torstai 6. syyskuuta 2018

Merimiestarinoita Kotkassa ja koskenlaskua Kymijoella




*Yhteisyössä Visit Kotka-Hamina

Edellisenä viikonloppuna hyppäsin bussiin, joka oli täynnä bloggareita ja somettajia, edessä oli mielenkiintoinen seikkailuviikonloppu, jota emännöi Visit Kotka-Hamina. Odotin reissua innolla sillä, tämä oli minun ensimmäinen blogimatka ja ohjelma vaikutti erityisen mielenkiintoiselta. Oli myös kiva päästä näkemään livenä muita bloggareita, joista osa on tullut tutuksi virtuaalisesti. Etukäteen olimme saanet valita pari aktiviteettia, mutta muuten viikonlopun ohjelma oli pimennossa aina viime metreille asti. 




Isäni asui useita vuosia Haminassa, joten Kotka ja Hamina ovat minulle tavallaan tuttuja kaupunkeja entuudestaan, sen sijaan että olisimme tutustuneet lähiympäristöön, vietimme aina aikaa heillä. Kyselin usein olisiko lähistöllä mitään kivaa tekemistä? Salpalinja oli ainoa minkä hän tiesi, hän kävi lasten kanssa siellä kerran ja he muistavat edelleen tuon paikan. Minäkin haluaisin kovasti päästä käymään Salpalinjalla, mutta tällä kertaa valitsemani aktiviteetit olivat koskenlasku ja ratsastus. 

Lähdimme ajelemaan kohti Kotkaa aikaisin lauantai aamuna, bussin etuosassa oli aika hiljaista, joten jäin kuuntelemaan meidän kuskin mielenkiintoisia tarinoita. Ajomatka sujui nopeasti, ehdin hetkeksi ummistaa silmäni ja sitten olimmekin jo Kotkassa. Ensimmäinen pysähdys oli Merikeskus Vellamo ja siellä meitä oli vastassa Tiia ja Marianne, jotka olivat suunnitelleet meidän seikkailuviikonlopun. Merikeskus Vellamossa pääsimme tutustumaan opastetulla kierroksella kiinnostaviin museoihin ja nautimme maittavan buffet-lounaan Merikeskus Vellamon ravintolassa. 



Merellinen Kotka





Kotkasta tulee ensimmäisenä mieleen laulaja ja lauluntekijä Junnu Vainio, sitten Kotkan meripäivät, joita vietetään heinäkuun viimeisenä viikonloppuna, viime aikoina kaupunki on tullut tutuksi myös Aallonmurtajat TV-sarjan tapahtumapaikkana. 

Kotkassa on noin 50 000 asukasta ja se sijaitsee Kymijoen suistossa, Suomenlahden rannalla noin 130 km Helsingistä itään. Kotka kuuluu Kymenlaakson maakuntaan ja sen naapurikaupunkeja ovat: Pyhtää, Hamina ja Kouvola. Kymenlaakso on saanut nimensä Kymijoesta, jonka kautta Päijänteen vesi laskee Suomenlahteen. Kymijoki on tuonut Kotkaan teollisuutta ja kaupungista muodostui tärkeä satamakaupunki, tänä päivänä Kotka-Haminan satama on Suomen suurin.

Kotkassa kiinnostaa erityisesti kiehtovat tarinat merimiehistä, mutta kaupungissa ja sen ympäristössä on monia mielenkiintoisia käynti- sekä luontokohteita. 

Mielenkiintoisia nähtävyyksiä:

Haukkavuoren näköalatorni, veistospromenadi, Alvar Aallon suunnittelma Sunilan asuinalue, Sapokan vesipuisto,  Kyminlinna, Salpalinja, Valkmusan kansallispuisto Pyhtäällä, Repoveden kansallispuisto, Langinkosken keisarillinen kalastusmaja ja vähän kauempana UNESCO-kohde Verlan tehdasmuseo.



Merikeskus Vellamo





Merikeskus Vellamo on hauska aallon muotoinen rakennus, siellä pitää majaa Suomen merimuseo, Kymenlaakson museo sekä Merivartiomuseo, parhaillaan Vellamossa oli mielenkiintoinen Sex and the Sea-näyttely. Pääsin opastetulle kierrokselle maakuntamuseoon, tutustuimme Karhulan lasimuseoon ja siellä oli heti nähtävillä tuttuja esineitä kuten, Karhulan isot lasiset säilytys purkit, tuttu olutpullo ja Wirkkalan suunnittelema upea Finlandia votka pullo. Alun perin lasitehtaassa tehtiin erilaisia lasisia käyttölasiesineitä mm. Aino ja Alvar Aallon suunnittelemia astioita, mutta myöhemmin tehdas keskittyi enempi pakkaus materiaalien tekemiseen. 






