sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Tapahtui lokakuussa




Ihan ensimmäiseksi haluan toivottaa kaikille


Hyvää isänpäivää!


Marraskuu on jo melkein puolen välin, mutta tehdäänpä vielä pieni katsaus lokakuuhun. Lokakuussa tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun muutimme takaisin Suomeen. Viime vuonna tähän aikaan minua ei haitannut ollenkaan nuo marraskuun tihkuiset ja sumuiset kelit, sillä päivät kului kotona muuttolaatikoiden kanssa sekä juostessa hoitamassa erilaisia asioita. Tosin kelit taisivat olla tuolloin himpun verran paremmat, sillä hankin museokortin sadepäivien varalle ja kovin montaa kertaa en viime marraskuussa ehtinyt korttia vinguttaa.





Lokakuussa luonto sai taas upeat värit ja tuntuu että tänä vuonna ne olivat erityisen kauniit ja niitä sai ihailla pitkään. Veikkaan että kuiva ja lämmin kesä sai aikaan tuon upean värikirjon, lehdet pysyivät onneksi puissa pitkään ja saimme nauttia kunnon ruskasta. Insta ja Facebook täyttyi toinen toistaan upeammista syksyisistä kuvista. Ensilumikin tuli viime kuussa maahan, onneksi se suli nopeasti pois.









Lumi tuli 29.10




Meikäläisellä alkoi jälleen sisustus ja raivausviikot, eli kämppä on käytännössä katsoen koko ajan mullin mallin ja päässä on hurja määrä ideoita. Tämä on ihana tunne sillä pitkään aikaan en ole jaksanut innostua kotoilusta.


Kaikenlaiset karkelot





Lokakuu oli oikein tapahtumarikas kävin kuuntelemassa Nenäpäivän konserttia, pääsin pitkästä aikaa katsomaan Helsinki Horse Showta ja kävin kirja- ja viinimessuilla.

Alkukuusta Musiikkitalolla vietettiin avointen ovien päivää ja ohjelmassa oli lukuisa määrä erilaisia tapahtumia, talokierroksia, konsertteja sekä esityksiä. Minä viihdytin itseäni seuraamalla kun kapellimestari opetti yleisöä johtamaan orkesteria. Moni kävi kokeilemassa miten kapellimestarin puikkoa heilutetaan ja miten käsimerkeillä ohjataan orkesteria. Ihan paras oli metrin mittainen poika joka sai orkesterin soittamaan kuin Apocalyptica! Poika juoksi villisti orkesterin edessä ja kädet heiluivat ilmassa ihan hurjasti, taisin nähdä tulevan Eicca Toppisen. 




Nenäpäivän konsertissa oli teemana kaikkien aikojen iskelmät ja esiintyjälistassa oli minulle monia mieluisia esiintyjiä. Alkukonsertti eteni rauhallisesti, mutta kun tuli Pave Maijasen vuoro ja hän lauloi Lähtisitkö-kappaleen niin mökkiin tuli eloa. Oli mahtavaa saada kuulla Liljankukka, kappaleen alkuperäisesittäjän Markus Allanin laulamana.


Haaveilua...


Helsinki Horse show on jäänyt minulta väliin viime vuosina, viimeksi olen ollut tapahtumassa kun se järjestettiin Hartwall Arenalla. Taas tuli nähtyä ihan hienoja suorituksia niin esteillä kuin kouluradalla ja oli kiva että osallistujien joukossa oli useita suomalaisia.

Päivä kului nopeasti ja hallissa oli ihan mahtava tunnelma. Horsen kaupat oli pienoinen pettymys, ne ovat vähentyneet huomattavasti. Liikkeet oli kyllä kivasti laitettu omaan osioon, mutta liiketilat olivat todella pieniä ja käytävät ahtaita. Väentungoksessa ei tehnyt mieli jäädä ostoksille, vaan halusimme sieltä mahdollisimman pian pois tungoksesta.

Odotin innolla että pääsen seuraamaan kilpailijoita verryttelyalueelle, mutta valitettavasti ehdimme sinne ihan loppumetreillä.

