Paluumuutto: Koti kuntoon jouluksi

Mä olen niin innoissani kun meidän neiti tulee tänään kotiin! On niin ihana nähdä häntä pitkästä aikaa ja kiva näyttää hänelle meidän uutta kotia. Viime viikkoina olen puuhastellut kotona ahkerasti, päätin purkaa loputkin muuttolaatikot, sillä saimme jatkettua vuokrasopimustamme. Tämän ilotuutisen jälkeen halusin laittaa tavarat paikoille, jotta asunto alkaisi tuntumaan enemmän kodilta ja otin tavoitteeksi ”koti kuntoon jouluksi”.

Olin jo lopen kyllästynyt tavaroiden purkamiseen, sillä laatikoista löytyi vain sitä ja tätä, eikä mitään järkeviä kokonaisuuksia, mutta kun joulukuuselle piti saada tilaa päätin avata astialaatikot, jotka komeilivat olohuoneessa. Avasin innoissani astialaatikoita ja täyttelin niillä olohuoneen hyllyä, halusin asetella ne kivasti, samalla tavalla miten niitä Rosan kanssa laitoimme viime kesänä. Tuo astioiden laittaminen hyllyyn oli kuin palapelin tekemistä, välillä tuntui että paloja on paljon enemmän kuin tilaa. Kun astiat olivat kaapissa, tuli heti todella kotoinen olo ja nyt kuusikin mahtuu  hyvin olohuoneeseen.

Seuraavaksi päätin purkaa kirjalaatikot, sen sijaan että olisin laittanut kirjat vain aakkosjärjestykseen, niin halusin saada kirjahyllyyn vähän ilmettä. Kirjat ovat kyllä aakkosjärjestyksessä, mutta nyt nurinpäin ja ainoastaan useasti selailtavat matkaoppaat ovat oikein päin. Laitoin vielä muutamia pikkutauluja koristeeksi. Innostuin noista asetelmista ja kirjojen laittamisen lomassa, suunnittelin jo täyttä häkää liinavaatekaappia. Konmarin tyyliin täytyy sanoa että ”nyt pirskahtelee taas” kuten tuossa aikaisemmassa postauksessani.
 

Apuri väsähti ja teki itselleen oman pesän

Keräsin kaikki liinavaatteet, pyyhkeet, viltit, päiväpeitot, koristetyynyliinat ja harvemmin käytettävät pöytäliinat sekä verhot ja sommittelin ne vitriinikaappiin eri pinoihin värien perusteella. Kaikki kodintekstiilit eivät ihan mahtunueet, mutta onpa kiva kun suurin osa on kerrankin samassa paikassa. Minun silmään kodintekstiilit näyttävät kerrankin aivan upeilta ja ihailen niitä aina ohikulkiessa, alan jo haaveilla omasta liinavaatekaapista. Rosa pääsee heti tyhjentämään omia laatikoita ja minun pitäisi vielä pinnistellä viimeisten laatikoiden kanssa, saas nähdä saadaanko me koti kuntoon jouluksi! 

Tämän pesänrakennusprojektin vuoksi jouluhommelit ovat tänä vuonna jääneet vähän heitteille, mutta onneksi on vielä päiviä jäljellä. Eilen valmistettiin joululaatikot sekä joulukortit, jotka ovat tänä vuonna todellista kierrätystä, materiaalina käytettiin aikaisempien vuosien lahjalaatikoita.

Paluumuutto: Läksiäiset

Ennen kuin maasta poistuu niin pitää ehdottomasti järjestää läksiäiset, se kuuluu osaksi lähtöriittiä ja läksiäisten myötä tulee vielä kerran tavattua itselle tärkeät henkilöt, sillä kaikkien kanssa yhteydenpito ei tule kuitenkaan säilymään ja ajan myötä se vähenee monien ystävien kanssa. Läksiäisiä voi viettää monella tapaa kahvitellen, lounastaen, puuhastella yhdessä, ulkoilla ystävien kanssa tai järjestää ikimuistoiset bileet. Tykkään läksiäisistä ja minusta se on kiva tapa sanoa heipat vielä kerran, mutta en todellakaan tykkää olla itse keskipisteenä eli lähtijänä. Olisin halunnut järjestää koko perheen yhteiset läksiäiset, mutta ajatus jotenkin kuivui kokoon, sillä lapset olivat lähteneet jo aikaisemmin, eikä meillä juurikaan ollut perheen yhteisiä tuttuja, joten kävimme vain dinnerillä muutamien tuttavien kanssa. Olen yleensä tottunut järjestämään läksiäiset itse, mutta Sveitsissä ihanat ystävät huolehtivat niiden järjestämisestä, niin Suomi-yhteisön, kuin CDL-vanhempien keskuudessa.

