Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste blogihaaste. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Martan matkavuosi 2018





Minäkin päätin tarttua Muuttolintu-blogin kuvahaasteeseen ja valita 10 kuvaa kuluneelta vuodelta eri teemojen mukaan. Aloin käymään kuvia läpi ja niitähän on taas kertynyt hurja määrä vuoden aikana. Kuvat toivat mieleen mukavia muistoja ja huomasin että monta postausta on jälleen jäänyt tänä vuonna tekemättä.


Kuluneen vuoden aikana olen jälleen nauttinut kotimaan matkailusta muutamien vuosien tauon jälkeen ja olen tehnyt useita päiväretkiä lähikaupunkeihin. Museokorttia olen kuluttanut ahkerasti Helsingissä ja Espoossa sekä osallistunut useisiin mielenkiintoisiin tapahtumiin. Olen käynyt paljon patikoimassa ja kokeilemassa pääkaupunkiseudun patikointireittejä.




Viime vuonna tuli käytyä jonkin verran ulkomailla, alkuvuodesta suuntasimme pitkäksi viikonlopuksi Brightoniin ja teimme tupatarkastuksen tyttären luona. Kesälomalla teimme Välimeren risteilyn, lähdimme Marseillesta ja muita satamia oli Italiassa Genova, Civitaveccia ja Palermo, Sardiniassa Cagliari, Espanjassa Palma de Mallorca ja Valencia, risteily päättyi Marseilleen. Jäimme Marseilleen vielä lomalle risteilyn jälkeen ja kiersimme siellä ihania pikkuruisia kyliä ja kaupunkeja. Syksyllä oli vielä muutama pitkä viikonloppu synttäreiden merkeissä ensin Sveitsissä ja sitten Madridissa. Vielä jos ehtisi välipäivinä piipahtaa vaikka Tallinnassa kuten viime vuonna!





Martan matkavuosi 2018 



Voitte vain kuvitella kuinka haasteellista on pukea yksi vuosi 10 kuvaan, pyörittelin kuvia pitkään, kunnes päätin ottaa Martan Matkassa Instagramin avuksi. Instaan tuppaan aina päivittämään itselleni mieluisia kuvia ja monen kuvan osalta se helpotti valintaa, mutta silti oli muutaman teeman osalta haastavaa löytää sopivaa. Joidenkin kuvien osalta oli valinnan vaikeus ja tässäkin kohtaa yritin käyttää Instaa apuna ja katsoin mitkä kuvista nousevat Best Nine 2018 listaukseen.


1 Vuoden suosikkikuva





Tätä kuvaa ei tarvinnut kauaa miettiä! Nämä laventelipellot ovat olleet pitkään haaveenani ja ne keikkuivat Etelä-Ranskan lomareissun ”must see”-kohteiden ykkössijalla. Eikä suotta, sillä niin kaunis oli tuo näky! Laventelia silmänkantamattomiin…


2 Arjen luksusta




Kävely ystävän kanssa upeissa maisemissa ja yhteinen eväshetki, vaikka ilman nuotiota! Kuva on otettu Kirkkonummen Meikonjärveltä



3 Kesäkuva




Viime kesä oli ihan mahtava ja ei ihme että kesäkuvia kertyi hurja määrä. Näistä oli todella vaikea valita. Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin valitsemaan  kuvan Tammisaaresta, sillä olen pitkään halunnut käydä ihastelemassa siellä puutaloja ja samalla reissulla piipahdimme myös toisessa kesäkaupungissa Hangossa. Lähdimme aamulla aikaisin liikenteeseen, että ehdimme Tammisaareen opastetulle kaupunkikierrokselle. Ehdimme juuri kierroksen alkuun, kiersimme oppaan kanssa vanhan kaupungin katuja ja saimme kuulla paljon mielenkiintoisia tarinoita


4 Ihana majapaikka 




Tämä oli helppo, valitettavasti kuvaa ei löydy kyseisestä majapaikasata, mutta nappasin kuvaan mukaan hostellin ehtoisen emännän. Vietin pitkän viikonlopun Sveitsissä ja ystäväni tarjosi minulle yösijaa. Tämän majapaikan luokitukseen ei yllä mitkään tähdet, monessako hotellissa sinä olet saanut nauru sekä keittiöterapiaa?


