Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. heinäkuuta 2017

Nyt pirskahtelee taas…


Mä olen taas kerran NIIN innoissani NIIN innoissani ja nyt todellakin pirskahtelee!




Aloitin alkuvuodesta ”marittamaan” eli raivaamaan tavaroita japanilaisen Konmarin metodin mukaan. Alkuinnostuksen jälkeen projekti jäi junnaamaan paikoileen ja sitten se hyytyi kokonaan. Ne, jotka ovat lukeneet kirjan tietävät, että tavaroita käydään läpi tietyssä järjestyksessä eri kategorioiden mukaan ja säästetään vain ne tavarat, jotka tuottavat iloa ja muista tavaroista hankkiudutaan eroon kierrättämällä. Tavaroiden läpikäyminen järjestyksessä on tärkeää, sillä aluksi käydään läpi sellaisia tavararyhmiä, joilla ei ole tunnearvoa, silloin tavaroista luopuminen on helpompaa. Tiesin jo etukäteen, että ”paperit”-ryhmä tulee olemaan minulle todella vaikea, toinen minulle haastava ryhmä on astiat. Niinhän siinä sitten kävi, että jäin todellakin jumiin tuohon ”paperit”-ryhmään ja projekti jäi kesken, kunnes muutama viikko sitten kirjoitin postauksen ”Paluumuuton suunnittelu: Tavaroiden raivaus”, jonka jälkeen sain taas uutta puhtia tavaroiden läpikäymiseen. Papereiden sijaan hyppäsin muihin ryhmiin ja ensiksi sai kyytiä kosmetiikkatuotteet, sitten innostuin käymään läpi astioita.  


"maritus"-projekti sai jatkoa ja nyt pirskahtelee


Olen astiafriikki ja luulin että nuo astiat olisivat minun suurin murheenkryynini, mutta yllätin itseni todella, sillä yllättävän helposti luovuin isosta määrästä käyttöastioita, jotka ovat olleet minun lempiastioita. Lempiastioiden inventaarion jälkeen suuntasin katseeni olohuoneen lasivitriineihin, jossa säilytän meidän häälahjaksi saatua “parempaa astiastoa”, viinilaseja, kukkamaljakoita sekä kynttilöitä. Tuijotin pitkään tuota hyllykköä ja sain idean “Dallas-hyllystä”! Ne jotka ovat joskus katsoneet Dallasia, muistavat varmasti kun Evingin perhe tuli kotiin, he menivät aina ensimmäiseksi pienen pöydän luokse ottamaan drinksun! Päätin tehdä vastaavanlaisen baarinurkkauksen ja siitä se sitten lähti!


Dallaskaapin lisäosa, leikittelyä laseilla


Nämä alkomahoolitkin pitää vielä "marittaa"


Keräsin kaikki alkomahoolit yhteen sekä erilaiset viini- sekä drinkkilasit ja sommittelin ne vitriiniin. Kun olin saanut Dallas-kaapin valmiiksi, katsoin vitriiniä uudelleen, se oli täynnä astioita. Hyllyt näyttivät mielestäni ahtailta ja tunkkaiselta, sen sijaan että astiat olisivat olleet kauniisti esillä. Mieleeni tuli Marie Kondon valkoinen kirja “iloa säkenöivä järjestys”, jossa puhutaan paljon siitä, miten iloa tuottavat tavarat tulisi laittaa esille, eikä haudata niitä kaappiin.

Onneksi Rosa tuli apuun ja aloimme kooklailla hyviä ideoita ja alkoihan niitä sitten löytyä. Sen sijaan, että astiat ovat vain kasattu päällekkäin, niin niitä voi sommitella kauniisti. Olen monesti harmitellut, että en saa käytettyä hyllyn koko korkeutta hyödyksi ja jää paljon hukkatilaa. Tällä kertaa teimme erilaisia asetelmia, saimme paljon enemmän erilaisia astioita näkyviin ja nyt hyllyt näyttävät paljon kevyemmiltä.


Vähän kevyemmän näköinen...



Uusia säilytystapoja, kaunista katsella



Enemmän esillä



Kahvihetki...



Aalto-kokoelma <3



Mä olen niin tyytyväinen lopputulokseen! 


Niin on nätti nyt!