Kotka tunnetaan satamakaupunkina ja voin vain kuvitella, minkälaisia tarinoita kaupunki pitää sisällään. Sex and the Sea-näyttely kertoo ja raottaa vähän merimiesten elämää, kuinka pitkät pestit saavat ikävöimään kotia ja miten tuosta ikävästä selvitään. Näyttelyyn oli kerätty erilaisia matkalaukkuja, joissa oli merimiesten kortteja, kirjeitä, valokuvia, päiväkirjoja sekä muita muistoja. Merillä vietetään pitkiä aikoja ja merimiehet alkavat kaivata läheisyyttä ja fyysistä kosketusta, monilla saattaa eri satamissa odottaa heila jo valmiina, moni turvautuu maksullisiin naisiin ja jotkut hakevat läheisyyttä muista merimiehistä. Merenneidot ovat merimiesten mielikuvituksen tuotetta, useat näkevät jopa mereneläimissä naisen kasvot ja paljaat rinnat. Merenneito onkin yksi yleisin hahmo koristelussa, niin laivoissa kuin tatuoinneissa ja laivat usein nimetään naisten mukaan. Näyttely päättyy tammikuussa 2019, joten kannattaa ehdottomasti käydä siellä!










Näyttelyssä kuulin myös todella mielenkiintoisen tarinan posliinikoirista, jotka toimivat aikanaan salaisena viestinvälittäjänä. Merimiehet toivat matkoiltaan tuliaiseksi posliinikoiria ja niitä laitettiin kaksin kappalein koristeeksi ikkunalle. Kun molemmat koirat katsoivat ikkunasta ulospäin, niin tiedettiin että isäntä oli kotona ja mikäli toinen koira katsoi ulos ja toinen sisälle, niin se oli viesti rakastajalle, että isäntä on merillä ja voi tulla vieraisille... Olisin niin halunnut ostaa itselleni tuliaiseksi tuollaiset posliinikoirat, mutta harmi että niitä ei ollut museokaupassa myynnissä. 




Kiersin vielä läpi Suomen merimuseon, jossa pääsi tutustumaan suomalaisen merenkulun historiaan, kaupankäyntiin sekä laivamatkailuun. Näyttelystä jäi erityisesti mieleen laivan hylky 1700-luvulta, suuri risteilyaluksen pienoismalli sekä perinteinen autolautan hytti. 





Koskenlaskua Kymijoella



Kuva: Visit Kotka-Hamina


Seuraavaksi meillä oli vuorossa vesileikkejä ja lähdimme Suomen Amazonille eli Kymijoelle, Erämys Keisarin Kosket Oy:n vieraaksi Kultaanrannalle. Ohjelmassa oli valinnaisesti koskijoogaa, koskiuintia tai koskenlaskua, minä päätin ylittää itseni ja osallistua koskenlaskuun. 

Saimme varusteet sekä pienen ohjeistuksen koskenlaskuun ja sitten alkoikin jännittää oikein kunnolla. Hyppäsimme veneeseen ja harjoittelimme hetken kipparin käskyjä, milloin piti meloa ja dmilloin huovata, milloin piti meloa tosi kovaa ja milloin pysähtyä. Kunnes kipparimme oli sitä mieltä että meidän miehistö oli ymmärtänyt annetut ohjeet, niin lähdimme liikenteeseen. Meitä oli kaksi venekuntaa ja ajelimme hiljakseen pitkin Kymijokea naapuriveneen peesillä. 


Kuva: Visit Kotka-Hamina


Kymijoki oli minulle ihan uusi tuttavuus ja hämmästelin kuinka iso ja leveä tuo joki oikein on. Ihastelin maisemia matkan aikana ja ihmettelin kuinka joenrannalla ei ollut kuin muutama hassu mökki ja ympärillä oli aivan koskematonta luontoa. Joen pinta oli yllättävän tyyni, ei olisi uskonut että kohta laskisimme virtaavaa koskea alas. 

Kippari kertoi meille että laskisimme Pernoonkoskea pitkin alas ja meidän reitillä olisi kolme eri laskua, joista kaksi ensimmäistä olisi koskiluokassa I eli helppoja ja sitten viimeinen kuuluisi luokkaan II eli vaikeahko. Saimme ohjeeksi meloa koko ajan ja merkistä meloa vielä lujempaa. Sitten alkoikin jo jännittää kovasti...