5 Hauska muisto 




Sain pitkästä aikaa houkuteltua isännän kanssani patikoimaan Geokätköilyn avulla. Eräänä lauantaina kerroin hänelle aamiaisen lomassa Geokätköilystä ja hän innostui aiheesta. Olin lukenut jutun Inkoon saaristossa sijaitsevasta Elisaaren ulkoilualueen luotopolusta, ja jo perille pääsy kuulosti upealta kokemukselta. Päästäkseen perille täytyy ensin ottaa lossi Barösundista ja ajaa autolla Barösundin salmeen, laiturin vieressä on muutamia soutuveneitä, joita voi lainata että pääsee soutamaan läheiselle Elisaarelle. Tämä oli oiken hauska seikkailu, sillä meille selvisi vasta paikan päällä miten tuonne Elisaareen oikein pääsee. Luontopolkua pitkin oli oikein mukava patikoida. Patikoinnin jälkeen lähdimme metsästämään ensimmäsitä Geokätköämme ja täytyy sanoa että tämä ei ollut helmpoimmasta päästä aloittaa… No se löytyi kuitenkin vaikka usko meinasi loppua!


6 Herkullinen hetki 




Näitäkin on kuluneen vuoden aikana ollut muutama, mutta valitsin kuvan kun olin ystävän kanssa Porvoossa Runebergin päivän aikoihin. Vietimme mukavan päivän Porvoossa ja kävimme kahvilassa maisetelemassa Vuoden 2018 Runebergin torttua.


7 Se ei niin hohdokas muisto 





Marseillen lomalla halusimme käydä upeassa Cassikse nkylässä sekä patikoimassa Les Calanques kalkkikivikallioilla. Sen sijaan että olisimme ottaneet veneen turkoosille poukamille niin päätimme yhdistää patikoinnin, poukamat ja Cassiksen. Kuvitelin että kävelemme poukamalle pari kilometriä ja sitten nautimme siellä kevyttä lounasta ja käymme vilvoittelemassa turkoosissa poukamassa.

No eihän se sitten ihan niin mennyt… Polun lähtöpaikan luona oli pieni kioski, jossa myytiin leipää ja juomaa, meillä oli mukana vain vähän juomaa ja pähkinöitä, mutta päätimme ostaa eväät vasta paikan päällä. Virhe!

Lähdimme patikoimaan muiden perässä ja lämpöasteita oli ihan kiitettävästi. Aluksi reitti oli helppokulkuista, mutta valitettavasti missään ei päässyt varjoon, muutaman ylämäen jälkeen reitti kapeni ja lopuksi se oli kallioista jyrkkää polkua ylös ja alas, ei todellakaan helppokulkuista. Maisemat toki oli näkemisen arvoisia. Helteen vuoksi piti pysähdellä useasti ja puolikuntoisena meinasin luovuttaa muutamaan otteeseen.

Kun sitten pääsimme tuonne poukamaan se oli ihan täynnä ihmisiä ja siellä ei todellakaan ollut yhtään kioskia mistä olisi saanut kylmää juomaa tai ruokaa, enää en ihmetellyt ja naureskellut niille jotka kantoivat kylmälaukkuja mukana! Olimme aivan loppu, juomaa  oli vain vähän ja pähkinöitä, eikä ollut minkäänlaista varjoa. Rosa oli meistä rohkein ja uskaltautui uimaan tuonne jääkylmään poukamaan, minä kastelin vain vähään varpaitani… Paluumatka hirvitti, me menimme Rosan kanssa samaa reittiä takaisin ja kuinka ollakaan isäntä löysi paljon  paremman ja helppokulkuisemman reitin takaisin.


8 Rakkaassa seurassa 




Tämän teeman alle oli vaikea valita vain yhtä kuvaa! Kuva jonka valitsin vie minut vuosien taakse Madridiin. Minulla oli ilo tavata nämä rakkaat ystävät jälleen Madridissa usean vuoden jälkeen!


9 Suosikkikuva minusta 





Itse en koskaan onnistu kuvissa ja tämän vuoksi tykkään mielummin kuvista, missä kasvoni eivät näy. Tämän kuvan valitsin ihan tuon fiiliksen mukaan, sillä olin niin iloinen, kun kävin Hangossa patikoimassa ja saavutin eteläisimmän pisteen Suomessa.


