Silmiini osui artikkeli erikoisesta sveitsiläisestä Sechseläuten- traditosta, jota juhlitaan Zürichin suunnalta, kiinnostuin aiheesta ja päätin tutkia asiaa tarkemmin. Sechseläuten tai kuten paikalliset sanovat Sächsilüüte tarkoittaa “kellon soimista kuusi kertaa”, se on vanha kevätfestivaali Zurichissa ja sitä vietetään joka vuosi huhtikuun 3. maanantaina. Juhlan juuret juontavat keskiajalle, vuoden 1525 lain mukaan, kevätpäivän tasauksen myötä työpäivää pidennettiin ja se loppui klo 17.00 sijaan klo 18.00. Kesäkauden vaihtumisen merkiksi Grossmunsterin katedraalin kello soi kuusi kertaa.
Joka vuosi kevätfestivaaleille valitaan kunniakantoni, jonka perinteisiin, kultuuriin ja musiikkiin voi tutustua perjantaista lähtien erilaisissa esityksissä ja tapahtumissa. Sunnuntaina järjestetään lasten paraati, johon osallistuu noin 2000 lasta ja he pukeutuvat historiallisiin asuihin. Paraati kulkee Zürichin keskustassa ja seuraavana päivnä on kiltojen paraati joka päättyy Böögin eli suuren lumimiehen polttamiseen.
Kevätfestivaalia on järjestetty vuodesta 1818, jolloin yksi kaupungin ensimmäisistä killoista järjestivät yöaikaan paraatin jossa oli mukana soittajia ja ratsukkoja. Muut killat seurasivat perässä ja ensimmäinen järjestetty Sechseläuten paraati, jossa kaikki killat olivat mukana, oli vuonna 1829. Tänä päivänä kulkueeseen osallistuu kaikki 25 kiltaa ja noin 3500 henkilöä, jotka ovat pukeutuneet vanhan ajan perinteisiin vaatteisiin ja uniformuihin sekä kantavat lippuja kaupungin läpi. Kulkueessa on myös noin 350 hevosmiestä sekä hevosten vetämiä vaunuja ja musiikkiyhtyeitä. Tämä kiltojen järjestämä kulkue alkaa Bahnhofstrasselta klo 15.00 ja päättyy Sechseläutenplatzille kello 18.00 ja sen kohokohta on Böögin pään räjähtäminen.
Juhlaan kuuluu oleellisesti talven symbolin, Böögin eli lumimiehen polttaminen roviolla ja yleisössä veikataan kuinka nopeasti Böögin pää räjähtää. Jotkut kiltojen ratsukoista laukkaavat lumimiehen ympärillä vanhan metsästysmarssin Sechseläutenin tahdissa, kunnes Böög vihdoin räjähtää. Lumimies on suuri noin 3 metriä korkea ja sen polttaminen symboloi talven loppumista ja kesän alkamista sekä sen avulla ennustetaan tulevaa kesää. Zurichin asukkaat väittävätkin, mitä nopeammin pää räjähtää, sitä upeampi kesä on tulossa. Nopeimmin Böögin pää on räjähtänyt vuonna 1974 se kesti vain 5.07 minuttia, vuosina 1970 ja 1988 on kestänyt kauimmin, jopa 40 minuuttia. Viime vuosina kaupunkilaiset ovat käyttäneet Rovion hiillosta grillaamiseen.
Sechseläuten ei ole virallinen vapaapäivä, mutta monet liikkeet, yritykset ja pankit ovat kiinni. Kulkueen vuoksi liikenne saattaa ruuhkautua jo iltapäivästä.
Kuullostaa todella mielenkiintoiselta tapahtumalta ja olisipa mahtavaa, jos vaikka ensi vuonna pääsisi osallistumaan juhlaan.
Voi lumimiehen pään räjähtäminen :) Niinkuin se ruotsalaisten joulupukki, mutta se vaan poltetaan salaa :)
VastaaPoistaSanoppa muuta :) Eipä ole tämän vuoden tulokset osunut silmiin, jotta tietäisi minkälaiseen kesään sitä pitää varautua... Vai onko Ruotsissa se iso Taalainmaan hevonen, joka aina yritetään polttaa salaa?
VastaaPoista