Tähän Tanhupallokin sanoisi että ”WAU”!
Nimittäin Martan matkassa on mukana Helsinki Horse Fair 2018
tapahtumassa ensimmäistä kertaa ja mikä parasta, niin sinäkin voit olla siellä!
Tulevana viikonloppuna 2-4.3.2018 Helsingissä järjestetään Horse Fair 2018 tapahtuma, joka on osa messukeskuksen Go Expo-
urheilu- ja ulkoilumessuja. Näiden kahden tapahtuman lisäksi messukeskuksessa
on samaan aikaan Kuva & Kamera-messut.
Vihdoinkin minulla on mahdollisuus päästä käymään Horse Fair
messuilla, sillä tänä vuonna raivasin kalenteriini ajoissa tilaa. Odotan
messuja innolla, sillä ohjelmatarjonta näyttää todella kiinnostavalta. Must-see
listallani on Ranch horsemanship eli karjanajo sekä palan halusta nähdä nuo
Irlannincobit, ne näyttävät niin suloisilta, shettiksistä puhumattakaan.
Muutama vuosi sitten oli vastaavassa tapahtumassa Ranskassa ja se oli ihan
huikea, joten odotukset ovat korkealla!
Kuva: Messukeskus |
Miten sinä voit päästä
Helsinki Horse Fair 2018 tapahtumaan?
Minulla on ilo järjestää näin upean tapahtuman yhteydessä
Martan Matkassa-blogin ensimmäinen kilpailu, jonka palkintona on pääsylippu
Helsinki Horse Fair 2018 tapahtumaan. Pääsylippu oikeuttaa pääsyn saman päivän
aikana myös Go Expo sekä Kuva ja Kameramessuille. Kilpailu
järjestetään Blogin puolella sekä Martan Matkassa Fecebook-sivuilla.
Voit osallistua arvontaan kertomalla:
Mikä on sinun ikimuistoisin hetkesi hevosen kanssa?
Kirjoita oma tarinasi tämän postauksen kommenttikenttään tai
Martan Matkassa Facebook-sivujen kommenttikenttään. Tällä kertaa vastaukseksi
ei riitä pelkkä ”mukana” vaan kerro pieni tarina sinusta ja hevosesta, joka on jäänyt erityisesti sinun mieleen.
Jaossa on siis kaksi pääsylippua, blogin puolella minä
valitsen mieluisimman tarinan, mutta Facebookin puolella te lukijat saatte
valita parhaimman tarinan, tykäämällä kommenteissa suosikkitarinastanne. Mikäli
haluat voittaa lipun tapahtumaan, niin kirjoita oma tarina ja pyydä ystäväsi ja
sukulaiset tykkäämään sinun tarinasta.
Tarinoita voi jättää tähän blogipostaukseen sekä tämän
postauksen Facebook jakoon aina to 1.3.2018 klo 12.00 asti ilmoitan voittajille
henkilökohtaisesti saman päivän aikana!
Jännää! Jään mielenkiinnolla odottamaan teidän tarinoita!
* Liput arvontaan lahjoitti Messukeskus
** Horse Fair 2018 messut järjestetään Messukeskuksessa
* Liput arvontaan lahjoitti Messukeskus
** Horse Fair 2018 messut järjestetään Messukeskuksessa
Minulla on monia ikimuistoisia hevostarinoita, tästä voit
lukea niistä viimeisimmän!
Ikimuistoisin ehdottomasti se kun iskä pyysi kotimme lähitallin hevosia 2kpl käymään meidän kodin pihalla olin silloin muistaakseni yhdeksän vuotias ja kova olisi ollut hinku ratsastukseen mutta se oli siihen aikaan kovin kallista.
VastaaPoistaSainpahan rapsutella ja käydä lähellä laitumilla ihastelemassa polleja :)
jonna.tiittanen@elisanet.fi
Kiitos Jonna kivasta tarinasta!
PoistaTiedän tunteen, minäkin aikanaan sain pitkään ihailla hevosia kaukaa, ennen kuin oli mahdollista aloittaa ratsastus! Nyt aikuisiällä en siitä tingi :)
Aikoinaan teininä lähdin hiihtolomalla ratsastuskurssille lähitallille. Naapuruston likat olivat lähes kaikki ns. tallityttöjä ja halusin hiukan perehtyä asiaan minäkin. Sain alleni aika pienen, mutta vähän äksyn tyypin. Alku meni ihan hyvin kunnes erään kerran nämä tallilikat olivat jättäneet epähuomiossa tai tahallaan (koiruutta tehdäkseen) satulan "sopivasti" löysäksi ja jossain vaiheessa kupsahdin tantereeseen ja hevosella satula mahan alla. Vähän harmitti, mutta olin kuin ei mitään, eikä siinä mitenkään käynytkään. Ei silloin mitään kypäriä ollut eikä vaadittu. Onneksi talvivaatteet, rukkaset ja lumi pehmitti tippumista.
VastaaPoistaTykkään hevosista mutta ei ratsastuksesta pysyvää harrastusta tullut.
Ongelmana oli myös vahvasti tallille haisevat vaatteet kaupunkiasunnossa. Niitä oli tuuletettava parvekkeella kaikki väliajat ja olivat sitten kylmiä päälle pantaessa.
fani
Hauska tarina Fani! Niin klassikko, itse aina pelkään että satulavyö ei ole kunnolla kiinni ja huomaan kohta keikkuvani masun alla... Sinulla oli tuuria että oli talvi ja lunta, kun ei ollut kypärääkään, onneksi tänä päivänä käytetään kypärää.
PoistaKilpailu on päättynyt ja kiitos mukavista tarinoista.
VastaaPoistaTässähän kävi näin iloisesti että molemmat kilpailuun osallistujat saavat liput Horse Fair 2018 messuille, lippu käy saman päivän aikana myös Go Expo messuilla.
Onnittelut Jonnalle ja Fanille ja mukavia messuhetkiä!
Liput löydätte tuotapikaa sähköpostistanne :)
Fani: laitatko sähköpostiosoitteesi minulle martanmatkassa@gmail.com niin saan laitettua lipun sinulle sähköpostilla.