10 Unohtumaton maisema




Tätä oli vaikea valita! Tämän rinnalla on muitakin upeita kohteita, mutta päädyin tähän Seven Sisters- kuvaan siksi, että yleensä kuvani Englannista ovat kaupunkikuvia! Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävin kaupungin ulkopuolella, maaseudulla ja maisemat houkuttelevat minua ratsastamaan sekä patikoimaan, toivottavasti vielä pääsen tuonne uudemman kerran!


OHJEET KUVAHAASTEESEEN:

Minkälainen vuosi teillä on ollut? Kerro se kuvin! Kuviesi ei tarvitse välttämättä olla matkoilta, kunhan ne sopivat annettuihin otsikoihin. Linkkaa Muuttolintu kuvahaasteen lähteeksi, kopioi nämä ohjeet juttusi loppuun ja jos haluat, linkkaa juttusi Muuttolintu-blogin kommenteihin!


Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 



maanantai 17. heinäkuuta 2017

Blogihaaste: 10+1 Kysymystä ulkosuomalaiselle




Sain blogihistoriani ensimmäisen postaushaasteen, ”kaimaltani” Matka Martalta, joka kirjoittaa Kalabaliikkia-blogia, Turkista. Olen ehtinyt jo lukea muutamien bloggareidn postauksia liittyen tähän haasteeseen ja nuo kirjoitukset ovat olleet todella mukavaa luettavaa, joten miksen minäkin osallistuisi haasteeseen! Kiitos Matka Martta haasteesta, otan  sen mieluusti vastaan, sillä olenhan vielä hetken verran ulkosuomalainen.

Tässä tulevat haastepostauksen kysymykset ja minun vastaukset niihin:




1. Mikä on parasta tämän hetkisessä asuinmaassasi?


Jura-vuoret, Creux du Van


Ehdottomasti monipuolinen luonto, ilmasto ja keskeinen sijainti!

Sveitsi on luontoliikkujan unelma maa, Jura-vuoret ja Alpit takaavat mahdollisuudet talviurheiluun, kesällä voi patikoida tai pyöräillä lukuisia merkittyjä reittejä pitkin viinitiloilla, metsissä sekä vuorilla. Vesiurheilua voi harrastaa monipuolisesti järvissä ja isoja jokia pitkin voi lasketella vaikka kanootilla.

Ilmasto on täydellinen, aurinkoisia päiviä riittää ja usein lämpömittari kohoaa hellelukemiin. Talvella lumesta voi nauttia korkeammalla vuorilla ja tai niiden läheisyydessä, kun taas alempana lämpömittari on usein plussan puolella, joskus mittari laskee alle nollan, mutta mahdollinen lumi sulaa pian pois.

Sveitsin keskeinen sijainti, Euroopan keskellä  on mahdollistanut meille useat  lomareissut,  monet kiinnostavat kohteet ovat olleet  ajomatkan päässä ja lennot  ovat lyhyempiä  sekä niitä on enemmän tarjolla, edulliseen  hintaan. 



2. Entä ikävintä?

Kallis maa!


Onneksi Geneve on lähellä Ranskan rajaa ja edullisempia ostoksia ;)



3. Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin matkustaisit?

Voi ei niitä on monia? Saaks sanoo useamman? Australia, Brasilia, Kanada...




4. Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?


Comojärvi, Sisilia ja ylipäätänsä Italia <3


Näitäkin on monta… Como-järvi, Sisilia, no Italia ylipäätänsä <3, Madeira ehdimme olla vain vuorokauden sillä kunnes tuli mutavyöry, joka sotki kaikki lomasuunnitelmat.



5. Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?



Onneksi on piirakkakerho kokoontuu... 


Saarioisen maksalaatikko ja lihapiirakka ovat sellaisia ruokia mitä en osaa itse valmistaa, melkein kaikkia muita Suomi-ruokia osaan kokkailla tai olen löytänyt niille korvaavan tuotteen. Eniten kaipaan kunnon ruisleipää ja irtokarkkeja!

Lidlissä myydään kohtalaista ruisleipää, mutta mikään ei tietenkään voita aitoa suomalaista ruisleipää, joista Oulualaisen ruisleipä ja reissumies ovat parhaimpia.