Donnien läksiäiset

Ensimmäisiä läksiäisiä vietettiin Suomi-rouvien kanssa ja onneksi en ollut ainut lähtijä, vaan vietimme Mervin kanssa yhteisiä läksiäisiä. Päivä alkoi aivan loistavasti, minua tultiin noutamaan kotoota ja sain heti skumppalasin käteen, tähänhän voisi vaikka tottua! Läksiäispäivän ohjelma oli yhtä suuri salaisuus, kuin Applen uuden puhelimen julkisaminen, eli minulla ja Mervillä ei ollut päivän kulusta mitään tietoa. Kuskini pysäytti auton naapurikaupungin Versoixin rantaravintolan eteen ja hetken päästä sinne alkoi ilmaantua useita tuttuja kasvoja, jopa ulkomailta asti.

Päivä oli todella tunteikas ja nenäliinoja kului tiuhaan tahtiin, eikä puhuminen meinannut onnistua, oli vaikea uskoa, että tällä kertaa minä oli se, jonka läksiäisiä vietettiin eikä joku muu. Tuntui myös hassulta että kohta nämä mahtavat ladyt, eivät olisi enää osa minun arkea vaan he ovat siellä jossain ja onneksi ovat. Täytyy sanoa että lounas oli todella raskas, vaikka itse ruoka oli hyvin kevyttä, nautimme lounaaksi Geneven seudun erikoisuutta eli Filet de Percheä, nuo tuoreet pikku ahvenet ovat pyydetty suoraan Geneve-järvestä.

Lounaan aikana saimme kuulla ystäviltä kauniita sanoja sekä saimme heiltä upeat muistot Sveitsin ajalta. Minä sain aivan mahtavan taulun, joka on tehty eräästä minulle hyvin rakkaasta kuvasta, olin pitkään odottanut päästä käymään Montreuxin yläpuolella sijaitsevassa Roche de Nayen vuorella ja kun vihdoin kävimme siellä, eteeni avautui tuo upea näkymä Geneve-järvestä ja Alpeista, mikä on minulle kovin rakas. Ihanaa nyt voin edelleen ihailla tuota maisemaa jatkossakin! Rosalla ja Papilla taitaa olla sormet pelissä tämän lahjan toteutuksessa, hämmästelen vain, kuinka hyvin he onnistuivat pitämään sen salassa, etten saanut mitään vihiä… Kuvan lisäksi sain myös kirjan, jossa on kauniita kuvia Sveitsistä.

Kaikki kiva päättyy aikanaan ja niin meidän lounaskin, oli aika sanoa heipat rakkaille ystäville. Voi sitä itkun määrää, huomaan että nykyään ei tarvitse tapahtua paljoakaan, kun silmät kostuvat, niin mukavien, kuin kipeämpienkin asioiden merkeissä, TV:tä katsellessa ja viime aikona jopa musiikkia kuunnellessa, itku on tullut herkästi, taidan olla sellainen Karjalainen ”itkijä”. 

Onneksi en ollut yksin tässä tilanteessa ja ihanaa kun on Suomessa joku olkapää mitä vasten itkeä pahimman ikävän tullessa.

Läksiäiset CDL-mammojen ja isukkien kanssa

Minulle ei ollut montaa päivää aikaa toipua ennen kuin vietettiin jo seuraavia läksiäisiä, pitkäaikaisin ystäväni oli muuttanut takaisin Sveitsiin ja halusi järjestää minulle läksiäiset. Tällä kertaa oli vuorossa vanhempia lasten koululta, joten Marin päivää vietettiin hyvin kansainvälisissä tunnelmissa. Useimpiin vanhempiin olen tutustunut alun perin osallistuessani erilaisiiin ParentTime-tapahtumiin ja jälkeenpäin järjestin tapahtumia heille. Minun ei olisi tarvinnut tuoda mitään mukanani, mutta halusin tarjota tälle porukalle hieman suomalaista makumaailmaa ja toin tietenkin itseleivottuja karjalanpiirakoita sekä munavoita. Katson että kun olen maailmalla niin edustan aina Suomea, niin hyvässä kuin pahassa, joudun usein selittelemään kummallisia asioita ja myyttejä, uutisia sekä ilmiöitä, mutta haluan kuitenkin antaa aina kaikille positiivisen ja kiinnostavan mielikuvan Suomesta ja uskon että olen siinä onnistunut, sillä moni on kertonut minulle että Suomi olisi todella kiinnostava matkakohde, jossa haluaisivat käydä.

