Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riomaggioro. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Riomaggioro. Näytä kaikki tekstit

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Miniloma Italiassa 2. päivä, Cinque Terren kauniit kylät


Upeat maisemat aamiaisella


Aamiainen oli todellakin upea ja runsas sekä maisemat olivat mitä mahtavimmat. Saimme paikallista herkkuja, Foccaciaa joka oli järkyttävän hyvää, pieniä pizzapaloja, juustolla täytettyä pizzapohjaa, Papan tekemää munakasta sekä mamman ja isoäitien tekemiä herkkuja. Kaikki oli niin järkyttävän hyvää, ettei voinut lopettaa syömistä, sillä seurauksella, että tuli ihan hirveä ähky. 





Aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan Sestri Levanten juna-asemalle, josta oli tarkoitus ottaa juna Riggiomaren kylään. Majapaikka on sen verran kaukana keskustasta (noin 7 km), että auto on pakollinen. Löydettyämme parkkipaikan suuntasimme juna-asemalle ja ostimme junaliput, joilla voimme kulkea kaikkien viiden kylän välillä. Jody oli katsonut meille lautta-aikataulun Monterossosta lähtevään lauttaan jotta voisimme tutustua kyliin veneellä, mutta valitettavasti emme ehtineet Monterosson lautalle, joten päätimme liikkua junalla ja matkasimme eteläisimpään Riomaggioren kylään ensimmäiseksi. 


Riomaggiore


Junamatka Riomaggioreen meni näppärästi ja kesti vain noin 20 minuuttia. Saimme Jodyltä kuulla jo aamulla, että tuo kuuluisa Rakkauden polku oli suljettu, sillä lokakuussa 2011 Cinque Terren kyliä koetteli rankkasateet ja mutavyöryt jotka saivat kylissä suurta tuhoa aikaan. Kävimme kuitenkin kurkistamassa, mistä tuo polku alkaa ja todella harmilista että emme päässeet patikoimaan sitä pitkin, sillä näkymät olivat todella upeat. Tutustuimme kylään ja kävelimme pienen reitin sen ympäri ja ihastelimme upeita maisemia ja hauskoja värikkäitä taloja. 





Rakkauden polku Riomaggioresta Manarolan kylään


Riomaggioren juna-asemalta



Jatkoimme matkaa junalla seuraavaan kylään eli Manarolan kylään. Kapusimme Rosan kanssa ylös katsomaan kylän kuulua San Lorenzon kirkkoa ja huikeita maisemia. Kylässä valmistauduttiin jo pääsiäisen viettoon, sillä rinteeseen oli rakennettu teos kuvaamaan Jeesuksen viimeistä matkaa. Teokseen on laitettu valoja, jotka sytytetään pääsiäisen aikaan iltaisin. Mahtaa olla huikean näköinen illalla, kun valot on sytytetty. 



San Lorenzon kirkko, Manarola



 



Palasimme Rosan kanssa poikien luokse ja menimme rantaravintolaan ottamaan pientä huikopalaa ja tämän jälkeen oli tarkoitus kävellä seuraavaan Corniglian kylään. Ihastelimme kylän satamaa veneineen sekä tätä ihanaa Välimeren maiden tapaa kuivattaa pyykkejä ikkunoiden ulkopuolella. Lähdimme kohti patikointireitin alkua ja voi tätä meidän huonoa tuuria, kyseinen reitti oli myös suljettu, sillä siellä oli sortumia matkan varrella. Ei auttanut muu kuin ottaa juna seuraavaan kaupunkiin. 

 
Manarolan kylä



Saavuimme Corniglian kylään ja edessähän oli hurja kapuaminen ylös kylään. Reippaasti kuitenkin nousimme nuo 377 porrasta ja kyllä se kannatti. Pieni kylä oli todella kaunis, kapeine kujineen ja mahtava näköalapaikka. Päätimme vielä siirtää ruokailua ja otimme jätskit, sillä minä ja Rosa halusimme patikoida seuraavaan kylään, jonne oli matkaa 4 kilometriä. Pojat lähtivät junalla Vernazzan kylään. Me aloitimme Rosan kanssa patikoinnin ja onneksi tämä etappi oli auki. 


Portat Corniglian kylään




Reitti on vanha muulipolku ja se nousi ylös ja laski alas sekä matkan varrella oli lukuisia portaita. Maisemat olivat aivan huikeat ja reittiä pitkin oli helppo kävellä. Reitin kesto oli 1,5 tuntia ja suunnilleen sama aika meiltäkin kului vaikka kävelimme aika reippaasti. Korkeuserot olivat huimia ja näkymät kumpaankin kylään olivat upeat. Välillä meinasi usko loppua kun tuntui että tuo Vernazzan kylä ei lähesty ollenkaan. Saavuimme kylään yläkautta ja ei voinut kuin haukkoa henkeä, niin kauniilta se näytti ylhäältä päin.