Fazerin sinistä kaipailen usein ulkomailla, mutta Sveitsissä kauppojen hyllyt notkuvat herkullista suklaata, salmiakkia ja kunnon irtokarkkeja ei kuitenkaan löydy.





6. Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?




Kyllä, aika pian syys-lokakuussaLue lisää: Paluumuutto: Päätös




7. Mikä on asuinmaasi hauskin / mielenkiintoisin juhlapyhä?


Desalpé, laidunkausi päättyy


Aika lailla samoja juhlapyhiä, kuin meillä Suomessa, mikään niistä ei sinänsä ole kovin mielenkiintoinen, mutta sen sijaan erikoista, että Sveitsissä on vain muutama juhlapyhä, jota vietetään samaan aikaan kaikissa kantoneissa eli koko Sveitsissä. Täällä on useita hauskoja tapahtumia ja perinteitä esim. Désalpe, kesän lopulla karja tulee Alppilaitumilta alas kotitilalle tai Genevessä l’Escalade kulkue joulukuussa, joka on kuvaelma vuoden 1602 Savojin hyökkäyksestä Geneveen.

Lue lisää Désalpe-tapahtumasta:





8. Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?

Kielitaidottomana (Ranska) asioiden hoitaminen,
“Survival France”- kurssi voisi olla hyvä


9. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa 
kuin Suomessa tai tämän hetkisessä asuinmaassa?

Kyllä, Italiassa ;)


10. Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?


Tyttö lähti maailmalle...

Kun tytär muutti opiskeluden vuoksi pois kotoota ja vielä ulkomaille



11. Aiotko matkustaa jonnekkin tänä vuonna? Minne?



Sveitsi Les Mosses, "Must see before leave"-listalla on paljon kohteita


Mitään ei ole suunnitelmissa, mutta toiveena vielä hyödyntää tämä keskeinen sijainti ja nähdä niin paljon kuin mahdollista Sveitsiä, Italiaa ja Ranskaa…







Tämä haaste on tainnut kiertää, jo lähes kaikki ulkosuomalaiset bloggarit eli haastan samoilla kysymyksillä mukaan kaikki ne bloggarit, jotka eivät vielä ole osallistuneet 10+1 kysymystä ulkosuomalaiselle-haasteeseen. Laittakaa haastepostauksenne linkki tähän minun postaukseen, lukisin myös mielelläni muidenkin ulkosuomalaisten vastauksia kysymyksiin! 


1.      Mikä on parasta tämän hetkisessä asuinmaassasi?
2.      Entä ikävintä?
3.      Jos saisit matkustaa mihin tahansa maahan kahdeksi viikoksi ilmaiseksi, mihin  matkustaisit?
4.      Mihin kohteeseen matkustaisit uudelleen?
5.      Mitä suomalaista ruokaa kaipaat eniten ulkomailla?
6.      Uskotko muuttavasi joskus takaisin Suomeen?
7.      Mikä on asuinmaasi hauskin / mielenkiintoisin juhlapyhä?
8.      Mikä oli vaikeinta ulkomaille muutossa?
9.      Voisitko kuvitella asuvasi jossain muussa maassa kuin Suomessa tai tämän  hetkisessä asuinmaassa?
10.    Mikä oli vuoden 2016 mieleenjäävin hetki?
11.    Aiotko matkustaa jonnekkin tänä vuonna? Minne?



Liebster Awardin säännöt: 

·      Kirjoita postaus palkinnon saamisesta ja julkaise se blogissasi
·      Kiitä henkilöä, joka nimitti blogisi ja linkkaa hänen bloginsa postauksessasi
·      Lisää blogiisi Liebster Awardin logo osoitukseksi palkinnosta
·      Lisää postaukseen myös palkinnon säännöt
·      Vastaa palkinnon antajan esittämiin kysymyksiin
·      Nimitä 5-11 uutta blogia
·      Keksi kysymykset bloggaajille, jotka nimität
·      Ilmoita nimityksestä valitsemillesi bloggaajille ja linkkaa oma postauksesi heille

·      Linkkaa Liebster Award -postauksesi myös sinut nimittäneen blogin postaukseen