Lue lisää:



Tuoreimmat kuulumiset löydät 
Martan matkassa Facebookista tai Instagramista




sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Astiafriikki vauhdissa jälleen, Aaltoa pukkaa







Ulkomailla kauppojen hyllyillä ei juuri Suomi-tuotteita näe ja jos niitä sattuu näkemään, niin ilo on ylimmillään. Tämän vuoksi Suomi lomaan kuuluu siis ehdottomasti kaupoilla lumpustelu ja perus Suomi-tuotteiden katselu. Olen astiafriikki ja voin viettää pitkiäkin aikoja ihailemssa astioita eri liikkeissä ja muutaman kerran myyjän kysyessä tarvitsenko apua? taisin vastata ”Ei kiitos, en tarvitse, ihailen vain”, Näin tapahtui ainakin Marimekon ja Iittalan myymälöissä.


Ihanat Ultima Thuler ehkä joskus vielä näitä...


Ihania ruotsalaisen Rörstrandin astioita 


I <3 Teema


Minulle on jäänyt takaraivoon kummittelemaan Rosan valmistujaiset, jotka järjestimme viime kesänä ja jouduin niitä varten miettimään astioita. Sain ystävältäni idean käyttää Aallon maljakoita ja vateja kattauksessa, omistan itse vain muutaman maljakon, mutta sain lisää maljakoita sekä ihanat metalliset Aallon vadit lainaksi. Olen tästä kattauksesta blogissa maininnutkin aikasemmin, sillä olin siihen niin ihastunut ja se on edelleen mielessäni. Nuo metallivadit tarjottaville sekä pienet Aalto-maljakot ruokavälineille ja serveteille jäivät kattauksesta eritysesti mieleeni ja suunnittelin niiden hankkimista Suomesta.


Tälläinen Aalto-kokoelma oli aikaisemmin...


...sitten tuli muutama tuliainen...


Moon niin iloinen näistä...



Monia tuotteita olisi ollut ihana ostaa, mutta niiden hinnat ovat kyllä aika huikeita, ainakin niiden nimeä kantavissa liikeissä, esim. Iittalan Outletissa hinnat ovat paljon kalliimpia kuin Prismassa tai ”Tarjoustalossa” vai onko se nykyään nimeltään Tokmanni… Mikäs se sellainen Outlet on? Toisaalta tuotteet ovat varmaan edullisempia Suomessa kuin täällä meillä, jos niitä sattuu löytämään. Loppumetreillä hoksasin että voin ostaa tuotteita Tax-Free:nä ja saada osan verosta takasin. Tämähän johti tietenkin siihen että saatoin ehkä ostaa itselleni muutamia tuliaisia… Toisaalta onhan nyt Aalto juhlavuosi maljakko täyttää 80 vuotta! … ja toinen Aalto eli Saara porskuttaa Suomean maailman kartalle Britannian X-Factorissa, juuri kuultiin upea Titanic esitys.


Alvar Aalto



Alvar Aalto (1898-1976)


Alvar Aalto on kansainvälisesti tunnettu suomalainen muotoilija ja  modernin arkkitehtuurin suurimpia nimiä, hän on suunnitellut useita merkittäviä rakennuksia Suomessa ja ulkomailla, hänen suunnittelmia huonekaluja ja lasiesineitä myydään edelleen. Tänä vuonna Alvar Aallon kuolemasta tulee kuluneeksi 40 vuotta ja samalla hänen klassikko maljakko Aalto vaasi täyttää 80v. Alvar Aalto suunnitteli vaasin vuonna 1936 ja maljakosta on tullut suuri klassikko, joka tunnetaan maailmalla ja melkein jokaisesta suomalaisesta kodista vaasi löytyy jossain muodossa. Maljakko on muodoltaan aaltomainen ja se on saanut vaikutteita Suomen luonnosta ja tuhansista järvistä. Aalto-vaasia valmistetaan eri kokoisena ja eri väreissä, se tehdään suupuhallettuna ja jokainen maljakko on uniikki. Alvar Aalto suunnitteli tuotteita arkikäyttöön eikä hän halunnut määritellä niille käyttötarkoitusta, vaan toivoi että käyttäjä itse päättää miten hän esinettä käyttää. Alvar Aalto on saanut työstään useita tunnustuksia, hänen mukaan on nimetty useita paikkoja: katuja, aukio sekä Aalto-yliopisto, hänen kuva on ollut 50 markan setelissä ja postimerkissä, Alvar Aallon museo sijaitsee Jyväskylässä.