Odotin pelonsekaisin tuntein lounasta ja mietin kuinka saan vietyä sen tällä kertaa läpi, mutta pari tuntia aikaisemmin sain puhelun ja sen myötä aivan mahtavia uutisia, olimme saaneet itsellemme vuokra-asunnon Suomesta. Huusin ja itkin ilosta sekä onnesta, jännitys laukesi saman tien ja tunsin olevani todella vahva, pelko tunteikkaasta lounaasta muuttui hetkessä iloiseksi tapaamiseksi ystävien kanssa.

Ystäväni olivat järjestäneet ”Kanadalaisen buffetin” eli Suomeksi sanottuna nyyttikestit, emäntä oli tehnyt aivan upean kattauksen ja pöydät notkuivat tarjottavia! Söimme lounasta pitkän pöydän äärellä ja puheensorina oli valtava. Pysähdyin hetkeksi katselemaan ympärilleni ja tunsin olevani todella onnekas, kaikki nämä ihmiset pöydän äärellä olivat tulleet paikalle juuri minun vuoksi. Pöydän ympärillä oli ihmisiä, jotka ovat samassa tilanteessa kuin minä, vain käymässä ja kaukana rakkaistaan, ryhmä koostuu joukosta erityisiä ihmisiä, jotka ovat aina valmiina auttamaan ja tukemaan sekä tekemään asioita yhdessä. Olen iloinen siitä, että olen ollut osa tätä joukkoa ja tällä hetkellä minulla on useita ystäviä eri puolilla maailmaa, joihin voi aina turvautua ja odotankin innolla erilaisia jälleennäkemisiä.

Ystäväni olivat hankkineet minulle aidon Sveitsin rautateiden kellon ja olisin voinut ottaa sen loukkauksena, sillä tiedän todella hyvin että olen aina myöhässä, mutta tiedän myös että lahjassa ei ole mitään henkilökohtaista viestiä, sillä olen kanssa osallistunut jo usean vastaavan kellon hankintaan. Olin itsestäni todella ylpeä sillä tällä kertaa pystyin myös pitämään pienen puheen ystävilleni ja kiittämään lahjasta, ilman että itku olisi vienyt puhekyvyn!

Punainen kirja

Sveitsin vuosina tutustuin lukuisiin uusiin ihmisiin ja halusin saada heistä itselleni muiston mukaani ja tätä varten tein ”punaisen kirjan” eli ystävänkirjan. Ystäväkirjani on suora kopio lapsuuden ”Ystäväni”-kirjoista, olin laittanut kirjaan erilaisia kysymyksiä ja osa niistä todella oli sellaisia mitä muistan jo lapsuudesta, mutta osa niistä oli tarkoitettu aikuisille. Suomi-porukka ei kirjasta niinkään innostunut, mutta ulkomaalaiset ystäväni ihastuivat kirjaan ja myöhemmin yhdessä naureskelimme meidän nuoruuden musiikki- ja elokuva ihanteille, näistä saa selville toisista ihmisistä aika paljon. Osan olen jo ehtinyt lukea, mutta vielä riittää onneksi luettavaa ja näihin muistoihin on kiva palata.

Näkemiin Fux

Kaikista haikemmat läksiäiset olivat ne viimeiset, jolloin minun piti hyvästellä rakas Fux-poni, teimme vielä kerran upean ratsastuslenkin noissa mahtavissa maisemissa ja täytyy sanoa että itkuksihan se taas meni!!! Kaksi vuotta, kaksi kertaa viikossa sain nauttia Fuxin seurasta ja mielettömistä ratsastusmahdollisuuksista. Poni kun ei varmaan vieläkään ymmärrä, että tätiratsastaja ei ole lomalla, vaan pysyvästi poissa. Voipi olla että hetki pieni menee, ennen kuin seuraavaksi löydän itseni istumassa maneesissa jonkun ponin selästä…