Horse Showsta jäi kyllä pieni kutina että olisi kivajpäästä taas pikkuhiljaa ratsaille ja ihmettelen tässä juuri miksi en kesän aikana päässyt kertaakaan maastoilemaan?

Messuilta lähti mukaan mielenkiintoinen matkaesite…


Kirjamessujen parasta antia!


Viime vuonna jäin melkein asumaan kirjamessuille, tykkäsin niistä kovasti, kun taas tänä vuonna messut meinasivat minulta mennä ihan ohitse. Onnistuin saamaan työkaverilta lipun, joten päätin lähteä käymään messuilla ja tänä vuonna halusin ehtiä piipahtamaan myös viinimessuille.

Jälleen kerran Kirjamessuilla oli paljon mielenkiintoisia luentoja ja esityksiä, tosin harmillisesti moni niistä oli samaan aikaan. Tuli jälleen hankittua muutamia kirjoja, mutta tein ihan parhaan löydön ja sain hankittua edullisesti kauan himoitsemiani karttoja. Tarttuipa mukaan myös isänpäivälahja! Ensi vuonna pitää muistaa että messuilta kannattaa hankkia lahjoja pukinkonttiin! Täältä voit käydä lukemassa viime vuoden kirjamessuista.

Sain taas jälleen kerran ajan katoamaan tuolla kirjamessuilla, mutta päätin kuitenkin piipahtaa vielä viinimessujen puolella. Tämä oli ehkä virhe, sillä loppuillasta porukka näytti maistelleen viinejä oikein urakalla ja se ei välttämättä ollut mitään kaunista katseltavaa tai kuultavaa. Taidan panostaa näihin messuihin sitten ensi vuonna…


Upeat valoteokset valtasivat Tapiolan



Lisää valoa pimeään syksyyn!


Messujen jälkeen piipahdin vielä Tapiolassa ihailemassa upeita valoteoksia!


Ulkoilu


Glimsinjoki


Näin syksyn tullen ulkoilukelit sen kuin vähenevät, sillä valoisa aika on vähentynyt huomattavasti ja pimeät illat eivät houkuttele ulos. Tämän vuoksi viikonlopuista on pakko ottaa kaikki irti ja yrittää päästä ulos valoisaan aikaan, mikäli ei tihkuta. Nyt alkaa olla viimeiset hetket käsissä, jos mielii vielä metsään patikoimaan, sillä kohta maasto on märkää ja liukasta. Vielä ehtii käydä patikoimassa ulkoilualueilla ennen kuin tulee lumi ja hiihtoladut.




Viime kuussa ehdin vielä käydä patikoimassa yhden uuden metsäreitin, joka on ollut pitkään toivelistallani. Espoon keskustan lähellä virtaavan Glimsinjoenrantaa pitkin kulee noin kolmen kilometrin metsäreitti. Reitille pääsee Bembölen kahvituvan tuntumasta ja se päättyy upeaan Träskendan kartanopuistoon. Täältä voit lukea lisää tuosta upeasta kävelyreitistä.



Matkailu


Madrid <3


Lokakuussa synttärimatkat saivat jatkoa, tällä kertaa lensimme pitkäksi viikonlopuksi Madridiin ja meillä oli mukava jälleentapaaminen muutaman tuttavaperheen kanssa. Asuimme kaikki samaan aikaan Madridissa, emmekä ole nähneet toisiamme kymmeneen vuoteen, joten odotin tätä tapaamista innolla. Hieman jännitti etukäteen olemmeko muuttuneet tuosta ajasta paljon? Onko meillä enää mitään yhteistä näiden vuosien jälkeen? Tämä pelko osottautui aivan turhaksi, sillä heti ensihetkestä lähtien tuntui niin kotoisalta ja ikään kuin edellisestä tapaamisesta olisi kulunut vain pieni hetki.


Reunion after 10 yrs


Kaunis Retiro









Ensimmäisen päivänä Madrid todella hemmotteli meitä lämpimällä auringon paisteella, mutta saimme viikonlopuna aikan myös hieman sadetta niskaan. Meillä ei ollut mitään kummempaa ohjelmaa varattuna, nautimme Madridista ja toistemme seurasta sekä söimme hyvin.

