Kuten edellisessä postauksessa Ylisöpö Yvoiren kaupunki, kerroin meillä kävi alkukuusta vierailulla rakkaita ystäviä Suomesta ja sain vapaat kädet suunnitella ohjelmaa pitkäksi viikonlopuksi. Matkatoimisto Martan Matkassa lähti heti inoissaan suunnittelemaan viikonloppa ja kun kyseessä on ”Huippujengi” niin korkealle on mentävä ja tällä kertaa valitsin kohteeksemme 2970m korkean Schilthornin vuoren. Schilthorn on tunnettu James Bondista, sillä siellä on kuvattu osia James Bond-elokuvasta, 007 On her Majesty´s Secret Service, vuorelle on rakennettu James Bond-maailma. Huippujengi on porukka korkeanpaikan kammoisia, jotka viime keväänä haastoivat itsensä ja tekivät reissun (hissillä) ylös Aguile de Midi-vuorelle (3842m), ihailemaan Mont Blancia. Täältä voit lukea tuosta tuosta reissusta lisää.
Jatkoimme kuitenkin matkaa ja saavuimme kabiinihissien luokse. Tässä kohtaa täytyy tehdä reklamaatio matkanjohtajalle, sillä hän ei ollut perehtynyt kovin hyvin kohteeseen, aluksi oli sekaannusta oikeasta kabiinista ja ylhäällä valitettavasti moni mielenkiintoinen kohde jäi näkemättä sekä kuuleman mukaan lähistöllä olisi ollut upeat vesiputoukset. En tiedä onko syynä jokin salaliittoteoria, sillä ryhmän jäseniä ei tuntunut haittaavan, mutta matkanjohtaja itse harmitteli myöhemmin kun huomasi miten paljon jäi näkemättä, ehkä tuonne täytyy viedä vielä joku toinenkin ryhmä…
Ostimme liput ylös Stechelbergin asemalta ja pojat saivat tingittyä iltapäiväliput, sillä säätietojen mukaan näkyvyys saattoi kuulemma heikentyä. Otimme riskin ja ostimme nuo järjettömän kalliit liput ja taas kerran kirosin kun en ole hankkinut sitä ”Swiss Pass” ½-korttia, sillä tämäkin lippu olisi maksanut vain puolet aikuisten lipun hinnasta 112 chf (n. 103€), iltapäivä lippu maksoi 82 chf (n.75€). Lippu oikeuttaa pääsyn ylös kolmella kabiinilla ja jokaisella asemalla on mielenkiintoista nähtävää.
Hurautimme kolmella kabiinilla ylös Schilthornin huipulle jossa on näköalatasanne Skyline view, 007-James Bond maailma, 007- Walk on Frame sekä Piz Gloria ravintola. Tämä nousu ei ollut meidän mielestä yhtään niin paha, kuin edellisellä kerralla nousu Aguille du Midille, tosin tämä hissi pysähtyi melkein kilometrin alemmaksi. Korkeudella oli kuitenkin vaikutusta Huippujengin jäseniin ja ainoastaan Gary lähti kanssani kävelemään 007- Walk on Frame reitin, jossa esiteltiin On her Majesty´s Secret Service-elokuvan näyttelijöitä. Näköalatasanteelta oli kerrassaan huikeat näkymät!
Tällä tasolla olisi ollut tuo James-Bond maailma ja se jäi minulta valitettavasti epähuomiossa näkemättä. Pojat puhuivat siisteistä vessoista ja minä todella luulin että ne on ”siistit” eli puhtaat ja että pojat olivat keskenään leikkineet Bondia vessassa. Luojan kiitos ei! Sen sijaan vessat olivat olleet siistit eli ”hauskoja” ja siellä oli kuulunut hauskoja Bond-aiheisia elokuva efektejä esim. vessaa vetäessä sekä ovia avatessa ja sulkiessa.