Kuva: Visit Kotka-Hamina

Ensimmäisenä oli Tomminvirta ja se oli suhteellisen leveä, lähdimme hitaasti melomaan ja lipumaan kohti tuota laskua, sitten syöksyimme virtaan ja kippari huusi Veto! Veto! ja mehän kauhoimme. Ensimmäinen lasku oli nopeasti ohi, selvisimme siitä kunnialla, eikä se nyt niin kauheaa ollut, jalka lipesi hieman mutta sain sen nopeasti takaisin ja pysyin kyydissä!

Toinen lasku meni jo paremmin, mutta sitten se viimeinen jännitti kovasti kun tiesin että sen luokitus oli hieman haastavampi. Meitä varoiteltiin etukäteen että viimeisen laskun jälkeen pitää meloa kunnolla ettei jäädä virran pyöriteltäväksi. Onneksi tuo lasku meni nopeasti ja saimme veneen hyvin hallintaan. 

Taas ollaan yhtä kokemusta rikkaampana, olen iloinen että uskalsin kokeilla tuota koskenlaskua, mutta kyllä se sen verran hurjaa puuhaa on että taidan vastedes pysyä kanootissa. Pakkasimme veneet ja lähdimme takaisin Kultaarannalle ja siellä meitä odotteli muu ryhmä sekä nokipannukahvit! 










Erämys Keisarinkosket Oy tarjoaa myös muitakin vesileikkejä kuin koskenlaskua ja koskiuintia, näiden lisäksi heidän tarjontaan kuuluu melonta, Kymijokiristeilyt ja kalastus. Heidän tilalta löytyy sauna ja heiltä saa majoitus- ja ruokapalveluita. Erämyksen paikka Kymijoen rannalla on todella upea, paikka sopii hyvin myös kokoustamiseen tai virkistypäivän viettoon!


Kymijoki Suomen Amazon





Kymijoella on pituutta 204 km, se laskee viidestä haarasta Suomenlahteen. Joen levein kohta on 27 metriä ja keskisyvyys on 9,5 metriä. Kymijoen eteläosissa useita vapaasti virtaavaa koskia, jotka ovat suosittuja koskenlaskupaikkpoja. Kymijoki toimi Ruotsin ja Venäjän rajajokena vuosina 1743-1809, joki jakoi Pyhtään kaupungin ja Ruotsin puolta alettiin kutsua Ruotsinpyhtääksi.

Nokipannukahvien sanoimme heipat meidän isännille ja lähdimme Haminan kautta ajelemaan kohti majapaikkaamme Harjun oppimiskeskukseen, joka sijaitsee Virolahdella. Illallista nautimme upeissa puitteissa, historiallisessa Harjun kartanossa, joka kerron myöhemmin lisää kartanosta ja Harjun oppimiskeskuksesta sekä kuinka sujui kouluratsastustunti kolmen vuoden tauon jälkeen. 






Iltamme jatkui vielä Rantaharjun saunalla, oli mukava päästä turisemaan muiden bloggareiden kanssa. Meille oli katettu pöytiin herkkuja sekä paikallisen Takatalo ja Tompuri panimon oluita. Seurustelun lomassa meitä viihdytti upea Noble Bras bändi, niin musiikilla kuin heidän hervottomilla vitseillään. 


jatkuu...



Tuoreimmat kuulumiset löydät Martan Matkassa 


6 kommenttia:

  1. Kiitos vielä mukavasta reissusta. Meillä oli hyvä tiimi kumiveneessä! Hyvää syksyä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kuin myös oli hauska tutustua! Mehän oltiin heti ihan ammattilaisia :) Toivottavasti nähdään taas jossakin merkeissä!

      Poista
  2. Mahtava reissu oli teillä, koskenlasku vauhdikasta! Kotka on ihana kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Oli todella upea reissu, tarjolla oli paljon mukavaa puuhaa, mutta paljon jäi vielä näkemättä!

      Poista
  3. En ole milloinkaan käynyt Kotkassa, mutta kaupunki on aina kiehtonut minua kovasti. Täytyy joskus kesällä ottaa asiaksi lähteä tutustumiskäynnille Kotkaan. :)
    Hieno reissu teillä ollut ja mielenkiintoisia tarinoita varmasti kuulitte.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virpi kommentista! Reissu oli oikein onnistunut kaikin puolin. Kotka on varmasti upea kesäkaupunki ja sieltä sekä lähistöltä löytyy monen moista nähtävää. Kotkaan pitää vielä palata uudemman kerran...

      Poista

Mahtavaa että löysit sivuilleni!
Jätäthän kommentin käynnistäsi, luen niitä mielelläni.