa asustaa noin 150 eri lintulajia sekä saaren planktoniset kalavedet houkuttelevat kesä-syyskuusta satoja haikaloja. 




Shoppaus

Suosittuja tuliaisia ovat paikalliset korut ja käsityöt, riippukeinut sekä tequila.

Liikkuminen

Etäisyyksiä: 
lentokenttä – Cancúm noin 20 km / Playa Carmen 68 km

Cancúnin hotellialueella kulkee säännöllisesti paikallisia busseja ja yhdensuuntainen matka maksaa noin 10,50 pesoa, taksit ovat edullisia, mutta hinta kannattaa varmistaa etukäteen.

Ruoka

Meksikolaisen keittiön ruokalistalle kuuluvat tietenkin tacot, fajitakset sekä quesadillat sekä voimakkaat mausteet. Tex-Mex-ruoassa käytetään paljon papuja, maissia ja avokadoa. Ruokaa nautitaan oluen kera ja tequila on maan kansallisjuoma. Valkoisella hiekalla voi nautiskella ihana margaritoja. Katukuppiloista saa paikallista ruokaa vain muutamilla euroilla. Maista Mangomargaritaa, jäädytettyä Belliniaa ja  Surf&Turfia!

Tapahtumat

Helmikuun lopusta, maaliskuun loppuun Cancún on amerikkalaisten ja kanadalaisten nuorten suosittu Spring Break eli kevätloman viettopaikka. Tuolloin kaupunki on täynnä nuoria riehakkaita juhlijoita, jotka jaksavat bailata ympäri vuorokauden.

Lue lisää: 
Mikäköhän mahtaa olla seuraava kohde???
Cancún, Meksikon suosituimpia lomakohteita
Chichen Itza Yksi seitsemästä ihmeestä
Virkistävä uinti Cenotessa eli pyhässä kaivossa