Huonon sään vuoksi lähdimme kabiinilla alas Birgiin, joka sijaitsee 2677m korkeudessa. Birgin kabiinin luona on näköalatasanne Skyline Walk, jossa ihaillaan maisemia vuoren reunan ulkopuolelta. Tänä vuonna Birgiin on valmistunut myös Skyline Thrill-kävelyreitti joka kulkee vuoren reunan ympäri. Huippujengistä kukaan ei suostunut sitä kävelemään, mutta minä päätin ylittää itseni ja kävellä sen läpi. Onneksi samaan aikaan lähti muitakin kävelijöitä niin kuljin heidän perässä. Matka sujui niin kauan hyvin, kun kuljin muiden perässä ja osallistuin keskusteluun, mutta jäätyäni yksin askel hidastui ja alkoi pelottaa. Maisemat olivat todella mahtavat ja kallionseinä tuntui vetävän minua puoleensa. Pojat olivat uskaltautuneet SkyWalk-näköalatasanteelle, mistä huutelivat minulla, mutta pahemmin en uskaltanut vilkutella. Kun pääsin Skylinewalk-tasanteelle muiden luokse, siellä oli jo korkattu Prosecco pullo ja ammuttu korkilla naapuripöytään, otin ansaitusti lasillisen.
Viimeinen etappi oli kaunis Mürrenin kylä 1638 metrin korkeudessa, jossa otimme pientä huikopalaa ja ihastelimme vielä maisemia ravintolan terassilta ennen kotiinlähtöä. Mürrenistä lähtee useita patikointireittejä ja mikäli kello olisi ollut vähemmän niin olisin taastusti patikoinut sieltä autolle.
Olimme kaikki tyytyväisiä päivän retkeen ja tuo Schilthorn oli todella kiva kohde. Ensi kerralla haluan ehdottomasti päästä patikoimaan sekä käymään tuolla James Bond-maailmassa ja niissä ”siisteissä” vessoissa!
Schilthorn
Upeat maisemat Bernin Alpeille |
Schilthorn on suosittu matkailukohde ja vuoren kolmella hissitasanteella on paljon mielenkiintoista nähtävää.
1. Skyline view 2970m, Piz Gloria-ravintola
Matka ylös kestää noin 30 min, ylhäällä on näköalatasanne josta on huikeat 360-näkymät Alpeille, sieltä voi nähdä jopa 200 vuorenhuippua muun muassa Mont Blancin. Piz Gloria ravintolassa voi nauttia ateriansa huikeissa Alppi-maisemissa ja samassa rakennuksessa sijaitsee myös Bond World, jossa on James Bond aiheinen näyttely sekä siellä on nähtävillä kohtauksia On her Majesty´s Secret Service-elokuvan kuvauksista ja kuvauspaikoista. Ulkona pääsee kiertämään 007- Walk on Frame reitin, jossa kerrotaan On her Majesty´s Secret Service-elokuvan näyttelijöistä, kävelyn aikana voi katsella huikeita maisemia ja pysähtyä Piz Gloria View-näköalatasateelle.
James Bond ja On her Majesty´s Secret Service |
007-Walk on Frame kävelyreitti ja Piz Gloria |
007-Walk on Frame-kävelyreitti |
2. Birg 2677 m, Skyline Walk, Thrill Walk
Skyline Walk näköalatasanne sijaitsee vuoren ulkopuolella ja sen vuoksi se onkin aika hurja, sillä maisemia voi ihailla myös ritilöiden läpi yläilmoista katsomalla alaspäin. Näköalatasanteella seisominen on hurja tunne, onneksi niitä voi ihailla myös tasanteen Bistrosta. Birgin tasanteelle on myös juuri valmistunut Thrill walk-kävelyreitti, joka kulkee vuoren reunaa pitkin. Tämä ei sovi heikkohermoisille, sillä jalkojen alla on pelkää ritilää, reitin varrella on kohtia missä voi kävellä pelkän lasin tai köyden päällä tai vaikka kokeilla agilityä ja ryömiä rautaputken sisällä. Näköalatasanteella on Birgistä lähtee useita patikointireittejä, ylös Piz Glorialle tai alas kauniiseen Mürrenin kylään.