Tutustuin myös itselleni aivan uuteen alueeseen Madrid Rioon, upea puistoalue Madrid-joen molemmin puolin sekä vihdoin onnistuin käymään Katedraalin näköalatasanteella. Tuota näköalapaikkaa ei ole turhaan kehuttu, se meni heittämällä Madridin parhaimmaksi näköalapaikaksi.


Madrid Rio









Katedraalin kattotasanteelta on upeat näkymät yli Madridin




Palacio del Rey





Päivät kuluivat nopeasti kaupungilla kävimme Retirossa, Rastron kirpputorilla sekä tietenkin shoppailemassa. Iltaisin kävimme ulkona syömässä ja vähän vahingossa jokainen pariskunta vuorollaan suunnitteli illaksi ohjelmaa ja valitsi ravintolan. Minkälaisia illanistujaisia mahtaa seurata kun suomalainen, ruotsalainen ja tanskalainen on niitä järjestämässä? Näistä lisää myöhemmin blogissa…


Gran Via

Rastro










Nyt onkin hieman tyhjä tunne kun tällä hetkellä ei ole mitään matkaa varattuna tai edes suunnitteluasteella! Toivottavasti tämä tilanne korjaantuu pian!


Tälläinenkin ihme tuli nähtyä työmatkalla...



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


8 kommenttia:

  1. Madridiin haluaisin itsekin mennä, mietin juuri, että lähtiskö sitä jouluksi reissuun ja jos lähtisi, niin minne. Minkähänlainen paikka Madrid on viettää joulua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä päivänä Madridissa vietetään yhä enemmän joulua ja se saattaa vaikuttaa aukioloaikoihin, mutta loppiaisena katolilaiset juhlivat "Los Reyes Magos" eli kolme Kolmen kuninkaan juhlaa. Tuolloin kaupunkien kadut täyttyvät karnevaalitunnelmasta, ihmiset tulevat seuraamaan kulkueita ja keräämään karkkeja. Uusi Vuosi on toinen iso juhla Madridissa, silloin keräännytään Solille syömään viinirypäleitä ja laskemaan vuoden viimeisiä sekunteja.

      Poista
  2. Kauniita syksyisiä maisemia olet pongaillut. Nyt kyllä olikin hieno ruska. On kyllä kumma, miten se tyhjä tunne voi tulla kun ei reissuja ole kiikarissa. Meillä myös reissut loppuu jouluun. Toki uusia ehkä tilaillaan lentoalesta sitten aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielelläni vielä tuota ruskaa ihailisin, mikäli ei olisi näin tihkuista ja sumuista! Täytyypä pitää noita tarskeja silmällä ja kaivaa pahimpaan ahdistukseen viime kesän lomakuvat :)

      Poista
  3. En ajatellut kaipaavani Madridiin, koska se ei jostain syystä ole ikinä ollut mielestäni erityisesti mieleen jäävä paikka. Mutta kappas, näin se matkakärpänen taas puri ja sai postauksesi jälkeen miettimään, pitäisikö taas sielläkin piipahtaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kertaa nautin oikein toden teolla, aikaisemmin olen verrannut ihan liikaa nykypäivän Madridia entiseen ja kauhistellut turistien kasvanutta määrää. Kaikki muuttuu ja kannattaa antaa aina uusi mahdollisuus!

      Poista
  4. Madrid on ihana. Sinne haluaisin joskus uudestaan, kun yhdessä viikonlopussa ei ehtinyt kaikkea näkemään. Minullakin aikoinaan Helsinki Horse Show kuului lokakuun ohjelmistoon. Nyt on parina vuonna jäänyt väliin. Kisat ovat aina hienoa katsottavaa. Exposta olen samaa mieltä, että kaupat ovat vähentyneet eikä niissä kovin kummoisia tarjouksia ole. Väkeä kun on vielä niin paljon liikkeellä, niin ei siinä ruuhkassa oikein mitään pysty edes katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Madrid on kyllä kiva pitkä viikonloppukohde, siellä on mukavasti nähtävää, kiva shoppailla ja ruoka on hyvää! Päivä hurahtaa nopesati HIHS :ssä, pitäisi varata lisää aikaa.

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.