Toukokuu on ollut työntäyteistä, tuntuu etten ole kerennyt tehdä
yhtään mitään muuta, töiden jälkeen olen ollut aivan rätti poikki, illat ovat
kuluneet nopeasti ja väsy painanut simmuja. Viikonloppua on odotettu kuin kuuta
nousevaa ja ne menivät hujauksessa ulkoillen sekä tekemättömien kotiaskareiden
parissa.
Kirsikkapuiden kukat tulivat ja menivät, alkukuusta kävin ihailemassa niitä Roihuvuoressa ja vielä viime viikolla ne kukkivat kauniisti kotipihalla, mutta viikonlopun aikana tuuli oli vienyt kukat mukanaan.
Kirsikkapuiden kukat tulivat ja menivät, alkukuusta kävin ihailemassa niitä Roihuvuoressa ja vielä viime viikolla ne kukkivat kauniisti kotipihalla, mutta viikonlopun aikana tuuli oli vienyt kukat mukanaan.
Toukokuu on varsinainen juhlakuu, se alkaa Vapunpäivästä,
välissä juhlitaan mm. äitiä ja loppukuussa päättyy koulut ja kesä alkaa. Tänä
vuonna toukokuussa saatiin lisää juhlan aihetta, kun leijonat korjasivat koko
potin MM-kisoissa ja tulivat takaisin Suomeen kulta kaulassa. Viimeistään näiden
karkeloiden myötä hävisi Euroviisupettymys.
Päätin lähetä ”torille” juhlimaan sankareiden kotiinpaluuta,
Kaisaniemi juhlapaikkana oli pieni pettymys, puistossa näkyvyys oli huono ja lisäscreeneille
olisi ollut tarvetta sekä kunnon äänentoistolle. Jos saan pyytää ensi kerraksi
keskeisempää paikkaa voitonjuhlille ja joukkue voisi hyvin ajella bussilla kaupungin
halki, että mahdollisimman moni pääsisi näkemään sankareita.
Ulkoilu
Ulkoilun suhteen toukokuu on ollut varsinainen saarikuukausi,
kävin kävelemässä Karhusaaressa, Hanasaaressa, Seurasaaressa, Reposaaressa sekä
Pentalassa, saarien lisäksi löysin Mustavuoresta uuden kivan ulkoilupaikan.
Tuttujen nurkkien sijaan kaipasin vähän vaihtelua ja lähdimme kävelylle Karhusaareen, kävelyn päätteeksi teimme tutkimusretken Hanasaaren ympäristöön ja löysimme sieltä mielenkiintoisia taideteoksia.
Tuttujen nurkkien sijaan kaipasin vähän vaihtelua ja lähdimme kävelylle Karhusaareen, kävelyn päätteeksi teimme tutkimusretken Hanasaaren ympäristöön ja löysimme sieltä mielenkiintoisia taideteoksia.
Museopäivänä Soukan Klobbenilta lähti ilmaiskuljetus Pentalan
saareen, halusin ehdottomasti päästä käymään saaressa, sillä viime kesänä en ehtinyt sinne. Ehdimme juuri ja juuri viimeiseen lauttaan, jonka vuoksi vierailu-aika saaressa
jäi lyhyeksi, mutta ehdimme kuitenkin käydä luontopolulla sekä tutustua
muutamiin saaren rakennuksiin.
Lyhyt vierailu Pentalassa oli hauska pieni makupala
saaresta ja siellä pitää ehdottomasti käydä vielä uudemman kerran.
Kävin pitkästä aikaa myös Seurasaaressa, edellisestä
vierailusta on kulunut todella pitkä aika. Löysin saaren edustalta Pukkisaaret,
joissa en muista aikaisemmin käyneeni, saaressa oli pieni rautakauden aikainen kylä
ja sieltä oli upeat näkymät Tamminiemeen. Kävelin Seurasaaren polkuja pitkin ja
löysin sieltä todella upeita paikkoja, Seurasaareen pitää palata vielä
uudemman kerran, sillä en ehtinyt tutustua ulkoilumuseon rakennuksiin.
Palasin vielä uudemman kerran Seurasaareen ja tällä kertaa
lähdin kävelemään Meilahden suuntaan, saavuin upeille kallioille, joka taitaa
olla suosittu paikka ihailla auringonlaskua. Jatkoin matkaa Hietaniemen
suuntaan, huomasin sillan oikealla ja päätin lähteä katsomaan mihin se vie.
Silta vei Reposaareen, jossa oli venesatama ja aivan huikea koirapuisto, jos minulla
olisi koira, niin ryntäisin sinne heti.
Matkailu -naapurit tutuksi
Edelleen pysyn matkailun suhteen kvartaaliajattelussani! Eli
alkuvuodesta asetin itselleni tavoitteeksi, tehdä jokaisen kvartaalin aikana jonkun
ulkomaanreissun, ensimmäisen neljänneksen aikana kävin Tukholmassa ja nyt
toisella neljänneksellä lähdin Extempore käymään Tallinnassa ja loppukuusta vielä
Pietarissa.
Tallinnan reissulle osui sateinen keli, mutta emme antaneet
sen haitata menoa, vaan käytimme tilaisuuden hyväksi ja kävimme keskustan
tuntumassa Kadriorgin puistoalueella. Pietari Suuren toimesta vuonna 1718 aloitettiin
rakentamaan Kadriorgin puistoaluetta ja alueelle nousi upea samanniminen palatsi.
Palataan tuohon Tallinnan reissuun myöhemmin.
Yksi pitkäaikainen haaveeni on ollut päästä käymään Pietarissa,
sillä olen nähnyt sieltä useita houkuttelevia kuvia. Toukokuun lopulla tämä
haave vihdoin toteutui, käytin helatorstain tuoman mahdollisuuden pitkästä
viikonlopusta hyväksi ja lähdimme junalla Pietariin. Pietarin tunnelmiin palaan
myös myöhemmin, mutta ohessa muutama makupala kaupungista…
Minne mennä kesäkuussa?
Kirpparit:
5.5-29.9 su Aleksis Kiven kadun
sunnuntaikirppis klo 11-16.00
19.5-22.9 su Vermo Konttitori
10-14.00 (myyjät 9.00)
Minne Mennä?
4.6 Puolustusvoimien liputuspäivä / Mannerheim Lue lisää!
4-9.6 Riihimäen kesäkonsertit, Suomen Lasimuseo
5-9.6 Hattulapäivät
6.6 Suomenlinna, museopäivä
6-7.6 I <3 Wine festival, Teatteri Forum
7-8.6 Samba Carneval
8.6 Riihimäki: Lasi ja keräilytapahtuma, Riihimäen lasimuseo
26.5 Loviisan avoimet puutarhat 9.6 / 6.7 klo 10-17.00
(7.7 klo 12-17.00) Lue lisää! avoimetpuutarhatloviisa.com
12.6 Helsinki-päivä
12.6 Mummotunneli Queen night 10:- klo 21.00
13.6-15.8 Torstaisin Lopella toripäivä klo 17-20
21.6-22.6 Juhannus Lue lisää!
21.6 Seurasaari kokko
24-29.6 Helsinki Pride
28-29.6 Kirjurinluotoa, Iskelmäkesä 2019
Tervetuloa blogiini
www.martanmatkassa.fi
Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.