Tästä se lähtee Thrill Walk |
3. Mürren 1638 m, Allemndhubel 1907m,
Kauniin Mürrenin kylän läheisyydestä lähtee erilaisia patikointireittejä ja siellä on lapsille suunnattu leikkipuisto. Kylässä on hotelleja ja ravintoloita sekä sieltä pääsee furnikulaarilla Allemndhubelin näköalaravintolaan, missä tarjoillaan perinteisiä sveitsiläisiä ruokia.
Kauniin Mürrenin kylän läheisyydestä lähtee erilaisia patikointireittejä ja siellä on lapsille suunnattu leikkipuisto. Kylässä on hotelleja ja ravintoloita sekä sieltä pääsee furnikulaarilla Allemndhubelin näköalaravintolaan, missä tarjoillaan perinteisiä sveitsiläisiä ruokia.
Voi ei :D Prosecco ja pähkinät ovat oiva idea mutta ei tosiaan parin tunnin matkalla! Aika suolaisen hintaiset nuo liput mutta näyttää siltä että lippujen hinnat ovat suoraanverrannolliset noihin HUIKEISIIN maisemiin! Wau! Aivan käsittämätöntä kuinka upea tää meidän maailma on. Tänne voisi lähteä sitten kun rahapussissa pullottaa suurempi potti :)
VastaaPoistaHinnat ovat kovat, mutta toisaalta kuuluihan siihen meno-paluu kolmella kabiinilla, vuorikävelyt sekä James Bond maailma, unohtamatta todella noita maisemia.
PoistaMahtava! Vanhojen Bondien joukossa hänen majesteettinsa salaisessa palveluksessa kuuluu suosikkeihini, vaikka se on monen Bond-fanin inhokki, kun ne sanovat, ettei Lazenby ole hyvä Bond. Osa Bondin erikoisuutta on se, että Bond on huikeissa ja tasokkaissa paikoissa, niin kuin nyt tämä Piz Gloria. Sinulle vain sattui kesä, kun taas Bond seikkaili siellä talvisissa tunnelmissa. Olisi mielenkiintoista kokeilla, minkälainen Bondin ase, Walther PPK, on ampua. Toinen, mikä minua kiinnostaa, ovatko Bondissa Piz Glorialla nähdyt tiput alppivariksia vaiko alppinaakkoja. Tekisi mieli nähdä niitä tipuja itsekin.
VastaaPoistaOlen käynyt useissa Bondin paikoissa,kuten Venini Glassissa, Jules Verne-ravintolassa ja Sothebyn huutokaupassa.
Ha ha, mielummin todella menen sinne talvella, itse en ole koskaan ollut mikään Bond-fani ja olen katsellut enemmän näitä viimeisempiä, joten tuo kyseinen Bond on jäänyt näkemättä. Moni on todella sanonut että se on huonoi Bond-elokuva, mutta ehkä se pitäisi kuitenkin katsoa, kun kerran tuli käytyä tuolla kuvauspaikalla...
PoistaMelko hintavaa, mutta taatusti joka pennin arvoista! Ihan uskomattoman kaunista. Voisin lähteä vaikka heti :)
VastaaPoistaOn hintava, mutta jos hankki sellaisen Swiss Travel passin niin hinta putoaa huomattavasti ;) Kyseisellä passilla voi käytää myös julkista liikennettä edulliseen hintaan.
PoistaHei, kiitos jutusta. Tervetuloa tutustumaan meidän Bond-sivustoon 007 Travelers. :)
VastaaPoistaTäytyypä käydä tutustumassa :) Mahtaakohan täällä Sveitsissä olla mutia Bond-kuvauspaikkoja?
PoistaHei, tuon Hänen Majesteettinsa salaisessa palveluksessa (1969) lisäksi elokuvia 007 ja kultasormi (1964) ja 007 ja kultainen silmä (1995) on kuvattu Sveitsissä. Löydät käymämme kuvauspaikat allaolevan linkin alta ja Sveitsin kohteet luonnollisesti Switzerland kohdan alta :)
Poistahttp://007travelers.blogspot.fi/p/007-locations-visited.html
No niitähän näyttää löytyvän!