Corniglian kylä patikointireitiltä

 
Vernazzan kylä patikointireitiltä



Vernazzan kylässä oli kaunis pieni satama ja ihana pieni ranta jonne pääsi kallion läpi menevästä aukosta. Kaikki nämä kylät ovat olleet kerrassaan upeita värikkäine taloineen ja viihtyisine ravintoloineen. Alueen kylät ovat suosittuja turistinähtävyyksiä ja meillä taisi olla onnea vierailuajankohdan suhteen, sillä suurin sesonki ei ole vielä alkanut. Turisteja oli sopivasti liikkeellä, mutta voin uskoa että sesongin aikana pienet kylät ovat turvoksissa ja joutuu jonottelemaan ravintoloihin tai junaan. 


Vernazzan satama


Ilta alkoi saapua ja kävimme vielä pikaisesti tutustumassa viimeiseen kylään eli Monterosso al Mareen. Kylä oli jakaantunut kahteen osaan rannan puolelle sekä vanhaan kylään. Kävelimme rantatietä pitkin ja alkoi jo hieman viiletä, joten päätimme jatkaa matkaa takaisin maapaikkaamme Sestri Levanteen. Mielessäni tuoksui jo seuraavan päivän ihana aamupala!


Monterosso al Maren ranta




Lue lisää  




perjantai 11. huhtikuuta 2014

Seuraava kohde Cinque Terre


Seuraava matkakohde valittu :) Muutamia vuosia sitten luin artikkelin Cinque Terrestä ja kuvat nähtyäni olin myyty heti! Tuonne pitää päästä! Nuo kylät sijaitsevat nyt kohtuullisen ajomatkan päässä meistä ja sain houkuteltua perheen sinne lomalla. Matkailussa ja lomailussa tärkeimpiä asioita on haaveilu, suunnittelu ja fiilistely. Keräsin tähän hieman Cinque Terren helmiä ennen matkaa.



Cinque Terre




Cinque Terre sijaitsee Italian lounaisrannikolla ja on saanut nimensä viidestä pienestä kalastajakylästä, Monterosso al Mare, Vernazza, Corniglia, Manarola ja Riomaggioro. Kylät sijaitsevat Välimeren rannalla satoja metrejä korkeilla jyrkänteillä ja rantakallioilla. 

Cinque Terre on suosittu matkakohde ja tunnettu kuvankauniista maisemistaan, värikkäät pastillisävyiset talot, vihertävät hedelmä- ja oliiviviljelmät, mereen laskevat viiniviljelmät sekä turkoosi meri. Kylien välillä kulkee 12 kilometriä pitkä muulipolku, jonka varrella voi ihastella upeita maisemia. Mikäli ei jaksa koko matkaa kävellä voi matkaa taittaa veneellä tai junalla. 

Cinque Terre sekä läheinen Portoveneren kylä ja sen saaret ovat osa Italian suurta kansallispuistoa, jotka ovat merkitty UNESCON suojelukohteeksi vuonna 1997. Alue on suosittu vaeltajien keskuudessa ja siellä on useita vaellusreittejä rannan tuntumassa, vanhoja muulipolkuja, patikointia viiniviljelmillä, vaihteleva maasto sekä upeat maisemat. Rannoilla on karkeaa hiekkaa ja vedet ovat kirkkaita, joissa on paljon eri kalalajeja. Kallioiset rannat ovat suosittuja sukeltajien keskuudessa sillä sukeltamaan voi lähteä suoraan rannalta.



Sijainti 

Cinque Terre sijaitsee Italian lounaisimmassa maakunnassa Liguriassa, Alppien juurella, lähellä Ranskan ja Toscanan aluetta. Ligurian rannikkoa kutsutaan Italian Rivieraksi ja se sijaitsee Genovalahden molemmin puolin. Ligurian maakunnan pääkaupunki on Genova, joka on Välimeren toiseksi suurin satamakaupunki Ranskan Marseillen jälkeen. 

Genova on kuuluisa myös siitä, että Kristoffer Kolumbus syntyi siellä 1451. Genovasta Cinque Terreen on 119 km ja muita suuria kaupunkeja lähistöllä on Milano 242 km, Firenze 165 km sekä kuuluisa Pisan torni sijaitsee Luccan kaupungissa 93 km päässä.


Historia


Cinque Terre eli Viisi maata nimi juontaa juurensa siitä, että alue oli pitkään eristyksissä muusta maailmasta, huonojen kulkuyhteyksien vuoksi. Kyliin pääsi parhaiten meriteitä pitkin ja maitse vain kapeita vuoristopolkuja. 1800-luvulla alettiin porata kallioihin tunneleita ja rakentamaan rautateitä kylien välille, autolla kyliin pääsi vasta 1960-luvulla. 