Alvar Aalto ja matkailu



Alvar Aallon suunnittelema Enso Gutzeiten pääkonttori "sokeritalo"


Alvar Aallon suunnittelemat rakennukset ovat suosittuja matkakohteita Suomessa ja muualla maailmassa, etenkin arkkitehdit ja arkkitehtiopiskelijat tulevat vierailemaan kauempaakin. Jyväskylä, Helsinki ja Espoo ovat kiinnostavia kaupunkeja, sillä niissä on useita Alvar Aallon suunnittelemia kohteita.


Alvar Aalto käyntikohteita



Kuva Wikipedia: Alvar Aallon Studio


Alvar Aallon Ateljee, Tiilimäki 20, Helsinki
Alvar Aallon talo, Riihitie 20, Helsinki
Alvar Aalto museo, Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä
Muuratsalon koetalo, Säynätsalo, Jyväskylä
Maison Louis Carre, Bazoches-sur-Guyonne, Ranska


Alvar Aallon suunnittelemia rakennuksia pääkaupunkisedulla:



Kuva Wikipedia: Teknillisen korkeakoulun päärakennus, Otaniemi


Otahalli, Otaniemi, Espoo
Otaniemen vesitorni, Otaniemi, Espoo
Kulttuuritalo, Helsinki
Finlandia-talo, Helsinki
Sähkötalo, Kamppi, Helsinki



perjantai 27. maaliskuuta 2015

Bistron uudet vermeet :)





Nyt on Bistron emäntä iloinen kun keittiöön on saatu uusi hieno kattila ja paistinpannusetti! Pitkään näitä on haikailtu ja oikeastaan vain valinnan vaikeus oli esteenä niiden hankkimiselle. Yhden tuotepalautuksen jälkeen totesin, että lietemme taitaa kuitenkin olla induktio ja siihen sopivat vain tietyn tyyppiset pannut. Loppuvaiheessa valintaa toki helpotti se, että meidän nykyiselle liedelle eivät kaikki pannut käy ja tämän vuoksi valikoima supistui kahteen eri malliin. Toisessa setissä oli enemmän vaihtoehtoja, mutta väri oli hassun puna-ruskea, kun taas toinen setti oli tyylikkäämpi, hopean värinen, mutta siinä pannujen määrä oli huomattavasti pienempi.






Lopuksi päädyin kuitenkin tuohon hopeiseen Ingenion settiin, sillä kaapissani oli yksi samanlainen pannu valmiina, joka on vielä hyvässä kunnossa. Uuden setin mukana tuli kaksi kattilaa 3l ja 2l, kaksi paistinpannua 26cm ja Wok 26cm, 2 muovista kantta, yksi metallinen höyrykansi, kädensija sekä paistinlasta. 






Uusi Tefalin setti on näppärä, sillä kattiloissa ja pannuissa on irroitettava kädensija, joka sopii kaikkiin paistoastioihin. Irroitettavan kädensijan suurin hyöty on se että pannut ja kattilat menevät laatikossa pienempään tilaan, kun kädensijat eivät ole edessä. Pannut ovat monikäyttöisiä, ne voi laittaa uuniin, joten niissä voi valmistaa myös uuniruokia. Uudet hopeanväriset pannut ovat upean näköiset ja ne näyttää kivalta myös ruokapöydässä tarjoiluastioina ilman kädensijoja. Setin mukana tulleet muoviset kannet ovat aivan loistavia ja niiden avulla kattiloissa sekä pannuissa voi säilyttää ruokia jääkaapissa ja päällekkäin laitettuna astiat menevät pienempään tilaan. 






Eikä tässä vielä kaikki... Tämähän alkaa kuullostaa jo ostoskanavan mainokselta, mutta pakko hehkuttaa näitä pannuja, kun olen niistä niin innoissani. Pannut ja kattilat ovat todella hyvälaatuisia ja ruoanlaitto niiden kanssa on mukavaa puuhaa, saman on todennut myös Bistron muu henkilökunta.