PoistaAika siisti tuo Skyline Walk! Voisi vähän jännittää tuo ritilähommeli. Aika kalliilta vaikuttavat nuo liput, vaikka toisaalta onhan tuossa kaikenlaista paikkaa ja hissiä... Pakko vielä sanoa, että tuo kyseinen Bond-leffa on ihan ylivoimaisesti surkein Bond ikinä. Oikein nauratti muistella sitä tätä lukiessa. :D
VastaaPoistaMoni on todella sanonut että tuo kyseinen Bond on aivan surkea, mutta kaipa se täytyisi katsoa kuitenkin kun tuolla kerran kävi. Liput on kyllä kalliit, mutta niin ne taitaa olla kaikissa näissä Alppien kabiineissa ja furnikulaareissa, nyt on hankittu tuo puolikas lippu ja se polttelee kummasti taskussa, sitä pitäisi vaan päästä käyttämään...
PoistaWau, mikä paikka! Olen nähnyt melkein kaikki Bondit ja aina ne on yhtä viihdyttäviä. Olisi hauska vierailla tuolla, vaikka jo pelkkien maisemien takia.
VastaaPoistaMaisemat ovat kyllä huikaisevia, harmi vain että meidän kohdalle osui hieman pilviä. Mä en ole mikään hirveä Bond-fani, mutta toki muutaman Bond-näyttelijän myötä olen niistä kiinnostunut, pitäisi varmaan pitää kunnon Bond-maratoni ja katsoa ne kaikki järjestyksessä alusta alkaen...
Poistaolipa hintavat liput mutta kyllä oli kai sen arvoista. Uskomattoman hienot maisemat. Tuohon rinnettä kiertävään ritilä/lasitielle minua ei saisi mistään hinnasta.
VastaaPoistaKyllä siinä ritilällä kävellessä kävi mielessä että onko ihan pakko? Mutta tiedän että olisin harmitellut jos en olisi käynyt kävelemässä ja näin jälkeenpäin voisin mennä uudemman kerran, mutta porukassa. ;)
PoistaMinunkin matkaseurueestani löytyy muutama, jota olisi turha houkutella tuonne Thrill Walk -reitille. Itse voisin jopa mennäkin. Minusta muuten tuntuu, että tuo mainitsemasi matkanjärjestäjä on käynyt samat kurssit kuin meidänkin matkanjärjestäjämme, joka säännöllisin väliajoin johdattaa joukon suljettujen ovien taakse kolkuttelemaan tai ajelemaan autolla monta kertaa niin pitkään kuin oli tarkoitus. Hauskaa kuitenkin aina riittää!
VastaaPoistaIhana kuulla että muillakin on samanlaisia kokemuksia vastaavanlaisist "matkanjärjestäjistä", luulin jo että muilla menee kaikki aina ohjekirjan mukaan. No monet naurut on saatu jälkeenpäin, tosin mielestäni joitain ihan pikkuasioita muistellaan ihan turhan monta vuotta... Aina ei vaan voi onnistua ;)
PoistaMä voisin lähteä sun järjestämälle matkalle, jos kohde on noin "siisti" kuin tämä. Todellakin matka mun makuun! Kallishan tuo on, mutta varmasti joka frangin arvoinen. :)
VastaaPoistaNo eikun lentoja tilaamaan kiireesti ennen kuin lumi tulee ;)
PoistaHui, tuo Thrill Walk jäisi kyllä tällaiselta korkeanpaikankammoiselta väliin! :D Nyt täytyy tunnustaa, että en ole nähnyt ainoatakaan Bond-elokuvaa, joten tämä menisi vähän multa ohi - mutta maisemat ovat kyllä henkeäsalpaavan kauniit!!
VastaaPoistaOlen yllättynyt että todella uskalsin tuon kävelyn tehdä, mutta nuo maisemat olivat niin ihanat. Täytyypä varmasti tutustua nohin Bond-elokuviin, sillä täällä on kuulemma useampikin kuvauspaikka.
Poista