Alue on kaunista, mutta myös karua seutua ja nuoremmat sukupolvet ovat lähteneet maanviljelemisen sijasta muualle töihin. Turismin alkaessa ja matkailun kehittyessä 1970- luvulla, alue alkoi vaurastua ja työpaikat lisääntyivät. 

Liikkuminen


Paikallisjuna on helpoin tapa liikkua kylissä, autolla liikkuminen on hankalaa, parkkipaikkoja on vähän.

Ruoka


Ligurialainen keittiö on tunnettu yrteistä ja vihanneksista sekä oliiviöljyistään. Ruoanlaitossa suosittu pestokastike on lähtöisin Ligurian alueelta. Alueen asukkaiden mielestä Focaccia- leipä on kotoisin Lingurian alueelta. Alueella tuotetaan jonkin verran viiniä, mutta lähellä sijaitsevan Piemonten maakunnan viinit ovat tunnettuja.

Cinque Terre kylät pohjoisesta etelään


Monterosso al Mare



Monterosso on rannikon kylien suurin kaupunki ja siellä on ollut asutusta vuodesta 1056 lähtien. Kaupunki koostuu kahdesta osasta vanhasta kaupungista ja turistien suosimasta Feginasta. 

Vanha kaupunki sijaitsee korkean kukkulan päällä josta on upeat panoraamanäkymät. Tärkeimmät nähtävyydet ovat Castelle Fei Fieshi eli Vanha linna ja San Giovanni Battistan eli Johannes Kastajan kirkko. Monterossossa on useita hotelleja ja upeita rantoja.


Vernazza

 

 

Pieni kalastajakylä on perustettu 1000- luvulla ja se on luokiteltu Italian yhdeksi kauneimmaksi kyläksi. Niemen kärkeen rakennettiin 1500-luvulla keskiaikainen Doria linnoitus suojelemaan kylän asukkaita merirosvoilta. Linna hallitsee edelleen kylää ja sen erikoisuutena on kahdeksan kulmanen torni. 

Vernazza on ollut keskiaikaan merkittävä taloudellinen ja sosiaalinen kohtaamispaikka sekä tunnettu viininvalmistaja jo Rooman ajoista lähtien. Kylän keskellä on pieni matkustajasatama ja aukio, jonka edessä on Santa Margherita di Antiochian kirkko.


Corniglia

 



Sijaitsee korkealla kalliolla ja se on ainoa kylä josta ei ole yhteyttä merelle, sinne pääsee vain kiipeämällä rautatieasemalta 377 porrasta. Kylän tärkein nähtävyys on goottilaistyylinen San Pietron eli Pyhän Pietarin kirkko, joka on rakennettu vuonna 1334. Cornigliassa tehdään hyviä viinejä, Cinque Terre DOC, Pollenza ja tunnettu Sciacchetrà. Kylän alla sijaitsee Givano Beach, joka on tunnettu nudistiranta.


Manarola


 

Kylä on rakennettu 70 metriä merenpinnan yläpuolelle ja sen upeat värikkäät talot näyttävät kuin ne sortuisivat mereen. Kylässä paljon ylämäkiä ja pienet kujat laskevat alas mereen. Kylä on ollut 1200-luvulla merirosvojen hyökkäyksien kohteena. Kylän tärkein nähtävyys on San Lorenzon kirkko, joka on rakennettu vuonna 1338. Kirkon tornin kelloa on käytetty varoittamaan merirosvojen hyökkäyksistä. 

Manorolasta pääsee Riomaggion kylään kuuluisaa Via dell´Amoren reittiä pitkin, joka on veistetty kallioon veistetty kävelytie. Rakkauden polku mahdollisti aikoinaan nuorten naisten ja miesten romanttiset kohtaamiset Riomaggioron ja Manarolan kylien välillä. 


Riomaggiore


 


Cinque Terren kuuluisin kylä ja se on eteläisin kylä sekä lähinnä La Spezin kaupunkia. Kylä sijaitsee jyrkänteen reunalla ja sitä pidettiin suojaisana ja rauhallisena sekä hyvien meriyhteyksien vuoksi kylään alkoi muuttaa asukkaita 1251. 

Kylän suurin nähtävyys on puolustustarkoitukseen vuonna 1260 rakennettu linna ja sen korkeat tornit. Kuuluisa rakkauden polku Via dell´Amore alkaa täältä ja yhdistää Manorolan kylän

Lähiseutu
Cinque Terren lähellä on monia upeita rantakaupunkeja kuten Sestri Levante ja La Spezia eikä Pisan tornikaan ole kaukana. Portoveneressä ja Levantossa upeita hiekkarantoja sekä Palmarian saari.

Lisätietoa Cinque Terrestä ja lähialueista: