torstai 29. maaliskuuta 2018

Brighton Englannin aurinkoisin kaupunki





Kuten edellisessä postauksessa Pitkä viikonloppu Brightonissa kerroin niin muutama viikko sitten kävimme tekemässä tupatarkastuksen tyttären luona Brightonissa ja samalla juhlistimme vähän hänen syntymäpäiviä. Reissu oli oikein onnistunut ja jälleen kerran tuli huomattua että pitkän viikonlopun aikana ehtii tehdä ja nähdä paljon. Viikonlopun aikana ei ehkä ehdi valloittaa suurta kaupunkia, mutta pienempään kaupunkiin ehtii hyvin tutustua ja kerkeää jopa vierailemaan lähitienoilla. Tässä postauksessa löydät vinkkejä Brightoniin, keräsin niitä omaa reissua varten ja täältä voit lukea mitä kaikkea me ehdimme tehdä viikonlopun aikana Brightonissa.



Brighton






Brighton markkinoi itseään Englannin aurinkoisimpana kaupunkina, se sijaitsee Etelä-Englannissa Atlannin rannikolla, noin 75 kilometrin päässä Lontoosta. Ei ihme, että se on lontoolaisten keskuudessa suosittu lomakaupunki, jonne tullaan bilettämään myös viikoloppuisin. Monille suomalaisille kaupunki on tullut tutuksi Englannin kielikurssien matkakohteena, jalkapallosta tai yliopistoistaan.

Alueella on ollut asutusta jo Roomalaisten aikaan, sitä on hallinnut saksit sekä lukuisat eri kuningaskunnat. Brighton kuuluu Itä-Sussexin kreivikuntaan ja kaupunki lienee saanut nimensä Brighelmstonen heimon mukaan. Brightonin kaupunki perustettiin vuonna 1086, kun Englannin alueet listattiin maakirjaan Vilhelm Valloittajan toimesta.






Vuonna 1815 Brightoiniin valmistui Royal Pavilion eli Kuninkaallinen paviljonki, jonka kuningas Yrjö VI rakennutti kesäpalalatsiksi ja omaksi piilopaikaksi. Tämä erikoinen rakennus on sekoitus Intialaista ja Aasialasita arkkitehtuuria, se on yksi Brightonin suosituimmista nähtäyyksistä. 

Terveysmatkailu yleistyi 1800-luvulla, Brighton houkutteli matkailijoita mereen kylpemään, kaupungista tuli Englannin ensimmäinen rantalomakohde. Kun rautatie valmistui vuonna 1841 Brightonista tuli suosittu päiväretkikohde. Rantaan rakennettiin laitureita ja satama, Länsilaituri vuonna 1866 ja kuuluista Brighton Pier vuonna 1899. Länsilaituri paloi ja siitä on vain jäännökset jäljellä, mutta Brighton Pier on edelleen kaupungin yksi maamerkeistä.

Brighton on yhdistynyt Hoven kaupungin kanssa, Brighton-Hovessa on noin 280 000 asukasta. Brighton on värikäs kaupunki ja siellä näkee ihan kaikenlaisia tallaajia genrestä toiseen, rennon ilmapiirinsä vuoksi se on houkutellut puoleensa seksuaalivähemmistöjä. Kesäisin rannat täyttyvät auringonpalvojista ja kaupungin väkiluku kasvaa tuntuvasti.


















Brightoniin pääsee näppärästi junalla, matka Gatwickin lentokentältä kestää vain noin puolisen tuntia. Brightonissa välimatkat eivät ole pitkiä, kaupungin keskusta sijaitsee lähellä juna-asemaa ja ranta sijaitsee pienen kävelymatkan päässä keskustasta. 

Tärkeimmät nähtävyydet ovat kävelyetäisyydellä keskustan tuntumassa ja rantakadun varrella, satama sijaitsee hieman kauempana. Suosituimmat nähtävyyksiä ovat Royal Pavilion eli Kuninkaallinen Paviljonki, Sealife akvaariokeskus, rannalla sijaitseva huvikeskus Brighton Pier laituri, i360 näköalatorni ja satama.





Keskustassa ja rantakadulla on useita hotelleja, paljon ravintoloita ja pubeja sekä useita yökerhoja. Brightonissa on loistavat ostosmahdollisuudet ja monipuolinen kulttuuritarjonta kosertteja, teatteria ja musikaaleja. Lähialueen kalkkikiviset rantakalliot ja maaseutu tarjoavat ulkoiluun mahtavat puitteet ulkoiluun ja patikointiin. Brighton sopii hyvin viikonloppukohteeksi.



Älä missaa näitä!




Rantakatu




Brightonin rantakatu on vilkasliikenteinen, mutta rannan tuntumassa kahden laiturin välissä kulkee leveä baana, joka on suosittu kävelyreitti. Länsilaituri tuhoutui aikanaan tulipalossa ja yrityksistä huolimatta sen korjaaminen on jäänyt, sen sijaan laiturin viereen on noussut korkea i360 näköalatorni. 

Rantakadulla voi ihailla merimaisemia ja alhaalla rannan tuntumassa on pieniä turisitkauppoja ja ravintoloita sekä kalastusmuseo. Brighton Pier- laituri on suosittu huvittelukeskus ja sitä vastapäätä sijaitsee Sealife akvaariokeskus.





Brighton Pier




Brighton Pier oli aikanaan matkustajalaituri, se on avattu vuonna 1899 ja sieltä lähti matkustajalaivoja Ranskan Dieppen satamaan. Laituri on kokenut kovia, se on vaurioitunut useaan otteeseen myrskyissä ja rakennettu aina uudelleen. Tänä päivänä se on huvipuisto, ensimmäiset huvipuistolaitteet tulivat jo 1900-luvun alussa. Laiturilla on ravintoloita, pelilaitteita, kauppoja ja se on yksi Brightonin suosituimmista nähtävyyksistä.

