maanantai 20. heinäkuuta 2015

Hajuvesipääkaupunki Grasse






Edellisellä kerralla kun lomailimme Ranskan Rivieralla emme ehtineet vierailla Grassessa, joten tämä kaupunki oli tällä kertaa yksi pääkohteistamme. Papi oli vuokrannut meille menopeliksi moottoripyörän ja ei kun matkaan. Aluksi hieman jännitti mutta matka lähti hyvin käyntiin, Papi oli saanut hotellin respasta ajo-ohjeet ja suuntasimme kohti lentokenttää. Mikäs sen hauskempaa helteisenä päivänä kuin huristella mopedilla pitkin rantakatua ja nauttia upeista maisemista. Tietenkin reissussa on hyvä olla mukana kunnon kartta, eikä suuntaa antava turistikartta!

Pienen ajovirheen vuoksi jouduimme menemään isommalle moottoriliikennetielle ja se ei ollutkaan enää yhtään mukavaa, se oli suoraan sanoen todella pelottavaa. Tuon osuuden jälkeen taisimme molemmat olla kauhusta jäykkänä, etenkin kuin iso rekka roikkui perässämme. Kipusimme rinnettä pitkin ylös Grassen kaupunkiin ja olihan se näppärää kun mopedilla pystyi hyvin ohittelemaan autoja ruuhkaisilla teillä. Pistimme mopedin parkkiin ja lähdimme kaupungille. Ensiksi vastaan tuli vilkas Place aux Aires –aukio, joka näytti oikein mukavalta ja se oli täynnä ravintoloita ja terasseja.



Place aux Aires –aukio


Lähdin hieman kiertämään viehättävää vanhaa kaupunkia ja ihailin sen värikkäitä taloja, kapeita kujia sekä pikkuruisia putiikkeja. Place de la Poissonnarien aukio oli todella kaunis ja aukion keskellä oli hauska katettu alue, johon viereiset ravintolat olivat laittaneet terassipöytiä.



Grassen vanha kaupunki

Elise de l'Oratoire

Place de la Poissonnarien aukio 

Jatkoin matkaa ja saavuin kaupungin vanhaan osaan, sitten eteeni tuli Place du Petit Puy- aukio jossa komeili Cathédrale Notre-Dame du Puyn vanha tuomiokirkko. Kirkon vieressä oli kaupungintalo ja niiden välistä meni kuja Kellotornin luokse, josta oli huikeat näkymät alas kaupunkiin ja maaseudulle.


Grasse vanha kaupunki

Cathédrale Notre-Dame du Puy

Tour de l'Horloge

Piipahdin kaupungintalossa, sillä siellä oli turisti-info ja sain muutaman esitteen sekä neuvot miten pääsee museoiden luokse. Matkan varrella ohitin ihania pieniä hajuvesi- sekä saippuakauppoja ja päätin että hankin sellaisesta tuliaisia kotiin.



Vanhan kaupungin pikkuputiikkeja

Vanhan kaupungin pikkuputiikkeja ja ihanat saippuat

Menin Fragonardin parfyymitehtaalle ja kävin heidän omassa museossa sekä kiersin itsenäisesti läpi heidän tehdasesittelyn, ikävä että kaikki opasteet olivat ranskan kielellä, ymmärsin vain hyvin vähän. Lopuksi kävin heidän myymälässä, mutta tuliaiset jäivät vielä sinne.



Fargonard l'Usine 

Huomasin että kello oli jo paljon ja nälkä alkoi hiipiä, joten päätin palata takaisin Place aux Aires –aukiolle, mihin olin jättänyt Papin parkkiin. Tein matkaa ihania pikkukatuja pitkin ja aukion laidalla eksyin yhteen lukuisista liikkeistä, jotka myivät tuoksuja sekä saippuoita. Valitsin ystävällisen myyjän avustuksella, meille jokaiselle omat tuoksut ja kyselin myyjältä, missä voisin nähdä Provencen upeita laventelipeltoja. Hän epäili että Musée du International de la Parfumerien puutarhassa voisi olla peltoja ja kertoi minulle miten Mouans-Sartouxiin ajetaan niin Ranskaksi, että saas nähdä missä ollaan.



Punaruudulliset pöytäliinat ja Big M

Herkullinen hamppariateria

Söimme lounasta ihanassa pizzeriassa Place aux Airesin- aukiolla, joka oli ilmeisemmin perheyritys ja ravintolan isäntä oli viihdyttänyt Papia minun reissuni ajan. Tilasin hampurilaisaterian, joka oli oikein maittava ja esillepano mielestäni hauska. Jälkiruoaksi halusin helteen vuoksi jääkahvia ja loppupeleissä ravintolan emäntä kävi sen itse tekemässä naapuri kahvilassa.



a Bientôt 

Jätimme Grassen taaksemme ja lähdimme laskettelemaan kohti Mouans-Sartouxia ja menimme käymään Kansainvälisen Parfyymimuseon puutarhalla. Museon luona työntekijä kertoi että heillä on vain pienet laventeliviljelmät, mutta heillä kasvaa paljon muita hajuvesikukkia. Sisäänpääsy oli vain 4€, joten päätin kuitenkin käydä puutarhalla ja siellä tosiaan oli paljon erilaisia kukkia, joita käytetään hajuvesin valmistuksessa. Ihanat tuoksut leijailivat ympärillä kun kiertelin puutarhassa. Laventelipellot eivät olleet niitä ”the laventelipeltoja”, mutta puutarha oli kiva käyntikohde ja lepuuttaa mopedilla ajelusta kärsinyttä hanuria.