The Lanes


The Lanes


Vaikka et haluaisikaan reissun aikana shoppailla, niin näitä ostoskatuja ei kannata missään nimessä jättää käymättä. Keskustan pääkadun North Streetin molemmin puolin sijaitsee viehättävät eläväiset alueet, joiden kapeat kadut ja kujat ovat täynnä pieniä liikkeitä, ravintoloita ja pubeja. Pojoisessa North Laines ja etelässä The Lanes. Alueet tuovat mieleen Lontoon Gamden townin tai Carnaby streetin vilkkaat kadut.



Pääkatu North Sreet Rautatieasemalle päin 


Pääkatu North Street Paviljongille päin 

North Laine

North Laine


North Laine



Royal Pavilion




Kuninkaallinen paviljonki Brightonin tärkeimpiä nähtävyyksiä, rakennus on jo arkkitehtuuriltaan hyvin erikoinen ilmestys ja tuo kaupunkiin Intialaista tunnelmaa. Kuningas Yrjö V rakennutti paviljongin kesäpalatsikseen, ulkoa se muistuttaa Intialaista palatsia ja se on sisustettu intialaiseen sekä kiinalaiseen tyyliin. Kuningas ei ollut  itse koskaan käynyt Intiassa tai Kiinassa. Palatsi valmistui vuonna 1823 ja myöhemmin sitä käytti myös Kuningatar Victoria. Talvisin Paviljongin puutarhaan tehdään luistelurata.





Brighton Dome oli alun perin Kuninkaallisen paviljongin tallirakennus, sieltä on maanalainen kulku Paviljonkiin. Rakennuksen päälle rakennettiin suuri lasikupu ja se muutettiin konserttisaliksi. Brighton Domessa järjestettiin Euroviisut vuonna 1974 ja tuona vuonna Abba voitti kilpailun kappaleellaan Waterloo.

i 360




Näköalatorni i360 sijaitsee rannalla, se on maailman korkein liikkuva näköalatorni. Sen hissi kohoaa noin 137 metrin korkeuteen ja ylhäältä on upeat 360- näkymät Brighton Hoven yli aina South Downsin kansallispuistoon ja pitkälle Sussexin rannikolle. 

British Airwaysin sponsoroimaa näköalatornia kutsutaan myös nimellä ”lasinen donitsi” ja sen on suunnitellut sama ryhmä kuin London Eye maailmanpyörän. Näköalatasanteelle mahtuu kerrallaan 200 henkilöä, se nousee ylös puolen tunnin välein ja paikalla pitää olla 20 minuuttia ennen nousua. Aikuisten lippu maksaa 16 puntaa, ennakkoon tilatut liput ovat edullisempia.

Katutaide




Brightonissa kannattaa kulkea silmät auki, sieltä löytyy paljon katutaidetta. Yksi suosituimmista teoksista on London Streetillä sijaitseva ”Kissing policemans”. Nykyinen muraali on kopio, sillä alkuperäinen teos oli tehty Prince Albert pubin seinään Trafalgar Streetille. Muraali oli englantilaisen katutaiteilija Banksyn tekemä, alkuperäinen teos ”Kissing Coppers” myytiin Miamiin nimettömälle ostajalle 575 000 dollarilla.









Shoppaus




Kaupungin keskustassa on loistavat shoppausmahdollisuudet, sieltä löytyy melkein kaikki samat liikkeet kuin Lontoosta, mutta paljon pienemmällä alueella. Keskustassa on lukuisia pikkuliikkeitä ja viihtyisimmät ostoskadut löytyvät The Lanesin alueelta, jossa on paljon pieniä kujia ja kapeita katuja. 

North Laine on toinen upea kauppakeskittymä, jossa on ihania värikkäitä taloja ja hyvällä ilmalla kaupat levittäytyvät ulos kaduille. Pienten ostoskatujen lisäksi keskustassa on kauppakeskus, jonka tuntumassa on isompia liikkeitä.

Tapahtumat


Suosittuja tapahtumia Brightonissa ovat toukokuussa järjestettävä Brighton festivaali ja elokuussa Gay Pride festivaalit, molemmat tapahtumat keräävät yli 100 000 kävijää. Brighton festivaali on suuri taidetapahtuma, joka kestää kolme viikkoa, festivaalien aikana järjestetään lukuisia tapahtumia.






5 kommenttia:

  1. Hei
    Olen menossa 7 kaverin( aikuisia ) kanssa Brightoniin viikonlopuksi ja haluaisin tietaa mita kivoja ravintoloita siella on ( asun Surreyssa asunut Lontoossa koko aikuis ikani)olis synttarit myos ja myos onko kivoja clubeja ? Kiitos. Eija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klubeista en valitettavasti tiedä, pyysin nuorisolta apuja ja tuosta alhaalta löytyy yksi suositus! Ruoka on ollut hyvää joka paikassa missä missä ollaan käyty! Mukavaa viikonloppua teille!

      Poista
  2. suosittelisin no. 32 ravintolaa, super hyvää ruokaa, ja viikonloppuisin muuttuu illemmalla clubiksi!!

    VastaaPoista
  3. Brightonissa en ole koskaan käynyt, monesti kylläkin haaveillut. Tätä lukiessa matkakuume vain kasvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin suositella! Brighton sopii loistavasti viikonloppu kohteeksi, ranta, shoppaus ja sopivasti nähtävyyksiä, lähistöllä upea Seven Sisters, jossa voi patikoida ja ihastella valkoisia rantakallioita.

      Lue lisää
      https://www.martanmatkassa.fi/2018/03/seven-sisters-ja-upeat-valkoiset.html

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.