Jardins du MIP

Jardins du MIP ja "THE" laventeli viljelmät

Jardins du MIP

Lähdimme matkaan kohti Cannesia, tarkoituksemme oli käydä tervehtimässä tuttavaamme, tästä hauskasta reissussa ensi kerralla…



Grasse



Kylä on Ranskan hajuvesiteollisuuden symboli ja se on kuuluisa kukistaan sekä yrteistään. Grassessa sijaitsee kansainvälinen hajuvesimuseo ja useat hajuvesivalmistajat järjestävät ilmaisia opastettuja kierroksia ja lisämaksusta voit jopa valmistaa itsellesi oman tuoksun. Grasse on tyypillinen viehättävä vanha kaupunki kapeita kujia ja värikkäitä taloja, joiden alakerrassa on pieniä putiikkeja, jotka tietenkin myyvät hajusteita. Kaupunki on rakennettu korkean kukkulan päälle, jota reunustavat oliivipuut ja ylhäältä on upeat maisemat Provencen maaseudulle sekä merelle.



Fargonard l'Usine 


Fragonard 



Yksi Grassen vanhimpiin parfyymitehtaisiin kuuluva Fragonard sijaitsee vanhan kaupungin edustalla. Okran värisessä kartanossa hajuvesien valmistus on aloitettu jo vuonna 1782. Parfymeria Fragonard nimellä se on toiminut vuodesta 1926, jolloin tehdas nimettiin kunnianosoituksena kaupungin kuuluisalle maalarille Jean-Honoré Fragonardille.

l’Usine Historique
Fragonardin parfyymitehtaassa valmistetaan päivittäin hajuvesiä ja saippuoita perinteisin menetelmin, joita pääsee seuraamaan heidän opastetuilla kierroksilla.

Musée du Parfum
Kartanon 1. kerroksessa sijaitsee pieni Parfyymimuseo, joka käsittää yksityisen parfyymituotteiden kokoelman ja museossa voi tutustua parfyymin historiaan 5000 vuoden ajalta.

Le Musée Provencal du Costume et du Bijou
Museon yksityiskokoelmassa on nähtävillä 1700-1800-luvun provencelaisia vaatteita ja koruja.

Kartanossa on myymälä mistä voi ostaa Fragonardin tuotteita ja kaupungissa on lisäksi Fragonard Maison-myymälä, joka myy kotitaloustavaroita astioita ja sisustustuotteita sekä Fragonard Confidentiel-myymälä, jossa myydään lasten ja naisten vaatteita, koruja sekä kodintekstiileitä.




Jardins du MIP



Les Jardins du Musée International de la Parfumerie


MIP parfyymimuseon kasvitieteelliset puutarhat ovat kahden hehtaarin kokoiset ja siellä viljellään Grassen alueelle tyypillisiä kasveja. Puutarha on perustettu vuonna 2007 ja sen tarkoituksena on suojella alueen alkuperäisiä kasveja sekä kertoa vieraille kuinka kasveja käytetään hajuvesien valmistuksessa. Puutarhan upeat tuoksut tulvivat Centifolia ruusuista, jasmiinista, orvokeista, laventelista, omenankukista sekä monista muista kasveista. Puutarhassa järjestetään erilaisia tapahtumia ja opastettuja kierroksia sekä työpajoja.

Sijainti: Chemin des Gourettes, Mouans-Sartoux
Avoinna:
Kesällä (2015): 28.3-30.0 avoinna joka päivä klo 10-19.00
Talvella (2015): 1.10-11.11 10-17.30 / Maanantaisin suljettu
Suljettu: 1.5 ja 1.12-15.3
Lisätietoja: www.museesdegrasse.com



Lue lisää:



Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi

Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 
Facebook-sivulta tai Instagramista

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus hajuvesikaupungista! Todella viehättävää, miten ranskalaisilla pikkukaupungeilla on omia imagojaan, jotka rakentuvat perinteisten toiminnan pohjalle. Minäkin muuten tähyilin kerran Porvencen laventeliviljelmille, mutta osuin sinne siihen aikaan kun ne olivat jo kukkineet. Laventelipellot olivat kuitenkin niin valtavia, että kukkiessaan varmasti upea näky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grasse oli todella kiva päiväretkikohde Nizzasta, mukava pieni kaupunki ja ylhäältä upeat maisemat. Laventelipeltoja löytyy enemmän Aix en Provencen tuntumasta ja ne ovat kyllä ihan huikeita, kun laventelit kukkii. Muistaakseni netistä löytyi joku sivu, mistä voi seurata laventelien kukkimista alueittain.

      Poista
  2. Olipas mukavan erilainen aihe! Tuolla varmaan iskisi valinnan vaikeus,kun tuliaisia pähkäilisi. Nuo lavnetelipellot olisi ihana itsekin kokea, mahtoi olla hyvä tuoksu niiden ympärillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi, kiva kaupunki ja parfyymimuseot ovat suosittuja käyntikohteita, joten niissä saattaa olla ruuhkaa kun ryhmät tulevat busseilla. Turistikauppoja kyllä löytyy ja myynnissä on paljon laventelista tehtyjä tuotteita.

      Poista
  3. Joskus, kauan kauan sitten, piipahdin Grassessa "ruokatunnilla" kun olin työmatkalla Valbonnessa. Ainakin mieleeni on jäänyt korkeuserot ja mutkittelevat tiet tuolla suunnalla - mutta tietysti myös ne hajuvedet. Enpä tainnut silloin edes ostaa mitään. Voisin kyllä kuvitella pistäytyväni tuolla uudelleen, jos tuolla seudulla joskus jostain syystä oleilisimme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mukavalta että lounastauolla voi piipahtaa ihanassa ranskalaisessa pikkukaupungissa. Korkealla kaupunki todella sijaitsee ja kapeahkoa serpentiinitietä matkataan ylös. Me menimme tosiaan mopedilla, ja pysähdyimme välillä ihailemaan maisemia.

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.